Kolumnit

Rosa Meriläisen kolumni: Köyhäily on eri asia kuin köyhyys

Teksti:
Rosa Meriläinen

Olen hyvin kiitollinen äidilleni siitä, että olen ollut lapsinäyttelijä. Jouduin sen ansiosta jo lapsena myöntämään, etteivät saavutukseni ole omaa ansiotani.

Tuskin sentään pohdin asiaa vielä viisivuotiaana, kun pääsin Pikku Kakkoseen esittämään Pikku Prinssiä. Mutta sitäkin enemmän pohdin sitä, kun pääsin yksitoistavuotiaana Turun kaupunginteatterin päänäyttämölle ja 16-vuotiaana nuorten televisiosarjaan Hylättyjen klubi.

Tulin pohdinnoissani siihen tulokseen, että nämä mahdollisuudet olen saanut puhtaasti sen vuoksi, että äitini on näyttelijä. Vaikka televisiosarjan koekuvauksiin minut ohjattiin koulun kautta eikä äitini näennäisesti ollut osallinen, tietysti hän oli. Siinä vaiheessa minulla oli jo työkokemusta radiosta, teatterista ja televisiosta. Melkoinen etumatka työmarkkinoille, eikö? Tuskinpa poliittinen uranikaan olisi lähtenyt niin helposti lentoon ilman tuota esillä olemisen rutiinia.

Toki jotakin on ollut jo itsessänikin. Näin mietin jo silloin alakoululaisena. Olin menestynyt koekuvauksissa. Jukka Kajava oli kehunut roolisuoritustani Helsingin Sanomissa. Tiesin, etten ole huono.

Se, mistä olen kiitollinen, on juuri tämä oivallusten sarja, joka on johtanut tosiasioiden hyväksymiseen: voin olla ylpeä työstäni ja persoonastani, vaikka myönnän auliisti perhe- ja luokkataustani edut.

Koko Hubara on kirjoittanut teoksessaan Ruskeat Tytöt siitä, miten jokainen on etuoikeutettu jossain. Omien etuoikeuksien myöntäminen voi sattua, mutta se on rehellisyyttä.

Esiinnyin maaliskuussa nuorisoalan toimijoiden tilaisuudessa, koska olen useasti kirjoittanut ilmiöstä nimeltä richsplaining eli erityisesti sosiaalisessa mediassa mutta jonkin verran myös politiikassa kukkivasta ilmiöstä, jossa hyväosaiset lässyttävät huono-osaisille siitä, miten esimerkiksi juurekset ovat todella edullisia. Tilaisuuden juonsi älykäs koomikko Joonas Nordman, joka lanseerasi minulle uuden termin adultsplaining, eli miten me aikuiset jakelemme pyytämättä nuorille neuvoja siitä, miten olla nuori. Molemmissa tapauksissa selittäjä unohtaa sen, miten lähtötilanteet vaihtelevat.

Huono-osaisuus ei ole asennekysymys, joka ratkeaa sillä, että ihminen ottaa itseään niskasta kiinni. Se on kasautuvaa ja periytyvää toivottomuutta, josta minulla ei ole mitään kokemusta. Jos olikin joskus opiskeluaikana rahat loppu, kyse oli viime kädessä likviditeettiongelmasta. Tiesin, että minä pystyn laajan työkokemukseni ja hyvien verkostojeni turvin järjestämään itselleni työtuloja. Ja aivan viime hädässä, eivät keskiluokkaiset vanhempani anna minun nähdä nälkää, jos kerron olevani ahdingossa. Tämä tieto, luottamus omiin verkostoihin, antaa aivan eri valmiudet ottaa riskejä elämässä. Hyväosaisen on helppo heittäytyä taiteilijaksi ja yrittäjäksi. Köyhäily on eri asia kuin köyhyys.

Huono-osaisia auttavat sen sijaan konkreettiset toimet. Esimerkiksi Asunto ensin -periaate on menestystarina. Kun asunnottomalle annetaan ensin asunto ja sen jälkeen vasta aletaan hoitaa muita ongelmia, on asunnottomuutta saatu vähennettyä. Harva kuitenkaan asunnottomana saa päätään kuntoon.

Monet onnenpotkut elämässä tuntuvat kieltämättä onnenpotkuilta. On ollut tuuria olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mutta toisia ei onni pääse potkimaan. Toiset eivät koskaan ole paikalla.

Toisaalta, kukaan ei ole aina onnekas ja harva selviää keski-ikään asti ilman kolhuja. Jokaisen sydän on särjetty, terveysongelmiin on törmätty, työpaikkoja on menetetty. Resilienssi eli se, miten nousee kuopasta, on kuitenkin niin ikään sidoksissa hyväosaisuuteen. Toisille riittää nostajia, kuten työterveyshuolto. Toisille riittää toivoa siitä, että ponnistelu vielä kerran voi kannattaa.

Minä, kuten moni muukin, olen ahkeroinut elämässäni paljon. Se, että on etuoikeutettu, ei vielä tarkoita sitä, että kokemus omasta elämästä olisi tanssiaishelppo. Toisten ahkeruus on vain kannattavampaa kuin toisten. Hyvinvointivaltion tehtävä on tasata näitä eroja palveluin ja tulonsiirroin.

Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen on kirjailija, ammattikehtaaja ja feministisen ajatushautomo Hatun johtaja.

Anna Rosalle palautetta: rosa@lipstickmafia.fi

Rosan aiemmat kolumnit löydät täältä

X