Kolumnit

Usko unelmaan

23.10.2014 Teksti: Sami Sykkö

Mikä on minun unelmani? Onko minulla ylipäätään sellaista? Pitäisikö olla? Eikö muka riitä, että tekee työnsä ja maksaa veronsa? Ja miksi tätä asiaa on puitava juuri nyt, kun sulhasen isä pitää liikuttavaa hääpuhetta? Siksi, että sulhasen isä sivuaa aihetta, ja siksi, että olen häissä Amerikassa, maassa, joka on rakennettu unelmille.

Usko unelmaan

Tämän suurvallan koko menestyshän perustuu siihen, että ihmiset uskovat voivansa tulla Amerikassa rikkaammiksi, kuuluisammiksi, tärkeämmiksi, suuremmiksi. Oli sitten köyhä kirjanpitäjä Filippiineiltä tai taalaton tarjoilija Meksikosta. Tai rahaton rakennusmies Kansasista. Harva onnistuu, mutta unelma elää.

Unelmien tavoittelu on kirjoitettu amerikkalaisten kansalliseen eetokseen. Mitä hurjemmat haaveet, sen parempi. Suomessa: mitä pienempää, huomaamattomampaa ja vaatimattomampaa elämää, sen arvokkaampaa.

Poikkeuksena on pääministeri Alexander Stubb, jolle suodaan valtava hymy, hampaat ja suosio. Mutta hän onkin Yhdysvalloissa opiskellut suomenruotsalainen.

Ehkä suomalaisilla ei ole ollut tarvetta unelmoida, kun kaikki on ollut viime vuosikymmenet riittävän hyvin ilmankin. Mutta näinä taloudellisina aikoina siitä olisi tuskin haittaa. Pysyisi mieli korkealla ja syntyisi uusia uria ja yrityksiä.

Otettaisiinko vaikka mallia San Franciscossa juhlivasta hääparista? Kaikista ei voi tulla Suomen pääministereitä, mutta aina voi järjestää unelmiensa juhlat.

Häät pidetään vehreässä viinitarhassa, jossa suuret puut suovat varjon auringolta. Vierailtuaan täällä vuosia sitten hääpari päätti, että jos he joskus menevät naimisiin, se voisi tapahtua juuri näiden puiden katveessa Kaliforniassa. Tosiaan, miksi mennä naimisiin kuppaisella kunnantalolla, jos voi lupautua toiselle viiniköynnösten keskellä?

Maiseman lisäksi henkeä salpaa morsiamen puku. Se on teetetty Pariisissa. Meikkikin on täydellinen, onhan morsiamen ehostanut taitava tekijä Hollywoodista. Niinpä, miksi mennä meikkiin tavaratalon kosmetiikkaosastolle, jos paremman saa Hollywoodista?

Kukka-asetelmat ovat kuin tasokkaan kansainvälisen puutarhalehden kannesta. Luonnollisesti, sillä kukka-alan huippuammattilaiset saapuivat sitomaan ne toiselta puolen Amerikkaa. Lampaan taas valmistaa ulkotulilla huippukokki, joka on tilattu paikalle yhdestä Los Angelesin parhaimmista ravintoloista. Tosiaan, mikä estää tilaamasta häihinsä haaveidensa kukkia ja kokkia?

Puhetta pitävä sulhasen isä vitsaileekin paraikaa siitä, kuinka unelmat näköjään voivat toteutua. Vitsi paljastaa puhujan, hääparin ja lähes kaikkien vieraiden kansalaisuuden. Olemme Suomesta.

Amerikkalainen tuskin osaisi vitsailla sillä, että joku tekee unelmistaan totta. Sehän on heille samalla tavalla päivänselvä asia kuin suomalaiselle se, että karjalanpiirakan kanssa syödään munavoita.

Niin se nyt vain on.

Ja mitä edellä kerrotusta voi päätellä? Sen, että kyllä suomalaisetkin osaavat unelmoida – kunhan he ovat poissa Suomesta. Hääparin lisäksi minulla on ilmiöstä toinenkin esimerkki.
Kun Lontoossa asuneen suomalaisen ystävän työt loppuivat, hän päätti saman tien lähteä unelmoimalleen  maailmanympärysmatkalle. Budjetti oli pieni, joten matkan varrella oli tehtävä vapaaehtoistöitä.

Jossain Uuden-Seelannin kohdalla hän päätyi hommiin maatilalle. Siellä syntyi uusi unelma. Kotiinpaluun jälkeen konttorielämä ja pomoura Lontoossa ovat menneisyyttä, lypsyjakkara ja utareet tulevaisuutta. Ystäväni on menossa töihin farmille jonnekin Thamesjoen rannalle.

Tietenkin ystäväni kaltaiset unelmoijat joutuvat tekemään uhrauksia: jättämään jälkeen perheensä, ystävänsä ja aloittamaan alusta. Sekin kuuluu amerikkalaiseen ajatusmaailmaan ja unelmaan.

Häähumu on tehnyt tehtävänsä. Kun hurmaava hääpari illan lopuksi tanssii puihin ripustettujen valojen alla, teen päätöksen. Pelkkä työ ja veronmaksu eivät riitä. Haluan unelman, joka kirittää ja kannustaa elämän monissa mutkissa. Mutta mikä se olisi?

Ainakin siinä pitäisi yhdistyä amerikkalainen ylenpalttisuus ja suomalainen vaatimattomuus. Eikä pelkkä raha ja taloudellinen menestys riitä. Näiden häiden jälkeen unelmaan tarvitaan myös ystävyyttä ja romantiikka.

Valaistumista odotellessa minulla olisi jo valmiiksi katsottuna eräs miniunelma: se viininpunainen villakankainen talvitakki San Franciscon Barneys-tavaratalosta, koko 44 kiitos!

Lue myös

Suosittelemme