Kolumnit 15.12.2016

Sami Sykön kolumni: Vaikeat jäähyväiset

Teksti: Sami Sykkö Kuvat: Bulls Press

Rakkaat lukijat. Tämä on viimeinen kolumnini Anna-lehdessä. Sen kunniaksi ajattelin kirjoittaa jotakin syvällistä ja merkityksellistä ja pistää vielä mukaan jonkin painavan yhteiskunnallisen linjauksenkin.

Mutta eivätkö vain ajatukseni hairahtuneet sentimentaalisiin muisteloihin. Ja tuli tarve tehdä tunnustuksia.

Luin äskettäin jutun, jonka mukaan miehet eivät lähde parisuhteesta, vaikkei se olisi toiminut aikoihin. Mies jurnuttaa suhteessa täältä ikuisuuteen, ellei nainen ota eroa.

Hoksasin, että minähän olen sellainen mies! En todellakaan osaa erota ihastuksistani, mutten paljon muustakaan.

Ja se alkoi jo lapsena.

Minulla oli ala-asteella loistava opettaja. Häntä jumaloivat oppilaat ja oppilaiden äidit. Mies oli nuori ja komea, ja hän sai maailman tuntumaan siltä, että kotioloista riippumatta jokaisella on mahdollisuus pärjätä elämässä.

Hulluimpiakaan ideoitamme hän ei tyrmännyt. Kun keksin järjestää esimerkiksi missikisat, koko koulu tuotiin juhlasaliin mittelöä katsomaan.

Kuuden kouluvuoden päätteeksi olisin halunnut pitää opettajallemme puheen, mutten kyennyt. Ja kun luokkakaverit riemuitsivat kevätjuhlissa alkavasta lomasta, minä pillitin eroa opettajasta.

Eivätkä ero-ongelmat ole rajoittuneet vain ihmisiin.

Perheemme Opel oli ihan tavallinen auto, kakanvärinen kärry, jonka kylkiin oli vetäisty mustat vauhtiviivat.

Mutta kun Opel myytiin, yhyy.

Olin seitsenvuotias, ja minua samaan aikaan hävetti ja nauratti. Itkeä nyt auton takia. Nyyh.

Entäs mestarietsivä Hercule Poirot? Sarja pyöri televisiossa vuosia, ja kun päätösjakson lopuksi näkyi viimeinen kuva punkerosta Poirotista, vollotin ja vetistelin.

Tuntui lohduttomalta ajatella, etten enää saisi nähdä, kuinka tuo nerokas hienohelma juo teetä kristallilasista tai tipsuttelee komeissa kalosseissaan mutaisia englantilaisia maalaisteitä.

Puhumattakaan Kahden kerroksen väestä. Kai tekin muistatte brittisarjan, joka kuvasi lempeällä tavalla luokkaeroja ja yhden aristokraattiperheen elämää vuosikymmenten aikana.

Viimeinen jakso oli kuin tehty kaltaiselleni kyynelehtijälle. Tapahtumien keskipistettä esittänyt talo Lontoossa oli tyhjä, ja kamera seurasi, kun palvelusväkeen kuulunut nainen kulki läpi autioiden salien. Samalla talossa kaikuivat siellä asuneiden ja sarjassa näytelleiden ihmisten äänet.

Voitte arvata, että sydänparkani oli pakahtua. Nenäliinat eivät riittäneet, oli turvauduttava suihkupyyhkeeseen.

Eikä ero-ongelma rajoitu edes autoihin tai tv-ohjelmiin.

On yllättävän kova paikka erota Barack Obamasta. Hän on ollut Yhdysvaltain presidenttinä kaikkea, mitä suurvallan johtajalta voi toivoa – humaani visionääri, joka puolustaa pienempiä, köyhempiä, sairaampia.

Samalla pitää sanoa hyvästit Michelle Obamalle, joka on säväyttänyt rohkeilla asuillaan ja puheillaan.

Ero Obamoista on liikaa kestettäväksi, varsinkin kun tilalle on tulossa ukko, jolle erot eivät ole ongelma: menossa on vaimo numero kolme.

Olenkin turvautunut siedätyshoitoon.

Olen katsonut netistä videoita presidentistä. Yhdessä Obama naurattaa kuin koomikko Valkoisen talon tapahtumista raportoivia toimittajia.

Toisessa hän jakaa vapausmitaleja amerikkalaisille, jotka ovat työllään muuttaneet maailmaa. Hän puhuu heille sellaisella lämmöllä, että kyynelkanavat ovat koetuksella.

Eli jatkan hoitoa. Aikaa eroon on vielä muutamia viikkoja.

Miksi ihmeessä erot ovat vaikeita, vaikkei kyse edes ole elämästä ja kuolemasta?

Ehkä siksi, että se nyt vain sattuu, kun otetaan pois jotain, josta välittää – oli kyseessä poikkeuksellinen presidentti tai hassu tv-hahmo.

Ja olihan siinä kakanvärisessä Opelissakin ne sympaattiset vauhtiviivat.

Onneksi törmäsin viisaaseen kirkonmieheen, joka muistutti, ettei elämä ole omistamista vaan jakamista ja antamista.

Eli luopumista.

Ja kuten tiedämme, kaikella on määräaikansa. Niinpä toivon sydämestäni, että olet viihtynyt seurassani ja eroamme ystävinä.

Oikein kaunista joulua!

Kommentit (5)

Sami Sykön kolumni: vaikeat jäähyväiset, jään kaipaamaan tarinoitasi sen isoimman suihkupyyhkeen kera. Toivottavasti saan lukea juttujasi vielä jostain muualta. Kiitos !




0



0

Ikävää että Sami Sykkö lopetti Annassa.Hänen juttujaan oli aina hauska lukea,niitä oikein odotti.Jään kaipaamaan,olisin halunnut lukea niitä jatkossakin.Kiitos mukavista lukuhetkistä!




0



0

Kiitos, Sami, mukavista kolumneista ja hyvää jatkoa ja uutta vuotta edelleen 🙂




0



0

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi