Kolumnit

Piikikäs vastalause tatuoinneille

Teksti:
Sami Sykkö

Onhan tämä ollut jonkinlaista Jaakobin painia, ja olen kiertänyt aihetta kuin kissa sitä kuumaa puuroa. En ole halunnut tarttua teemaan, sillä siitä ei hyvä seuraa. Mutta nyt en voi enää pidätellä. On aika tulla kaapista: kammoksun tatuointeja! Suomea tänä kesänä löyhyttänyt lämpöaalto on paljastanut tatuointi-ilmiön koko kauheuden – tai kauneuden, näkökulmasta riippuen.

David Beckham

Sain rohkeuden tunnustaa kantani nyt, kun myös brittiläiseen The Guardian-päivälehteen kirjoittava Kathryn Hughes avautui aiheesta. Inhoamme tatuointeja, vaikka pitäisimme niiden kantajista. Kun Hughes ihmetteli äskettäin sitä, että mukavat, kunnolliset ja fiksutkin ihmiset ottavat ihokuvia, juttua seurasi valtava keskustelu. Tuhannet ottivat netissä kantaa.

Yhden mielestä tatuointien vastustajat ovat fasisteja, jotka puuttuvat ihmisen oikeuteen päättää itse kehostaan. Toinen pitää tatuointeja äärimmäisen narsistisina. Kolmas varoitti, että tatuoinnit ovat kuin paita, jota ei voi koskaan ottaa pois yltään.

Siitä huolimatta tatuointien määrä lisääntyy kuin sinilevä Pohjanlahdessa, eivätkä vastustajat yleensä sano mitään. Tatuointeja ei ilmeisesti voi arvostella, kommentoida tai edes analysoida.

Äskettäin Helsingin Sanomat kyllä kirjoitti aiheesta – eli esitteli trendejä. Tribaalit, piikkilangat, pöllöt ja timantit ovat asiantuntijoiden mukaan out, sen sijaan pitkiä mietelauseita tilataan kuin liukuhihnalta. Tänään tätä tyyliä, huomenna jo ihan uudet kuviot.

Paitsi etteihän se niin mene. Se menee niin, että ihminen kyllä kasvaa, kehittyy ja muuttuu, mutta tatuointi ei lähde kulumallakaan. Missä välissä se unohtui?

Merimiehillä ja vangeilla on tatuointien kantajina perinteitä, mutta nykyisestä villityksestä syytän David Beckhamia ja New Yorkin Brooklynin hipstereitä. Kun seksikäs jalkapallotähti ja luomuruokaa popsivat pipopäät alkoivat vuosikymmen sitten värittää ihoaan, sitä seurasi maailmanlaajuiseksi kasvanut piikkisirkus. Beckhamille ja trendikkäille brooklyniläisille tatuoinnit saattavat sopia kuin pilkut Jackson Pollockin maalauksiin, mutta entäs muille?

Yksi The Guardianin jutun kommentoijista kirjoitti, että hänen kuntosalillaan on suuria tatuointeja jo kahdeksalla kymmenestä. Suomessakin kookkaat kuviot ovat levinneet nilkkoihin ja jalkapöytiin, pohkeisiin ja polviin, korvanalusiin ja niskaan. Teinitytöt juttelevat kahviloiden terassilla tatuointien hankkimisesta kepeästi kuin uusimpien muotivaatteiden ostamisesta.

Argh! En todellakaan vastusta koristautumista, vaan rakastan koruja, kampauksia ja asusteita. Mutta anelen: antakaa ihon olla. Se on niin kaunis ilman kuorrutteita.

Vaikka ihminen haluaisi tehdä kehostaan taidetta, miten se onnistuu, jos tilaaja tai tatuoijakaan eivät ole taiteilijoita? Tai miten tatuoinneillaan voi erottua joukosta, kun niin monilla muillakin on piikitetyt paikat? Eikö ihminen ole silloin vain muoti-ilmiön uhri, jonka ihosta voi nähdä, millä vuosikymmenellä hän päätti olla trendikäs?


Vastarintaliikkeen edustajana ehdotan välirauhaa. Voisivatko tatuointeja harkitsevat asettua peilin eteen alasti ja tuhria tussilla tai kajalkynällä kuviot haluamiinsa kohtiin.

Sen jälkeen he voisivat pukea ylleen lyhyen hameen tai sortsit ja hihattoman topin ja miettiä, miltä kokonaisuus näyttää ensi kesänä.

Tatuoinnit nimittäin ovat osa pukeutumista. Ja onko esimerkiksi punavihreä käsivarsi kaunis vaikkapa hihattoman iltapuvun kanssa?

Nuorena tuskin asiaa miettii, mutta aikuisena ammattikin saattaa asettaa rajoituksia. Miten suhtauduttaisiin esimerkiksi tatuointeihin verhoutuneeseen naisjuristiin? Tai klassiseen ballerinaan, joka tulkitsee kuolevaa joutsenta suuri lohikäärme selässään?

Toki tatuoinnin ottajiakin ymmärtää. Osa on haaveillut kuvista koko elämänsä, muttei ole uskaltanut ottaa omaansa ennen kuin niistä tuli muotia. Heille haluaisi sanoa, että jos muotia haukutaan pinnalliseksi, mitä tatuointimuoti sitten on. Se on pinnallista – konkreettisesti.

Entä miksi tästä asiasta piti kirjoittaa viimeistään nyt? Lasten takia. Esimerkiksi Finnairin lennoilla myyntikatalogeissa tarjotaan vekaroille tarratatuointeja. Ilmeisesti niitä myyvän yrityksen ja niitä ostavien vanhempien mielestä on hyvä harjoitella jo pienenä, miten iloiselta ja värikkäältä kuvioiho näyttää sitten isona.

Sami Sykkö

Sami Sykkö on vapaa kirjoittaja ja muotikommentaattori, jonka mielestä taitava räätäli on ihmiselle yhtä tärkeä kuin pätevä lääkäri.

Anna Samille palautetta: sami@samisykko.com

Samin aiemmat kolumnit löydät täältä

X