Pihtiputaan mummo
No minä tässä hei. Ihan se aito ja alkuperäinen, muistatteko, se yksinkertainen ihminen jonka takia kaikki pitää rautalangasta vääntää. Kaikkien yksinkertaistusten äiti. Minähän olen se, johon aina vedotaan, kun ei mitään monimutkaisempaa jakseta selittää. Kun harmaan alue on laaja ja mutkikas, sanotaan, että pannaan musta ja valkoinen vaan, että Pihtiputaan mummokin ymmärtää.
No, ajattelin nyt vähän päivittää, että mitä minulle kuuluu. Ja huomaatteko, en sanonut, että päivitellä, vaan päivittää. Tämähän sanavalinta jo nokkelalle lukijalle vähän vihjaa, että mistä on kyse.
Mutta ensin tähän itse asiaan. Kun tässä oli nuo vaalit joku viikko sitten. Harvahan sitä enää muistaa, elämä on niin hektistä nykyään.
Mutta joku siinä jäi vaivaamaan. Se oli se, kun siinä jälkimainingeissa porukkaa niin jyrkästi jaettiin. Että tuolla olis jotkut hipsterikuplat ja täällä toisaalla jonkinlainen verevä kansa. Tämmöistä väitettiin, että todellisuudet, ne ovat ihan toisia Pähkinäsaaren rauhan sillä ja tällä puolen.
Kun minä en oikein tiiä tästä. Kun en minä oo huomannut mitään sen kummallisempaa eroa sen välillä, että meenkö minä sitten Viitasaaren ABC:lle vai otanko sumpit Helsinki-Vantaan Starbucksissa. Samat iltapäivälehdet ne on molempien pöydillä. Samat lomaperheiden väsyneet vanat niissä kesällä vaeltaa, kakaroilla kännykät kourassa ja vanhemmilla sama virttynyt naama.
Että kun sanotaan, että porukat elävät ihan eri todellisuuksissa, niin miten niin. Kun minä näin äkkivilkaisulla näen aika lailla samaa sakkia joka puolella, samaa hienoa eripuraa. Jokainen on aallon harjalla omasta mielestään, totuuden kimpussa, ja muut jääneet jonnekin taakse.
Kyllähän minä sen tiedän, että mielelläänhän minustakin kuviteltaisiin, että täällä mustassa pompassa kuljen kaivon ja navetan väliä, en osaa diftongeja lausua ja vaikeita konsonantteja ollenkaan, silmät ymmyrkäisinä huivi päässä ihmettelen, että Helsinki, missä se on, Vantaa varmaan ulkomailla.
Mutta sitä on kuulkaa Pihtiputaallakin nykyään samat vehkeet kuin muuallakin. Juu-u, minulla on netti. Oikein langaton verkko. Tuo kun kävi Soneran poika yhteyksiä virittelemässä, niin sehän sanoi, että sinä ootkin oikein semmoinen sähköinen kissa! Ja niin minä taidan ollakin.
Voi tulla herkemmille järkytyksenä, mutta minä olen kuulkaa nykyään ihan suorassa yhteydessä maailmaan kakskymmentäneljä ja seitsemän. Ja siellähän minä teen vaikka mitä. Joku ehkä haluaisi minut mielikuvituksessaan riimulla vangita johonkin kylmenneen navetan seinään semmoiseksi yksinkertaisuuden muistomerkiksi, mutta kuulkaa, minä oon aika ketterä nykyään. Ihan jos tämän kevään kuulumisista kerron, niin kävin justiinsa Wizz Airilla Puolassa, Gdanskiin lensin Turusta, jonne ensin menin Onnibussilla. En halua firmoja mainostaa, mutta huomautan, että alle satasen maksoi kaikkinensa meno-paluu perille asti. Lappeenrannasta oon käynyt muutaman kerran Milanossa, samalla reseptillä.
Minä oon mummo, minulla on aikaa netissä vertailla ja etsiä, löytää halvalla, olen joustava! Tämä on sitä marttailua nykyään, huokeeta elämistä ja tarkkaa markkaa.
Ehkä se on minussa vika. Ehkä minä oon jotenkin kotoutunut liiaksi tähän nykyaikaan.
En ole osannut omista kulttuurisista ominaispiirteistäni pitää kiinni. Ehkä minun pitäis vieläkin vaan jotakin huussinmattoja maitopusseista virkkailla, elellä jonkinlaisena maskottina mielikuvituksen perinnemaisemassa, ja kyllähän minä käsitöistä tykkään. Mutta nypläysmallit, parhaat tulee nykyään Kaliforniasta, laitan linkin jos kiinnostaa.
Ja perinnepiimän hapatusvinkit, ne minä kattelen yhdeltä unkarilaiselta saitilta ihan niin kuin muukin nuoriso. Spiegelin luen tabletilta, minähän oon sitä ikäluokkaa joka oppi saksan, ja ruotsiksi käyn kattomassa että mitä Zlatanista tänään.
Ja nyt mietin, että onko tämä väärin. Oonko minä pettänyt karjalaiset juureni, kun minä tällä tavalla tässä nykyajassa pärjään.
Kaarina Hazard on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, jota kiinnostaa suomi ja Suomi.
Kaarinan aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
Hei, Selene!
Kiva, että pidit Kaarinan kolumnista. Voit tottakai myös jakaa linkin juttuun Facebookissa.
Anna&Ellit-toimitus
Kommentit
<3
<3
Hei sinä ihana Pihtiputaan mummo!
Voi kuinka ison hymyn sait aikaan kasvoilleni kun luin tekstiäsi :)!
En osaa sanoin kuvailla kuinka hyvän mielen se toikaan. Koin ylpeyttä ja iloa samaan aikaan. Olet oikea aurinkoinen päivänpaiste ja rohkea edelläkävijä. ”Semmoinen sähköinen kissa” oli erittäin osuvasti sanottu 🙂
Koin myös oivalluksen, joka on ollut liian itsestäänselvyys minulle: Vertailin aikaa jolloin nettiä ei ollut vielä (minäkin silloin olin jo olemassa) ja miten asioita hoidettiin silloin. Ja mitä se tänä päivänä on.
Aikaa ei ole loppupelissä paljoa kulunut tuosta ”vanhasta hyvästä ajasta”, mutta edistys ja kehitys ovat kulkeneet sitäkin vauhdikkaammin niin, että perässä on välillä vaikea itsekin pysyä.
Minulla olisi sinulle kysymys: Saisinko laittaa tämän kirjoittamasi tekstin esille meidän Soneran Facebookkiin? Osoitteeseen http://www.facebook.com/sonera ?
Haluaisin kannustaa muitakin rohkeasti kokeilemaan ja opettelemaan netin tarjoamia mahdollisuuksia ja siten helpottamaan arkea tässä hetkisessä maailmassa.
Uskon, että sinun tekstisi rohkaisisi monia ja toisi myös hyvää mieltä monelle lukijalle <3
Oikein lämpimin terveisin,
Selene
Nykyajan marttailija, karjalaiset sukujuuret omaava äiti ja maailman menoa pohdiskeleva netin aktiivikäyttäjä.
Hei, Selene!
Kiva, että pidit Kaarinan kolumnista. Voit tottakai myös jakaa linkin juttuun Facebookissa.
Anna&Ellit-toimitus
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous