Julkkikset

Häirikön piinaama kansanedustaja Krista Kiuru: ”Olin täysin voimaton”

Krista Kiuru , 41, on tottunut siihen, että kansanedustaja ja ministeri joutuu kestämään lokaa ja vihapuhetta, mutta seitsemän vuoden kiusaaminen oli liikaa. Hän teki lopulta rikosilmoituksen, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin.

Teksti:
Sanna Wirtavuori
Kuvat:
Tommi Tuomi/Otavamedia

Krista Kiuru , 41, on tottunut siihen, että kansanedustaja ja ministeri joutuu kestämään lokaa ja vihapuhetta, mutta seitsemän vuoden kiusaaminen oli liikaa. Hän teki lopulta rikosilmoituksen, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin.

Tekstiviesti oli erikoinen: pitkä vuodatus, jossa oli sekaisin isoja ja pieniä kirjaimia, ja sisältökin melkoista tajunnanvirtaa. Oli vuosi 2009, ja kansanedustaja Krista Kiuru oli lähdössä iltalennolla Helsingistä kotiinsa Poriin.

Hän tarkisti puhelimen viestit ennen koneen nousua, sillä hän oli tottunut vastaamaan yhteydenottoihin. Kansanedustajan kuuluu olla kansan tavoitettavissa.

Pian Krista sai puhelun samaiselta viestittelijältä ja tajusi miehen puheista nopeasti, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Mies jatkoi viestittelyä ja soittelua lähipäivinä. Kun mies taas kerran soitti, Krista pyysi, että tämä jättäisi hänet rauhaan. Hän ei arvannut, että piina oli vasta alussa.

Lue lisää Armi Toivanen: ”Koulukiusaaminen vaikuttaa vieläkin itsetuntooni”

Krista sai myös tappouhkauksia

Piinaaja ei jättänyt Kristaa rauhaan. Viestejä ja puheluita tuli koko ajan. Kokouksissa Krista joutui selittelemään muille, miksi hänen puhelimensa vilkkuu jatkuvasti. Kaupassakin puhelin täytyi pitää äänettömällä, ettei jatkuva pirinä olisi häirinnyt ja ihmetyttänyt kassajonossa.

– Välillä viestit ja puhelut ärsyttivät minua suunnattomasti, välillä pelotti ja välillä yritin kuitata lähestymiset huumorilla. Silti halusin uskoa, että ei tämä voi jatkua ikuisesti, Krista kertoo.

Hän nimesi vainoojan Junamieheksi, koska ensimmäisissä viesteissä oli muun muassa juniin ja aikatauluihin liittyviä yhtymäkohtia.

– Vähitellen viestit muuttuivat yhä aggressiivisemmiksi ja ilkeämmiksi. Vuosien varrella teemat ovat vaihdelleet, suuri osa niistä on ollut panettelevia, osa seksistisiä ja jotkut suoria tappouhkauksia.

Tappouhkausten jälkeen menot piti suunnitella tarkasti, mutta Krista ei halunnut luopua niiden vuoksi mistään.

– Tiedän, että minun olisi pitänyt viedä tämä kiusaaminen oikeuden ratkaistavaksi jo paljon aiemmin, hän sanoo.

 Kun Krista kertoo seurustelustaan, kummilapsista, juhannuksista tai perhejuhlista, puhelin on koko ajan piinaava osa tarinaa.

– Esimerkiksi kerran joulun aikaan tuli yhtenä päivänä jopa 64 puhelua. Sukulaiset ja ystävät päivittelivät, että vieläkö niitä viestejä vain tulee ja eikö sitä miestä saa hiljaiseksi. Kaikilla oli yhteinen huoli siitä, mitä kaikkea tästä vielä seuraa.

Useimmiten kännykkää oli pidettävä äänettömällä ja yhteydenottojen määrä häiritsi sekä työ- että vapaa-aikaa.

– Asiaa oli vaikea unohtaa, sillä tuoreimmat viestit olivat aina ruudulla läsnä ja jouduin etsimään tärkeät viestini roskaviestien seasta. Viestejä ei voinut edes poistaa, koska ne olivat tärkeää todistusaineistoa.

Lue lisää: Väsyttää, itkettää, hikoiluttaa… Tarkista, onko oireiden takana ahdistuneisuushäiriö

Pahimmillaan soittoja tuli kymmeniä vuorokaudessa

Lopulta Krista väsyi kiusaamiseen. Tammikuussa hän oli menossa Satakunnan demarien 110-vuotisjuhliin.

– Sain juuri ennen juhlia jälleen tappouhkauksen tekstiviestinä Junamieheltä. Ei tuntunut kivalta seisoa siellä keskellä ihmispaljoutta ja miettiä, että jospa mies oikeasti toimii eikä vain uhkaile. Olin täysin voimaton ja uupunut.

Viime lokakuun ja joulukuun välisenä aikana tekstiviestejä oli tullut yhteensä 460 ja puheluja pahimmillaan jopa kymmeniä vuorokaudessa. Viesteistä kymmenkunta oli henkeä uhkaavia. Krista on julkisuuden henkilönä tottunut rankkaankin palautteeseen.

– Ulkonäköäni ja pukeutumistani on arvosteltu. Olen saanut monenlaisia yhteydenottoja, jopa seksiviestejä, mutta tämä seitsemän vuoden piina ylitti kaiken.

Kiusaaminen oli pakko viedä oikeuteen.

Helmikuussa Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1966 syntyneen porilaisen miehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen Krista Kiurun vainoamisesta, kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta. Tuomittu määrättiin myös laajennettuun lähestymiskieltoon, joka koskee Kristan työpaikkaa ja asuntoja Porissa ja Helsingissä.

Kristan on ollut vaikea puhua aiemmin asiasta julkisesti, mutta toisaalta hän myöntää, että kipeistä asioista ei saa vaieta.

– Tässä ajassa on paljon vihapuhetta ja huonoa karmaa, eikä se lopu peittelemällä. Toivottavasti kukaan ei joutuisi vastaavan kohteeksi.

Krista Kiurun haastattelu on kokonaisuudessaan Annan numerossa 15/2016.

Lue lisää: Ujo, näin pärjäät työelämän kiperissä tilanteissa ja etenet urallasi – 6 ongelmaa ja ratkaisua

Lue lisää: Burn out voi varoittaa tulostaan näinkin – Torju työuupumus ajoissa

X