”Varmaan Suomen epävarmimmat jätkät” – Skandinavian Hunksit eivät tanssiryhmää perustaessaan ajatelleet, että joku tulisi kuolaamaan heitä

20 vuotta sitten perustettu Scandinavian Hunks -ryhmä on viimeisellä kiertueellaan. Miksi juuri nyt on aika lopettaa?

Naiset kirkuivat ja tungeksivat ympärillä. 19-vuotias kokkiopiskelija Tiina Räsänen joutui kurkottelemaan pylvään takaa nähdäkseen yökerhon lavalle. Vuonna 2001 Scandinavian Hunks oli vasta perustettu. Pienellä lavalla lihaksikkaat miehet ottivat yleisönsä diskohittien soidessa.

– Siinä työt ja murheet unohtuivat. Hyväkroppaisia miehiä oli kiva katsella, ja heillä oli pilkettä silmäkulmassa, Tiina muistelee.

Sittemmin Tiina on aina varmistanut paikkansa eturivissä. Hän on päässyt näkemään ravintolakeikkojen lisäksi konserttisalikiertueita, laivakeikkoja ja esiintymisiä ostoskeskuksissa.

Alusta saakka ryhmää on luotsannut Petri ”Mauno” Ahonen. Hän muistelee, että yleisö oli todella villiä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

– Lavan etuosasta piti aina nopeasti perääntyä, kun kädet tavoittelivat meitä. Mutta ei se haitannut, se oli vilpitöntä innostumista. Huutaminen oli jotain käsittämätöntä… Laivakeikalla teknikot sanoivat, ettei kukaan artisti riko näitä teidän desibelejä.

Alussa oli musikaali

Hunks-hysteriaa ei olisi koskaan nähty, ellei Kotkassa olisi vuonna 1996 haettu esiintyjiä musikaaliin nimeltä Only for Ladies. Siihen tarvittiin treenattuja nuoria miehiä, jotka osasivat liikkua lavalla. 26-vuotias ravintolatyöntekijä Petri Ahonen haki mukaan kaverin houkuttelemana. Esiintymiskokemusta Petrillä ei ollut, eikä varsinkaan tanssikokemusta.

Urheillut hän kyllä oli. Hän pelasi jääkiekkoa ykkösdivisioonassa ja oli harrastanut tennistä, painia ja koripalloa.

– Olen ikiliikkuja. Aiemmin en ollut ajatellut kehoani sen kummemmin. Vain söin ja urheilin kovaa. Keskityin ihan muuhun kuin peiliin katsomiseen.

Viihdyttäminen oli hänen juttunsa.

– Erätauoilla ja pelin jälkeen olin aina se, joka teki omaa show’ta. Juhlissa olin se, joka juoksi seinää päin, jotta kaikki nauraisivat. Musikaalikin oli minulle pelkkää vitsiä. Heitin paidan pois ja naureskelin.

Musikaalia tehdessään Petri sai kuulla, että hänen tapaiselleen esiintyjälle olisi tilausta pääkaupunkiseudun showtanssiryhmissä. 1990-luvun puolivälissä pinnalla olivat poikabändit, kuten Boyzone, Backstreet Boys ja ’N Sync. Niiden valttikortteja olivat tanssillisuus ja vetävä ulkonäkö. Samoihin aikoihin maailmalla suosiotaan nostivat ”tyttöjen illat”, joissa eroottiset miesesiintyjät villitsivät naisyleisöä. Trendin oli aloittanut amerikkalainen Chippendales, jonka nimellä perustettiin miesesiintyjien ryhmä myös Suomeen.

Siihen Petrikin liittyi muutettuaan Helsinkiin perheensä kanssa. Niihin aikoihin Petristä tuli Mauno. Kummeli-vitsistä lähtenyt nimi ei ikinä tarttunut kotkalaisiin kavereihin, mutta Helsingissä se jäi käyttöön. Petrin sukunimikaima, Mauno Ahonen, on Kummeli-tv-sarjan sketsihahmo.

– Kun nyt kävelen Helsingissä, ja joku huutaa ”Pete”, tiedän heti, että siellä on joku Kotkasta. Puhelimeen vastaan Pete tai Mauno sen perusteella, kuka soittaa.

Skandinavian Hunks -ryhmä muodostuu

Maunon lisäksi Suomen Chippendalesissä esiintyivät muun muassa José ”Jucci” Hellström, Samuli Järvinen, Mikko Nummenmaa ja Tommi Mäkinen. Miehet ystävystyivät. Hyvin pian Mauno huomasi johtavansa joukkuetta.

– Ajoin keikka-autoa, vein kundit syömään, tsekkasin majoituksen. Se oli hetken kivaa. Meillä oli jääkiekkojengin hurmaa ilman pelejä, oli saunailtoja ja bileitä. Kun suuri hurmos katosi, lopetimme ryhmän.

Chippendalesin jälkeen 2000-luvun alussa Jucci, Tommi, Samuli ja Mikko kannustivat Maunoa perustamaan oman ryhmän. He tulisivat tanssimaan siihen.

– Sanoin, etten ikinä lähde johtamaan tällaista ryhmää. He olivat isoja persoonia ja aivan mahtavia, mutta se, miten kukakin pysyi aikatauluissa, oli toinen asia.

Syyskuussa 2001 Mauno oli kuitenkin valmis yrittämään. Hän kutsui viisikon Mikonkadun Amarilloon. Hän ottaisi vetovastuun, jos kaikki lupaisivat sitoutua tekemiseen. Perustamalla oman ryhmän he välttäisivät sen, että joku muu sanelisi, miten show tehdään. He saisivat päättää itse.

– Lähdimme tekemään hommaa täysillä ja otimme Las Vegas -asenteen. Lähdimme hurmaamaan. Halusimme saada yleisön nauramaan ja viihtymään.

Eroottisuudella leikittely herättää mielikuvia strippaamisesta. Siitä ei koskaan ole ollut kysymys tässä show’ssa.

– Emme ajatelleet, että meitä tultaisiin kuolaamaan. Homma ei ole lähtenyt siitä, että haluaisimme näyttää itseämme tai nostaa itsemme muiden yläpuolelle. Tämä tanssiryhmä oli vaihtoehto pojille, jotka olisivat halunneet poikabändiin mutta eivät osanneet laulaa, Mauno kuvailee.

Alkuaikoina viisikko esiintyi puvut tai kauluspaidat päällä. Show’ta muokattiin rohkeammaksi fanien toiveiden mukaan. Ilman yleisön palautetta lavalla ei ehkä olisi koskaan nähty miehiä stringit jalassa.

– Loppujen lopuksi yleisö riisui meidät.

”Full montya” Hunksit eivät ole ikinä tehneet. Aina jotkin housut ovat olleet jalassa.

Yksi on lavalta poissa

Marraskuussa 2022 tihkusade kastelee parkkipaikan asvalttia Hyvinkäällä. Neljältä iltapäivällä konserttitalo näyttää päällisin puolin tyhjältä. Suurin osa illan esiintyjistä on kuitenkin paikalla, useamman oven takana jossakin tuolla lavantakaisen sokkelon uumenissa. Ensimmäisenä tulee vastaan Esko Eerikäinen, lähes alkuperäinen Hunksien jäsen. Hän toivottaa tervetulleeksi ja valittelee samalla lonkkaansa. Se kipeytyi aiemmin samalla viikolla Kanarialla Winter Pride -festivaalien keikalla.

Meneillään on jäähyväiskiertue, ja Esko on mukana vierailevana tähtenä. Edellisestä kier­tueesta hänellä on vierähtänyt kahdeksan vuotta. Ja hei, tuoltahan tulee Mauno! Hänelle nämä esityspäivät ovat jatkuvaa juoksemista, koska hän hoitaa kaiken aikataulutuksesta ja ruokailun järjestämisestä teknisten ongelmien ratkaisemiseen. Silti hän ehtii huolehtia siitä, että toimittaja ja kuvaaja saavat kupposet kahvia.

Hunksien tarinan on määrä päättyä tänä syksynä. Loppu taitaa tulla sopivaan saumaan. Esiintyjiltä vaaditaan paitsi viihdyttämisen taitoa myös fyysistä kestävyyttä. Vanhimmat Hunks-jäsenet ovat noin viisikymppisiä. Viihdyttäminen sujuu heiltä rutiinilla, mutta treenaamisessa on haasteita. On kiire töissä, on lasten harrastuksia, on koti ja perhe.

– Jos asiat laittaa tärkeysjärjestykseen, ensin tulee perhe, sitten työ, sitten esiintyminen ja vasta niiden jälkeen treenaaminen. Treenaan paikat niin hyvään kuntoon kuin ehdin, Mauno kertoo.

Tällä viimeisellä kier­tueella Mauno on ainut alkuperäisviisikon jäsen, joka nousee lavalle. Seitsemän vuotta sitten hän jättäytyi show’sta pois välilevynpullistuman vuoksi, mutta palasi eturiviin tänä syksynä. Tommi ja Mikko jäivät pois jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Samuli on edelleen mukana ryhmässä, tuotantopuolella.

Jucci haluaisi nousta lavalle. Hän ei vain voi.

Mielellä on valta

Jo kolmen vuoden ajan Jucci on taistellut terveytensä puolesta. Mies, joka on kuntouttanut muita personal trainerina, joutuu välillä turvautumaan isoäitinsä kyynärsauvoihin päästäkseen vessaan kotonaan.

– Tänään tulin tänne Hyvinkäälle siksi, että minulle jäisi edes jotain muistoja tästä kiertueesta ja pääsisin kiittämään yleisöä.

Vielä viime keväänä Jucci ajatteli, että kyllä hän kiertueelle toipuu. Sitten tuli diagnoosi nivelrikosta. Ja syyskuun alussa syöpädiagnoosi. Peräsuolen syöpää hoidetaan nyt kemoterapialla ja sädehoidolla. Edessä on leikkaus.

– En ole itkenyt muuten kuin silloin, kun diagnoosi tuli. Rupean kuitenkin heti herkistymään, kun ajattelen lavalle nousemista. Se, etten pysty olemaan mukana urani tärkeimmällä kiertueella, on minulle kova pala. Toivoin, että hoidot olisivat olleet myöhemmin, Jucci sanoo.

Siitä Jucci iloitsee, että toistaiseksi hän on voinut liikkua jonkin verran, vaikka onkin paha olo ja väsyttää. Jokainen sellainen päivä, jolloin hän pääsee kuntosalille, on hyvä päivä. Painot ovat samat, joilla Jucci aloitti saliharrastuksen 15-vuotiaana.

– On tullut selväksi, että mielellä on valta tässä taistelussa.

Itsetuntokysymys

Pitkälle Hunks-uralle Juccin koukutti vuorovaikutus yleisön kanssa.

– Sain kokea sen, että 10 000 katsojaa sekoaa siitä, mitä teen lavalla. Se oli kuin poikabändihysteriaa, tytöt itkivät edessäni.

Jucci sanoo kärsineensä itsetunto-ongelmista lapsuudesta saakka.

– Meidän takahuoneessamme on varmaan Suomen epävarmimmat jätkät. Minä olen heistä pahin. En ole ikinä ennen keikkaa ajatellut, että olisin hyvännäköinen. Hunkseissa oleminen on kasvattanut itsevarmuuttani. Uskon jo vähän itseeni.

Saman on kokenut kolmekymppinen Janne Vaittinen, joka pääsi mukaan Hunkseihin vuonna 2015 hakuprosessin kautta. Pitkään hän epäröi, uskaltaisiko hakea mukaan ollenkaan.

– Hunksit ovat komeita ja rohkeita, karismaattisia kundeja. Minulla taas on aina ollut huono itsetunto.

Janne sanoo, että hänessä on herkkyyttä, jota hän aiemmin piilotteli kovan kuoren alle. Hunkseihin päästessään hän oli ”120-kiloinen liharekka”, jonka piti muuttaa ruokavaliotaan voidakseen tanssia. Suurin muutos tapahtui kuitenkin henkisellä puolella.

– Pehmenin hyvällä tavalla. Ympärilläni oli lihaksikkaita, komeita äijiä, jotka osasivat puhua ja näyttää tunteensa. He eivät esittäneet kovaa jätkää vaan olivat mitä olivat. Heidän kanssaan pystyin itsekin olemaan oma itseni. Opin, ettei miehisyyttään tarvitse todistella joka paikassa.

­Lupa katsoa

Kello on jo viisi. Janne ja yhdeksän muuta Hunksia kokoontuvat tyhjään saliin käymään läpi illan show’ta ilman musiikkia. Yy, kaa, koo, nee, vii, kuu, see, kaa… Ryhmän tanssikapteeni Matias Starmans laskee tahtia keskellä lavaa.

Katsomon ensimmäisellä rivillä istuu Jucci polviinsa nojaten. Välillä hän nousee näyttämään jotakin liikettä muille. Kuka muukaan ne osaisi yhtä hyvin kuin hän, joka on ollut mukana ”päivästä yksi viimeiseen keikkaan ennen koronaa”.

Vuosien aikana mukana on ollut 42 miestä. Sinä aikana maailma on muuttunut. Tutkija, FT Taina Kinnunen on perehtynyt ruumiinkulttuurin muutokseen 1990-luvulta saakka. Hän on seurannut tarkoin myös Hunksien matkaa.

– Se, että mies asettui katseiden kohteeksi, oli uutta. Hunksit mahdollistivat sen, että naisilla oli lupa katsoa miehiä avoimen seksuaalisesti.

Vuosituhannen vaihde oli vallankumouksellista aikaa. Silloin kohuttiin metrosek­suaaleista. He olivat miehiä, jotka huolehtivat ulkonäöstään. Nykyään ihonhoito, hiustenmuotoilu ja treenaaminen ulkonäön vuoksi on arkipäiväistä miesten maailmassa. Ulkonäköbuumista on tullut valtavirtaa.

Taina ymmärtää sen, miksi Hunksit ovat lopettamassa.

– Hunks oli oman aikakautensa ilmiö. Meillä on tällainen kierto, että jossain vaiheessa asiat alkavat tuntua vanhanaikaisilta. Tälle on käynyt sama kuin missi-instituutiolle.

Hunksien alkuaikoina ei kukaan puhunut vaikkapa esineellistämisestä, etenkään miesten kohdalla. Silloin ei ollut tapana kyseenalaistaa kehon asettamista katseiden kohteeksi.

Kun Maunolta kysyy, miten hän suhtautuu puheisiin miesten esineellistämisestä, häntä naurattaa.

– Se keskustelu on loputon suo. Perusajatus tässä on se, että lähdemme lavalle ja saamme ihmiset hymyilemään. Emme me halua kellekään pahaa mieltä. Jos joku haluaa meidät esineellistää, se on ihan fine.

Skandinavian Hunks -ryhmä lopettaa

Miksi juuri nyt on aika lopettaa? Mauno hakee vertauksen puhelinten kehityksestä.

– Enää lankapuhelin ei riitä. Pitäisi olla älypuhelin, ja harppaus siihen suoraan lankapuhelimesta on jäätävä.

Sisällössä hän ei näe ongelmaa – puhelin on puhelin, sillä voi soittaa – mutta sisällön paketointi ja markkinointi pitäisi saada vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Mauno uskoo, että Hunks-tuotannon päivittämiseen vaadittaisiin intohimoa, jota hänellä ei enää ole. Vinkkejä hän kyllä voi antaa, jos joku haluaa sen tehdä.

Tutkija Taina Kinnunen ajattelee, että kiinnostunutta yleisöä löytyy.

– Hunksit ovat hyväntuulisia ja tosi kivoja. Heissä ei ole mitään likaista. Mietin, onko tämä aika vain nyt jotenkin kovempi. On koronaa, luonnonkatastrofeja ja sotaa. Olemme kaikki vähän jäässä. Ehkä vielä joskus tällaiselle tuotannolle tulee tilausta.

Taina miettii, voisiko meneillään oleva 1990-luvun buumi nostaa Hunksitkin uudelleen ajankohtaiseksi. Show’ssa nähdään Top Gun -univormuja, raksamiehiä ja palomiehiä, jotka ovat yhtä aikaa kuluneita stereotypioita ja kiehtovan nostalgisia.

Ovet auki

Iltaseitsemältä Hyvinkääsali on täynnä. Tuoksuu tyttöjen illalta: hajuvesiltä, hiuslakalta ja lämpiössä kitatulta kuohuvalta. Puheensorina ja naurunremakat aaltoilevat katsomossa. Paikalla on yli neljäsataa naista, vain kolmella heistä on seuralaisenaan mies. Nuorimmat katsojat ovat parikymppisiä. Ikähaitarin toisessa päässä lienee tuo harmaahiuksinen leidi, jonka kulku on epävarmaa mutta katse hakeutuu uteliaana lavaa kohti.

Sali pimenee. Nyt se alkaa.

– Hyvinkää, mikä meininki meil on täällä? Oottekste valmiit?

No kyllä. Korvia vihlova huuto kertoo sen, että yleisö on valmis vapautumaan maallisista murheistaan ja pitämään hauskaa. Antaa mennä. Vielä kerran, pojat!

Skandinavian Hunks -ryhmän fanit Hyvinkäällä

Hyvinkääläinen Maria Kortesmäki, 43, (kesk.) oli menossa elämänsä ensimmäistä kertaa Hunksien keikalle. Seurana olivat Nina Ahonen, 51, (oik.) ja Johanna Laakso, 58, jotka olivat tulleet paikalle Tuusulasta. Heidän ensimmäiset Hunks-muistonsa ovat 20 vuoden takaa.

– Musiikki ja tanssikoreografiat ovat parasta show’ssa. Ja paljon on kuvia otettu, olemme myös syliin päässeet, Johanna kertoi.

Ninalla on yksi suosikki ylitse muiden.

– Toivottavasti Jucci on mukana täällä tänään.

Nurmijärveläinen Tiina Rajasaari, 30, (vas.) ja hyvinkääläinen Jenni Viklund, 30, odottivat innokkaana esitystä. He eivät olleet koskaan aiemmin nähneet Hunkseja lavalla.

– Pakko oli tulla, kun tämä on viimeinen mahdollisuus! Tiina perusteli nauraen.

Idean hän sai Facebookin seinälle ilmestyneestä mainoksesta.

– Sanoin miehelleni, että mitäpä jos lähtisin katsomaan miehiä ilman paitaa. Lopulta mies meni ja osti minulle synttärilahjaksi kaksi lippua. Otin sitten mukaani parhaan kaverini.

Ystävyksillä oli selkeät odotukset illalle.