Aura Kinnari, 48, ryhtyi kotiäitivuosien jälkeen metsuriksi: ”Olen sopeutunut työn yksinäisyyteen”
Metsuri Aura Kinnari suhtautuu kuusentaimiin suurella hellyydellä. Työpäivät ovat rankkoja, mutta Aura nauttii siitä, että saa olla mukana tukemassa taimien kasvua tuottavaksi metsäksi.
Metsuri Aura Kinnari raivaa kymmenisen vuotta sitten istutettua kuusikkoa.
Metsuri Aura Kinnari suhtautuu kuusentaimiin suurella hellyydellä. Työpäivät ovat rankkoja, mutta Aura nauttii siitä, että saa olla mukana tukemassa taimien kasvua tuottavaksi metsäksi.
Ruokolahden Lääväkorvessa metsä seisoo hiljaa. Hiekkatien poskeen pysäköidyn auton luona metsuri Aura Kinnari, 48, sitaisee hiuksensa poninhännälle ja toteaa, että lyhyet hiukset olisivat tässä työssä kätevämmät.
– Jotkut ystävät ovat kuitenkin sitä mieltä, etten saa enää leikata poikatukkaa. Ja syntyyhän tästä näyttäviä kampauksia. Tykkään tehdä vapaa-ajalla oikein kunnon leijonanharjan, täällä metikössä ei tule laittauduttua.
Kello on vähän yli viisi aamulla. Se on Auran mielestä paljon, sillä yleensä hän on tähän aikaan täydessä työn touhussa. Hellepäivinä hän saattaa herätä jo kahdelta.
– Inhoan hellettä ja aurinkoa. Mitä nopeammin pääsen kuumasta metsästä pois, sitä parempi. Viime viikon trooppisissa helteissä istutin taimia vanhoissa aluskalsareissa.
Tänään ei tarvita kalsaritemppua, sillä luvassa on kolea päivä.
– Ihanaa, sanoo Aura.
Hän käy vielä puskapissalla, pukee päälleen työvarusteet ja kuittaa mobiilisovelluksesta työn alkaneeksi.
Reppuselkäinen oranssi hahmo, toisessa kädessä raivaussaha ja toisessa bensakanisteri, katoaa vihreyteen. Edessä on kahdeksan tuntia ”helvetin rankkaa työtä”.
– Nokipannukahveja ei ole tullut keiteltyä. Tästä työstä on glamour kaukana.
Metsurina jo 16 vuotta
Imatralaisesta Aurasta tuli metsuri vähän vahingossa. Nuorena hän ajatteli, että ryhtyisi ilman muuta kirjailijaksi, sillä tekstiä syntyi vaivatta.
Peruskoulun jälkeen Aura teki töitä muun muassa lastenhoitajana ja kauppapuutarhassa. Esikoisensa hän sai 19-vuotiaana ja sitten syntyi vielä kaksi lasta.
Kun hän kymmenen kotiäitivuoden jälkeen ryhtyi miettimään opintoja, luonnonvara-ala kuulosti kiinnostavalta, sillä hän oli aina ollut luontoihminen. Päästyään opiskelemaan metsätalouden perustutkintoa Auralle selvisi, että koulutusohjelmasta valmistuu ensin metsuriksi tai metsäkoneenkuljettajaksi, minkä jälkeen voi kouluttautua metsäluonnonhoitajaksi.
– Pääsin Tornatorille kesätöihin raivaamaan ja päätinkin jäädä metsuriksi. Raivaussahatyö osoittautui sen verran hauskaksi hommaksi. Tajusin, että sekin on metsänhoitoa.
Nyt Aura on työskennellyt metsurina jo 16 vuotta.
– Aika hullu pitää olla, hän hymähtää.
Kausityö sopii Auralle. Työt alkavat huhti-toukokuussa ja päättyvät syksyllä lumentuloon tai siihen, kun autolla ei enää pääse kelirikkoisille metsäteille. Neliveto olisi näissä hommissa hyvä, mutta Auralla ei ole varaa sellaiseen. Talvet hän on lomautettuna ja tekee keikkaa siivoojana.
Raivaussaha huutaa. Aura etenee metsäpalstalla määrätietoisesti kuin kone. Työtehtävä on yksinkertainen: koivut pitää perata ja kuuset pelastaa. Lähtökäskyn saavat myös kaikki hirvien vioittamat tai muuten huonokuntoiset tai sairaat kuuset.
Pöheikköön alkaa tulla nopeasti selkeyttä. Tästä Aura juuri pitää – työn tulokset näkyvät heti.
– On palkitsevaa, kun maisema avartuu ja huolella istutetut taimet pelastuvat ja kasvavat tuottavaksi metsäksi.
Välillä hän ottaa käteensä onkivavan, vetää sen täyteen pituuteensa ja pyörii ympäri. Jotta päästään tavoitetiheyteen, on ympyrän sisään jäätävä 8–9 kuusta.
Kun Aura pitää tauon ja sammuttaa raivaussahan, on kuin luonto ympärillä pidättäisi henkeä ja odottaisi vielä tovin, alkaako meteli uudestaan. Sitten kuuluu käen kukuntaa, ensin hieman arkaillen, kohta jo täydellä riemulla. Sepelkyyhkykin huhuilee jossain.
Yksin työskentelevä metsuri haluaa välttää loukkaantumisia
Naismetsuri on harvinaisuus, sillä metsureista heitä on alle prosentti. Auralta kysytäänkin usein, miten nainen pärjää metsurina.
– En jaksaisi enää keskustella aiheesta, sillä se on niin loppuunkulunut. Jokainen voi tehdä nykyaikana sitä työtä, josta tykkää ja johon parhaiten soveltuu. Taimikonhoito on tekniikkalaji. Vain sillä on merkitystä, mitä on korvien välissä.
Aura hörppää vettä ja kertoo vinosti hymyillen, että hän koki metsuriuransa prinsessahetken kymmenisen vuotta sitten. Silloin Aura ja eräs rovaniemeläinen miesmetsuri päätyivät paperinukeiksi mainoskampanjaan, jossa rummutettiin turvavarusteiden käytön tärkeyttä.
Vielä yksi banaani ja takaisin raivaussahan varteen. Aura etenee palstaa leveyssuunnassa sen laidalle, kääntyy ympäri ja etenee toiseen suuntaan. Hän tunnustelee ensin metsänpohjaa ennen kuin astuu koko painollaan. Maasto on epätasaista ja kivistä, ja siellä saattaa olla yllättäviä koloja. Loukkaantuminen on asia, jota yksin työskentelevä metsuri haluaa välttää viimeiseen asti.
Kerran Auralta meni polven sivuside, kun hän tipahti kalliolta. Ja kerran jalasta lähti yhtäkkiä tunto ja kroppaan iski hirvittävä kipu. Aura raahautui suon yli autolleen ja ajoi korvesta terveyskeskukseen. Syyksi paljastui välilevyn luiskahdus.
Myös maa-ampiaisen pesiä pitää varoa. Aura on ampiaisenpistoille vakavasti allerginen ja kantaa aina mukanaan adrenaliinikynää anafylaktisen shokin varalta.
– Ampiaisten lisäksi pelkään ukkosta. Pari kertaa olen ukonilmalla jäänyt taivasalle, kun en ole ehtinyt autoon. Sitä en halua kokea uudestaan.
Turvallisuussyistä Auralla on kännykässään yksintyöskentelyominaisuus, joka tekee hälytyksen, jos hän ei ole kuitannut kotiutumista työpäivän jälkeen.
Raivaus ei vaadi ajatustyötä, joten Auran mieli vaeltaa vapaana. Usein hän miettii juonenkäänteitä omaelämäkerralliseen kirjaansa, jota hän on kirjoittanut jo kolmenkymmentä vuotta. Tai sitten hän kuuntelee paikallisradiota, Radio Deitä tai Spotifyn soittolistoja – indieta, alternativea, gospelia.
– Olen yrittänyt kuunnella myös Raamattua podcastina.
”Luonnonsuojelu ja metsurin työ eivät ole ristiriidassa keskenään”
Tänään Aura ajaa raivausrupeaman ja murukahvien jälkeen vielä toiselle metsäpalstalle istuttamaan. Hän tykkää työn itsenäisyydestä – siitä, että saa suunnitella, mitä tekee ja milloin. Nopeusennätyksiä hän ei tavoittele vaan hän haluaa tehdä työnsä hyvin.
Aura pyörittää Skodansa rattia. Kojelaudalla keikkuu pieni suojelusenkeli.
– Nuorena olin ekovihreä hippityttö. Yltiöpäinen luonnonsuojelija, joka vastusti metsähakkuita, eläinkokeita ja turkistarhausta. Se oli sellaista teiniangstia ja mustavalkoista ajattelua. Olin sitä mieltä, että metsät raiskataan ja ekosysteemit tuhotaan, hän kertoo.
Aura kasvoi pääkaupunkiseudulla ja eli repaleisen lapsuuden ja nuoruuden. Musiikki oli hänelle jo silloin äärimmäisen tärkeää, ja hän kertoo selvinneensä sen avulla. Aura fanitti Kauko Röyhkää ja 22-Pistepirkkoa, liftasi jo alaikäisenä keikoille eri puolille Suomea. Mutta ei siitä sen enempää, ehkä hän kertoo näistä asioista lisää kirjassaan.
Aura on edelleen sitä mieltä, että luontoa ja arvokkaita elinympäristöjä on suojeltava. Mutta…
– Talousmetsän tehtävä on tuottaa puuta. Metsurina hoidan metsää ja olen osaltani varmistamassa, että Suomi seisoo puujaloilla jatkossakin. Koen työni merkityksellisenä ja olen ylpeä siitä. Luonnonsuojelu ja metsurin työ eivät ole ristiriidassa keskenään.
Tie kapenee kapenemistaan ja loppumatkan ajamme kuoppaista ja heinittynyttä metsätietä. Ympärillä levittäytyy hakkuuaukea, jossa on pystyssä vain muutamia jättöpuuryhmiä ja pökkelöitä.
Maisema näyttää surulliselta ja kertakaikkisen raiskatulta, mutta Aura näkee sen toisin.
– Avohakkuillakin on paikkansa. Sato päästään korjaamaan kerralla, metsä uudistetaan nopeasti ja sen kiertokulku alkaa alusta. Se on taloudellisin keino kasvattaa metsää.
Hakkuut on tehty noin vuosi sitten, ja sen jälkeen täällä on vieraillut muokkauskone. Se on kääntänyt maahan mättäitä, joihin puuntaimet istutetaan.
Taimilaatikot odottavat jo hakkuuaukealla, sillä Aura on käynyt tuomassa ne tänne muutama päivä sitten.
Aura istahtaa kannonnokkaan, haukkaa sunnuntain lounaalta jäänyttä salamipizzaa ja rouskuttaa päälle paprikaa. Ei kuulu kuin tuulen hiljaista huminaa.
Metsurin työ on yksinäistä. Pareittain töitä tehdään vain kiireisillä työmailla, saarikohteilla ja keväisin taimenhuoltotehtävissä. Aura näkee työpäivän aikana hirviä, kauriita, villisikoja, supikoiria, mäyriä ja kaiken maailman lintuja, mutta ihmisiä ei oikeastaan koskaan.
– Olen vuosien saatossa sopeutunut työn yksinäisyyteen. Nykyään en kärsi siitä lainkaan.
Taimien istutusta
– Voi teitä pikkuisia, Aura juttelee männyn- ja kuusentaimille.
Ennen hän inhosi istuttamista, sillä se tuntui paljon raskaammalta kuin ergonomisempi raivaus. Nykyään hän suhtautuu istuttamiseen liki pyhällä hartaudella ja nauttii siitä, että mikään kone ei riko luonnonrauhaa.
Kuusentaimien istuttamisesta Aura tykkää aivan erityisesti, sillä suomalaisen metsäkuusen taimi on ”napakka ja maailman söpöin”.
– Ajattelen taimia suurella hellyydellä ja siunaan niitä. Raamattukin sanoo, että meidät on luotu tänne viljelemään ja varjelemaan. Taimet ovat satsaus lastemme tulevaisuuteen.
Aura nostaa kaksi taimilaatikkoa kantotelineeseen ja yhden kainaloon. Hän pyrkii jakamaan laatikot tasaisesti eri puolille hakkuuaukeaa: männyt korkeammille alueille ja kuuset alarinteeseen. Kun kaikki laatikot on jaettu, alkaa istutus. Siihen tarvitaan taimivakka, jonka Aura latoo täyteen taimia, ja pottiputki, jolla taimet istutetaan.
Aura kulkee mättäältä toiselle, painaa pottiputken maahan, potkaisee putken juuren leuat auki, tiputtaa paakkutaimen putkeen, kiertää ja nostaa putken ylös. Lopuksi hän vielä tiivistää maan taimen ympäriltä saappaillaan.
– Kaikki tavat ovat oikein, kunhan juuripaakku on alaspäin. Itse olen aika pedantti tässä tamppauksessa.
Aura näyttää taimen juuripaakun valkoisia juurenpäitä – ne ovat tae taimen ja juuriston elinvoimaisuudesta.
– Onhan se taimille sokki, kun joutuu sieltä hyvin lannoitetusta taimitarhasta metsään luonnon armoille. Menee tovi ennen kuin ne keksivät, miten saada vettä ja ravinnetta.
Jos Aura tulee samalle palstalle neljän, viiden vuoden kuluttua varhaisperkaukseen, hän juttelee taimille ja kyselee, miten ne ovat pärjänneet.
Työpäivän aikana Aura istuttaa yli tuhat taimea. Liikeradat toistuvat samanlaisina yhä uudestaan: pottiputki maahan, leuat auki, taimi putkeen, kierto, nosto ja tamppaus.
”Saan myös luontokokemukset samalla, sillä olen niin peruslaiska luonne, ettei minusta ole samoilijaksi”
Kello yhdeltä Aura kerää tyhjät taimilaatikot takakonttiin, paukauttaa kannen kiinni ja starttaa auton. Taakse jää hakkuuaukea, joka näyttää samalta kuin tullessa, mutta jos katsoo lähempää, huomaa eron: mättäiltä nousee pikkuisia vihreitä puuntaimia, jotka ujuttavat juuriaan maahan ja kurottavat neulasiaan valoon.
– Taimikko kasvaa nopeasti. Se aamuinen palsta, jota raivasin, oli kymmenen vuotta sitten samanlainen raiskio kuin tämä. Menee kuitenkin vuosikymmeniä ennen kuin taimet ovat tukkipuuiässä. Minä en ole sitä enää näkemässä.
Aura pyyhkäisee hikeä otsaltaan. Istuminen auton pehmeällä penkillä tuntuu hyvältä kaiken uurastuksen jälkeen.
– Minulla on aina ollut ongelmia painonhallinnan kanssa. Tämä työ tarjoaa minulle fyysisyyttä ja terveyttä. Saan myös luontokokemukset samalla, sillä olen niin peruslaiska luonne, ettei minusta ole samoilijaksi.
Viime aikoina Auran työmotivaatio ja työnilo ovat olleet hieman koetuksella, sillä korvauksiin on tullut heikennyksiä ja samalla tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet. Aiemmin ammattiyhdistysaktiivina toiminut Aura onkin alkanut etsiä taas vaikutusmahdollisuuksia työntekijöiden etujen edistämiseksi.
Aura ajaa ensin työnantajansa taimivarastoon viedäkseen sinne tyhjät taimilaatikot ja sitten hän kurvaa kaupan kautta kotiin. Kello on jo puoli neljä, ennen kuin hän avaa kotioven ja tervehtii kissojaan Ottoa ja Pilli Piiparista.
Tänään hän ei ehdi ottaa päiväunia, vaikka väsymys painaa jäseniä. Suihkun, vaatteiden vaihdon ja kissojen ruokkimisen jälkeen on saatava ruokaa. Aura paistaa uunissa alennuksesta ostettua porsaan sisäfilettä ja lämmittää edellispäivän grillimakkaroita ja kasviksia. Ruoka maistuu taivaalliselta.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous