Julkkikset

Lapsen saanut Elastinen: ”Olen aina tiennyt haluavani isäksi”

Esikoisen syntymän myötä räppäri Elastinen viihtyy yhä enemmän kotona. Hän sanoo haluavansa kasvattaa lapsestaan hyvän tyypin, jolla on hyvä itsetunto. Itse hän aikoo olla lämmin ja huolehtivainen isä.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Hilppa Alanko

Elastinen haluaa kasvattaa lapsestaan hyvän tyypin, jolla on vahva itsetunto ja joka kunnioittaa toisia ihmisiä.

Esikoisen syntymän myötä räppäri Elastinen viihtyy yhä enemmän kotona. Hän sanoo haluavansa kasvattaa lapsestaan hyvän tyypin, jolla on hyvä itsetunto. Itse hän aikoo olla lämmin ja huolehtivainen isä.

Rap-artisti Elastisesta eli Kimmo Laihosta, 35, tuli muutama viikko sitten isä, kun hän sai Riina-rakkaansa kanssa pojan 18.2.

Anna tapasi Elastisen juuri ennen esikoisen syntymää. Elastisen mukaan hän ei ole koskaan ollut epävarma siitä, onko isyys häntä varten.

– Olen aina tiennyt haluavani isäksi. Olen ehjästä, vahvasta perheestä. Se on jättänyt sellaisen viban, että perheen perustaminen kuuluu ilman muuta elämään, Elastinen sanoo.

Elastinen haluaa olla lämmin ja turvallinen isä

Elastinen sanoo, että ennen lapsen syntymää hän ei luonut itselleen tarkkaa kuvaa siitä, millainen isä aikoo olla. Oma isäsuhde on kuitenkin antanut osviittaa siihen, millaista tunnetta Elastinen haluaa perheelleen välittää.

– Minulla on ollut todella perinteinen koti. Äiti oli aina himassa, ja faija teki kovasti duunia. Silti isä oli sellainen lämmin ja huolehtivainen turva. Ne ovat samoja asioita, mitä haluan omassa perheessäni viestiä. Odotan totta kai eniten sitä, että isyys tulisi minulta ihan luonnostaan.

Elastinen haluaa kasvattaa lapsestaan hyvän tyypin, jolla on vahva itsetunto ja joka kunnioittaa toisia ihmisiä.

– Luulen, että keksin niihin omat tapani kouluttaa ja kasvattaa, Elastinen sanoo.

Koti on yhä tärkeämpi

Oma koti merkitsee Elastiselle rauhaa ja turvaa. Elastinen uskoo, että hänelle kodin merkitys tulee vain kasvamaan perheenlisäyksen myötä.

– Olen tosi kotikeskeinen ihminen. Viihdyn himassa yksin ja perheen seurassa. Olen vähän sellainen kotihiiri.

Elastisen ensimmäinen lapsuudenkoti oli kerrostalokolmio Malminkartanossa.

– Asuimme niin, että meitä oli kolme lasta samassa huoneessa päällekkäin kerrossängyssä, Elastinen muistelee.

Malminkartanon kerrostaloasunnosta perhe muutti vanhaan rintamamiestaloon, jossa kaikilla lapsilla oli omat huoneet.

– Sydämeni asettui siellä omakotitaloasumiseen. Hirveällä nuoruuden höyryllä muutin kuitenkin ensimmäiseen omaan kämppään Helsingin keskustaan, mutta jo muutamassa vuodessa sain tarpeekseni kerrostaloasumisesta.

Talon rakentaminen on rentouttavaa

Elastinen on mukana huhtikuussa alkavassa Laurin talot -tv-ohjelmassa, jossa seurataan, miten The Rasmus -yhtyeen keulakuvana tunnettu muusikko Lauri Ylönen suunnittelee ja toteuttaa Elastiselle ja tämän perheelle talon.

Elastisen lisäksi Lauri suunnittelee ohjelmassa talot itselleen, Duudsoneiden Jarppi Leppälälle ja Aleksi Valavuorelle.

– Sanoin heti projektin alussa, että mottoni on: rakentaminen rauhoittaa. Kaikki nauroivat minulle viime kesänä asuntomessuilla, kun esittelin sitä asennetta.

Naureskelu on kuitenkin ollut turhaa, sillä Elastinen on ollut syksystä alkaen tontillaan haalarit päällä työn touhussa vähintään kaksi päivää viikossa – ja kokenut sen todella rentouttavana.

– Minusta tuntuu, että olen saanut tästä ihan mielettömästi rauhaa mielelleni. Luovana tyyppinä koen, että siinä, että asiat oikeasti valmistuvat, on jotain tosi maagista. Uskon, että tulen tästä eteenpäin aina rakennuttamaan omat taloni, Elastinen ennustaa.

Tällä hetkellä Elastinen pitää keikkataukoa ja keskittyy isyyteen. Loppukeväällä hän starttaa Profeetat-yhteiskiertueen Cheekin kanssa.

Laurin talot MTV3-kanavalla maanantaisin 3.4. klo 20 alkaen.

Lue myös:

Lauri Ylönen suunnitteli itselleen talon – katso, miltä näyttää Laurin koti Sipoossa!

Nämä ovat Elastisen ja muiden tähtien lempihotellit – ulkomailla ja Suomessa

Mies puhuu naisesta: Elastinen

Putous-juontaja Roope Salminen palkkasi personal trainerin: ”En koskaan näytä samanlaiselta kuin Elastinen”

X