Julkkikset

Uusi suhde tuo toivoa vakavasti sairaan Saija Varjuksen elämään: ”En ole yksineläjä”

Elämä ei ole päästänyt Saija Varjusta helpolla: parantumaton sairaus, avioerot, läheisten kuolemat. Vaikeimpina aikoina Saija on ollut itsekin valmis lähtemään noutajan mukaan. Jostain on kuitenkin aina löytynyt sisua jatkaa.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Paula Kukkonen/Otavamedia

– En ole luonteeltani yksineläjä. Joiltakin potilailta MS-tauti vie seksuaalisuuden. Minulla tunteet eivät ole kadonneet mihinkään. Toivoin yhä rinnalleni kumppania jakamaan arkea.

Elämä ei ole päästänyt Saija Varjusta helpolla: parantumaton sairaus, avioerot, läheisten kuolemat. Vaikeimpina aikoina Saija on ollut itsekin valmis lähtemään noutajan mukaan. Jostain on kuitenkin aina löytynyt sisua jatkaa.

Kulku on horjahtelevaa. Kädet hakevat tukea seinistä ja huonekaluista joka askelella.

Täällä, omassa kodissaan, Saija Varjus pärjää vielä kohtalaisen hyvin, vaikka MS-tauti on runnellut hänen liikuntakykyään ja näköaistiaan. Suurentavan kojeen avulla hän pystyy lukemaan päivän lehdet ja vastailemaan sähköposteihin. Olohuoneen katosta rullautuu alas valkokangas, johon tv-kuvan voi heijastaa riittävän suureksi.

Pitkään Saija tunnettiin artistina, joka kesäaikaan karautti keikalle prätkällä. Moottoripyörästään hän luopui jo kahdeksan vuotta sitten, ajokortti piti antaa pois 2014. Nyt kulkupelinä on rollaattori.

– Se on pakko ottaa avuksi ulkona liikkuessa. Muuten olen koko ajan turvallani, hän tokaisee.

Tauti on kaventanut entisen menevän iskelmätähden elämänpiiriä. Sairauden lisäksi kohdalle on osunut muitakin isoja vastoinkäymisiä.

– Viime vuosi oli niin raskas, että olin jo vähällä antaa periksi. Nyt haluan uskoa, että tästä vielä noustaan.

Itsetuhoiset ajatukset piinasivat Saija Varjusta

Yläkerran aulassa telineellä on kesken jäänyt taulu. Etualalla on kaksi valkeaa kyyhkyä, joista isompi näyttää suojelevan pienempää. Taustalla roihuaa tulipalo. Saija alkoi maalata taulua viime vuonna, kun suru-uutiset seurasivat toistaan.

Vuosi oli alkanut toiveikkaissa merkeissä. Ex-kihlattu Tero palasi takaisin hieromaan sopua, ja pariskunta suunnitteli jatkavansa yhteiseloa. Kunnes helmikuisena päivänä töihin lähdössä ollut mies lyyhistyi eteisen lattialle ja kuoli Saijan syliin ennen kuin ambulanssi ehti paikalle. Aortta oli revennyt.

Maaliskuussa Saija sai kuulla äidin sairastuneen vakavasti. Huhtikuussa kuoli läheinen ja rakas täti. Kesän aikana noutaja vei muitakin ystäviä ja sukulaisia. Vaikeinta oli luopua äidistä, joka laskettiin hautaan lokakuussa.

– Pelkäsin, että seuraavaksi noutaja tulee minun ovelleni. Aloin jopa odottaa sitä.

Itsetuhoiset ajatukset olivat vaivanneet Saijaa aiemminkin. Pari vuotta sitten, vaikean avioeron jälkimainingeissa, hän päätti jopa päivämäärän, jolloin lähtisi. Kahlaisi läheiseen rantaan ja sukeltaisi pitkään.

– Ajattelin, että tyttäreni ovat jo niin isoja, etteivät he enää tarvitse minua. Eihän minusta ole enää hyötyä kenellekään, päinvastoin. Tuntui nöyryyttävältä ajatella, että joudun jonain päivänä muiden armoille.

Saija kertoi aikeistaan Terolle, joka sai hänet pyörtämään päätöksensä. Tero vakuutti, että aikuisetkin lapset tarvitsevat äitiään. Ja että Saijalla olisi maailmalle vielä annettavaa.

”Olihan se raastavaa jäädä eläkkeelle 44-vuotiaana”

Pitkään lähes oireettomana pysynyt sairaus ilmoitti itsestään uudestaan vuonna 2009. Näkö alkoi heiketä ja kulkeminen käydä yhä horjuvammaksi. Magneettikuvissa näkyi, että pikkuaivoihin oli ilmestynyt plakkia.

Saika Varjus sairastui MS-tautiin.
Soittaminen on Saija Varjukselle oivallista terapiaa, sekä sielulle että ruumiille.

MS-potilaan pitäisi välttää stressiä, mutta Saija joutui tekemään kahta työtä maksaakseen talovelkansa. Päivät hän toimi luokanopettajana lähikoulussa, illalla oli usein lähdettävä keikalle. Saija rakasti molempia ammattejaan, mutta liika oli liikaa. Unet jäivät vähiin. Lopulta Saija ei enää jaksanut. Hän haki sairauseläkettä ja sai.

– Olihan se raastavaa jäädä eläkkeelle 44-vuotiaana. Siitä lähtien elämä on ollut jatkuvaa luopumista.

Keikkoja hän voisi yhä tehdä silloin tällöin, mutta:

– Kuka tällaista vanhaa raatoa enää palkkaisi, hän sanoo.

Äänessä on enemmän ironiaa kuin itsesääliä.

Saijan keittiössä häärää leveäharteinen tatuoitu mies

Lyhyitä pausseja lukuun ottamatta Saija on ollut parisuhteessa koko aikuisikänsä. Sairauden edetessä hän alkoi jo hyväksyä sen, ettei uutta miestä enää löytyisi. Että pitäisi selvitä yksin.

– En kuitenkaan ole luonteeltani yksineläjä. Joiltakin potilailta MS-tauti vie seksuaalisuuden. Minulla tunteet eivät ole kadonneet mihinkään. Toivoin yhä rinnalleni kumppania jakamaan arkea.

Toive näyttää toteutuneen. Saijan keittiössä häärää leveäharteinen tatuoitu mies, joka keittää vieraille kahvia. Jos elekielestä voi jotakin lukea, kyse ei ole pelkästä ystävyydestä. Mutta siitä Saija ei ole vielä halukas paljastamaan enempää.

Selvää on, että uusi ihmissuhde on luonut uskoa tulevaisuuteen. Sen sijaan, että surisi menetyksiään, Saija on päättänyt nauttia niistä pienistä iloista, joita elämä vielä tarjoaa.

Siitä, että hän kykenee yhä omin avuin kulkemaan kotinsa portaissa. Että uunissa muhii karjalanpaisti, johon hän kykeni itse pilkkomaan juurekset. Että viisas Omppu-koira ymmärtää yhteisillä pikkulenkeillä kulkea niin hitaasti, että emäntä pysyy perässä. Että tänään monien harmaiden päivien jälkeen kalvas aurinko kurkistaa sisään olohuoneeseen.

Saija Varjuksen haastattelu kokonaisuudessaan Annassa 7/2017. Ilmestymispäivä on 16.2.

Lue lisää:

Näyttelijä Jonna Järnefeltin terveys petti: ”Olisin voinut halvaantua, jos minua ei olisi leikattu”

”Lasteni katse muutti kaiken” – kolme naista kertoo, miten he saivat voimaa jättää väkivaltaisen kumppaninsa

Kasvattiko sinut narsistiäiti? Nämä asiat elämästäsi se selittää

9 luonteenpiirrettä, joista tunnistat todellisen ystävän

 

X