Julkkikset

Kirjailija Riikka Pulkkinen: ”Jos haluaa viikoittain kokea omat rajansa, kannattaa harrastaa tanssia ja ryhtyä kirjailijaksi”

Tanssia harrastava kirjailija Riikka Pulkkinen sanoo, että voi olla pitkiäkin aikoja tanssimatta, mutta ei voi elää ilman urheilua. – Koska liikkumalla saa huonosta päivästä hyvän, minun on vaikeaa ymmärtää, jos joku kertoo, ettei harrasta lainkaan liikuntaa.

Teksti:
Elisa Hurtig
Kuvat:
Ari Heinonen/Otavamedia

–Odotan onnellista uutta elämää, kertoo Riikka. Hänen toisen lapsensa laskettu aika on näillä näkymin joulukuussa.

Tanssia harrastava kirjailija Riikka Pulkkinen sanoo, että voi olla pitkiäkin aikoja tanssimatta, mutta ei voi elää ilman urheilua. – Koska liikkumalla saa huonosta päivästä hyvän, minun on vaikeaa ymmärtää, jos joku kertoo, ettei harrasta lainkaan liikuntaa.

Musiikki, rytmi ja liike, mitä sitä ihminen muuta kaipaisi. Kun olin lapsi, leikimme siskoni kanssa balettitunteja ja soitimme Pähkinänsärkijää vinyylilevyltä yhä uudelleen ja uudelleen. 1980-luvulla moni lapsi harrasti balettia, joten myös minä ja siskoni aloitimme tunnit. Viehätyin baletista heti. Tanssin 14-vuotiaaksi asti kovakärkisillä tossuilla, kunnes tanssiharrastus jostain syystä vaihtui yleisurheiluun.

Aikuisena palasin tanssin pariin ja nykyään harrastan balettia ja modernia afroa kaksi kertaa viikossa Helsingin tanssiopistolla. Kerran viikossa käyn 3-vuotiaan tyttäreni kanssa yhteisellä tanssitunnilla. Hänen kanssaan tanssin myös kotona. Olen yrittänyt ehdottaa yhteiseksi tanssimusiikiksi Kelisin Milkshakea, mutta se ei kelpaa. Robin on parempi.

Parhaimmat hetket tanssiessani koen keväisin

Tanssitunnin jälkeen minun on usein helpompi hengittää, ja tunnen olevani yhtä maailman kanssa. Parhaimmat hetket koen keväisin, kun olen harjoitellut pitkään tutun ryhmän kanssa samaa koreografiaa, ja tanssimme sitä yhdessä harjoitusluokassa. Kun keväinen iltapäiväurinko paistaa luokan korkeista ikkunoista sisään, tunnen puhdasta iloa.

Joskus puolestaan tanssitunnin jälkeen minusta tuntuu, että en osannut mitään. Olin silmätikkuna. Helsingin tanssiopistolla vaaditaan paljon: tunneille on tultava ja niillä on pysyttävä mukana. Jos ei pysy, täytyy mennä alemmalle tasolle.

Minulla on perhe ja työ, joten en voi harjoitella niin monta kertaa viikossa kuin haluaisin. Siksi mietin välillä, miksen harrasta vain jotain rentoa jumppaa.

Aikuisen kehon rajoitteet

Stressi ja väsymys vaikuttavat tanssiin. Silloin en välttämättä pääse mukaan rytmiin. Se pitää hyväksyä. Pahimpia ovat hetket, kun en saa hikeä pintaan ja tiedän jääväni kylmäksi. Opettaja huomaa sen, nostaa silmätikuksi ja kysyy, miksi et edes yritä. Siinä ei auta selitellä, että tänään minä en vain pääse tästä eteenpäin.

Silloin yritän ajatella, että olen aikuinen ja minulla on aikuisen kehon rajoitteet. Olen huomannut, että jos haluaa viikoittain kokea omat rajansa, kannattaa harrastaa tanssia ja ryhtyä kirjailijaksi.

Lajin viehätys on kuitenkin sen vaativuudessa: tanssissa ei voi koskaan olla valmis ja onnistuminen palkitsee. Kun pääsen rytmin ytimeen, minun on helppo nauttia siitä olotilasta. Silloin ajattelen, että tanssi on parasta elämässäni. Se tuntuu siltä kuin sekunnit laajenisivat, ikään kuin voisin venyttää aikaa. Voin kuvitella, että surffaajat kokevat sen saman fiiliksen noustessaan aallon päälle.

Ulkonäkö ei merkitse tanssiessa mitään

Tanssin visuaalisuus ei merkitse minulle mitään. En edes mieti sitä tanssiessani. Salissa olevia peilejä käytetään linjausten hakemisessa, ja katson niistä ääriviivojani ja sitä, olenko samassa rytmissä muiden kanssa. En sitä, miltä näytän. Toki minulla on huonoja päiviä, jolloin näen vain itseni.

Moni ajattelee tanssimista katseen kohteena olemisena. Se on harhaa. Tietysti esimerkiksi dancehall reaggae on visuaalista, koska siihen kulttuuriin kuuluu heruttaminen ja vaikutuksen tekeminen. Se ei kuitenkaan ole alistumista katseen kohteeksi. Siinä on kyse voimaantumisesta. En mieti ulkonäköä muutenkaan: tanssin aina samoissa trikoissa ja topissa. Tanssisalilla statussymboli onkin, että mitä virttyneemmät vaatteet, sen parempi.

Voin olla pitkiäkin aikoja tanssimatta, mutta ilman urheilua en voi elää. Urheilemalla saan päivään rytminmuutoksen. Koska liikkumalla saa huonosta päivästä hyvän, minun on vaikeaa ymmärtää, jos joku kertoo, ettei harrasta lainkaan liikuntaa. Se on mielenkiintoista, ja mietin, minkälaista olisi olla tuo ihminen. Kuvittelukykyni ei ulotu sellaiseen, vaikka pitäisi. Olenhan kirjailija.

En liiku painonhallinnallisista syistä. Joskus olen aloittanut salitreenin ajatellen, että nyt haluan kyykätä itselleni kunnon pakarat, mutta muuten syyni harrastaa liikuntaa ovat suorastaan filosofisia. Tanssiessani koen syviä merkityksellisyyden tunteita.

Lue myös:

Burnoutin jälkeen joogaan hurahtanut Ninja Sarasalo: ”En ole saanut elämässäni mitään helposti”

Vuosien kiirastulesta selviytynyt Ringa Ropo: ”Synkimpinä hetkinä haudoin itsemurhaa”

X