Rosa Meriläisen kolumni: Tottumuksen voima on uskomaton

Rutiinit luovat turvaa ja säästävät energiaamme tärkeämpiin asioihin. Mutta rutiinit myös saavat meidät valehtelemaan itsellemme. ”Tästä maasta tuskin löytyy yhtäkään tupakoitsijaa, joka ei tietäisi savuttelun olevan tappavan epäterveellistä”, Rosa Meriläinen kirjoittaa kolumnissaan.

Tottumuksen voima on uskomaton. Tavat ja rutiinit muokkaavat meitä ja ajatteluamme tavalla, jota on mahdotonta omalta kohdaltaan loppuun analysoida. Ihmismielen toiminnasta on kuitenkin tiedossa, että tottumus vaikuttaa meistä jokaiseen siten, että alamme pitää päivittäistä ensin tavallisena, sitten sääntönä. Ihminen helposti ennustaa tulevaisuutta sen mukaan, miten asiat ovat nyt, ja kuvittelee, että juuri se, mikä tänään on totta, on oikein ja normaalia.

Yksi kuvaus siitä, miten tottumus murtaa moraalin, on ruotsalaisen kertojamestarin Sven Delblancin satiirinen romaani Speranza, laiva. Sen aristokraattinen ja rikas päähenkilö on intomielinen orjuuden vastustaja, joka joutuu sattumusten vuoksi orjalaivan matkustajaksi. Mukavuudenhalu ajaa hänet hyväksymään kaikki tilanteen vaatimat eettiset kompromissit ja jopa lopulta kääntymään orjakaupan hirvittävimpien käytäntöjen puolelle.

Kyllähän maailmassa parhaillaankin tapahtuu kaikkea kuvottavaa, jonka olemme mielenrauhamme takia oppineet työntämään mielestämme syrjään. Arki voittaa maailmanparannushalun. Otatko lisää pekonia, pikkuiseni? Hätkähdyttää, miten sitä on tottunut jo siihenkin, että Suomessa natsit marssivat.

Olen viimeisen vuoden aikana pohtinut rutiineja paljon, sillä eron ja muuton takia ne menivät uusiksi. Onhan päivän kulku väistämättä erilaista kolmen lapsen ja koiran perheessä kuin aiemmassa pienperheessäni. Nyt olen laumanjohtaja, jonka on kyettävä organisointikyvyillään vastaamaan sekä eläin- että ihmiskunnan nuorimpien edustajien päivittäisiin tarpeisiin.

Sen sijaan, että olisin ottanut rutiinien katkoksen mahdollisuutena järjestää elämäni mieleiselläni tavalla, olen sopeutunut. Rutiinit ovat jälleen muokanneet minut, ei niinkään että minä olisin muovannut rutiinini. Silti tuntuu tosi hyvältä. Olen onnellinen. Ihmismieli osaa tehdä välttämättömyydestä hyveen.

Joidenkin rutiinien vain huomaa syntyneen: Olen vuoden ajan kiertänyt koiran kanssa Töölönlahden aina samaan suuntaan. Kun havaitsin tämän fakkiutumisen, olen voinut sitä tietoisesti murtaa. Samoin olen ollut tarkkana, että istun kotona eri tuoleilla enkä valloita yhtä nojatuolia tai keittiöntuolia omaksi paikakseni. Minusta nämä pienet asiat ovat tärkeitä, jotten kuvittele voivani vain jämähtää. Toki rutiinit luovat turvaa ja säästävät energiaamme tärkeämpiin asioihin. Mutta rutiinit myös saavat meidät valehtelemaan itsellemme.

Ihmismieli osaa tehdä välttämättömyydestä hyveen.

Jos suomalaisilta kysytään elämänarvoista, kärkeen nousevat terveys ja perhe. Jos kuitenkin katsoo, miten ihmiset oikeasti elävät, kumpaakaan ei käytännössä laiteta päivittäisrutiineissa kovin korkealle sijalle. Ruokavaliotamme ohjaavat perinnäistavat enemmän kuin tietoiset päätökset, sosiaalinen tausta enemmän kuin vastaanottamamme valistus ja rutiinit enemmän kuin kehomme viestit.

Vaikka perhe pysyisi paremmin koossa, jos lasten kanssa vietettäisiin aikaa ja parisuhteessa vaalittaisiin rakkautta, kumpikin jää tekemättä, koska päivän to do -listalle on tupsahtanut niin paljon kaikkea muutakin. Onnistumme luomaan sellaisia tapoja ja tottumuksia, jotka sotivat tärkeimpiä arvojamme vastaan. Rationaalinen neuvonta terveellisestä ruokavaliosta, riittävästä liikunnasta ja yhteisestä vapaa-ajasta ei koskaan ole yhtä voimakas kuin arjestamme vallan ottaneet huonot tavat. Tästä maasta tuskin löytyy yhtäkään tupakoitsijaa, joka ei tietäisi savuttelun olevan tappavan epäterveellistä.

Uskon kuitenkin, että radikaalit muutokset ovat aina mahdollisuus järjestää rutiineja uudelleen.

Voivat muutokset tapahtua huonoonkin suuntaan. Itselläni on varkain tippunut päivittäisistä tavoista pois aamujumppa, koska se on korvaantunut koiranulkoilutuksella, joka aamuhaahuiluna ei kyllä ole liikuntaa nähnytkään.

Vastaavasti olen opetellut tekemään töitä kotona kahvilan sijaan. Tämänkin kolumnin aikana olen monta kertaa pysähtynyt tai pysäytetty kuuntelemaan lasten juttuja. Onhan sekin rutiini: katsoa lasten touhuja hymyillen hyväksyvästi, vaikka heistä lähtisikin vähän meteliä ja minulla on hommia.