Beenish Fatima, 27, on naispuolisena poliisin ylitarkastajana harvinaisuus Pakistanissa: ”Univormussa minusta tuntuu, että kukaan ei ole uhka ja selviän kaikesta”

Poliisin ylitarkastaja Beenish Fatima on sukupuolensa takia harvinainen näky Pakistanissa. Eliittikoulutuksen priimus on saanut jämäkillä otteillaan kollegoidensa kunnioituksen. – Kun liityin poliisiin, tajusin, että univormu on todella voimaannuttava, Beenish sanoo.

Pakistanin neljänneksi suurimman kaupungin Rawalpindin Civil Lines Circle -poliisiasemalla on kiireinen päivä. Ihmisiä ramppaa sisään ja ulos.

Poliisin ylitarkastaja Beenish Fatima, 27, istuu pöytänsä ääressä oliivinvihreässä univormussa, pitkät tummanruskeat hiukset nutturalle kietaistuna ja tummaa huulipunaa huulillaan, tiukka ilme kasvoillaan. Leuan alla roikkuu sininen kasvosuojain; koronavirus on saapunut Pakistaniinkin. Seinällä on taulu, johon on listattu kaikki tämän kaupunginosan ylitarkastajien nimet viimeisen noin kolmenkymmenen vuoden ajalta. Viimeisimpänä – ja ainoana naisena – komeilee Beenishin nimi.

Puhelin pirisee jatkuvasti.

– Ei ole mahdollista, että en vastaisi puhelimeen, Beenish sanoo.

Hän ottaa puheluita vastaan jopa keskellä yötä, sillä alueen asukkaat soittavat hänelle suoraan kertoakseen havainnoistaan.

– Uskon, että kaikilla on oltava numeroni. Teippaan sen jokaiselle seinälle alueeni joka nurkkaan ja soppeen, Beenish sanoo.

Se on epätavallista Pakistanissa, jossa naisia normaalisti kauhistuttaisi ajatus oman puhelinnumeron päätymisestä vieraiden miesten käsiin. Tällaisia huolia ei Beenishillä alueensa poliisitarkastajana kuitenkaan ole.

Parhaat arvosanat eliittipoliisinkoulutuksessa

Beenishin alaisina toimii noin 700 poliisia neljällä eri asemalla. Heistä suurin osa on miehiä, useimmat Beenishiä paljon vanhempia. Heitä tulee toimistoon virtanaan, kuka milläkin asialla. Miehet pysähtyvät nopeasti oviaukkoon ja tekevät kunniaa ennen kuin istuvat alas. Monet tuntuvat jopa hieman pelkäävän noin vuoden palvellutta esimiestään.

Noin nelikymppinen konstaapeli istahtaa hermostuneen oloisena penkille Beenishiä vastapäätä.

– No, mikä on ongelma? Beenish tivaa.

Mies alkaa valittaa siirrosta kaupungin toiselle puolelle. Hetken sananvaihdon jälkeen Beenish tuhahtaa:

– Älä viitsi, se on osa työtä. Ala mennä.

Välillä sähköt katkeavat hetkeksi, ja työt jatkuvat kännykän valossa.

Vaikka lyhyt ja hoikka Beenish saattaa ensisilmäyksellä näyttää hennolta, hän ei sitä todellakaan ole. Hän sai parhaat arvosanat eliittipoliisinkoulutuksessa, joka jokaisen ylempiin poliisinvirkoihin pyrkivän täytyy suorittaa. Koulutus on todella fyysinen, ja siihen liittyy raskaiden aseiden käsittelyä ja muita kommandoilta vaadittavia taitoja. Beenish oli yksi kolmesta naisesta muuten täysin miesvaltaisella kuuden viikon kurssilla.

– Se oli yksi parhaista ajoista elämässäni.

Pakistanin poliisissa on naisia vain noin kaksi prosenttia. Luku kasvaa hitaasti.

– On hyvin tärkeää olla esimerkkinä nuoremmalle sukupolvelle, jotta he pyrkivät tulemaan joksikin. Eikö niin? Naiset haluavat tulla lääkäreiksi, kun he näkevät naislääkäreitä, ja he haluavat tulla opettajiksi, koska he näkevät naisia siinä roolissa, Beenish sanoo.

Pakistanissa naisia on vain 24 prosenttia maan työvoimasta

Beenish on kotoisin pienestä Chakwalin kaupungista, mutta hänen perheensä muutti isän työn perässä maan pääkaupungin Islamabadin kylkeen Rawalpindiin kymmenen vuotta sitten. Beenishin isä oli rikosasianajaja, ja nyt hän työskentelee tuomarina maan korkeimmassa oikeudessa. Beenishin velikin on asianajaja.

Lakimiehen uraa kuitenkin arvostetaan Pakistanissa toisin kuin poliisin. Poliisia pidetään yleisesti korruptoituneena, eikä lainvartijaksi pääsyyn vaadita korkeampaa koulutusta, paitsi Beenishin tasolla ja sitä ylemmissä viroissa.

– Jopa minulla oli hyvin erilainen näkemys poliisista, kunnes aloitin työt, Beenish sanoo.

Hän ei oikeastaan ollut edes harkinnut poliisin uraa ennen kuin otti osaa valtionvirkamiehiksi pyrkiviltä vaadittavaan kokeeseen. Hän ruksi poliisin yhtenä vaihtoehtona ja päätyi sille tielle.

Pakistanissa naiset muodostavat noin 24 prosenttia maan työvoimasta. Kaikkein vanhoillisimmissa perheissä naisten työskentelemistä ei katsota hyvällä, ja naisten täytyy usein pysyä kotona, varsinkin naimisiin­menon jälkeen. Suuremmissa kaupungeissa naisten työssäkäynti on kuitenkin melko tavallista.

Beenishin työpäivä loppui vasta viideltä edellisenä yönä. Aamulla hän oli taas yhdeksältä asemalla. Väsymyksen merkkejä ei ole havaittavissa.

– Tämä on oikeasti 24/7 työtä. Olen unohtanut, millaista on saada kahdeksan tuntia unta yössä.

Beenishin perhe on aina ollut hänen tukenaan, vaikka poliisin työn vaarat hänen äitiään vieläkin hieman pelottavat.

– Teimme viime yönä ratsian erään varkaan taloon, ja äitini oli hereillä siihen saakka, kunnes lähetin hänelle kotoani viestin. Mutta perheeni on tottunut työhöni nyt. He tietävät, että menen ja tulen takaisin täysin kunnossa.

”Isämme ja veljemme eivät ole tottuneet näkemään naisia näissä rooleissa”

Kun Beenish liikkuu kaupungin toreilla poliisin univormussa, nuoria tyttöjä tulee hänen luokseen.

– He sanovat, miten iloisia he ovat nähdessään minut. Myös monet äitini ikäiset naiset tulevat kertomaan, miten onnellisia ja ylpeitä he ovat puolestani. Se tuntuu hyvin mukavalta.

Vielä tärkeämpänä Beenish pitää kuitenkin poikien ajatusmaailman muuttamista. Pojat ja nuoret miehet haluavat usein ottaa kuvia hänen kanssaan, kun näkevät hänet kentällä.

– Meidän isämme ja veljemme eivät ole tottuneet näkemään naisia näin voimaannuttavissa rooleissa.

Toimiston ovi aukeaa, ja konstaapeli tulee keskustelemaan Beenishin kanssa vaikutusvaltaiseen poliitikkoon liittyvästä ongelmasta. Kysymyksessä on maakiista, ja juttu on arkaluonteisuuden vuoksi viety korkeimmalle tasolle. Hetken juttelun päätteeksi käy ilmi, että poliisi on toiminut tilanteessa aivan oikein.

– No mikä sitten on ongelma? Pidättäkää hänet, Beenish sanoo tomerasti.

Pakistanissa poliisit usein pelkäävät poliitikkoja, ja rahalla ja vaikutusvallalla pääsee yleensä pälkähästä.

”Nuoret tytöt sanovat, miten iloisia he ovat nähdessään minut. Myös monet äitini ikäiset naiset tulevat kertomaan, miten ylpeitä he ovat puolestani. Se tuntuu mukavalta.”

Beenishin jämäkät otteet ja kipakat kommentit saavat vanhemmatkin miehet kun­nioittamaan häntä. Hän ei ole kertomansa mukaan koskaan kohdannut syrjintää työssään tai koulutuksensa aikana.

– Monet kysyvät minulta, millaista syrjintä on kentällä työskentelevälle naispoliisille, ja minä sanon, että Pakistan on päässyt siitä eroon. Se on vain keskustelu, joka on jäänyt päälle. Naiset ovat läsnä kaikilla alueilla, ja he työskentelevät melko vapaasti.

Beenish arvelee oman itsevarmuutensa kumpuavan kotoa.

– Puhun suoraan sydämestäni ja teen niin kuin tunnen tarpeelliseksi. Luulen, että se on vanhempieni kasvatuksen tulosta. He ovat aina rohkaisseet minua ajattelemaan asiat läpi ja olemaan pelkäämättä lopputuloksia liikaa.

Teiden tarkastus terrorismiuhkien varalta on rutiinihommaa

Oveen koputetaan. Beenishin auto on valmiina. On lähdettävä tarkistamaan reittejä, sillä Punjabin maakunnan pääministeri Usman Buzdar on tulossa Lahoresta Rawalpindiin vierailemaan koronaviruspotilaita varten pystytetyissä karanteenikeskuksissa. Beenish hyppää autoon pelkääjän paikalle ja nappaa radiopuhelimen käteensä.

Beenishin alueella on aina paljon niin sanottua VIP-liikehdintää, sillä muun muassa Pakistanin vaikutusvaltaisen armeijan päällikkö asuu täällä. Reittien tarkastukset ovat siis osa melkein päivittäistä rutiinia Beenishille. Tiet täytyy tarkistaa mahdollisten terrorismiuhkien varalta, vaikka Pakistanin turvallisuustilanne onkin parantunut huomattavasti viime vuosien aikana.

Vaikka melkein koko maassa on korona­viruksen vuoksi rajoitettu ulkona liikkumista, teillä on jonkin verran autoja ja moottoripyöriä.

– Emme tarkista kaikkia, sillä täällä on vain vähän liikennettä tänään, Beenish selittää.

Radiopuhelimesta kuuluu jatkuvasti puhetta. Reitin varrella miespoliisit tekevät kunniaa nähdessään Beenishin auton saapuvan. Ajamme porttien läpi kaupunginjohtajan toimiston pihaan, jonne ministerin odotetaan saapuvan pian.

– Käytä maskia, Beenish huikkaa auton ikkunasta yhdelle portin vieressä seisovalle poliisille.

Kaupunginjohtajan toimisto­talon katolla partioi poliiseja rynnäkkökiväärit kädessä, ja maassa partioi tavallisten poliisien seassa eliittipoliiseja mustissa t-paidoissaan, joiden taakse on printattu No fear -teksti isoilla valkoisilla kirjaimilla.

Vihdoin ministeri saapuu pitkän autoletkan saattamana. Mustiin pukuihin pukeutuneet henkivartijat juoksevat tummien lasien takana istuvan ministerin auton vieressä. Beenish seisoo ja tarkkailee letkan liikkumista tien varrelta. Hän on ainoa nainen paikalla. Kun ministeri on turvallisesti sisällä, Beenish kapuaa takaisin autoon.

– Turvallisuusprotokollaa on ihan liian paljon. Ei sitä oikeasti tarvita, mutta jos jotain tapahtuisi, niin sitten löydettäisiin jokin porsaanreikä ja sanottaisiin, että sitä tai tätä ei ollut turvattu tai hoidettu hyvin.

Matka jatkuu. Beenish käy tekemässä nopean tarkistuksen yhdellä alaisuudessaan olevista asemista. Hänen on vierailtava joka päivä kaikilla neljällä asemalla.

Aseman päällikkö tulee heti tervehtimään. Piha on täynnä moottoripyöriä ja autoja.

– Nämä ovat kaikki ratsioissa takavarikoituja varastettuja kulkuneuvoja. Ne numeroidaan ja merkitään digitaaliseen järjestelmään, Beenish selittää.

”Olen ollut tekemisissä kidnappaajien, raiskaajien, lasten hyväksikäyttäjien, murhaajien ja varkaiden kanssa”

Ennen paluuta Beenishin asemalle käydään vielä tarkistamassa juuri koronakaranteenitilaksi muutettu yliopistorakennus. Lääkäreitä ja sairaanhoitajia on vastassa pihalla.

Beenishin tuloon on selvästi valmistauduttu. Vielä täällä ei ole potilaita, mutta alueella on kuitenkin jo ollut koronatapauksia. 14 taloa valvotaan, jotta niiden asukkaat varmasti noudattavat karanteenimääräyksiä.

Lääkärit esittelevät karanteenitiloja, ja Beenish nyökyttelee ja esittää kysymyksiä. Hän pitää erityisesti lääkäreiden ideasta eristää perheenjäsenet samaan huoneeseen.

Eliittipoliisit ovat seuranneet koko matkan ajan vanavedessä, ja paluumatkalla selviää, että he ovat Beenishin turvana.

– Aina kun työskentelemme arkaluontoisen jutun parissa, on hyvä olla varovainen, hän sanoo.

Nyt työn alla on murtovarkauksien sarjaan kytkeytyvän jengin jäljittäminen.

Beenishiä ei kuitenkaan ole koskaan uhattu suoraan.

– Paljon asioita on tapahtunut, sillä olen ollut kentällä jo vuoden ajan. Tämä on yksi korkeimman rikollisuuden alueista Rawalpindissä, joten täällä törmää monenlaiseen. Olen ollut tekemisissä kidnappaajien, raiskaajien, lasten hyväksikäyttäjien, murhaajien ja varkaiden kanssa.

Beenish on onnistunut pidättämään pahamaineisen gangsterin nimeltä Tajik Umer. Kerran hän on joutunut tulitaisteluun rikollisten kanssa.

– Se meni hyvin, me kaikki selvisimme vahingoittumattomina, hän hymyilee nyt.

Beenishin meriitteihin kuuluu myös monien pitkään arvoituksina pysyneiden rikoksien ratkaiseminen. Yksi tällaisista oli kidnap­pausten sarja, jossa vaadittiin lunnaita rikkaiden uhrien perheiltä.

– Kun jäljitimme jengin, paljastui, että sen jäseninä oli esimerkiksi taloustieteiden maisteri, IT-alan opiskelija ja tilintarkastaja; kaikki 26- ja 27-vuotiaita tavallisia ihmisiä.

Korkean koulutustaustansa vuoksi rikolliset onnistuivat välttämään kiinnijäämistä pitkään. He osasivat varoa reittejä, joilla oli valvontakameroita, matkustivat 200 kilometriä kaupungin ulkopuolelle soittamaan lunnaspuheluita ja sieppasivat ihmisiä vain silloin, kun poliisit eivät olleet partioimassa kaduilla. Siepattuja ei myöskään viety kaupungin ulkopuolelle niin kuin yleensä tapahtuu.

– He pitivät siepatut aivan keskellä kaupunkia kaikkien edessä, Beenish sanoo.

Beenishin saavutukset ovat tehneet hänestä tunnetun nimen, niin poliisin keskuudessa kuin myös laajemmin maassa.

– Tiimini on todella hyvä. Ei tätä voi tehdä yksin, hän itse sanoo.

Beenishin alaisetkin ylistävät esimiestään. Qaisar Abbas, viittäkymmentä lähentelevä miespoliisi, on työskennellyt hänen avustajanaan marraskuusta asti.

– Hän on erinomainen. Jos olisi joku vielä erinomaista parempi sana, niin käyttäisin sitä, Qaisar sanoo.

– Hän keskittyy rikoslukuihin – missään Rawalpindin kaupunginosassa ei ole samalla lailla jäljitetty juttuja niin kuin täällä.

”Jos perheesi tukee sinua, voit tehdä mitä vain”

Asemalla Beenishiä odottavat vanhempi nainen ja teini-ikäinen tytär. He ovat pukeutuneet perinteisiin värikkäisiin shalwar kameez -asuihin ja huiveihin.

Hetken keskustelun jälkeen selviää, että kysymys on perhekiistasta. Naisen vanhempi tytär on lähtenyt kotoaan miehensä luo neljän lapsensa kanssa, ja nyt äiti on sitä mieltä, että mies sieppasi tämän. He olivat olleet asumuserossa, mutta avioeroa ei kuitenkaan ollut tapahtunut.

– Kun tapaus on oikeudessa, emme voi tehdä mitään. Se on lainvastaista, saan syytteen oikeuden halventamisesta, Beenish selittää äidille.

Naisia ei Pakistanin poliisiasemilla usein nähdä, sillä niitä ei pidetä turvallisena ympäristönä heille. Beenishin ollessa asemalla tällaista ongelmaa ei pitäisi olla. Hän itse suhtautuu naispoliisien läsnäolon merkitykseen hieman vähättelevästi.

– Raiskauksen uhrille tärkeintä on hyvä kuulustelija. Nainen voi myös olla huono kuulustelija ja pilata tutkimuksen.

Tutkimusten mukaan kuitenkin suurin osa naisia kohtaan tehdyistä rikoksista jää raportoimatta juuri naispoliisien puutteen vuoksi.

Beenish on vastuussa myös naisten poliisiasemasta. Se on paikka, jossa naispoliisit voivat yöpyä ja vaihtaa univormunsa mieskollegoiden katseilta turvassa.

– Meillä on väestössä puolet miehiä ja puolet naisia – ei ovia voi vain sulkea naisilta ja sanoa, että ei, emme anna naisten tulla töihin. Se ei ole mahdollista, Beenish sanoo.

Hän on ollut itse neljä vuotta naimisissa rakennusinsinöörin kanssa. Aviomiehellä ei ollut koskaan ongelmia puolison poliisiksi kouluttautumisen kanssa. Parilla ei vielä ole lapsia. Beenishiä ei kuitenkaan huoleta uran ja lapsien yhdistäminen joskus tulevaisuudessa. Päivähoitomahdollisuudet ovat vähäisiä, joten isoissa kaupungeissa appivanhemmat yleensä huolehtivat lapsista naisen ollessa töissä.

– Jos perheesi tukee sinua, voit tehdä mitä vain, Beenish sanoo.

”Kun olen kaduilla tässä univormussa, kukaan ei ole uhka ja selviän kaikesta”

Tytöt kasvavat Pakistanissa yleensä hyvin suojellussa ympäristössä, eikä heidän anneta usein liikkua kaupungilla yksin, varsinkaan iltaisin.

– Kun liityin poliisiin, tajusin, että univormu on todella voimaannuttava. Voit liikkua joka puolella yhteiskuntaa, paikoissa, joihin normaalisti nainen tässä kulttuurissa ei koskaan menisi. Voit mennä kaikkiin tiloihin, sisään koteihin, puhua ihmisille, ja sinulla on huikeasti valtaa. Kun olen kaduilla tässä univormussa, minusta tuntuu, etten välitä muista, kukaan ei ole uhka ja selviän kaikesta.

Siviiliasussa taas kaikki muuttuu.

– Kun menen ulos aviomieheni kanssa, pyydän häntä lukitsemaan auton ovet. Tai jos menen siviilivaatteissa ulos, pyydän häntä tulemaan mukaan, jos on myöhä. Vähän aikaa sitten olin menossa apteekkiin myöhään illalla ja pyysin häntä mukaan. Hän nauroi ja sanoi, että älä nyt viitsi. Jos taas olen univormussa ulkona neljältä aamulla keskellä ei mitään, minulla ei ole hätää.

Joskus Beenish törmää kentällä vanhoillisiin ihmisiin, jotka eivät hyväksy naisten työssäkäyntiä, puhumattakaan naispoliiseista. Se motivoi häntä vain entistä enemmän.

– He eivät voi tehdä mitään, sillä he ovat minun vaikutusvaltani alaisia ja heidän on hyväksyttävä läsnäoloni ja tunnustettava se.

Puhelin soi. Se on Beenishin esimies. Ministeri on nyt siirtymässä tarkastamaan karanteenikeskuksia, ja reitit on taas tarkistettava.

– Hän halusi vielä käydä tarkastamassa häähallin, joka on muutettu karanteenikeskukseksi, Beenish sanoo hieman uupuneen oloisena palatessaan.

”Jos menen siviilivaatteissa ulos, pyydän aviomiestäni mukaani, jos on myöhä. Jos taas olen univormussa ulkona neljältä aamulla keskellä ei mitään, minulla ei ole hätää.”

Ilta alkaa jo pimentyä, ja Beenish ehtii nyt vasta syödä lounasta. Päivä ei ole lähelläkään loppua. Vielä on jatkettava murtovarkaiden jäljittämistä. Jossain välissä Beenish aikoo myös mennä valvomaan ruokalahjoitusten jakamista transsukupuolisille, jotka elävät Pakistanissa köyhyydessä. Hän ei valita.

– Olen hyvin kiitollinen. Kaikki eivät pääse kokemaan tällaista.

Beenish laittaa virka-asuunsa kuuluvan hatun päähänsä. Miehet seuraavat häntä ulos autoille.