Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen: Rakennan uuden puolisoni kanssa uusperhettä

Teksti:
Rosa Meriläinen
Kuvat:
Pekka Holmström

Rakennan uuden puolisoni kanssa uusperhettä, ja meillä on meneillään tutustumisen aika. Mukaan mahtuu hämmentyneitä ja epäluuloisia katseita. Vanhempia, jotka yrittävät kaikkensa. Tiedän kyllä mainiosti, että lapsia ei saisi mielistellä, mutta kyllä minä kovasti yritin Kimblessä taannoin piilottaa aidon vahingoniloni syödessäni lasten nappuloita juuri ennen kotipesää. Epäonnistuin surkeasti mutta voitin!

Ketään ei voi pakottaa tykkäämään toisesta yhtään sen nopeammin kuin itselle sopii. Mutta kokemus osoittaa perheiden hitsautuvan yhteen, kun aikaa riittävästi yhdessä vietetään. Annan silti itselleni luvan myös murehtia turhia. Tiedän, että uusperheen perustaminen on iso juttu kaikille osapuolille. On osattava ottaa vastaan myös torjuntaa ja kiukkua.

Jaksan loputtomiin analysoida ystävieni kanssa uusperheemme alakouluikäisten lasten ikäerojen hyviä ja huonoja puolia. Otan urheasti vastaan ystävieni hyväntahtoista pilkkaa siitä, että olen aina tähän asti julistanut yhden lapsen politiikkaa. Mutta elämässä tulee vastaan kaikenlaista, ja nämä rakkausasiat ovat sellaisia, jotka otetaan haltuun syli auki.

Äitipuoliin kohdistuu kohdistuu erityisiä vaatimuksia

Äitipuolen roolin yhteiskunnassa piti kiehtoa minua lähinnä työni kautta. Kun kollegani, tohtori Saara Särmä kuuli uudesta elämäntilanteestani, hän riemastui: ”Feministisen ajatushautomo Hatun äitipuolihanke etenee hyvin, Meriläinen ryhtyy kokemusasiantuntijaksi!”

Tutkimukset todistavat, että äitipuoliin kohdistuu erityisiä vaatimuksia. On oltava joustava ja hienotunteinen lastensa biologista äitiä kohtaan. Tutkimusten äitipuolitarinoissa korostuu nimenomaan venyminen. Mutta sellaistahan se vanhemmuus aina on – joustamista ja venymistä.

Äitipuolen rooli on olennainen osa suomalaista vanhemmuutta ja naiseutta, sillä noin kymmenen prosenttia lapsista elää uusperheissä. Äitipuoleen kohdistuvat odotukset ja vaatimukset vaikuttavat monen naisen elämään ja parinmuodostukseen. Niinpä aloittelevat äitipuolet miettivät, olemmeko valmiita ryhtymään äideiksi lapsille, jotka tapittavat meitä varovaisen epäluuloisina huonekalujen takaa.

Mieluisan roolin löytäminen uusperheessä on joillekin äitipuolille vaikeaa. Tämä selviää vuonna 2011 valmistuneesta Pauliina Heinosen kasvatustieteellisestä pro gradu -työstä, Kuoppia ja mutkia uudella tiellä – Uusperheissä esiintyvät ongelmat lapsettomien äitipuolien kokemana.

Saduissa äitipuolet ovat niitä kaikista kamalimpia hir­viöitä, jotka yrittävät tuhota viattoman sankarittaren. Miksi nimenomaan äiti- eivätkä isäpuolet, vaikka tiedämme ihan jokaisen sukupuolen kykenevän kauheuksiin? Uskon asian liittyvän äitimyyttiin. Äitien on ajateltu olevan jotain ylevämpää kuin mitä muut ihmiset ovat. Olisihan se suloista uskoa äitiyden ja naiseuden jalostavaan voimaan! Että synnyttämällä ihminen muuttuisi pyyteettömäksi palvelijaksi.

Kun äitimyytti murtuu ja äiti paljastuu epätäydelliseksi, se on pelottavampaa kuin mikään muu. Se on satujen voima. Onneksi useimmat meistä äitipuolista, menneistä ja tulevista, eivät ole hirviöitä vaan ihmisiä. Äitimyytti on vaatimus, jota kukaan ei voi täyttää. Ei siis tarvitse myöskään uskoa satujen äitipuolikuvaan.

Tasapuolisuudesta pitää pitää kiinni uusperheessä

Olen itse kotoisin uusperheestä. Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut kaksi kotia. Sattumalta kaikki läheiset lapsuudenystävänikin ovat eroperheistä. Alakouluikäisinä olemme leikkien lomassa puhuneet ”etä-isistämme”, toi­sista isistämme ja äitipuolistamme.
Jokaisella uusperheellä on ”tämänsä”. Se, minkä omasta lapsen kokemuksestani muistan, on, että pitää pitää kiinni tasapuolisuudesta. Talon jokaisen vanhemman on oltava täysvaltainen aikuinen suhteessa lapsiin. Äitipuoli ei saisi vetäytyä toisen vanhemman selän taakse urahtaen: ”Kysy isältäsi.” Lasten ei pitäisi saada tuta, kuka on kenetkin siittänyt ja kuka on kenenkin vatsasta tullut.
Tämä on myös suomalaisten äitipuolien aie. Päivi Sutisen vuonna 2005 julkaistun kasvatustieteen alaan kuuluvan väitöstutkimuksen Vanhempana ja aikuisena uusperheessä yhtenä tuloksena oli sukupuoliero isäpuolien ja äitipuolien välillä: erityisesti äitipuolet kokivat velvollisuudekseen rakastaa puolison lapsia kuin omiaan.

Eikä uusperhe-elämä jää vanhemmuuteen, vaan samat pohdinnat jatkuvat isovanhemmuudessa. Olen omille vanhemmilleni kiitollinen siitä, että lapseni ei ole voinut kokea olevansa lapsenlapsipuoli, vaan ihan kokonainen oikea rakas ihmeellinen ihana oma pojanpoika. Tämä on tietysti jokaisen äitipuolen tavoite – mutta syödään nyt ne kimblenapit ensin!

Anna Rosalle palautetta: rosa@lipstickmafia.fi

Lue myös:

Rosa Meriläisellä uusi kumppani – rakastui toimittajaan

X