Ihmiset

Edem, 48, kitkutteli firmassaan ja oli vähällä lopettaa – miehen lause ennen läpimurtoa jää ikuisesti mieleen

Edem Agbekey-Taylor, 48, oli nuori äiti perustaessaan oman kosmetiikkabrändinsä. Ensimmäiset vuodet yrittäjänä polttivat hänet melkein loppuun, mutta sitten tuli oivallus.

Teksti:
Kaisa Pastila
Kuvat:
Sampo Korhonen, Edem Agbekey-Taylorin Kotialbumi

– Olen parhaimmillani, kun olen messuilla esittelemässä tuotteitani, Edem sanoo.

Edem Agbekey-Taylor, 48, oli nuori äiti perustaessaan oman kosmetiikkabrändinsä. Ensimmäiset vuodet yrittäjänä polttivat hänet melkein loppuun, mutta sitten tuli oivallus.

”En koskaan ajatellut, että minusta tulisi äiti. Asuessani vielä Accrassa, Ghanassa olin tosi uraorientoitunut eikä lasten saaminen ollut agendallani. Työskentelin insinöörinä, ja kaikki työkaverini olivat miehiä. Olin itsenäinen nainen, joka tienasi mukavasti ja joka asui itse rakennuttamassaan talossa.

2005 päätin tulla Suomeen tekemään toista tutkintoa. Bryan, tuleva aviomieheni, bongasi minut opiskelijaruokalasta – olin alkanut käyttää Helsinkiin tultua­ni Afrikka-kuosisia hameita ja erotuin todella joukosta. Ghanassa asuessani pukeuduin vain housuihin ja tyylini oli simppeli, mutta täällä minulla oli tarve korostaa afrikkalaista identiteettiäni.

Bryan pyysi minut mukaan kuoroharjoituksiinsa Anglikaaniselle kirkolle. Selvisi, että hän oli asunut Suomessa jo jonkin aikaa ja työskenteli arkkitehtinä ja opettajana. Illan lopuksi menimme syömään.

Aloimme tapailla. Bryanille oli nopeasti selvää, että olen hänen elämänsä valittu. Minä olin harkitsevampi. Vasta kun kuulin hänen läheiseltä naispuoliselta ystävältään, miten hyvä mies hän on, uskalsin alkaa katsoa häntä ihastuneiden silmälasien läpi. Menimme naimisiin, ja seuraavana vuonna syntyi tyttäremme. Olin 32 tullessani äidiksi.

”Koin outona, että meitä oli vain kaksi hoitamassa esikoistamme.”

Lapset ovat suurin lahjani, jonka olen saanut Luojalta. Nykyään mietin usein, mitä hirveää elämän haaskausta olisi ollut, jos en olisi koskaan tullut äidiksi. En vaihtaisi äitiyttä pois mistään hinnasta.

Koin alussa outona, että meitä oli vain kaksi hoitamassa esikoistamme. Ghanassa tuore äiti ottaa vauvan kyllä rinnalleen syömään, mutta muun ajan pikkuisesta huolehtivat suvun naiset. Vauvoilla on monta rakastavaa syliä ja monet hoitavat kädet. Tilanteemme tekikin minut alakuloiseksi.

Sitten keksin ajatusleikin: ’Entä jos olisimmekin kolmisin autiolla saarella? Mikä minut silloin tekisi onnelliseksi?’ Se auttoi. En ollut enää surullinen.

– Olin nuorena atleettinen poikatyttö. Harrastin jalkapalloa ja lentistä.
– Olin nuorena atleettinen poikatyttö. Harrastin jalkapalloa ja lentistä.

Kun tyttäremme oli puolivuotias, pidimme hänelle isot ristiäiset. Äitini saapui Ghanasta juhliin ja mieheni suku Britanniasta. Mukana oli myös ystäviämme.

Tärkeä ihminen minulle vauva-aikana oli ihana ja rakas neuvolatätimme. Tuula sai minut vahingossa myös ryhtymään kosmetiikkayrittäjäksi. Hän kertoi muille äideille, miten vauvani ihottuma parani afrikkalaisella mustasaippualla ja karitevoilla, ja pian minulta alettiin kysyä niitä. Aloin tuoda maahan ghanalaisia tuotteita.”

Oivalsin, miksi teen tätä työtä

”Parin vuoden päästä aloin itse valmistaa saippuoita ja kehitellä ihonhoitovoiteita ja -öljyjä afrikkalaisista raaka-aineista.

Samaan aikaan minulla oli myös toinen bisnes: siivosin toimistoja. Kuljin vauva selässäni asiakkaitteni luona. Siivoaminen osui usein iltoihin. Aamulla pakkasin kosmetiikat isoihin laukkuihin ja menin myymään Kauppatorille. Risteilyturistit ostivat ahkerasti kojustani.

Yrittäminen vaatii sitkeyttä. 2010 olin vähällä lyödä hanskat tiskiin. Olin tehnyt monta vuotta ympäripyöreitä päiviä, mutta bisnes ei tuntunut kasvavan. Myös pikkulapsiarki oli väsyttävää. Olin burnoutin partaalla.

”Muistan vieläkin sen hetken, kun yhtäkkiä tunsin sydämeni.”

Ilman mieheni viisautta olisin lopettanut firmani. Hän sanoi: ”Ajattele niitä ghanalaisia leskiä, joilta ostat karitevoin! Autat heitä niin paljon.”

Tiesin hänen olevan oikeassa: naiset maksoivat lastensa tai lastenlastensa koulutuksen sheavoi-tuloillaan. Muistan vieläkin sen hetken, kun yhtäkkiä tunsin sydämeni. Se pamppaili rinnassani. Siinä samassa oivalsin: ’Sen takia teen tätä työtä!’”

Kun tietää, kuka on, voi tuntea itsensä kauniiksi

”Työskennellessäni insinöörinä en koskaan tuntenut sydäntäni. Ajattelin siihen aikaan lähinnä itseäni. Elin kuplassa. Nykyään tunnen joka päivä sydämeni. Olen löytänyt paikkani maailmassa: tehtäväni on palvella ja auttaa ihmisiä, tehdä hyvää.

En ole tapauksen jälkeen koskaan kärsinyt motivaation puutteesta yrityksen kanssa. Vaikka välillä on hektistä ja väsyttää, tiedän koko ajan, miksi teen työtäni.

Onneksi päätin jatkaa, koska 2017 tuli vihdoin läpimurtomme: Kesko otti tuotteemme valikoimiinsa.

Monelle eurooppalaiselle naiselle kauneu­denhoito tuntuu olevan ulkoinen toimenpide. Minulle kauneudenhoito on mitä suurimmassa määrin sisäinen asia. Kun hoidan kasvojani – pesen, hieron tai kosteutan ihoani – käännyn aina sisäänpäin.

Edem ja esikoinen 2006. – Tulin äidiksi 32-vuotiaana.
Edem ja esikoinen 2006. – Tulin äidiksi 32-vuotiaana.

Kutsun aamuhetkeäni ’itseajaksi’. Suljen silloin kaiken ulos: lapseni – tyttäreni on nyt 16, poikani 8 – ja mieheni, kodin ja ympäristön äänet.

Laitan silmät kiinni ja käännän huomioni pääni sisään: ”Kuka oikein olen? Mitä olen tullut tekemään maailmaan? Miksi?” Minun on osattava vastata itselleni näihin kysymyksiin, muuten en ole yhteydessä sisimpäni kanssa enkä voi lähteä ulos ovesta tekemään päivän hommiani.

Kun tietää kuka on, voi tuntea itsensä kauniiksi. Aina, kun mieheni kehuu minua kauniiksi, vastaan hänelle, että kiitos mutta tiesin asian jo muutenkin.

Olen hyvässä paikassa elämässäni ja parisuhteessani. Vaikka nykyään jaan mieheni kanssa yrityksen pyörityksen ja stressi saa meidät välillä ärtyisiksi ja riitaisiksi, syvällä sisimmässäni tiedän, että rakkautemme pysyy.

Hän on suurin tukijani ja kannustajani. Hän antaa minun olla firman taiteilija ja visionääri ja pitää itse huolta laskelmista ja logistiikasta. Rakastan olla luova ja kehittää uutta. Olen meistä kahdesta se rohkeampi – en pelkää ottaa riskejä.

Toinen ankkurini on äitini, 81. Soittelemme monta kertaa viikossa. Äidin mielestä näkökulmani moniin asioihin on alkanut muuttua eurooppalaiseksi ja hän on siitä vähän huolissaan. Otamme paljon yhteen, mutta se ei haittaa meitä kumpaakaan. Se kertoo vain läheisyydestä.”

X