Ihmiset

Änkytys on opettanut Liana Linvikin hyväksi ihmistuntijaksi: ”Jo ensi minuuteilla näen, haluanko tutustua toiseen yhtään enempää”

Vuosien häpeä väistyi, kun änkytyksestä kärsinyt Liana Linvik tutustui vertaisiinsa. Nyt hän uskaltaa sanoa sanottavansa loppuun.

Teksti:
Anneli Juutilainen
Kuvat:
Sampo Korhonen, Liana Linvikin Kotialbumi. 

Vertaistuki on auttanut Liana Linvikiä änkytyksessä.

Vuosien häpeä väistyi, kun änkytyksestä kärsinyt Liana Linvik tutustui vertaisiinsa. Nyt hän uskaltaa sanoa sanottavansa loppuun.

Sanat takertuivat jonnekin. Vaikka ajatus kulki kirkkaana, se ei tullut puheena ulos.

Helsinkiläinen Liana Linvik oli alle kouluikäinen, kun hän alkoi änkyttää. Hän muistaa toistaneensa samaa sanaa moneen kertaan. Välillä tuli blokkeja – selittämättömiä taukoja, jolloin hän meni lukkoon eikä pystynyt puhumaan lainkaan.

Pientä Lianaa änkytys ei haitannut. Sehän oli vain hänen tapansa ilmaista itseään.

Kouluvuosien aikana änkytys hiljalleen paheni, ja Liana ryhtyi välttelemään tilanteita, joissa hänen piti puhua tuntemattomille tai suurten joukkojen edessä.

Sitä on vaikea uskoa nyt, kun Liana, 27, istuu vastapäätä ravintolan lounaspöytään, katsoo silmiin ja juttelee iloisesti.

Mutta edelleen hän pohtii sanavalintojaan tarkkaan.

”Vaikeinta oli elää jatkuvan häpeän kanssa”

Kouluvuosien edetessä viittaava käsi jäi yhä herkemmin alas, vaikka Liana olisi tiennyt vastauksen opettajan kysymykseen. Jos opettaja tivasi Lianalta vastaus­ta, tyttö istui pulpetissaan hiljaa. Kaupan kassalla tai palvelutiskillä hän pyysi kavereitaan tekemään ostokset puolestaan, jotta välttyisi puhumiselta.

Opettajat lähettivät huolestuneita viestejä kotiin Lianan vanhemmille ja ihmettelivät, miksi tyttö vaikeni. Hänen oletettiin olevan äärimmäisen arka ja ujo – tai mielenterveysongelmainen.

Yläasteella jotkut opettajat antoivat hänen pitää esitelmänsä toisessa luokassa kahden kesken ilman yleisöä. Joskus joku toinen nuori kuuli Lianan änkyttävän, matki häntä ja nauroi. Se teki kipeää.

Huoli painoi Lianan vanhempia, ja Liana tunsi itsensä masentuneeksi. Itku oli usein herkässä, ja hän käpertyi entistä enemmän itseensä. Vain läheisimpien ystäviensä ja perheensä seurassa hän pystyi olemaan vapautuneesti.

– Yläaste oli vaikeaa aikaa. Olin ahdistunut enkä halunnut puhua lainkaan. Yksinkertaisten asioiden sanominen vei valtavasti aikaa, ja minun oli vaikea olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät kuuluneet lähipiiriini, Liana kertoo.

– Tuntui, etten pystynyt elämään rennosti kuten muut ikäiseni. Kaikkein vaikeinta oli elää jatkuvan häpeän kanssa.

Änkytys on tapa puhua, ei sairaus

Änkytyksellä tarkoitetaan puheen sujuvuuden häiriötä – sitä, ettei änkyttävä ihminen saa sanottua asiaansa, vaikka se on kirkkaana hänen mielessään. Änkytystä esiintyy noin prosentilla aikuisväestöstä. Useimmiten lapsena alkanut änkytys menee ohi itsekseen, pysyväksi se jää noin 20–30 prosentilla.

Änkytystä on tutkittu paljon, mutta sille ei ole löydetty yhtä selittävää tekijää.

Lianakaan ei tiedä, mikä hänen änkytystaipumuksensa on laukaissut. Muut hänen perheessään eivät vaivasta kärsi.

Liana Linvik istuu rantakalliolla Aurinkolahden uimarannalla Helsingissä.
Liana aloitti juuri tietojenkäsittelytieteen maisteriopinnot Tampereen yliopistossa.

Kun seitsemättä luokkaa oli käyty muutama kuukausi, Liana ilmoitti vanhemmilleen haluavansa päästä puheterapiaan. Vanhemmat suhtautuivat tytön pyyntöön myönteisesti.

Puheterapeutti oli mukava. Jo ensimmäisen kerran jälkeen Liana oli helpottunut. Terapeutti halusi antaa työkaluja änkytyksen kanssa elämiseen eikä yrittänyt lähteä kitkemään sitä pois. Se tuntui hyvältä.

Puheterapeutti opetti hengitystekniikoita ja keinoja, joilla Liana sai rauhoitettua itseään änkytystilanteissa. He tapasivat viikoittain kahden vuoden ajan. Liana oppi, että änkytys on puhetyyli – osa häntä ja hänen identiteettiään.

– Puheterapian ansiosta aloin pikkuhiljaa uskaltautua taas puhumaan avoimemmin.

Hoidon tarkoituksena on sekä sujuvoittaa puhetta erilaisilla apukeinoilla että saada änkyttäjä suhtautumaan itseensä hyväksyvästi.

– On olemassa terapeutteja, jotka näkevät änkytyksen sairautena ja yrittävät parantaa sen. Hyvät puheterapeutit opettavat elämään änkytyksen kanssa.

Lukion jälkeen Liana pääsi opiskelemaan tietojenkäsittelyä ammattikorkeakouluun. Vasta silloin puheterapiassa omaksutut opit itsensä hyväksymisestä alkoivat lopullisesti pureutua hänen mieleensä.

”Änkytys ei ole este millekään, mitä haluan elämässäni tehdä”

Hakusana oli änkytys. Googlen kautta Liana päätyi Suomen änkytysyhdistyksen verkkosivuille ja löysi änkyttäjäyhteisön.

Kesällä 2019 hän matkusti nuorten änkyttäjien leirille Hollantiin ja tapasi vertaisiaan ympäri Euroopan. Matka oli käänteentekevä.

– Pääsin tapaamaan nuoria, jotka änkyttivät kuten minäkin. Vertaistuella oli suuri merkitys, en ollut enää yksin.

Lianalla oli mielikuva, että muun maailman silmissä änkyttäjät ovat luusereita tai nörttejä. Leirillä hän kohtasi monen alan ammattilaisia, muun muassa johtajia ja lääkäreitä, jotka olivat edenneet huipulle änkytyksestään huolimatta.

– Silloin ymmärsin, että minäkin pystyn mihin vain. Ei änkytys ole este millekään, mitä haluan elämässäni tehdä. Minun ei tarvitse olla sujuvapuheinen ollakseni uskottava.

Kotiin palattuaan Liana hakeutui mukaan Suomen änkytysyhdistyksen toimintaan ja ryhtyi vetämään puhekerhoa ja sosiaalisen median hankkeita. Nyt hän on vapaaehtoisena myös yhdistyksen hallituksessa ja tarjoaa vertaistukea muille änkyttäjille.

– Tiedän, millaista on olla ihan yksin asian kanssa, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Tarinaani jakamalla yritän tarjota helpotusta niille, jotka painivat saman asian kanssa. Parasta palautetta on se, jos olen onnistunut olemaan toisen änkyttäjän tukena siinä, että hän uskaltaa olla oma itsensä.

Lue myös: Selektiivinen mutismi aikuisella on äärimmäisen harvinainen – ”Olen tavannut 3000 potilasta, ja mieleen tulee kolme”

Liana Linvik puhumassa Hollannissa änkytyksestä kärsivien leirillä.
Vuonna 2019 Liana puhui änkytys­kokemuksistaan Hollannissa järjestetyn änkytysleirin open mic -illassa.

Saanko nyt sanottua asiani loppuun?

Saanko nyt sanottua asiani loppuun? Se on ajatus, joka livahtaa edelleen Lianan mieleen, kun hän avaa suunsa.

Lianan änkytys on kausittaista. On hyviä viikkoja ja rankempia vaiheita.

Erityisesti stressaavat ja nopeaa kielellistä reagointia vaativat tilanteet, kuten työhaastattelut, saavat änkytyksen voimistumaan. Toisaalta Liana saattaa joskus änkyttää rennossakin tilanteessa.

Änkyttäessään ihminen on hyvin hauras.

Silloin puheeseen tulee täytesanoja, joskus muutaman minuutin katkoksia. Blokit ovat Lianalle tuskallisia. Aika tuntuu pysähtyvän, eikä keskustelukumppani aina tiedä miten reagoida.

– Ne ovat kiusallisia hetkiä ja suurimpia haasteitani sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Änkyttäessään ihminen on hyvin hauras. Pahinta Lianasta on se, jos keskustelun toinen osapuoli ryhtyy arvailemaan lauseen loppua tai jatkaa sitä omiin olettamuksiinsa perustuen.

Änkyttävän kanssa keskustelevalle hänellä on toive: katso rohkeasti ja lempeästi silmiin änkytyksestä välittämättä. Jos se tuntuu haastavalta, kohdista katseesi kulmakarvoihin. Se näyttää siltä, että ihminen muodostaa katsekontaktin. Silloin änkyttäjästä tuntuu, että häntä kuunnellaan, ja hän saa puhua rauhassa. Tärkeintä on läsnäolo ja maltti.

Samoin keinoin Liana hallitsee änkytystään. Hän antaa itselleen aikaa puhua. Myös rauhallinen hengitys on tärkeää.

Vuosien ajan Liana saattoi olla vastaamatta hänelle esitettyihin kysymyksiin ja teeskennellä tietämätöntä, jotta hänen ei tarvitsisi vastata.

– Noloja tilanteita on ollut niin paljon, etten pysty laskemaan. Harmittaa, miten monta kertaa olen leikkinyt tyhmää ja ollut vastaamatta, koska olen pelännyt änkytyksen tulevan tielle.

Nykyisin Liana sanoo asiansa loppuun, vaikka se veisi aikaa. Hän uskoo kokemustensa tuoneen voimaa.

– Änkytys tekee minusta rohkeamman, koska olen niin pitkään tuntenut itseni erilaiseksi. Kun on jo muutenkin poikkeava, ei tarvitse miettiä, mitä muut minusta ajattelevat. Voin olla aivan rauhassa oma itseni. Enää en häpeä.

Liana Linvik poikaystävänsä Samin kanssa Kuusamossa mökkeilemässä.
Viime kesänä Liana lomaili poika­ystävänsä Samin kanssa Kuusamossa.

”Änkytys säästää minua pahoilta ihmisiltä”

Änkytys on vaikuttanut Lianan tapaan solmia ihmissuhteita – pääasiassa positiivisesti.

– Jo ensi minuuteilla näen, miten ihminen reagoi änkytykseeni. Jos hän nauraa, pilkkaa tai virnuilee, tiedän heti, etten halua tutustua toiseen yhtään enempää. Sama pätee työhaastatteluihin: en halua työskennellä sellaisen esimiehen alaisuudessa. Änkytys siis säästää minua pahoilta ihmisiltä.

Poikaystävänsä Samin Liana tapasi netissä viime talvena. He viestittelivät useamman kuukauden, ennen kuin suhde syventyi seurusteluksi.

”Nyt ymmärrän erilaisuutta ja pidän kaikkia ihmisiä samanarvoisina.”

Kun pari tapasi ensimmäisen kerran kasvotusten, Liana kertoi änkytyksestään. Sami suhtautui asiaan neutraalisti ja piti änkytystä mielenkiintoisena piirteenä.

– Poikaystäväni tukee minua. Hän jaksaa odottaa, että saan asiani sanottua loppuun, jos änkytän tai minulle tulee pidempikin blokki.

Liana uskoo, että elämä änkyttäjänä on vaikuttanut myönteisesti hänen empatiakykyynsä. Erityisen helppoa hänen on samaistua ihmisiin, joiden on vaikea ilmaista itseään.

– Jos en olisi änkyttänyt, olisin hyvin todennäköisesti katsellut maailmaa enemmän oman napani kautta. Nyt ymmärrän erilaisuutta ja pidän kaikkia ihmisiä samanarvoisina.

Vaikeiden vuosien jälkeen Liana tuntee olonsa onnelliseksi.

– Olen oppinut hyväksymään itseni juuri tällaisena. Minusta ei koskaan tule sujuvapuheista, mutta pystyn silti viettämään hyvää elämää. Sen oivaltaminen tuntuu ihanalta.

X