Arja Ahtaanluoma
Arja Ahtaanluoma elää aktiivista elämää vammautumisestaan huolimatta.
Ihmiset

Arja Ahtaanluoma mursi kylkiluunsa puutarhatöissä, ja siitä alkoi onnettomuuksien ketju – noin puolitoista kuukautta myöhemmin häneltä oli amputoitu kaikki neljä raajaa

Insinööri Arja Ahtaanluoma pyöritti perhefirmaa ja kuskasi lapsiaan harrastuksiin. Kesäkuussa 2017 käynnistyi kuitenkin hurja tapahtumasarja, jolla oli kohtalokkaat seuraukset.
Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Pekka Niittyvirta / WSOY

”Tänään on heinäkuun 14. päivä, ja sinä olet ollut nukutettuna useita viikkoja. Sinä aikana sinulta on henkesi pelastamiseksi amputoitu kädet ja jalat”, sairaanhoitaja sanoi ja silitti Arja Ahtaanluoman tukkaa.

Arja oli juuri herännyt sairaalassa. Hän oli tokkurassa lääkkeistä eikä ymmärtänyt, mitä hänelle sanottiin.

Hoitaja nosti Arjan käsivarsien tyngät peiton päälle. Ne olivat kääreiden peitossa, mutta Arja sai kuulla, että oikea käsi oli amputoitu ranteen yläpuolelta. Vasempaan käteen oli jäänyt kämmen. Molemmat jalat oli amputoitu polvien yläpuolelta.

Vieläkään Arja ei pystynyt sisäistämään, mitä oli tapahtunut. Hoitaja varmaan puhui jostakusta toisesta potilaasta. Hänhän oli kokonainen.

Arja Ahtaanluoma kuvailee kipujaan yhtä koviksi kuin synnytyskivut

Kesäkuussa 2017 Arja Ahtaanluoma oli vierittänyt syreenipensaan raskasta juurakkoa miehensä kanssa heidän kotipihallaan Turussa. Siinä tohinassa hän oli satuttanut oikean kylkensä.

Arja on koulutukseltaan insinööri, ja hänellä oli miehensä Mikan kanssa pesuaineita valmistava firma. Kolme neljä päivää puutarhaonnettomuuden jälkeen Arja oli leikannut työnsä puolesta pakkauspahveja ja viiltänyt vahingossa mattopuukolla haavan etusormeensa. Syvä haava oli ulottunut melkein luuhun asti. Arja oli putsannut haavan, vuoto oli tyrehtynyt nopeasti, eikä hän ollut ajatellut sitä sen enempää.

Pian oikea kylki oli tullut kuitenkin niin kipeäksi, että Arjan oli ollut vaikea hengittää ja kävellä suorassa. Mies vei hänet pari päivää myöhemmin päivystykseen. Kylki todettiin murtuneeksi, se sidottiin, ja Arjalle annettiin särkylääkkeitä.

Kotona Arja oksensi, ja kivut yltyivät. Seuraavana aamuna mies vei hänet uudestaan päivystykseen, jossa määrättiin entistä vahvempia särkylääkkeitä ja lähetettiin kotiin. Illalla Mika vei Arjan kolmannen kerran päivystykseen. Nyt kylkeen sattui jo niin, että Arjasta tuntui kuin rintakehää revittäisiin kahtia. Näin kovaa kipua hän oli kokenut vain synnytyksissä.

– Sairaalassa he huomasivat, että verenpaineeni oli tipahtanut lähes nollille, ja älysivät, että nyt on jotakin muutakin kuin kylkiluun murtuma. He ottivat veriviljelyn, ja CRP (tulehdusarvoa mittaava verikoe) huiteli liki 300:ssa.

Arja vietiin teho-osastolle.

Arjalla oli verenmyrkytys. Haavasta oli päässyt bakteeri verenkiertoon, ja pöpö oli pesiytynyt murtuneen kylkiluun kudosvaurioon. Munuaiset ja maksa lakkasivat toimimasta. Lopulta kivut olivat niin kovat, että hänet päätettiin nukuttaa.

Sitä ennen hoitaja kirjoitti Arjan miehelleen saneleman viestin. Siinä oli työhön liittyvä asia, ja lopuksi sanat: “Rakastan sinua ja lapsia“.

Sen jälkeen Arja oli nukutettuna 34 päivää.

”Yritin olla reipas”

Kun Arja Ahtaanluoma heräsi sairaalassa, hän makasi sängyssä kuin neliraajahalvaantunut ja pystyi liikuttamaan vain silmiään ja niskaansa. Hoitajat yrittivät lohduttaa sanomalla, että lihasvoima palaisi takaisin, ja hän voisi vielä liikuttaa tynkiään.

Mika tuli sairaalaan pari tuntia sen jälkeen, kun Arja oli herännyt. Hän halasi ja suukotti, mutta Arja huomasi miehen laihtuneen ja vanhentuneen. Arjan kurkkuun oli puhkaistu hengitysputki, eikä hän pystynyt puhumaan. Mutta Mika pystyi lukemaan hänen huuliltaan.

Seuraavana päivänä mies tuli sairaalaan lasten, kahden teini-ikäisen tytön, kanssa.

– Kyllä he olivat kuulleet, mitä minulle oli tapahtunut ja olivat vähän varautuneita, että mikä minun mielialani on. He tulivat heti halaamaan, ja vaikka en pystynyt halaamaan takaisin, niin sama äitihän minä olin. Yritin olla reipas, en tiedä onnistuinko, mutta ainakin yritin.

Pari päivää myöhemmin oma tilanne valkeni toden teolla.

En voi enää ajaa autoa. Enkä tehdä töitä. Kelpaanko miehelleni? Mitä merkitystä elämällä enää on? Epätoivoiset ajatukset ja kysymykset pyörivät kehää. Arja vajosi pimeyteen. Sairaalapastori yritti lohduttaa: vaikka sinulla on hirveä kohtalo, ainakin olet hengissä.

Hengissä? Ei tämä ole elämää, Arja vastasi.

Pimeyteen alkoi tulla valonkajoa

Arja Ahtaanluoma oli sairaalassa pari kuukautta. Hän sai apua muun muassa fysioterapeutilta, psykologilta ja sosiaalityöntekijältä. Hän sai tietää saavansa proteesit, ja autoakin hän voisi ajaa, kunhan siihen asennettaisiin lisävarusteita. Pimeyteen alkoi tulla valonkajoa.

Oli jo syksy, kun Arja palasi kotiin. Vuodenvaihteessa hän sai ensimmäisen käsiproteesinsa. Hän opetteli keittämään kahvia ja yritti vähän viikata pyykkejä.

Myöhemmin alkoi harjoittelu jalkaproteeseilla. Se oli todella vaikeaa.

– Olin ollut puoli vuotta vuodelevossa ja pyörätuolissa, joten lihakset olivat niin heikot, että pelkkä parin minuutin seisominen sai hien valumaan.

Nykyisin Arja pystyy ajamaan autoa, ja kesällä hän oppi kävelemään tasaisella alustalla ilman keppejä, mutta ylä- ja alamäissä sekä portaissa liikkuminen on edelleen vaikeaa. Jonkinlaisia kotitöitä hän pystyy tekemään, mutta useimmiten hän tarvitsee apua avustajaltaan tai mieheltään.

Pystyn paistamaan esimerkiksi jauhelihaa, mutta käsiproteesi on niin kompelö, etten pysty pitämään veistä.

Syksyllä 2018 perhe muutti kaksikerroksisesta omakotitalosta yksitasoiseen rivitaloasuntoon. Siellä Arja pystyy liikkumaan helpommin.

Lue myös: Puoliso pahoinpiteli huippujohtaja Anne Brunilaa toistuvasti, mutta Anne jätti miehen vasta yhteisen lapsen takia: ”Lopulta minun oli pakko kovettaa itseni”

Oli tapahtunut hoitovirhe

Suurin tuki toipumisessa on ollut Mika, jonka kanssa Arja on ollut naimisissa 16 vuotta.

– Kun olin nukutettuna, hän kävi katsomassa minua sairaalassa joka päivä, vain parina päivänä hoitajat olivat sanoneet, että hänen pitäisi mennä kotiin lepäämään, koska hän oli näyttänyt niin väsyneeltä. Ja nyt hän joutunut venymään todella paljon.

Ne pelot, joita Arja pyöritteli synkeimpinä hetkinä mielessään, osoittautuivat turhiksi.

– Kyllä minä kelpaan hänelle tällaisena puolikkaana yhtä paljon kuin ennen kokonaisena. Mutta välillä minulla on huono omatunto, kun joudun niin usein pyytämään apua. Juuri kun hän ehtii mukavasti pötkähtää sohvalle, saatan kysyä, että voisitko mitenkään tuoda minun lääkkeeni.

Arja on saanut myös paljon tukea siskoltaan, joka esimerkiksi hoiti lapsia Arjan ollessa sairaalassa. Sisko myös vinkkasi Facebookin amputoitujen vertaistukiryhmästä.

Ja sisko oli ensimmäinen, joka puhui Arjalle siitä, että hoidossa oli mahdollisesti tapahtunut virhe. Arja tekikin vahinkoilmoituksen Potilasvakuutuskeskukseen. Hän sai korvauspäätöksen, jossa todettiin, että jos hän olisi saanut ajoissa antibiootteja, tehohoidolta ja amputoinnilta olisi todennäköisesti vältytty. Amputaatioihin jouduttiin, koska verenmyrkytys ehti edetä niin pitkälle.

Arja sanoo, ettei hän ole enää katkera.

– Mutta aluksi oli ärtynyt olo, ja pirunsarvi kasvoi otsalle. Mietin, että oliko lääkärin aika niin arvokasta, ettei hän voinut ottaa niitä testejä aikaisemmin. Toivon, että kyseiset lääkärit ottavat tästä opiksi, eivätkä päästä tapahtumia seuraavalla kerralla näin pitkälle.

Arja Ahtaanluoma kaipaa eniten työskentelyä

Uusi keho on vaatinut paljon opettelemista. Arja osaa esimerkiksi keittää makaroneja, mutta ei kaataa keitinvettä pois.

– Jos haluan tehdä jonkin ihan yksinkertaisen asian, joudun miettimään alusta loppuun, miten selviydyn siitä. Ja hyvin harvoin mikään onnistuu ensimmäisellä kerralla, joudun tekemään sen uudestaan ja uudestaan ennen kuin se onnistuu. Olen nykyisin paljon sitkeämpi ja kärsivällisempi kuin aikaisemmin.

Ulkonäköasioista hän ei murehdi. Proteesien takia meikkaaminen on mahdotonta, mutta se ei harmita.

– En ole koskaan ollut girly girl. En tykännyt laittautua ennen onnettomuuttakaan. Mutta hameita käytän nykyisin mielellään, koska ne on helpompi pukea päälle.

Aluksi tuntui pahalta, kun ihmiset tuijottivat, mutta Arja on jo tottunut siihen. Mutta se satuttaa, kun joku ilkeä ihminen alkaa huudella solvauksia. Sellaistakin tapahtuu.

Onneksi ihmiset osaavat olla myös kannustavia.

– Joskus joku saattaa tulla sanomaan, että vau, sulla on hienot proteesit. Sellaisesta tulee aina hyvä mieli.

Arja Ahtaanluoma.

– Joskus joku saattaa tulla sanomaan, että vau, sulla on hienot proteesit. Sellaisesta tulee aina hyvä mieli, Arja Ahtaanluoma sanoo.

Mistä on tuntunut pahimmalta luopua?

– Työstä, Arja vastaa empimättä. Olen aina ollut touhuaja, ja parhaimmillani silloin, kun on pikkaisen kiirettä. Nyt minusta tuntuu, että kukaan ei tarvitse minua mihinkään.

Arja haluaisi tehdä osa-aikaista työtä, jotain, mitä voisi tehdä esimerkiksi kotona tietokoneella. Hän oli harkinnut suorittavansa koronajäljittäjän kurssin verkossa, kunnes tajusi, että työstä saatu palkka vaikuttaisi Potilasvakuutuskeskuksesta saatuun ansionmenetyskorvaukseen. Syynä tähän on se, että rikastumiskiellon periaatteen mukaisesti vahingon kärsinyttä ei voida saattaa parempaan taloudelliseen asemaan kuin missä hän olisi ilman vahinkoa.

Arja voisi työskennellä, mutta kaikki ansaitut tulot vaikuttavat hänelle maksettavan korvauksen määrään. Käytännössä hän menettäisi sen summan korvauksesta, minkä hän tienaisi.

– Nyt olen vain antanut vertaistukea amputoiduille, mutta heitä ei ole kauheasti tarjolla. Onneksi, hän hymähtää.

Jutussa on haastattelun lisäksi käytetty lähteenä Arjan Puolinainen-nimistä kirjaa.

X