Kolumnit 7.9.2017

Rosa Meriläisen kolumni: Sukupuoli ei anna vapautusta kotitöistä

Kun olin nuori kansanedustaja, toistakymmentä vuotta sitten, Anna haastatteli muun muassa minua ja muusikko Olli Lindholmia suhteestamme siivoukseen. Minä edustin haastattelussa sitä sottapyttyä, jonka lattiat peittyvät roinaan. Lindholm puolestaan sanoi huomaavansa heti vierailuilla toisten kodeissa, onko niissä tehty huolellinen kosteapyyhintä vai vain lastalla sutaistu. En edelleenkään ymmärrä, mitä se tarkoittaa.

Joudun minäkin jonkin verran siivoamaan. Kolmen lapsen ja yhden koiranpennun taloudessa on pakko. Koira tuhoaa naskalihampaillaan kaiken lattialle unohtuneen. Lapsilauma täyttää keittiön leivänmuruilla, tiskeillä ja läikkymillä alta aikayksikön. En ole tiskirätin kanssa perässä kulkeva nalkuttaja, mutta kaikilla on tämänsä. Minulle se on vessa.

Huomauttelun lisäksi kunniakseni todettakoon, että olen koko tämän vuosituhannen eri asujaimistoissa kuuliaisesti ollut vessanpesijä, koska olen huomannut standardini sen suhteen olevan tiukempi kuin muilla. Jossain vaiheessa vessanpesuneuroosini oli niin paha, että pesin myös muiden ihmisten vessoja heillä kyläillessäni. Koska tavaroiden asettaminen paikoilleen on minulle ylitsepääsemätön haaste, olen paikkaillut puutettani tiskaamalla pönttöä niissä kommuuneissa, joissa olen asunut.

Jaan ihmiset nelikenttään siivouksen suhteen. Toisen akselin ääripäät ovat siivousneurootikot ja laissez-fairetyypit. Toinen akseli muodostuu siitä, kumpaa sotkulajia ihminen sietää paremmin: epäjärjestystä vai likaisuutta.

On ihmisiä, joiden tavarat ovat aina paikoillaan, mutta lakanoiden vaihdon ja lattianpesun kanssa ei ole niin justiinsa. On ihmisiä – kuten minä – joille epäjärjestys tarkoittaa kotoisuutta. Jos tavarat ovat sisustuslehtimäisesti aseteltuina, koen itse olevani se roska, joka ei sovi huoneistoon.

Ääripäiden on hankala sopeutua yhteisasumiseen kenenkään kanssa. Lomakommuuni Toscanassa ei ole heidän juttunsa. Niissä kun täytyy hyväksyä se, että kaikki eivät ole samanlaisia. Omaa tapaa ja standardia ei voi toisille pakkosyöttää. Jos joku on sitä mieltä, että pöytä on siivottava heti illallisen jälkeen, hän ei voi vaatia muita mukaan talkoisiin. Mutta kaikista yhteisistä kotitaloushommista laistaminen esimerkiksi aamu-unisuuteen vedoten on viheliäistä.

Sukupuoli ei anna vapautusta yhdestäkään kotityöstä, vaikka myönnän vältteleväni viimeiseen asti hajulukon avaamista ja lattiakaivon tyhjentämistä. Tutkitusti naiset tekevät kotitöistä, kuten siivouksesta, leijonanosan.

Ratkaisu ei välttämättä ole se, että miehet alkavat tehdä yhtä paljon kotitöitä kuin naiset, vaan kompromissi voi löytyä siltä väliltä. Osa ihmisistä siivoaa liikaa: heidän standardinsa on kohtuuttoman tiukka, eikä sellaista voi vaatia muilta. Kodin ei tarvitse olla tip top ja täydellinen. Jos sellaista haluaa, niin vassokuu, hoida neuroosisi ihan itse. Tyypillisesti myös toisen tavarat häiritsevät enemmän kuin omat.

Eräs ystäväni sanoo parisuhteesta, että jos seksiä on riittävästi, sukat sohvanvälissä ottavat päähän vähemmän. Minun tapauksessani kyseessä olisi ihan omat sukkani.

Olen osallistunut hivenen kiusaantuneena moneen naiskeskusteluun siitä, miten miehet välttelevät kotitöitä ja kun miehet kokkaavat, nainen saa siivota jäljet. Näissä keskusteluissa on usein sävynä sellainen taustaoletus, että kaikkihan me tämän koemme, tällaisia me olemme, me naiset ja miehet.

Minä en pääse näissä siivousasioissa uhriutumaan. En ole millään mittarilla huusholli-ihminen.

Tapani siivota on teinimäinen. Imuroidessani ja lattioita pestessäni yleensä itken. Koen olevani huono siivoamaan, joten siivotessani koen olevani huono. Lopputuloskaan ei ilahduta, koska tiedän sen väliaikaisuuden.

Ongelma on asenteessani. Koiranpennun pissavahinkojen päivittäinen pyyhkiminen ei harmita. Paikan etsiminen yksittäiselle pienesineelle on olevinaan viikon duuni.

Hyvän asenteen siivoukseen saan parhaiten sillä, kun siivoan yhdessä muiden kanssa. Jos hoitaa tylsiä velvollisuuksia yksin, siitä tulee yksinäinen olo.

Kommentit (1)

Kirjoitin laura honkasalon kolumniim jossa hän kertoo poikiensa tarvitsevan pyssyjä, että he eivät elä tyhjiössä, vaan ympäristö, telkkari, kirjat näyttävät sukupuolet eri tavalla.
Tiedän sen siitä, että oma lapsi todellisuudessa oli kiinnostunut ihan väärän sukupuolen leluista, kunnes perhekerhossa noin 3v hän kerrasta oppi, miten hänen kuuluu olla ja miten toinen sukupuoli saa olla.
Tämä ajatus oli poistettu kommenteista.
Lisäisin, että on mielestäni väärin, jos äiti aina kuolee leikissä. Jos osallistuu kerran, niin kunnolla. Äiti juoksemaan ja riekkumaan, pojat kuolleena maahan. Vuorollaan. Empatia ei kehity jos saa möykkääjän ja öykkärim roolin aina. Valkoisen miehen roolin, joka on aina se aggressiivinen joka menee ja ottaa toiselta.
Jos on tarpeeksi vanha ampumaan, on tarpeeksi vanha kuolemaan




0



0

Kirjoitin laura honkasalon kolumniim jossa hän kertoo poikiensa tarvitsevan pyssyjä, että he eivät elä tyhjiössä, vaan ympäristö, telkkari, kirjat näyttävät sukupuolet eri tavalla.
Tiedän sen siitä, että oma lapsi todellisuudessa oli kiinnostunut ihan väärän sukupuolen leluista, kunnes perhekerhossa noin 3v hän kerrasta oppi, miten hänen kuuluu olla ja miten toinen sukupuoli saa olla.
Tämä ajatus oli poistettu kommenteista.
Lisäisin, että on mielestäni väärin, jos äiti aina kuolee leikissä. Jos osallistuu kerran, niin kunnolla. Äiti juoksemaan ja riekkumaan, pojat kuolleena maahan. Vuorollaan. Empatia ei kehity jos saa möykkääjän ja öykkärim roolin aina. Valkoisen miehen roolin, joka on aina se aggressiivinen joka menee ja ottaa toiselta.
Jos on tarpeeksi vanha ampumaan, on tarpeeksi vanha kuolemaan




0



0

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi