Ihmiset ja suhteet

Virpi Vesanen-Laukkanen kohautti karkkipapereista tehdyllä mekolla, ja siitä tuli hänen tunnetuin taideteoksensa

Turhamaisuutta pidettiin turmiollisena Virpi Vesanen-Laukkasen lapsuudenkodissa. Silti Virpi rakasti prinsessaleikkejä. Aikuisena niistä jalostui taidetta, jossa hän on hyödyntänyt muun muassa karamellipapereita.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Tommi Anttonen, Virpi Vesanen-Laukkasen Kotialbumi

– Kauneus ei ole turhaa, taiteilija Virpi Vesanen-Laukkanen sanoo. Hänen töissään turhamaisuudella on tärkeä rooli.

Turhamaisuutta pidettiin turmiollisena Virpi Vesanen-Laukkasen lapsuudenkodissa. Silti Virpi rakasti prinsessaleikkejä. Aikuisena niistä jalostui taidetta, jossa hän on hyödyntänyt muun muassa karamellipapereita.

Hienot kynnet sai, kun keräsi korkit talteen limonadipulloista. Taiteilija Virpi Vesanen-Laukkasen lapsuudessa 1960-luvulla limsapulloissa oli heleän pastelliset, vedettävät korkit. Ohuesta metallista pystyi taittelemaan terävät tekokynnet pikkutytön prinsessaleikkeihin.

Ei ollut automarketteja siihen aikaan. Nykyään Virpi asuu Helsingissä, ison Prisman lähellä. Siellä hän kävi juuri pojantyttäriensä kanssa tekokynsi­ostoksilla.

– Näen lastenlapsissani toteutumattomia unelmiani. Jokin sellainen, josta minä pystyin vain haaveilemaan, on heille aivan mahdollista. Se tuntuu ihanalta, Virpi kertoo, kun istumme junassa matkalla Helsingistä Jyväskylään.

Olemme menossa katsomaan taidenäyttelyä, johon Virpi on koonnut teoksia uransa varrelta. Silmäilemme mustavalkoisena vilisevää metsämaisemaa junan ikkunan takana. Samalla Virpi kertoo, miten lapsuuden prinsessaunelmat muuttuivat näkyviksi hänen taiteessaan.

Turhamaisuutta ei sallittu

Lapsuutensa Virpi asui maalaistalossa Valkealassa, joka nykyisin kuuluu Kouvolaan. Hänen äitinsä oli kotitalousopettaja ja maatilan emäntä, isänsä maanviljelijä. Lisäksi perheeseen kuului kaksi pienempää sisarusta. Virpi piti piirtämisestä. Paperille syntyi prinsessoja. Virpi tykkäsi myös leikkiä prinsessaa. Hän puki ylleen kaikki löytämänsä alushameet ja ripusti kaulaansa koruja.

– Unelmat huolettomasta prinsessaelämästä olivat jotain aivan muuta kuin arki, jota silloin elettiin. Kouluun oli pakko hiihtää, ja välituntisinkin hiihdettiin. En yhtään pitänyt siitä reipashenkisyyden ihanteesta, johon meitä kasvatettiin.

Isä piti pyhäkoulua, ja Virpi kävi sitä joka sunnuntai. Kotona uskonnollisuus näkyi erilaisina rajoituksina. Esimerkiksi peilin edessä keimailu ei ollut soveliasta. Sitä pidettiin turhamaisena, mikä olisi vahingollista nuorelle naiselle.

– Prinsessuus oli kapinaa sitä vastaan, että turhamaisuutta ei suvaittu. Kaikki kielletty kiehtoi minua.

Virpi muistelee H. C. Andersenin Punaiset kengät -satua. Se kertoo tytöstä, joka ajatteli vain punaisia kenkiä, jopa kirkossa istuessaan. Rangaistushan siitä seurasi. Kengät vainosivat tyttöä, ne tanssittivat häntä väkisin – kunnes pyöveli hakkasi ne irti hänen jaloistaan. Virpiä naurattaa. Sehän on ihan hirveä satu!

– Minäkin olen varmasti ajatellut kirkossa ihan kaikkea muuta kuin olisi pitänyt. Tanssiminen on kiinnostanut minua aina. En ymmärrä, miksi se on ollut kiellettyä. Tanssi on yksi ihanimpia liikuntamuotoja! Siinä saa liikkua musiikin tahtiin muiden kanssa. Vasta rippikoulun käytyäni pääsin tanssimaan, vaikka eihän sitä silloinkaan hyvällä katsottu.

Virpi Vesanen-Laukkanen halusi tehdä prinsessansa näkyväksi

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

X