Ilmi Villacís tarvitsi äidin kuoleman jälkeen etäisyyttä elämäänsä ja lähti vapaaehtoistyöhön ecuadorilaiseen orpokotiin: ”Tunsin olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan”
Kun äiti yllättäen kuoli, Ilmi Villacís, 51, huomasi, että hänen on päästävä pois tutuista ympyröistä ja saatava etäisyyttä omaan elämäänsä. Hän matkusti Ecuadoriin oppimaan espanjaa ja tekemään vapaaehtoistyötä orpokotiin.
– Latinalaisilla on hyvä sosiaalinen lukutaito. He puhuvat paljon itsestään mutta osaavat myös kysyä ja kuunnella toista, Ilmi Villacís sanoo.
Kun äiti yllättäen kuoli, Ilmi Villacís, 51, huomasi, että hänen on päästävä pois tutuista ympyröistä ja saatava etäisyyttä omaan elämäänsä. Hän matkusti Ecuadoriin oppimaan espanjaa ja tekemään vapaaehtoistyötä orpokotiin.
Sanotaan, että nainen tulee aikuiseksi, kun hänen äitinsä kuolee. Siltä minustakin tuntui, Ilmi Villacís toteaa.
Äidin kuolema oli sokki
Viime vuoden helmikuun toisena päivänä hän löysi äitinsä kuolleena tämän kotoa Helsingissä. Äiti oli saanut sairauskohtauksen. Kuolema oli tullut sekunneissa.
– Se oli sokki. En osannut ollenkaan odottaa sitä. Äiti oli ollut aina terve, ja hän piti hyvää huolta itsestään, Ilmi kertoo.
Kuten kuoleman jälkeen aina, edessä oli surun lisäksi paljon hoidettavia asioita ja byrokratiaa. Lisäksi tuli remontti.
– Asuin siihen asti vuokralla. Emme veljeni kanssa halunneet myydä äidin asuntoa, joten päätin muuttaa siihen itse. Asunto kaipasi remonttia, joka osoittautui odotettua vaativammaksi.
Pian äidin kuoleman jälkeen Ilmistä tuntui, että hänen on päästävä edes hetkeksi pois arjestaan. Hän oli tehnyt tiiviin työuran ja ollut myös 13 vuotta yksinhuoltaja. Lise, 20, muuttaisi pian omilleen. Sitä ennen Ilmi tarvitsi aikalisän.
– Ryhdyin tutkimaan netistä, miten minun kannattaisi viettää muutaman kuukauden sapatti. En halunnut lähteä vain lomailemaan. Toivoin voivani kehittää itseäni jotenkin.
– Vapaaehtoistyö vaikutti hyvältä idealta, mutta monet työtä tarjoavat organisaatiot ottivat siitä maksun. Tuntui hassulta maksaa tuhansia euroja siitä, että tekisin ilmaiseksi töitä.
Aluksi Ilmi haaveili kuuden kuukauden irtiotosta
Aluksi Ilmi haaveili kuuden kuukauden irtiotosta mutta tajusi pian sen liian kalliiksi. Hän oli jäämässä palkattomalle vapaalle työstään Lukukeskuksen toiminnanjohtajana. Hän ei myöskään halunnut jättää Liseä niin pitkäksi aikaa yksin. Pari kuukautta – mieluiten jossakin lämpimässä – vaikutti ihanteelliselta vaihtoehdolta.
Ilmin ex-mies, Lisen isä on ecuadorilainen. Häneltä on peräisin Ilmin erikoinen sukunimi. Parikymmentä vuotta sitten Ilmi kierteli miehensä kanssa Ecuadorissa. Nyt hänen tavoitteenaan ei ollut palata sinne, mutta häntä kiehtoi Latinalainen Amerikka, olivathan siellä hänen tyttärensä juuret. Ilmi ei ollut koskaan oppinut kunnolla espanjaa. Nyt voisi olla hyvä tilaisuus opetella kieli.
– Löysin netistä Ecuadorissa Tyynenmeren rannalla Montañitan kaupungissa toimivan kielikoulun, joka tarjosi mahdollisuuden tehdä opintojen ohessa vapaaehtoistyötä. Se tuntui houkuttelevalta.
Ilmi ilmoittautui kouluun ja osti lentoliput jo aikaisin keväällä 2019. Päätöksestä tuli hänelle henkireikä koko loppuvuodeksi.
– Aina kun oli vaikeaa tai kun ikävöin äitiä, muistin, että tammikuussa lähden pois.
Ilmi syntyi Tartossa
Ilmi syntyi Tartossa 1969. Viro kuului silloin vielä Neuvostoliittoon. Kun vanhemmat erosivat, Ilmin äiti rakastui suomalaiseen mieheen.
– Neuvostoliitosta pois muuttaminen oli vaikeaa. Äidin naimisiinmenon jälkeen odotimme puolitoista vuotta ennen kuin saimme lähteä äidin miehen luokse Kuopioon.
Viroa ja vähän venäjää puhunut Ilmi tuli ensi kerran Suomeen 13-vuotiaana keväällä 1983. Kesäksi hän meni töihin mansikkamaalle.
– Tuolloin Suomessa ei ollut paljon ulkomaalaisia. Kuopiolaiset eivät tienneet Virosta mitään, sillä eihän maata mainittu noihin aikoihin edes historian kirjoissa. Olin pitkään kummajainen, jota haukuttiin ryssäksi. Voin vain kuvitella, millaista elämäni olisi ollut, jos olisin vielä ulkonäöltäni poikennut muista, Ilmi muistelee.
Ilmin äiti oli Virossa puheterapeutti. Kuopiossa hän meni sairaanhoitajakouluun, ja Ilmille syntyi pikkuveli. Neljän yhteisen vuoden jälkeen äidin mies kuoli. Äiti muutti kahden lapsensa kanssa Helsinkiin, missä Ilmi pääsi Kallion ilmaisupainotteiseen lukioon.
– Meistä kolmesta tuli kiinteä ja toisillemme läheinen tiimi, Ilmi muistelee.
Rakkaus löytyi Virosta
Ylioppilaana Ilmi pääsi opiskelemaan folkloristiikkaa Helsingin yliopistoon. Hänestä oli tullut Suomen kansalainen. Vanhassa kotimaassa hän kävi vain harvoin tervehtimässä isoäitiä.
Kun Viro Neuvostoliiton romahdettua itsenäistyi 1991, Ilmi sai myös Viron kansalaisuuden. Yhteydet entiseen kotimaahan vilkastuivat, ja pian nuori filosofian maisteri pestattiin töihin itsenäistä hallintoaan rakentavan Viron ulkoministeriöön. Siellä Ilmi tapasi tulevan miehensä.
– Hänen tarinansa on vielä paljon erikoisempi kuin minun, Ilmi naurahtaa.
Ecuadorilainen nuorukainen oli opiskellut säveltämistä Moskovassa, jättänyt siellä opintonsa ja siirtynyt Tallinnan konservatorioon.
– Virossa ei tuohon aikaan ollut montakaan espanjantaitoista ihmistä. Mieheni palkattiin Viron ulkoministeriöön. Myöhemmin hänelle myönnettiin Viron kansalaisuus ansioistaan maan hyväksi tehdystä työstä. Hän asuu yhä Virossa, Ilmi kertoo.
Ilmin ura jatkui myöhemmin Suomen ulkoministeriössä Tallinnassa. Avioeron jälkeen hän palasi Lisen kanssa Suomeen ja siirtyi opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntijaksi. Ennen nykyistä työtään hän oli Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien yhteistyöyhdistysten toiminnanjohtaja.
Kun Ilmi äidin kuoleman jälkeen katsoi elämäänsä taaksepäin, hän huomasi, että oli monta kertaa hypännyt uimataidottomana kylmään veteen.
– Maahan muutto 13-vuotiaana vaikutti paljon siihen, että olen myöhemmin uskaltanut ottaa haasteita vastaan.
Ilmi Villacís: ”Pelkäsin, että orpokodissa saattaisi olla hyvinkin kurjaa”
Viime uutta vuotta Ilmi juhli vielä Helsingissä. Seuraavana päivänä hän pakkasi rinkkaan sandaalit, sortsit, hellemekon, farkut ja t-paitoja. Hän ei halunnut mukaansa mitään turhaa, mutta pakkasi myös muutaman palapelin ja espanjankielisen lastenkirjan, sillä hän tiesi menevänsä töihin orpokotiin.
– Ajattelin, ettei siellä olisi kovinkaan paljon opetusmateriaalia. Ecuadorissa terveydenhoito toimii kohtuullisesti, mutta sosiaalihuollossa on paljon puutteita. Pelkäsin, että orpokodissa saattaisi olla hyvinkin kurjaa.
Lennot Guayaquiliin, Ecuadorin suurimpaan kaupunkiin, veivät 28 tuntia. Sen jälkeen matkaa taittui vielä muutama tunti bussilla.
Montañitassa kielikoulu oli varannut hänelle asunnon. Ilmi sai kodikseen bambumökin, jossa oli pieni keittiö ja terassilla riippukeinu.
– Portailla vastaan tuli iguaani. Ovella olin kompastua puusta pudonneeseen kypsään mangoon. Sähköt katkeilivat, eikä netti aina toiminut. Naapurin kukko – ristin sen Ristoksi – alkoi kiekua joka yö kolmelta, ja bileet lähistöllä saattoivat kestää viiteen aamulla. Ilman korvatulppia en olisi nukkunut lainkaan. Budjetti saneli sen, että olin majoitukseen tyytyväinen.
Ensimmäiset kaksi viikkoa Ilmi opiskeli espanjaa viisi tuntia päivässä
Ensimmäiset kaksi viikkoa Ilmi opiskeli espanjaa viisi tuntia päivässä.
Kielioppia opetti mies, jonka nimi oli Stalin. Nimi kertoo maan historiasta; Ecuadorin nykyisen presidentin nimi on Lenín Moreno.
”Tunsin olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Meteli auttoi pääsemään kiinni uuteen elämänrytmiin ja unohtamaan surut.”
Kielikoulun muut opiskelijat olivat pääasiassa nuoria eurooppalaisia, joista moni oli tullut Montañitaan surffaamaan. Vapaaehtoistyönä he siivosivat rantoja. Yhdessä he osallistuivat koulun järjestämille jooga- ja salsatunneille.
– Koskaan aiemmin en ole saanut yhtä hyvää salsan opetusta. Joogaa haluan tuskin enää harrastaa missään, sillä niin ihania olivat tunnit kattoterassilla auringon laskiessa mereen.
Ilmi tutustui myös Montañitan värikkääseen yöelämään
Uusien ystävien kanssa Ilmi tutustui myös Montañitan värikkääseen yöelämään. Kaduilla oli baarikojuja vieri vieressä. Jokainen tuuttasi ilmoille omaa musiikkiaan ja kaikkialla kuului huuto ja puheensorina.
Itse asiassa äänet eivät hiljenneet koskaan.
– Pariin viikkoon en edes huomannut jatkuvaa melua. Yhtenä hetkenä rupesin vain ajattelemaan, että milloin täällä viimeksi oli hiljaista. En muistanut sitä. Menin kirkkoon kuuntelemaan, vaimenisivatko äänet siellä, mutta ulkoa tuleva salsan rytmi kaikui kiviseinissä. Myös rannalla aaltojen pauhuun sekoittuivat musiikki ja rantakojujen myyjien huudot.
Yllätyksekseen Ilmi huomasi, että melukin voi olla rauhoittavaa.
– Meteli ei sulkenut minua ulkopuolelleen, vaan tunsin olevani osa sitä ja enemmän elossa kuin missään pitkään aikaan. Äänet auttoivat pääsemään kiinni uuteen elämänrytmiin ja unohtamaan menneen vuoden paineet ja surut.
Työ orpokodissa oli vaativaa
Työstä orpokodissa Ilmillä ei ollut juuri mitään ennakkokäsitystä.
Matkansa kolmannella viikolla hän kohtasi 74 tyttöä ja poikaa, muutaman opettajan ja lapsia hoitavan nunnan. Orpokoti oli kirkon yhteydessä ja avustusjärjestön ylläpitämä. Nuorimmat lapset olivat vasta vauvoja, vanhimmat noin 17-vuotiaita.
– Osa lapsista todella oli orpoja, osa oli elänyt kaduilla hylättyinä ja hyväksikäytettyinä, osasta vanhemmat eivät vain kyenneet huolehtimaan.
Talo oli vanha röttelö, mutta tutustuttuaan siihen Ilmi ihmetteli, miten kodikkaaksi se oli laitettu. Hän myös yllättyi kodin hyvää ilmapiiriä.
– Lapsista pidettiin hyvää huolta. Vaikka henkilökuntaa oli vähän, lasten kanssa oli aina joku aikuinen. Kukaan ei huutanut, vaan hoitajat olivat lempeitä mutta samalla tinkimättömiä. Isommat lapset kävivät kylän koulua. Koulupäivinäkin kaikki osallistuivat kodin töihin. Talossa ei ollut esimerkiksi tiskikonetta. Lapset tiskasivat ja siivosivat yhteiset huoneensa itse. Isoimmat heistä huolehtivat myös pienemmistään.
Ilmi sai aluksi vastuulleen 3–4-vuotiaiden pikkupoikien ryhmän, jota hänen piti ohjata lukemisen alkeissa.
– Pojat olivat suloisia mutta niin villejä, etten ehtinyt kuin juosta heidän perässään. Espanjankielinen varoittelusanastoni kasvoi hetkessä, cuidado, ven aquí, no te vas a caer, varovasti, tule tänne, älä kaadu.
– Lopulta järjestimme niin, että opetin vain kahta poikaa. Kun eräänä päivänä olin heistä toisen kanssa pidempään kahden, huomasin vasta, miten terävä ja utelias hän oli. Orpokodissa aikuisten ajan riittäminen jokaiselle lapselle oli haasteellista.
Työ oli vaativampaa kuin Ilmi osasi ennakoida.
– Samalla se oli hyvin antoisaa. Herkistyin todella, kun pieni poika kiipesi syliini, halasi ja kutsui minua äidiksi. Eräänä päivänä lähtiessäni toinen heistä jäi itkemään lohduttomasti perääni. Oli tuskallista ymmärtää, että minun on pidettävä lapsiin etäisyyttä, etteivät he pettyisi, kun lopullisesti lähden.
Onnellinen paluu Helsinkiin
Matkansa aikana Ilmi huomasi ihmettelevänsä, miksi hän ei enää haltioitunut kaikesta kokemastaan niin kuin joskus nuorempana.
– Mietin, että olenko jo nähnyt niin paljon, että olen turtunut.
Lopputulema oli kuitenkin hyvä. Matka vastasi sitä, mitä hän oli lähtenyt hakemaan. Ilmi matkusti kotiin Helsinkiin kaikesta kokemastaan onnellisena.
– Suurin oivallukseni oli huomata, että ihminen tarvitsee jonkun, joka on hänestä kiinnostunut.
Sen Ilmi oli ymmärtänyt vastaillessaan paikallisten kysymyksiin, jotka olivat tuntuneet aluksi jopa tungettelevilta.
– Uudet tuttavani Montañitassa kysyivät estoitta, miksi olen eronnut tai miksei minulla ole uutta miestä. Kuulin rohkeitakin kommentteja siitä, mitä minun pitäisi elämässäni tehdä. Kun pääsin kysymysten ja kommenttien aiheuttamasta yllätyksestä, tuntuikin ihanalta, että ihmiset olivat kiinnostuneita minusta. Sain puhua heille itsestäni, eikä se tuntunut kenestäkään vaivaannuttavalta.
Suomesta lähtiessään Ilmi ei edes ajatellut, että hänellä olisi ollut tarve puhua itsestään.
– Omassa kulttuurissamme varomme sitä. Pelkäämme, että rikomme yksityisyyden rajan. Kuitenkin juuri kertomuksemme tekevät meistä persoonia.
– Jäämme tyhjiksi, jos emme kysy muilta tai kerro itsestämme toisillemme mitään. Väärää kysymystä tuskin on, sillä aina ei ole pakko vastata.
Koronan vaikutukset ovat isot
Ilmi ehti palata Suomeen juuri ennen kuin korona iski Ecuadoriin. Sen jälkeen hän on vaihtanut kuulumisia espanjan opettajansa kanssa netissä. Orpokodista hänelle lähetettiin video, jossa lapset tanssivat ja tutut pikkupojat vilkuttivat terveisiä.
– Korona on ollut Ecuadorissa katastrofi. Ex-appeni kuoli tautiin heti maaliskuussa. Epidemian seurauksena orpokotiin on tuotu lisää jopa vauvoja, mutta hoitajia ei ole enempää kuin ennen. Lapset ovat kuitenkin pysyneet terveinä ja käyvät etäkoulua.
Ilmi ihailee ecuadorilaisten toiveikkuutta vaikeuksien keskellä.
– Vaikka sydämeni särkyy heidän puolestaan, koen lohdulliseksi sen, miten rohkeasti he uskovat pahimmastakin selviytymiseen. Saamissani viesteissä kukaan ei valita. Sen sijaan kaikki korostavat yhteistä tekemistä ja toistensa auttamista.
Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 32/2020.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous