Ihmiset ja suhteet

Toimittaja Meri Eskolan äiti kuoli vuosikymmeniä sitten kamalassa tragediassa – eikä se ole jättänyt Meriä rauhaan: ”Miksi hän katsoi oikeudekseen hylätä minut?”

Varhain kuollut äiti oli Meri Eskolalle mysteeri, johon hän on metsästänyt ratkaisua koko elämänsä. Miksi äiti jätti pikkutyttönsä selviytymään yksin?

Teksti:
Miia Siistonen 
Kuvat:
Sampo Korhonen, Meri Eskolan Kotialbumi

Varhain kuollut äiti oli Meri Eskolalle mysteeri, johon hän on metsästänyt ratkaisua koko elämänsä. Miksi äiti jätti pikkutyttönsä selviytymään yksin?

Kultainen riipus on roikkunut Meri Eskolan kaulassa 18-vuotissyntymäpäivästä saakka. Se on yksi harvoista äidiltä jääneistä tavaroista ja saanut siksi eräänlaisen talismaanin arvon.

Koru oli Merin isän tuliainen puolisolleen Kaukoidän-matkalta. Pyöreän kehyksen sisällä on kiinalainen fuku-kirjainmerkki, jonka sanotaan symboloivan onnea. Mutta sitä se ei ole tuonut kummallekaan kantajalleen.

Meri oli ekaluokkalainen äidin menehtyessä. Hän kertoo pohtineensa koko ikänsä äidin epätoivoista ratkaisua ja sen vaikutusta omaan elämäänsä. Rakastiko äiti häntä lainkaan?

”Jos vain tietäisitte, mitä on tapahtunut!”

Syyskuun iltana 1981 Helsingin keskustassa Tarkk’ampujankadulla tapahtui kaasuräjähdys. Se tuhosi rakennuksen koko viidennen kerroksen, josta osa sortui alemman kerroksen päälle. Paineaalto rikkoi ikkunoita lähitaloistakin ja katu peittyi lasinsirpaleista.

Seitsemänvuotias Meri nukkui tuolloin omassa sängyssään noin kymmenen kilometrin päässä. Vanhemmat olivat eronneet hieman aiemmin, ja tyttären huoltajuus oli määrätty arkkitehti-isälle. Isä, Meri ja aikuinen velipuoli jäivät asumaan perheen isoon omakotitaloon Marjaniemeen, äiti muutti keskustayksiöön.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

X