Ihmiset

Fereshteh Akbari, 19, haaveili jo koulutyttönä, että voisi vaikuttaa – poliitikon unelmasta tuli Suomessa totta: ”Oli iso juttu, että nuorena tyttönä pääsee tällaiseen tehtävään”

Fereshteh Akbari muutti Suomeen teini-ikäisenä, mutta oli haaveillut hetkestä lapsesta asti. Hänelle oli opetettu jo pienenä, ettei tytöillä ole poikien oikeuksia.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Roosa Roivainen

Fereshteh valittiin kesän 2021 kuntavaaleissa Keravan varavaltuutetuksi.

Fereshteh Akbari muutti Suomeen teini-ikäisenä, mutta oli haaveillut hetkestä lapsesta asti. Hänelle oli opetettu jo pienenä, ettei tytöillä ole poikien oikeuksia.

Keravalaisen asunnon parvekkeelta näkyi naapuritalon pihalle. Ulkona oli paljon polkupyöriä, mutta kadut olivat tyhjät ja hiljaiset. Nämä ovat Fereshteh Akbarin, 19, ensimmäiset muistot Suomesta.

Vuonna 2016 Fereshteh matkusti perheensä kanssa Iranista Suomeen kiintiöpakolaisina. Fereshteh muistaa päivän hyvin, sillä tästä hetkestä hän oli haaveillut 8-vuotiaasta saakka.

– Näin lapsena televisiossa kuvia Euroopasta ja haaveilin, että pääsisinpä minäkin joku päivä tuonne. Euroopassa kaikilla oli samanlaiset oikeudet, ja jokainen voi elää niin kuin itse haluaa.

”Unelmoin, että silmäni olisivat isot, kuten muilla”

Fereshteh varttui Mašhadissa, Iranin toiseksi suurimmassa kaupungissa, mutta hänen sukunsa on kotoisin Afganistanista. Fereshtehin isovanhemmat pakenivat Iraniin 40 vuotta sitten Neuvostoliiton miehittäessä Afganistanin pääkaupungin Kabulin.

Vaikka Fereshteh, hänen sisaruksensa ja vanhempansa ovat syntyneet Iranissa, heillä ei ole maan kansalaisuutta. Muiden afganstanilaisten tavoin perhe asui Iranissa pakolaisina.

Fereshtehin vanhemmat joutuivat hakemaan perheelle oleskelulupaa ja Fereshtehin isälle työlupaa joka vuosi. Hakemukset olivat kalliita, mutta perheellä ei ollut muita vaihtoehtoja.

Afganistanilaisia on pidetty Iranissa pitkään toisen luokan kansalaisina. Fereshteh kohtasi rasismia ensimmäisen kerran neljännellä luokalla.

– Minut valittiin koulujen väliseen matematiikkakilpailuun, mutta rehtori kielsi minua osallistumasta, koska olen afgaani.

Syrjintä tuntui pahalta. Fereshteh toivoi usein voivansa paeta identiteettiään.

– Kuulun Afganistanin hazara-vähemmistöön ja Iranissa he tajusivat silmistämme, että olemme afgaaneita. Menin usein peilin eteen ja suurensin silmiä sormillani. Unelmoin, että silmäni olisivat isot, kuten muilla.

”Minulle on lapsena opetettu, ettei minusta tule mitään”

Elämä tyttönä ja naisena on Iranissa vaikeaa. Iranilaiset naiset eivät esimerkiksi voi hankkia passia tai matkustaa ulkomaille ilman aviomiehensä lupaa. Afganistanilaiset voivat matkustaa Iranista vain takaisin kotimaahansa.

Myös Fereshteh oppi pienenä, ettei hänellä ole tyttönä samoja oikeuksia kuin pojilla. Äiti opetti kotona Fereshtehille kotitöitä ja ruoanlaittoa. Koska koulut olivat kalliita, eikä ammatin hankkiminen naisena ollut helppoa, ainoa tavoite oli naimisiinmeno.

– Minulle on lapsena opetettu, ettei minusta tule mitään. Peruskoulun jälkeen voisin mennä ompelukurssille, mutta en yliopistoon. Ja vaikka saisin naisena luvan isältäni tai aviomieheltäni opiskeluun, rahat menisivät hukkaan, koska en saisi naisena töitä.

Fereshtehin oli jo lapsena vaikea hyväksyä epäoikeudenmukaisuutta. Koulussa hän ei pelännyt puolustaa itseään opettajien ja rehtorin edessä – senkin uhalla, että hänet erotettaisiin koulusta.

– En ajattelut samalla tavalla kuin muut afgaanitytöt. En halunnut samanlaista elämää, mitä äidilläni oli. Halusin tulevaisuudelta jotain muuta. Toivoin, että saisin työskennellä ja tehdä perheeni ylpeäksi.

Koulukiusaaminen sytytti Fereshteh Akbarin palon politiikkaan

Fereshteh Akbari oli 14-vuotias, kun perhe pääsi muuttamaan Suomeen paremman tulevaisuuden toivossa. Uudessa kotimaassa hän lähti mukaan vapaaehtoistyöhön. Halu vaikuttaa syttyi, kun Fereshteh joutui koulukiusatuksi yläkoulussa Keravalla.

– Minua kiusattiin koulussa hijabin takia. Kiusaajat haukkuivat minua terroristiksi kävellessään ohitseni. Kun ensimmäisen kerran kuulin haukkumasanat, se oli kuin joku olisi kaatanut päälleni kylmää vettä. En kuvitellut, että syrjintää tapahtuisi Suomessa.

Fereshteh on ollut mukana muun muassa Suomen punaisen ristin ja Planin toiminnassa. Vuonna 2021 Fereshteh asettui SDP:n ehdokkaaksi kuntavaaleihin ja hänestä tuli Keravan kaupunginvaltuuston varavaltuutettu.

Perheessä on suhtauduttu hyvin Fereshtehin päätökseen lähteä mukaan politiikkaan, vaikka aluksi tyttären esilläolo mediassa huolestutti vanhempia.

– Oli iso juttu, että nuorena tyttönä pääsee tällaiseen tehtävään. Siitä uutisointiin tosi paljon myös Iranissa ja Afganistanissa, Fereshteh kertoo.

Abivuotta viettävä Fereshteh Akbari keskittyy nyt tuleviin yo-kirjoituksiin. Lukion jälkeen suunnitelmissa on hakea yliopistoon opiskelemaan.
Abivuotta viettävä Fereshteh Akbari keskittyy nyt tuleviin yo-kirjoituksiin. Lukion jälkeen suunnitelmissa on hakea yliopistoon opiskelemaan.

”Haluan jotenkin vaikuttaa Afganistaniin”

Tällä hetkellä Fereshteh on jäsen Keravan kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä vapaa-aika ja hyvinvointilautakunnan varajäsen. Politiikassa Fereshtehillä on selkeä tavoite: vaikuta nuorena nuorten asioihin.

Viime vuosina Fereshteh on oppinut enemmän myös Afganistanista ja omasta kulttuuristaan. Fereshteh kertoo, että Suomessa hän on löytänyt identiteettinsä.

– Lapsena minulla ei ollut mitään käsitystä Afganistanista. Tiesin, että meillä on musta, punainen ja vihreä lippu, ja että maassa on Taleban ja sota. Suomessa sain tietää, että maani on paljon muutakin. Afganistanissa on rikas kulttuuri, kaunis luonto ja hyvät ihmiset.

Fereshteh on haaveillut, että voisi matkustaa jonain päivänä Afganistaniin. Äärijärjestö Talebanin valtaannousu uhkaa kuitenkin murentaa unelman.

– Politiikkojen takia maastani ja afganistanilaisten elämästä on tullut huonoa. Teen edelleen vapaaehtoistyötä ja haluan jotenkin vaikuttaa Afganistaniin, vaikka en tiedä, onko se enää mahdollista. Haluan olla esikuva tytöille ja näyttää, että mekin voimme opiskella. Tytöistäkin voi tulla poliitikkoja, lääkäreitä ja lakimiehiä.

Lue myös: Ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmed: ”Syyllisyyden tunne oli kamala, kun ensimmäistä kertaa näytin kaulani”

X