Seksielämä

Yhä useampi nainen haluaa harrastaa seksiä naisen kanssa – näin suomalaisten seksielämä on muuttunut

Harrastettiinko seksiä enemmän 70-luvulla? Finsex-tutkimus osoitti, että suomalaisten seksielämä on muuttunut 40 vuodessa. Poimimme kolme kiinnostavaa faktaa.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

70-luvulla vällyjen väliin päädyttiin useammin kuin nykyään.

Harrastettiinko seksiä enemmän 70-luvulla? Finsex-tutkimus osoitti, että suomalaisten seksielämä on muuttunut 40 vuodessa. Poimimme kolme kiinnostavaa faktaa.

Finsex-tutkimushankkeessa on seurattu suomalaisten seksuaalielämässä tapahtuvia muutoksia vuodesta 1971 asti. Poimimme tutkimustuloksista muutaman kiinnostavan faktan.

1. Yhä useammat naiset tuntevat seksuaalista vetoa toisiin naisiin

Vuonna 1971 naisien seksuaalinen mielenkiinto keskittyi lähinnä miehiin. Naisia, joiden seksuaalinen intressi ei kohdistu vain miehiin, oli tuolloin kaikissa ikäryhmissä alle 15 prosenttia.

Nykyään miehet eivät enää ole monelle naiselle ainoa kiinnostuksen kohde – etenkään nuorten naisten keskuudessa. Vuoden 2015 tutkimuksessa naisia, jotka kokivat seksuaalista kiinnostusta muitakin kuin miehiä kohtaan, oli 18–24-vuotiaiden joukossa huimat 40 prosenttia, 25–34-vuotiaiden joukossa yli 25 prosenttia ja vielä 35–44-vuotiaidenkin joukossa yli 20 prosenttia. 45–54-vuotiaiden keskuudessa ero 70-luvulle ei enää ole niin huomattava.

Naisten seksuaalisia intressejä tarkemmin kartoittava kysymys paljastaa, että miehistä pääsääntöisesti viehtyviä mutta naisistakin kiinnostuneita naisia on tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Ryhmä on kasvanut koko ajan vuoden 1971 tutkimuksesta ja huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi ainoastaan naisista kiinnostuneiden naisten ryhmä.

Myös toiseen suuntaan on tapahtunut muutosta. Vuonna 1971 miehistä ja naisista tasavertaisesti kiinnostuneita naisia oli enemmän kuin vuoden 2015 tutkimuksessa.

2. Nuoret naiset saavat vähemmän orgasmeja yhdynnässä

Luulitko, että naiset nauttisivat huomattavasti enemmän seksistä nyt kuin 70-luvulla? Mikäli asiaa mitataan yhdynnässä saatavien orgasmien määrällä, näin ei ole.

Naisten yhdynnässä saamat orgasmit eivät ole yleistyneet 1970-luvun jälkeen, vaikka seksiin liittyvää tietoa on tällä hetkellä saatavilla enemmän kuin koskaan, naisten itsemääräämisoikeus on vahvistunut ja seksuaalinen tasa-arvo parantunut. Erityisesti alle 35-vuotiaat nuoret naiset kokevat nykyään yhdynnässä vähemmän orgasmeja.

3. Yhdynnät vähenevät, halut ja masturbointi lisääntyvät

Suomalaisten yhdyntäkerrat ovat laskeneet 70-luvulta kaikissa alle 45-vuotiaiden ikäryhmissä. Parisuhteessa olevien yhdyntäkerrat sen sijaan ovat laskeneet aivan kaikissa ikäryhmissä. Silti sekä miesten että naisten toiveet yhdyntäkertojen määrästä ovat suuremmat kuin vuonna 1971.

Kenties yhdyntöjen ja halujen kohtaamattomuus on syynä masturboinnin nousemiseksi aikamme seksitrendiksi. Masturboiminen on lisääntynyt huomattavasti kaikissa ikäryhmissä. Naisilla kaikista suurin kasvu on 35–44 vuotiaiden ikäryhmässä. Vuoden 1971 tutkimuksessa tämän ikäryhmän naisista alle 10 prosenttia oli masturboinut viimeisen kuukauden aikana, kun taas vuonna 2015 saman ikäryhmän naisista viimeisen kuukauden aikana oli masturboinut noin 70 prosenttia.

Lähde: Väestöliitto

Lue myös:

Näin paljon seksi tutkitusti kuluttaa kaloreita – tietyt seksiasennot laihduttavat eniten

Impotenssi ja vaikeus saada orgasmi – 10 ratkaisua naisten ja miesten yleisimpiin seksiongelmiin

10 syytä, miksi itsetyydytys on parempaa kuin seksi

X