Rosa Meriläisen kolumni: Oikeat sankarit tekevät virheitä

Voi jospa kaikki tämä voimia antava viihteellinen feministinen kirjallisuus olisi ollut käsilläni silloin kun minä olin nuori: Amy Schumerin The Girl with the Lower Back Tattoo, Lena Dunhamin Sellainen tyttö, Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö. Hauskoja omakohtaisia teoksia, joissa nämä hienot esikuvat kertovat itsestään tarinoita, jotka paljastavat heidän heikkoutensa ja erehtyväisyytensä.

Nämä nykyaikaiset naissankarit, kuten Schumer, Dunham ja Moran, opettavat huomaamaan, että kaikki ovat virheellisiä. Useimmat meistä ihmisistä joskus valehtelevat ja törttöilevät, vaikka olemme hyviä, haluamme hyvää ja kykenemme pohtimaan, mikä on oikein.

Myös naissankari voi olla virheellinen. Sellaistakin naista, joka on tehnyt tyhmyyksiä, voi pitää esikuvanaan.

Minä olen heimoltani pohjalainen ja muutenkin sen suomalaisen kulttuurin tuote, missä korostetaan naisen vahvuutta. Vahvuus ei tässä tarinankerrontaperinteessä tarkoita uskallusta olla intiimille rakkaudelle altis ja näyttää koko aito haavoittuvaisuutensa. Ei.

Suomalainen vahva nainen on kuin Orvokki Aution Pesärikon naiset, jotka oppivat tukahduttamaan omat tunteensa ja sitä kautta kieltämään ilon ja oman tiensä kulkemisen kaikilta muiltakin. Sen sijaan, että seistäisiin pystypäin omanlaisenaan ihmisten edessä, rakennetaan kulissi.

Jos haluatte nähdä tänä talvena hyvää teatteria, menkää ihmeessä katsomaan Mikko Roihan ohjaus Pesärikosta, jota esitetään muun muassa Jyväskylässä ja Kouvolassa. Siinä on poikkeuksellisen hyviä naisnäyttelijöitä, Eila Halonen ja Taina Reponen, jotka osaavat näyttää sen kivun, joka vahvuuden esittämisestä syntyy.

Pitää varoa ketä teeskentelee, sillä muuttuu sen kaltaiseksi. Siksi on niin vaikea erottaa itsestään, mikä on vain kulttuurista imettyä sukupuoliroolia, jonka on omaksunut toisten ihmisten paineesta, ja mikä on aitoa omaa persoonallisuutta. Itseään on vaikea tuntea läpikotaisin.

Suomalainen vahvan naisen vaatimus on myöskin este sille, että parisuhdeväkivaltaan haettaisiin ja saataisiin apua. Sama henkilö kun voi olla todella älykäs ja sanavalmis ihminen, joka osaa puolustaa itseään, ja silti ajautuu parisuhteeseen, jossa tulee pahoinpidellyksi.

Amy Schumer kertoo kirjassaan oman tarinansa. Miten jälkeenpäin on hirveää tajuta, että olisi pitänyt tajuta aikaisemmin. Miten uhkaavat tilanteet saivat hänet lohduttamaan miestä sen sijaan, että olisi vaatinut hyvitystä tultuaan itse loukatuksi. Miten hiljalleen uhkaavat tilanteet pahenivat ja pahenivat, kunnes oli täysi rähinä päällä ja hän juoksi henkensä edestä tuntemattomien ihmisten taloihin etsiäkseen turvaa. Ja miten hän silti vielä kahdesti palasi yhteen tämän saman miehen luo.

Kaikki miestensä pahoinpitelemät naiset, joita minä tunnen, ovat vahvoja ihmisiä, jotka osaavat pitää puolensa. Rakkaus tekee meistä kuitenkin paljaan ja suojattoman. Se on rakkaudessa kauneinta. Siksi on tärkeää, että Schumerin kaltaiset upeat koomikot kertovat oman tarinansa, itseään säästelemättä, koko ristiriitaisen totuuden paljastaen: jotta me uskoisimme, että kuka tahansa voi olla se tavallinen tarina. Kuka tahansa voi olla sankari.

Minun miehenikin on sankari. Hän toimii uuraasti äärioikeistoa vastaan, vaikka joutuu sen vuoksi kärsimään kaikenlaista pilkkaa ja kiusantekoa.

Jokainen suomalainen journalisti, joka kirjoittaa kriittisiä tekstejä äärioikeistosta, joutuu ennemmin tai myöhemmin masinoidun kiusantekokampanjan kohteeksi, jossa häntä parjataan ja uhkaillaan. Tämän tietäminen ei tietenkään yksin helpota.

Viimeksi kotisankarini ratkaisi tilanteen ostamalla pussin sipsejä ja ison levyn suklaata. Koska meillä yleensä syödään terveellisesti, tämä herätti ansaittua hämmästystä kotijoukoissa.

Selitin lapselle, mistä lohturuoan tarve on syntynyt. ”Ai tämä siis on sankareiden salaisuus”, hän nauroi. Juuri tämä. Joskus on yksinkertaisesti pakko syödä pussillinen sipsejä ja levyllinen suklaata, jotta jaksaa. Eikä sekään haittaa, vaikka aina ei jaksaisi.