Julkkikset

TTK-kilpailija Ali Jahangirilla takana viiden vuoden työputki: ”En ikinä tee mitään rahan takia”

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa mukana oleva stand up -koomikko ja kahden pienen lapsen isä Ali Jahangiri on pitänyt yhden loman viimeisen viiden vuoden aikana. Ali ei kaipaa lomaa, sillä hän tekee ainoastaan asioita, joista hän nauttii.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Om-Arkisto

Pelkkä raha ei motivoi Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa mukana olevaa Ali Jahangiria.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa mukana oleva stand up -koomikko ja kahden pienen lapsen isä Ali Jahangiri on pitänyt yhden loman viimeisen viiden vuoden aikana. Ali ei kaipaa lomaa, sillä hän tekee ainoastaan asioita, joista hän nauttii.

Stand up -koomikko Ali Jahangiri, 35, viihtyy paremmin lastensa kanssa kuin yksin salilla. Lomaa mies viettää kerran viidessä vuodessa – vaikka sille ei varsinaista tarvetta olekaan.

Lapset ovat ykkösasia, liikunta ei

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa varten treenaaminen tulee olemaan iranilaissyntyiselle Alille todellinen kuntokuuri, sillä lenkkipolut tai kuntosalit eivät ole viime aikoina vetäneet koomikkoa puoleensa.

– En oikeastaan tällä hetkellä harrasta liikuntaa. Teen joka aamu 50 liikkeen sarjan ja venyttelen samalla jonkin verran, mutta siihen se oikeastaan jää. Elämäntilanteeni on sellainen, että liikunta ei ole minulle ykkösasia. Olen kuitenkin isä ja minulla on kaksi pientä lasta.

5-vuotiaan tyttären ja 3-vuotiaan pojan seura voittaa Alin mukaan kuntosalilla huhkimisen mennen tullen.

– Lasten kanssa ajan viettäminen on siistimpää kuin salilla yksin hikoileminen.

Jotta lapsille liikenee aikaa myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman aikana, Ali on vähentänyt kevään töitä.

Lomaili ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen

Töistä Alilla ei ole pulaa. Itse asiassa viimeisten vuosien aikana töitä on ollut niin runsaasti, että Ali vietti hiljattain ensimmäisen lomansa viiteen vuoteen. Hän oli perheensä kanssa Teneriffalla ”miljoonan muun suomalaisen kanssa”.

– Olin ihan oikeasti kahdeksan päivää putkeen lomalla. Se oli ihan mieletöntä. Sen takia olen ehkä nyt alkanut arvostaa enemmän vapaa-aikaani, Ali pohtii.

Lomailufiilikseen pääsemistä edesauttoi kännykän siirtäminen syrjään loman ajaksi. Alin puhelimeen ei voinut soittaa ja tekstiviestienkin lukeminen jäi minimiin.

– Oli tosi hyvä, että hotellissa, jossa lomailimme, oli huono verkkoyhteys. Katsoin puhelinta ensimmäisenä iltana ja totesin, että siinä ei toimi netti. Mietin, että ihan hyödytön koko laite. Sitten laitoin sen sivuun.

Ei mitään rahan tai pakon takia

Viiden vuoden työputki ilman lomaa kuulostaa todella rankalta. Miten Ali on jaksanut puurtaa ja kyennyt palautumaan töistä ilman lomaa?

– Ei minun tarvitse palautua, sillä teen vain niitä asioita, joista oikeasti diggaan. En ikinä tee mitään rahan takia tai siksi, koska on pakko. Jos joku soittaa minulle ja ensimmäinen asia, mitä hän tarjoaa, on raha, niin yleensä sanon, että ei kiitos. Kaikessa, mihin suostun, on oltava jotain hauskaa.

Ali kertoo omistautuvansa intohimoisesti kaikkiin niihin juttuihin, joihin hän suostuu mukaan.

– Jos ne eivät olisi hauskoja, niin silloin se olisi aika rankkaa.

Kuva, jonka Anna (@anna_lehti) julkaisi

Ali uskoo voittavansa TTK:n Saanan kanssa

Alin parina Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa nähdään tähtivalmentaja Saana Akiola. Saana paljastaa, että Ali on aikamoinen ikiliikkuja ja miehen vauhti sen kuin yltyy joka tapaamiskerralla.

Miten pari arvioi sijoittuvansa kilvassa?

– Sitä on tosi vaikeata… Saana aloittaa.

– Me tulemme voittamaan! Ali huudahtaa ennen kuin Saana ehtii päättää lauseensa.

Tanssii Tähtien Kanssa alkaa MTV3-kanavalla 12. helmikuuta kello 19.30.

Lue myös:

Tanssii tähtien kanssa -voittoonsa uskova Musta Barbaari: ”Harjoittelen triplasti enemmän kuin muut”

Uusi Tanssii Tähtien Kanssa -juontaja Tuija Pehkonen: ”Löysin rauhan terapiasta”

Vappu Pimiä elämän pettymyksistä: ”Pahinta on jäädä jumittamaan mokaan”

Hanna Sumari suree siskonsa kuolemaa: ”Hän oli minulle hyvin tärkeä ihminen”

X