Juha Itkonen huomioi vaimoaan käymällä kaupassa: ”Parisuhteen vaaliminen jää vähälle”

Kirjailija Juha Itkonen, 42, odottaa kuningasideaa, joka olisi uuden romaanin alku. – Välillä pelottaa, että entäs jos luovuus hiipuu, Juha sanoo. Kirjailijan hamsteriluonnetta tyydyttää vessapaperin hamstraaminen kotiin.

Rakkain rutiinini on illalla lukeminen. Paras ja helpoin nukahtamiskeino on lukea niin kauan, että kirja tipahtaa naamalle tai lattialle.

Minua ärsyttää sosiaalinen media ja siellä käytävä keskustelu. Tai oikeastaan se, että osallistun itsekin siihen. Olen menettämässä uskoni siihen, että keskustelut ruokkisivat mitään järjellistä hyvää tai että meidän on mahdollista päästä koskaan mistään yhteisymmärrykseen. Olen somessa erityisesti silloin, kun työt eivät suju.

Käytän rahaa ennemmin matkustamiseen kuin tavaraan. En kaipaa kallista autoa, lukuisia kenkäpareja tai hienoa kelloa, mutta pidän ajatuksesta, että tilillä on rahaa käytettävissä matkustamiseen. Viimeisin iso hankintamme oli pikkuflyygeli.

Kaupassa käyminen on kumppanin huomioimista

Tietoinen parisuhteen vaaliminen jää kieltämättä aika vähälle. Meillä on 12- ja 6-vuotiaat pojat ja vastasyntyneet kaksoset. Emme ole tainneet koskaan lähteä vaimoni Maijan kanssa yöksi tai viikonlopuksi jonnekin kahdestaan. Kyse ei ole niinkään ajankäytöstä vaan siitä, ettei sellainen ole tuntunut kovin luontevalta. Yhteys toteutuu huomaamatta arjen ja perheen keskellä. Toisaalta kahdenkeskiset jutut ovat kannatettavaa ja ennaltaehkäisevää toimintaa. Kun ongelmiin havahtuu liian myöhään, niitä on hankala ratkoa. Viisi vuotta sitten asuimme Münchenissä, saksan opiskelu oli antoisa yhteinen harrastuksemme ja mukava elämänvaihe.

Huomioin kumppania ja samalla koko perhettä käymällä kaupassa ja täyttämällä ruokavarastoja. Ravinnon, siivousvälineiden ja vessapaperin hamstraaminen kotiin tyydyttää turvallisuuden tunnettani ja hamsteriluonnettani. Hoidan osani nurisematta ja varsin luotettavasti. Vessapaperi pääsee tuskin koskaan loppumaan.

Tyhjä vaihe työssä

Työssäni on tyhjä vaihe. Kirja Minun Amerikkani valmistui helmikuussa ja ilmestyi maaliskuussa. Uusi projekti ei ole käynnistynyt edes ajatuksen tasolla. Se on ehkä vähän poikkeuksellista. Luen, teen muistiinpanoja, kirjoitan kolumneja, vastailen meileihin.

Ruoanlaittajana operoin suppealla mutta testatulla arkiruokapaletilla. Maanantaisin laitan maanantaikalaa: pakastekalaa, ruokakermaa, tilliä, valkopippuria ja herkkusieniä, seuraksi kiinankaali-paprikasalaattia. Se on kunnianosoitus 1980-luvulle. Nyhtökauraa olen laittanut kerran. Maija valmistaa sen paremmin, se on hänen keksintönsä.

Perheen kanssa tykkäämme käydä luonnossa vaeltamassa. Olemme käyneet pari kertaa Alpeilla, viikonloppuisin saatamme mennä Nuuksioon tai Lammassaareen. Kiireisen arjen keskelle tuo myös turvallisuuden tunnetta pelata perheen kesken Afrikan tähteä tai Unoa, samoja pelejä, joita itse pelasin lapsuudessani.

Kiire on osittain tunne

Kiire syntyy siitä, että Maijan työ nyhtökauran kehittäneen Gold&Greenin toimitusjohtajana on hektistä. Minun työni ruuhkauttaa ajatuksellisesti. Osittain kiire on todellista, osittain se on tunne.

Nukun pääosin hyvin, mutta stressi ja kirjoittamisen paineet häiritsevät helposti untani. Pahinta on julkaisuvaiheessa ja silloin, kun en tiedä, mitä seuraavaksi tekisin. Valvoessani olen täysin vakuuttunut siitä, että ainakaan en pysty kirjoittamaan mitään eikä elämässä ole toivoa. Vaikka Maija aina sanoo, että minun pitäisi pystyä kehittämään toimiva konsti, jolla pystyisin hallitsemaan mieltäni, en ole sellaista keksinyt. Lähtökohtaisestihan kirjailijan pitää olla avoin myös hankalille tunteilleen ja ihmisyydelleen.

Odotan, että jostain tulisi alkusysäys, kuningasidea, josta alkaisi keriytyä aivan uudenlainen fiktiivinen maailma, jonka sisään pääsisin turvaan ja josta voisin alkaa kirjoittaa. Välillä pelottaa, että entäs jos luovuus hiipuu ja kyky tai kiinnostus fiktion kirjoittamiseen katoaa. Kirjailijuus on iso osa identiteettiäni, minulla ei ole varasuunnitelmaa.

Lue myös:

Juha Itkonen: ”Avioliitossamme on vapaus keskittyä omaan tekemiseen”

Kun ei jaksa edes rakastaa: tunne-elämän burnout uuvuttaa ja turruttaa