Julkkikset

Saara Aalto kärsii kanssakilpailijoidensa käytöksestä Lontoossa: ”Ihan käsittämätöntä!”

Kolmatta viikkoa Lontoossa asuva Saara Aalto harmittelee sitä, ettei hän ole pystynyt olemaan X Factorissa oma itsensä. – Haluaisin pystyä iloitsemaan enemmän, mutta olen ollut liian väsynyt, Saara sanoo.

Teksti:
Piia Sainio
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

Saara Aallossa on ainesta mentoriksi, sillä hän uskaltaa tavoitella unelmiaan.

Kolmatta viikkoa Lontoossa asuva Saara Aalto harmittelee sitä, ettei hän ole pystynyt olemaan X Factorissa oma itsensä. – Haluaisin pystyä iloitsemaan enemmän, mutta olen ollut liian väsynyt, Saara sanoo.

Britannian X Factor -ohjelmassa kilpaileva Saara Aalto, 29, jakaa Lontoossa sijaitsevassa X Factor -talossa huoneen neljän naisen kanssa.

Kämppikset ovat Saaraa kymmenisen vuotta nuorempia, eivätkä he Saaran mukaan vaikuta tarvitsevan pitkiä yöunia. Saara sanookin, ettei hän itse ole saanut nukkua tarpeeksi.

– Haluaisin mennä kymmeneltä nukkumaan, mutta kämppikseni tulevat vasta yhdeltä huoneeseen, menevät pesulle ja paiskovat ovia, pitävät valoja päällä. Ihan käsittämätöntä, Saara sanoo.

– Viime sunnuntaina tuloslähetyksen jälkeen pääsimme nukkumaan vasta yhdeltä yöllä. Ja seuraavana aamuna piti herätä jo kuudelta, koska olin menossa aamu-tv-lähetykseen. Todella vähillä unilla täällä siis mennään.

Vielä syyskuussa ennen X Factor -pyöritystä Saara kertoi Annan haastattelussa nukkuvansa aina todella hyvin, oli sitten millainen stressi tahansa.

– Nukahdan, kun menen sänkyyn, ja se on siistiä. Se on mun pelastus. Olen hengissä sen vuoksi, että nukun niin hyvin, Saara hehkutti tuolloin.

”En ole ollut oma itseni”

Saara harmittelee sitä, että on ollut niin väsynyt koko sen ajan, kun on asunut Lontoossa.

– Olen ollut ihan överiväsynyt kaksi viikkoa, ja sen takia en ole ollut oma itseni. Haluaisin pystyä iloitsemaan enemmän, mutta olen ollut liian väsynyt.

Saaran mukaan väsymys johtuu vähäisten unien lisäksi siitä, että hän asuu uudessa maassa ja uudessa kulttuurissa, jossa on koko ajan toimittava vieraalla kielellä.

– Vaikka puhunkin ihan hyvää englantia, on silti eri asia puhua sitä suorassa lähetyksessä tv-kameroiden edessä. Se on todella rankkaa, Saara kertoo.

– Tarvitsisin hyvät yöunet, jotta aivot saisivat levätä, mutta se ei ole vielä oikein onnistunut.

Tilanteeseen on kuitenkin ehkä tulossa muutos.

– Voi olla, että saan oman huoneen, koska Bradley ja Ottavio lähtivät ja heiltä vapautui huone. Minulle on vähän lupailtu, että saisin sen. Olen kuitenkin kolmikymppinen ja tarvitsen enemmän unta.

Lue myös:

Saara Aalto paljastaa: Tällaista on X Factor -kilpailijoiden elämä Lontoossa

Saara Aalto: Ymmärrän, etteivät britit helposti äänestä minua

Saara Aalto: Luulin, ettei koulukiusaaminen jättänyt jälkiä

X