Vapaus, veljeys ja neutraali

Ylen uutispäätoimittaja päätti marraskuun puolivälissä, ettei Yle käytä tasa-arvoinen avioliittolaki -nimisestä aloitteesta sen oikeaa nimeä, koska nimitys on liian positiivinen. Sukupuolineutraali avioliittolaki oli Ylelle parempi. Vähän niin kuin joku päättäisi, että Kaarina, liian positiivinen nimi sinulle, sanon sinua vastedes Maijaksi.

Yhteen sanaan puuttuminen voi vaikuttaa pikkuseikalta ja jo menneen talven lumilta, koska eduskunnan äänestys tuosta aloitteesta on tämän ilmestyessä jo pidetty. Ylen päätös ansaitsee kuitenkin edelleen pohtimista.

Ylen ajatus oli varmaankin se, että tässä on nyt kaksi aika tasavahvaa puolta tämän kysymyksen äärellä. Eduskunnassa aloitteen kannatus meni etukäteiskyselyissä aika lailla tasan. Yle ei tahtonut antaa tasoitusta kummallekaan puolelle. No, asiaa olisi ehkä kannattanut pohtia hieman pidemmälle. Sanat, nimittäin, eivät koskaan ole neutraaleja. Ne herättävät aina mielteitä. Kauneus, hyvyys, rakkaus, kesä ja pörröiset kaniininpoikaset – kivoja sanoja, herättävät positiivisia mielteitä. Paha, ruma, viha, lapsisotilaat ja raiskaus. Herättävät inhottavia mielteitä. Ja näiden sanojen korvaamista neutraalimmilla Yle ei kuitenkaan edes harkitse.

Jos objektiivinen journalismi käsitetään niin, että toimittajat eivät saa käyttää myönteisiä tai kielteisiä mielleyhtymiä herättäviä sanoja, loppuu koko kirjoittaminen ja puhuminen. Rauhanneuvottelut. Erittäin suuri positiivisen mielikuvan vaara. Olisiko se vastedes osapuolineuvottelut? Ei, neuvottelutkin luo positiivista mielikuvaa. Osapuolitapaaminen? Tapaaminenkin on positiivista! Osapuoliyhteys? No, yhteys, sehän on pelkkää myönteisyyttä! Ei tästä pääse mihinkään. Rauhanneuvottelut – tuo uutisoinnin perustermi – on pinkeänään positiivista, kannustavaa toivoa! Jos haluttaisiin olla oikein objektiivisia, mistä puhuttaisiin? Konfliktin neutralointikokoontumisesta. Heh. Ja joku vielä ihmettelee, mistä byrokratian kieli syntyy.

Mutta vakavasti ottaen: Syyssade, kevätaurinko, juhannusjuhlat, joulu ja uusivuosi – eihän tästä tule mitään tästä puhumisesta, kun joka termiin livahtaa enemmän tai vähemmän myötämielisyyttä! Onnettomuuden kohdalla ei saisi puhua surusta, iloisen tapahtuman suhteen taas ei riemusta. Kieli, kaiken kaikkiaan, aina ja joka tapauksessa, luo asioiden välille suhteita ja lukijalle mielteitä. Se on kielen mieli.

Ei Yle tietenkään tällaista tarkoittanut. Yle tarkoitti sitä, että homoseksuaalien tasa-arvosta kiistellään. Ja sen sijaan, että se olisi nähnyt tässä kiistelemisessä kiistan tasa-arvosta, se päättikin kieltää koko tasa-arvon käsitteen.

Tasa-arvo. Mikä siinä on niin pelottavaa? Se mainitaan Suomen perustuslaissa aivan keskeisenä periaatteena. Se on kaikkien sivistysvaltioiden toiminnan ydin. Senhän opettaa joka jannu lapselleen, kun karamellia jaetaan. Tasa-arvo. Siihen tähdätään, sitä toivotaan, siihen pyritään
 – milloin sanasta tuli poliittisesti kuuma peruna? Kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo toistensa kesken. Mistä lähtien tämä ajatus on ollut kiistanalainen?

Jos tasa-arvo muuttuu kaikkien hyväksymästä periaatteesta poliittisesti latautuneeksi käsitteeksi, se voi tarkoittaa vain yhtä asiaa. Tasa-arvo ei ole enää yhteiselämämme lähtökohta. Jos ei homoseksuaalien kohdalla saa puhua tasa-arvosta, miksi silloin muidenkaan? Miksi naisille ja miehille pitäisi maksaa sama palkka? Mikseivät tyttölasten päivähoitomaksut ole poikia korkeammat? Miksei naisten verotus ole miehiä tiukempaa? Mikseivät punapuseroiset maksa bussissa korkeampaa matkalipun hintaa kuin vihreäpuseroiset? Miksei Ateneumin museo kiellä sisäänpääsyä viitasaarelaisilta? Miksi lappilaisten annetaan äänestää?

Pelokkaimmat meistä uskovat, että muualta tulevat kulttuurit murentavat perinteisen arvopohjamme, tulee kaikenlaista vierasta tapaa ja ruokaa, johon emme ole vielä tottuneet. Huoli on turha. Emme me tarvitse yhteisesti sovitun arvopohjamme murentamiseen ulkomaalaisia. Me osaamme tehdä sen ihan itse.

Yhdenvertaisuus jos mikä on yhteisen arvopohjamme emäkivi. Jos sanan tasa-arvo käytöstä tulee poliittinen teko ja kannanotto, yhteinen perustamme on jo pirstaleina. Eikä siihen tarvittu kuin yhteinen Ylemme.