Kolumnit

Rosa Meriläisen kolumni: Pitääkö pariskunnan viettää koko loma yhdessä?

Koko kesä käsi kädessä? Jonkun täytyy joustaa ja tehdä kompromisseja tai luopua haaveistaan, jotta loma voitaisiin aina viettää kokonaan yhdessä, Rosa Meriläinen kirjoittaa.
4.7.2019 Teksti: Rosa Meriläinen

On suht’ mahdottomuus, että kaksi ihmistä oikeasti haluaisivat aina samoja asioita. Jonkun täytyy joustaa ja tehdä kompromisseja tai luopua haaveistaan, jotta loma voitaisiin aina viettää kokonaan yhdessä. Alati yhdessä kulkemisen romanttisuus vähenee vuosikymmenten kuluessa kummasti.

Eräs tuttavapariskuntani tapaa viettää lomasta leijonanosan toisen puolison suvun mökillä. Toinen ei haluaisi mökille ensinkään tai ainakin esittää halutonta: voi sitä marttyyrivalituksen määrää, joka hyttysten keskeltä kaikaa mobiililaitteitse koko ystäväpiirille. Miten taas on väkipakolla joutunut pöpelikköön kärsimään.

Moni on myös perustellut sitä, että ei voi tulla johonkin kivaan juttuun sillä, että se ei kiinnosta kumppania. Jos ihanteena on yhdessä vietetty loma, toinen voi käyttää veto-oikeutta toisen lomahaaveisiin. Sellaista tietysti sattuu jokaiselle joskus, mutta jos toinen torppaa toisen haaveet vuosittain, on se kyllä tyhmää. Ei tämä välttämättä eroon johda, tai siihen kokemukseen, ettei koskaan pääse minnekään tekemään mitään kivaa. Mutta kyllä minä ajattelen, että ihmiselle tekee hyvää toteuttaa ihan omia haaveitaan.

Muutenkin on vaarana, että vanhemmiten jämähtää tekemään samoja asioita päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Jos vielä kumppani toimii kiviriippana, luutumisen ja sitä kautta elämän pienenemisen vaara on ilmeinen.

Jos toinen torppaa toisen haaveet vuosittain, on se kyllä tyhmää. Ihmiselle tekee hyvää toteuttaa ihan omia haaveitaan.

Kun aikaa ja rahaa on rajallisesti, kaikkea ei voi tehdä. Minulle on ollut aina tärkeää matkustella. Kotona on vaikea lomailla, kun olen aina tehnyt kotona myös töitä. Jos en lähde minnekään, loma jää pitämättä tai tulee pidettyä sellaista lomahkoa, jossa töitä tehdään varhaisaamun tunteina tai podetaan alituista huonoa omatuntoa siitä, että tänäänkin itse asiassa voisi tehdä sen ja sen työhomman.

Minulla on useimmiten ollut kumppaneita, joille matkustelu ei ole ollut yhtä tärkeää kuin minulle. Jotkut osaavat lepäillä kotioloissakin. Eräässä parisuhteessa säästin aina pitkin vuotta lomamatkaa varten rahaa, kunnes joku puolisoni tärkeä esinehankinta niisti säästöt muka tärkeämpänä ja käytännöllisempänä rahareikänä. Ei hän tietenkään koskaan sanonut, että hän ei halua mihinkään matkalle. Hän ei vain pitänyt sitä yhtä tärkeänä kuin minä pidin. Minulle matkailu on verrattavissa kulttuurin kuluttamiseen: uskon viisastuvani kokemusten kautta. Ilman koen näivettyväni.

Tänä kesänä olen tekemässä kolme matkaa ilman kumppaniani. Alkukesästä olin Lapissa, jossa tein sekä töitä että nautin erilaisesta vapaa-ajasta erämaamökillä. Mökkikriittisen puolisoni olisin saanut houkuteltua mukaan Sodankylän elokuvajuhlien varjolla, mutta hänellä omat menot estivät reissun.

Olihan se raastavaakin. Olen edelleen ihan umpi- ja vastarakastunut, vaikka yhdessä on asuttu jo kaksi vuotta. Tuntuu tosi vaikealta olla erossa. En oikein saa nukutuksi, ellen saa olla mieheni kainalossa. Kauheat väkivaltaiset ja ahdistavat painajaiset varjostavat öitä. Tyynyt ovat epämukavia ja niistä puuttuu huumaavan ihana oman rakkaan tuoksu. Viimeiset päivät Lapissa podin puristavaa kaipausta. Viimeiset kitukilometrit ennen kotiin saapumista tuntuivat iäisyyden mittaisilta.

Ikävöinti on romanttista ja jälleennäkeminen onnen täyttymys.

Silti olen valmis ja halukas lähtemään jo tuota pikaa uudelleen reissuun ilman kumppaniani, tällä kertaa Pohjois-Karjalaan tanssileirille yhdessä teini-ikäisen poikani ja ystävieni kanssa. Sieltäkin varmasti lähetän lemmekkäitä viestejä, joihin etäisyys antaa tavallista työpäivää paremman mahdollisuuden. Ikävöinti on romanttista ja jälleennäkeminen onnen täyttymys.

Olen kiitollinen puolisolleni siitä, ettei hän koskaan ehdota, etten menisikään. Aika alttiisti hän on valmis tulemaan mukaan moneen sellaiseen juttuun, joka liittyy pikemminkin töihini tai vain minun mielenkiinnon kohteisiini. Olen ottanut jopa niin törkeän tavan, että hommaan meille teatteri- ja konserttilippuja kysymättä häneltä mitään ja laitan vain sähköpostitse tiedon, että elokuussa mennään sitten Meidän festivaalille Järvenpäähän ja Tuusulaan. Onneksi olen itsekin mielenlaadultani sellainen, että ensireaktioni mihin tahansa mennäänkö? -kysymykseen on innostunut joo.

Lue kaikki Rosa Meriläisen kolumnit täältä!