Euroviisujen fanikulttuuri vei Johanna Roihan mukanaan: ”Olen löytänyt viisufanituksen kautta elämänkumppanin ja saanut elinikäisiä ystäviä”
Fanitus tuo elämään iloa ja kepeyttä, joka nostaa arjen yläpuolelle. Parhaimmillaan se tarjoaa yhteisön, johon kuulua. Euroviisuja fanittavan Johannan lisäksi tapasimme Maija Vilkkumaahan hengenheimolaisuutta tuntevan Katjan ja Niinan, joka seuraa tiiviisti kuninkaallisten elämää.
Fanitus tuo elämään iloa ja kepeyttä, joka nostaa arjen yläpuolelle. Parhaimmillaan se tarjoaa yhteisön, johon kuulua. Euroviisuja fanittavan Johannan lisäksi tapasimme Maija Vilkkumaahan hengenheimolaisuutta tuntevan Katjan ja Niinan, joka seuraa tiiviisti kuninkaallisten elämää.
”Viisufanien yhteisöllisyys on valtava voimavara”
Johanna Roiha, 41, fanittaa Euroviisuja. Hän työskentelee teknisellä alalla ja asuu Sastamalassa.
”Olin paikalla, kun Lordi voitti Ateenassa 2006. Tuntui epätodelliselta, kun pisteitä vain sateli. Huusin niin paljon, että minulta meni ääni. Olihan se uskomattoman mykistävää ja tajunnanräjäyttävää. Euroviisufanitukseni on kuitenkin niin kokonaisvaltainen elämäntapa, että sydämeni on täysillä mukana aina, tulee kisoissa sitten menestystä tai ei.
Olen euroviisufani jo toisessa sukupolvessa. Kun olin lapsi, meillä soivat viisut kotona ympäri vuoden, ei vain kisojen tullessa telkkarista. Isäni äänitti viisuja C-kaseteille maailmanradiosta. Kun VHS-kasetit tulivat, kelasimme niille taltioituja esityksiä niin, että nauhat repesivät.
Nykyäänhän viisujen kuuntelu on ällistyttävän helppoa. Muutamalla klikkauksella Youtubesta näkee lähes kaikkien vuosikertojen esitykset. Internetin ansiosta viisufanitus helpottui kaikin tavoin. Löytyi tietoa ja yhteys toisiin faneihin. Oli mahtavaa huomata, ettei ole ainoa, joka kelaa samoja biisejä uudestaan ja uudestaan. Suomen suosituin viisufoorumi on Viisukuppila, johon itse liityin 2000-luvun alkupuolella. Myöhemmin Facebook poiki lisää erilaisia viisuryhmiä.
Olen löytänyt viisufanituksen kautta elämänkumppanin ja saanut elinikäisiä ystäviä. Olemme kuin yksi iso perhe. Parasta on viisufanien suvaitsevaisuus ja yhteisöllisyys. Apua ja tukea saa toisilta milloin vain, ketään ei jätetä yksin. Se on elämässä valtava voimavara.
Tiedän, että jotkut kummeksuvat meitä, ja meitä on nimitetty muun muassa oudoksi camp-lahkoksi. Nimitys ei kuitenkaan voisi olla harhaanjohtavampi, sillä emme ole mikään suljettu ryhmä vaan päinvastoin kaikille avoin. Mahtavaa tässä on juuri se, että viisut tuovat yhteen kaikenlaisia ihmisiä kaikenlaisista taustoista.
Viisufanitus on ympärivuotinen juttu. Kesällä viisufani voi hieman lomailla, mutta syksyllä alkavat jo viisuihin liittyvät oheiskilpailut sekä varjo- ja lisä-äänestykset.
Kun koronapandemia helpottaa, kokoonnumme suomalaisten fanien kanssa taas viettämään aikaa hyvän ruoan ja musiikin parissa. Silloin kaivan varastosta esiin oheisrekvisiittaa: höyhenpuuhkan ja pinkin glitterstetsonin. Juuri nyt odotamme kiihkeästi Rotterdamin Euroviisuja. Omassa viisupuntarissani Suomi on kärkikahinoissa – järjestykseni on Liettua, Suomi, Kreikka.
Ateenan lisäksi olen ollut Suomen 2007 kotikisoissa, joissa työskentelin vapaaehtoisena, ja Oslossa 2010. Haave olisi vielä joskus päästä paikan päälle. Olen kumppanini kanssa odotellut sopivaa kohdetta.
Suomalaisista viisuista rakkain minulle on Sonja Lumpeen esittämä Eläköön elämä vuodelta 1985. Ulkomaisista viisuista suosikkini muuttuu koko ajan, mutta tällä hetkellä se on Carola Häggkvistin Främling. Juuri nuo vuosien 1983–1991 viisut vetoavat minuun eniten. Elin silloin lapsuuttani ja nuoruuttani ja koin musiikin herättämät tunteet voimakkaina. Musiikkiin liittyy myös väkeviä muistoja. Joskus iskee kaiho ja on saatava kuulla juuri jokin tietty viisu.”
”Lumouduin täysin Maijan energiasta”
Katja Palm, 43, fanittaa Maija Vilkkumaata. Hän asuu Hartolassa ja työskentelee tiiminvetäjänä kehitysvammaisten päivätoiminnassa.
”Onko se Maija nyt sitten kuollut, kun sinä et enää käy sen keikoilla? kysyi toinen tyttäristäni joskus vuonna 2015. Minulla oli tapana laulaa lapsilleni unilauluksi Maija Vilkkumaan biisejä. He tiesivät, että tämä Maija ja hänen musiikkinsa olivat äidille tosi tärkeitä.
Lapsen kysymys havahdutti. Niin, miksi en? Oli ollut vauvavuodet, Maijan pitkä keikkatauko ja kaikenlaista muuta. En ollut enää käynyt keikoilla vaikka Maijan musiikkia kuuntelinkin.
Kun sitten palasin keikkayleisön joukkoon kuuden vuoden tauon jälkeen, jännitin sitä, osaisinko enää olla, tuntea ja eläytyä. Turhaan pelkäsin. Maija ja hänen musiikkinsa iskivät vielä vahvemmin kuin aiemmin.
Livekeikkojen kiehtovuus piilee siinä, että ne vievät pois arkitodellisuudesta – jossa siinäkään ei ole mitään vikaa – johonkin toiseen todellisuuteen.
Olen fanittanut Maijaa puolet elämästäni. Kaikki alkoi siitä, kun parikymppisenä ajauduin hänen keikalleen eräällä festivaalilla Mikkelissä. Jäin hypnoottisena katsomaan ja kuuntelemaan. Lumouduin täysin hänen energiastaan. Mietin, kuka on tämä nainen, joka laulaa ja esiintyy noin.
Seuraavana päivänä marssin levyliikkeeseen ja ostin Maijan Pitkä ihana leikki -albumin. Rakastan Maijan biisien sanoituksia. Ne ovat nerokkaita, puhuttelevia ja hauskoja. Löydän hänen lyriikoistaan yhtymäkohtia omaan elämääni ja usein ihmettelen, miten hän osasikin sanoittaa juuri tietyn tunteen tai kokemuksen. Lempibiisini on Ei susta huomaa. Mielestäni se kertoo hieman ulkopuolisesta tyypistä, joka on muiden silmissä jotain muuta kuin todellisuudessa on. Se on minulle tuttu tunne.
Maijassa vetoaa myös hänen persoonansa. Hän on jotenkin älyttömän ihana, älykäs, avoin ja huumorintajuinen. Keikoilla Maijalla on usein tapana tulla juttelemaan meille faneille, kertomaan kuulumisia ja vastailemaan kysymyksiimme.
Ennen kuin koronapandemia lopetti keikat, kävin keikoilla kuukausittain ja matkustin niiden takia tuhansia kilometrejä vuodessa. Huippuvuosi oli 2019, jolloin kilometrejä kertyi viitisentuhatta.
Asun pikkupaikkakunnalla jumalan selän takana. Pyrin käymään keikoilla, jotka ovat alle kahdensadan kilometrin säteellä, mutta usein käyn kauempanakin. Ajomatkat ovat osa keikkaelämystä: menomatka on siirtymäriitti, paluumatkalla pää on hyvällä tavalla tyhjä kaikesta.
Nyt on aivan järjetön keikkaikävä. Onneksi on ollut edes striimattuja keikkoja – ne ovat olleet henkireikä. Seuraan myös Maijan Instagram-tiliä, jossa hän on tänä keväänä pitänyt IG-liveä.
Kuuntelen Maijan musaa yksin ollessa, vaikkapa autossa tai lenkillä. Kotonakin Maija soi sen verran, että tyttäreni osaavat varmaan kaikkien hänen biisiensä sanat. Mieheni ymmärtää harrastukseni harvinaisen hyvin, ja joskus hän joutuu soittamaan minulle Maijan biisejä kitaralla.
Päällepäin minusta ei huomaa, että tuossa menee Maija Vilkkumaa -fani. En pukeudu Maija-teepaitoihin kuin joskus keikoilla. Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että minulla on Maija-heijastin.
Kerään myös Maijasta kertovia lehtijuttuja ja keikoilta settilistoja. Kerran sain yhdellä keikkareissulla huomautuksen ylinopeudesta. Muistutuslappu on samassa pinossa settilistojen kanssa.”
”Kuninkaalliset nostavat arjen yläpuolelle”
Niina Puikkonen, 37, seuraa kuninkaallisia. Hän työskentelee pääsihteerinä ja asuu Helsingissä.
”Kiinnostus kuninkaallisiin taisi tulla jo verenperintönä, sillä äitini oli tosi kova Diana-fani. Olen seurannut kuninkaallisia niin kauan kuin muistan. Lukion jälkeen asuin Luxemburgissa, mikä vielä ruokki kiinnostustani. Kerran Luxemburgin herttuatar tuli asiakkaaksi samaan kahvilaan, jossa itse istuin.
Suosikkejani ovat Ruotsin kuninkaalliset ja erityisesti prinsessa Victoria. Hän on lämmin ja maanläheinen, mutta samaan aikaan hänessä on kuninkaallista arvokkuutta.
Ehkä se kuninkaallisissa juuri viehättää: he ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta silti heissä on jotain, joka nostaa arjen yläpuolelle. Luulen, että ilman kuninkaallisharrastusta elämäni olisi aika paljon tylsempää.
Seuraan erityisesti nuorempia kuninkaallisia, koska he ovat samaa ikäluokkaa kuin minä ja elävät samaa pikkulapsiarkea. Hauska yhteensattuma oli se, että olimme prinsessa Sofian kanssa tänä keväänä samaan aikaan viimeisillämme raskaana.
Työni vaatii paljon perehtymistä ja keskittymistä asiapitoisiin teksteihin. Työpäivän jälkeen kaipaan jotakin kepeää vastapainoksi. Luulen, että moni muukin toivoo hyvän mielen uutisia. Kuninkaalliset tarjoavat juuri sellaisia.
Pidän siitä, että heistä kirjoitetaan kauniisti, ilman pahansuopuutta ja panettelua. Juorulehdet jätän väliin. Seuraan aktiivisesti Svenska Damtidningiä, ranskalaista Point de Vueta sekä englantilaista Hello!-lehteä. Lehtiä lukiessa ylläpidän samalla kielitaitoani. Seuraan kuninkaallisten elämää myös heidän Instagram-tileiltään.
En pidä itseäni kuninkaallisfanina, sillä mielestäni fanitukseen liittyy hurmoksellinen aspekti, jota en tunnista. En matkustaisi varta vasten Tukholmaan tai Lontooseen roikkumaan kuninkaallisten lähellä kuin joku rockfani. Drottningholmin linnassa olen vieraillut ja jokunen vuosi sitten kävin Ruotsissa katsomassa prinsessojen häämekoista tehtyä näyttelyä.
Minun fanitukseni on sitä, että olen kiinnostunut kaikesta kuninkaallisiin liittyvästä, historiakin kiehtoo minua tosi paljon. Kutsunkin itseäni rojalistiksi. Monarkisti en ole, vaan kannatan tasavaltaa.
Muita rojalisteja kohtaan Timanttisalonki-blogissa, jota kirjoittaa Ruotsissa asuva suomalainen. Blogissa voi kommentoida kuninkaallisten vaiheita samanhenkisten ihmisten kanssa.
Kotona meillä näkyy muutamia viitteitä siitä, että täällä asuu rojalisti. On lehtiä ja kirjoja, kuten ystäviltä lahjaksi saatu, kuningatar Elisabetin ompelijan kirjoittama kirja. On Victorian ja Danielin kuvalla varustettu kahvikuppi, jonka ostin, kun he menivät naimisiin. En ole tosin uskaltanut käyttää sitä kertaakaan, koska pelkään sen rikkoutuvan.
Aikoinaan sain mieheni kanssa tupaantuliaislahjaksi tiskirätin, jossa oli Victorian ja Danielin kuva. Meni seitsemän vuotta ennen kuin raaskin käyttää sitä.
Yksi elämäni huippukohta oli se, kun MTV pyysi minua selostamaan prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin häitä. Olin studiossa yhdessä toimittajien Aino Huilajan ja Sami Sykön kanssa. Minun tehtäväni oli tunnistaa vieraiden joukosta kuninkaalliset ja kertoa heidän taustoistaan. Lisäksi kommentoin häiden tapoja ja etikettiä. Se oli varsin huikea kokemus.”
Lue myös: Miksi prinsessa Victorian ja kuningatar Silvian suhteesta tiedetään niin vähän?
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous