Julkkikset

Lola Odusoga, 40: Tämän takia en jaa somessa peppu- tai sänkykuvia

40 vuotta täyttänyt Lola Odusoga sanoo suhtautuvansa sosiaaliseen mediaan hyvin kriittisesti. Vuonna 2015 aviomiehestään eronnut Lola on myös löytänyt rinnalleen rakkauden. – Olemme yhdessä, mutta emme asu yhdessä.

Teksti:
Virpi Valtonen
Kuvat:
Atte Kajova/Otavamedia

40 vuotta täyttänyt Lola Odusoga sanoo suhtautuvansa sosiaaliseen mediaan hyvin kriittisesti. Vuonna 2015 aviomiehestään eronnut Lola on myös löytänyt rinnalleen rakkauden. – Olemme yhdessä, mutta emme asu yhdessä.

Vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga juhlii tänään perjantaina 40-vuotispäiväänsä, mutta ei aio järjestää sen suurempia syntymäpäiväjuhlia.

– Päivällä olen töissä ja illalla hyvässä, rauhallisessa seurassa. En järjestä mitään juhlia, sillä olen järjestänyt niin paljon kaikkea. Myös ystäväni tietävät, että vihaan yllätyksiä, joten ei ole pelkoa yllätyssynttäreistä, Lola kertoi Westerbackin Pride-viikon kuohuvilla.

– Vietän rauhalliset synttärit ja juhlistan vuosia valitsemassani seurassa.

Neljänkympin kriisillä on oma maineensa siksi, että sen ympärillä leijuu painostava sana: keski-ikä. Lola kiistää kuitenkin kriiseilyn.

– Ikäkriisiä ei ole eikä tule. Minulla ei ole mitään kauheita kriisejä ollut muutenkaan. En usko, että tulen koskaan saamaan minkäänlaista ikäkriisiä. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on ystäviä, jotka ovat minua tosi paljon vanhempia ja ystäviä, jotka ovat minua tosi paljon nuorempia. Olen nähnyt kaikki ikävaiheet. Ihmiset pysyvät samoina ihmisinä, ei ikä vaikuta siihen. Ikä on vain numero. Kaikilla ne numerot tulevat ennemmin tai myöhemmin, Lola toteaa.

Rakkautta riittää

Lolan syntymäpäiväseuraan liittynee hänen nykyinen rakkaansa, jonka kanssa Lola on ollut parisuhteessa jo pitkään, mutta josta hän ei halua kertoa sen enempää.

– Rakkaudessa kaikki on hyvin. Olemme yhdessä, mutta emme asu yhdessä, Lola kertoi lyhyesti.

Myös Lolan lapset ovat tavanneet äitinsä nykyisen rakkaan.

Lola erosi vuonna 2015 aviomiehestään Jarkko Wallinkoskesta, jonka kanssa hän avioitui vuonna 2005. Parilla on kaksi lasta, vuonna 2004 syntynyt Denise ja vuonna 2006 syntynyt Sylvester.

Avioeron jälkeen Lola kertoi jo ehtineensä tottua ajatukseen, että seurustelut saattoivat hänen osaltaan olla ohi, mutta kun uusi rakkaus tuli vastaan, ei Lola siitä kieltäytynyt.

Lola on tarkka sosiaalisen median suhteen

Lola tuli julkisuuteen aikana, jona sosiaalista mediaa ei vielä ollut. Hän sanoo suhtautuvansa sosiaaliseen mediaan edelleen erittäin kriittisesti.

– Olen somessa hyvin aktiivinen, mutta olen todella valikoiva sen suhteen, mitä sisältöä haluan nähdä ja sen suhteen, mitä itse postaan ja mitä en postaa, Lola kertoo.

– En ole vuosiin julkaissut mitään kuvia lapsistani julkisilla sivuilla, koska en halua, että joku heidät nähdessään yhdistää heidät minuun. En myöskään ikinä jaa sijaintiani tai kerro, missä olen.

Lola sanoo, että hänen somekäyttäytymiseensä vaikuttaa myös se, että hänen lapsensa seuraavat Lolan fiidejä.

– Omat peppu- ja sänkykuvat jäävät postaamatta. Olisi vaikea perustella lapsille, miksi he eivät saisi julkaista jonkinlaista materiaalia julkisesti, jos itse tekisin niin, Lola sanoo.

Lola sanoo, että hänen Instagram-kuvansa ovat pääosin käsittelemättömiä.

– Tahdon pitää oman Instagramini aitona. Esittelen palasia tavallisesta elämästäni, enkä pidä yllä illuusiota. Tottakai minäkin teen virheitä, mutta en voi ajatella, että lähtisin mukaan kilpailemaan siitä, kenellä on eniten seuraajia, eniten tykkääjiä tai eniten paljasta pintaa.

Lola Odusoga

Lue lisää:

Perheenäidistä vuorenvalloittajaksi – Tämän Lola Wallinkoski oppi Huippujengi-ohjelmassa

Kauppakeskusten prinsessa: Tätä on Miss Suomi Rosa-Maria Ryytin arki

X