Polvet, kainalot ja kauppakassi

Toimittaja Annamari Sipilä kirjoitti 
Helsingin Sanomissa muutama viikko sitten eri tavoista, joilla miehet ja naiset ottavat haltuunsa julkista tilaa. Siinä missä naiset istuvat pienesti ja sievästi, miehet levittelevät surutta haaruksiaan ja vievät kulkuneuvoissa enemmän tilaa kuin kohtuullista olisi. Naiset voivat nostaa jalan toisen päälle, kunhan ”nilkkojen välinen etäisyys jää alle 20 senttimetrin”, totesi Sipilä hauskasti.

Kyllä, näinhän se on. Paras naisasento on se 50-luvun sihteerikuvista tuttu istunta, jossa sääret soljuvat sirosti toistansa pitkin, siveässä vinoasennossa hameenhelmasta avokkaisiin. Näin haaroväli pysyy tiukasti reisien suojeluksessa – mikä se sellainen nainen olisikaan, joka nostaisi pohkeensa toisen polven päälle niin että koko mekonalus tuulettuisi. Äijät sen sijaan, ne levittelevät, nostelevat jalkojaan penkeille ja kiveyksille, kiikkuvat jakkaroilla, kaiken kaikkiaan pitävät huolta sekä selkänsä terveydestä että kunnollisesta verenkierrosta siinä nojaillessaan ja maailmaa silmäillessään.

Niin, miten nainen saa omasta mielestään olla? Mitkä ovat ne asennot, jotka ovat naishyviä? Pikkutytöillä hyväksytään pompulapäinen tönötys, jossa vatsa luontevasti kaareutuu ulospäin, mutta kun naisellisen kehon ulkonaiset tunnusmerkit enemmin kehittyvät, tulee niin seisomisesta kuin istumisestakin säädellympää. Noin kolmestatoista kuuteentoista ikävuoteen nainen heiluu, kiipeilee, tönii, tuuppii ja pompiskelee, mutta se on kaikki nuoruuden holtittomuutta. Viimeistään lakkiaiskuvissa on tytön polvien löydettävä toisensa, asennosta tultava viehkeän vino, haara-asento olisi uhmaa tai välinpitämättömyyttä.

Kainalot on kanssa tärkeät. Pikkutyttö voi vielä kurotella hyllyä ja nuori nainen sukia sormilla kuontaloaan, mutta aikuisen naisen kainaloihin pätee sama kuin haaruksiin: niiden on oltava kiinni. Kuten säären on mentävä toista säärtä vasten, on myös käsivarren liu’uttava kylkeä pitkin. Reteästi tilaa ottava ja holtittomasti kyynärpäitään heilutteleva nainen, se on poikkeustilassa, ja senhän tietää mitä poikkeustilassa oleva nainen on, se on hysteerinen tai hysterian partaalla, matkalla mielenterveyspalveluihin tai epämääräisiin seksuaalisuhteisiin.

Niin, siellä se menee, yhtenä pötkylänä etenee, ei heilu eikä huoju, pysyy kasassa, pysyy, vaikka mikä tulisi. Mutta ei tämä vielä riitä. Koska laukku puuttuu. Jonkinmoinen kahvallinen kantoesine on naisen säädylliselle ilmenemiselle välttämätön varustus. Se voi olla pieni, jos ollaan menossa hippoihin, iso, jos ollaan töistä tulossa, keskikokoinenkin se saa olla, mutta olla se pitää. Vain lenkkivaatteissa lönkyttelevä nainen saa kulkea pelkät taskut turvanaan, lähikauppaan saa kipaista kukkaro kädessä, mutta muutoin on naisen julkisessa tilassa liikkuessaan ilmennettävä, että täällä ollaan kantamista varten. Nimittäin, ilman käsilaukkua, olkahihnaa, reppua tai kauppakassia kulkeva nainen, se on melkein yhtä epämääräinen olento kuin sellainen nainen, joka matkustaa jalat leveällä, kädet vieruspenkkien selkänojilla, mitä se tahtoo, miksi se noin on, turpaansako se kerjää, onko sillä lääkkeet loppu, onko se humalassa, kuka sen on tuohon jättänyt, hälyttävä ilmestys. Ja ajatella, jos se pysähtyy kadunkulmaan, jos se seisoo siinä, eikä kanna mitään, seisoo haara-asennossa, kädet lanteilla, siinä katselee, kantamuksia vailla, niin mitä ihmettä, asiakastako se odottaa vai vallankumoustako se suunnittelee, saako sen laittaa ojennukseen?

Aikuisen naisen on oltava kiinni. Julkisissa tiloissa, ihmisten silmissä on mentävä kädet kylkiä pitkin, reidet tasatahtiin toistensa vieressä, kassi olalla. Siitä me tiedämme, että se on jonnekin matkalla eikä vain vaeltele, ettei se kaipaa eikä haaveile, ettei se kurkottele, haparoi, tahdo eikä mitään odota. Että se on valmis. Siellä se menee, ostaa miljoonan dollarin hajuveden, jotta sen taika tähän hahmoon jonkin lumon loisi; siinä se vuottelee, huulet punaisina kuin tahtoen sanoa, että kyllä täällä joku jättimäinen intohimo sisällä sykkii, se ei vain näy.

Kaarina Hazard on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, jota kiinnostaa suomi ja Suomi.

Kaarinan aiemmat kolumnit löydät täältä