Ihmiset

Kaisa Kaihola vaihtoi alaa ja perusti hotellin vanhaan pappilaan: ”Työuupumus auttoi minua löytämään itseni”

Työuupumuksen vuoksi sairauslomalle joutunut Kaisa Kaihola näki kaksi vuotta sitten pelkkää tyhjää, kun hän mietti, millaisen uuden uran hän voisi vielä rakentaa. Hänen piti ensin kaivaa vastauksia menneisyydestään. Nyt hänellä on oma putiikkihotelli.
13.7.2019 Teksti: Sari Hannikainen Kuvat: Sara Pihlaja

Anna sen olla kauhea, että pääsisin vähän helpommalla, Kaisa Kaihola aneli mielessään. Oli joulukuinen hämärän hyssy 2017, ja hän oli menossa katsomaan Ähtärin vanhaa pappilaa, joka oli tullut myyntiin.

Kaisa oli työuupumuksen vuoksi sairauslomalla sisustussuunnittelijan työstään. Koti oli Valkeakoskella, melkein 200 kilometrin päässä Ähtäristä. Pappilan kuvia verkon myynti-ilmoituksesta katsoessaan hänen mieleensä oli silti pulpunnut kuvia kaikesta, mitä pappilaan voisi perustaa: hotellista, hyvinvointikeskuksesta, kahvilasta… Mutta miten? Hänkö? Hänellä ei ollut aiempaa yrittäjäkokemusta.

Kun Kaisa astui sisälle keltaiseksi maalattuun, 1876 valmistuneeseen hirsihuvilaan, mäntyviilutetut ovet ja aulan puupaneelit kertoivat edellisestä, 1950-luvulla tehdystä remontista. Tuvan ristikkoikkunoista avautui näkymä puutarhaan ja järvelle. Kaisa katsoi maisemaa, ja sitten tuli tunne: rauha, joka sai hartiat laskemaan ja poukkoilevat ajatukset tasoittumaan. Tämä on ihana, hän ajatteli.

Kaisa Kaiholan visiosta syntyi pappilan uusi ilme. Alakerran katseenvangitsija on kahvilan valokuvatapetti.

Reilut kaksi kuukautta sitten avautui lattiasta kattoon remontoitu Vanha Pappila Hetki, jossa on aamiaismajoitusta tarjoava putiikkihotelli, kahvila ja sisustusmyymälä. Kaisa on pappilan toinen omistaja ja emäntä.

– Kahden tyttäreni syntymien jälkeen työuupumus on ollut parasta, mitä minulle on tapahtunut. Löysin itseni, 46-vuotias Kaisa kertoo.

”Miksi uuvuin unelmatyössäni?”

Unessa Kaisa ajoi autoa, vaikka hän ei nähnyt kunnolla eteensä. Pysähtyäkään ei voinut. Alkusyksyllä 2017 hän oli jäänyt sairauslomalle. Silloin hän näki painajaisia, jotka olivat toisinto valveajan ajatuksista. Hän ei nähnyt mitään, kun hän yritti miettiä, mitä voisi tulevaisuudessa tehdä; millaisen uuden uran rakentaa.

– Kaipasin muutosta, mutta minulla ei ollut uran b-suunnitelmaa, ei edes aavistusta siitä. En tiennyt yhtään, mitä alkaisin tehdä. Minusta tuntui, että olin menettänyt taitoni ja luovuuteni.

”Olin niin tottunut hakemaan suorittamisella hyväksyntää, että yritin suorittaa työuupumustakin.”

Miksi uuvuin unelmatyössäni, Kaisa kysyi itseltään, kaikkihan oli muutenkin hyvin. Kaksi tytärtä olivat jo aikuisia. Hän oli eronnut toisesta avomiehestään ja nautti siitä, kun sai asua ensimmäistä kertaa elämässään yksin. Tinderin kautta tavattua, Ähtärissä asuvaa miesystäväänsä Juhaa hän tapasi viikonloppuisin.

Kaisa päätti palata mahdollisimman pian takaisin töihin. Hän vuokrasi itselleen mökin ja osti luonnoslehtiöitä. Hän piirtäisi ja meditoisi uupumuksen pois.

– Olin niin tottunut hakemaan suorittamisella hyväksyntää, että yritin suorittaa työuupumustakin. Mutta eihän se onnistunut. Minun oli pakko päästää irti työstä ja lopettaa pahan olon pakeneminen, jotta pystyin parantumaan.

Ahdistus toikin mukanaan oivalluksia

Ensin Kaisa lakkasi taistelemasta väsymystä vastaan. Hän saattoi nukkua kaksi päivää lähes putkeen. Sitten oli päiviä, jolloin hän jaksoi vain laahustaa kahvinkeittimen ja sängyn väliä. Viikoittaisilla lääkärikäynneillä Kaisalle tarjottiin terapia-apua ja lääkitystä.

– Terapiassa kävin jonkin aikaa, mutta lääkitystä en halunnut. Olin vuosikausia paennut tunteitani, nyt halusin kohdata niitä, en turruttaa.

Vanha Kaisa olisi painanut vaikeat tunteet alas työnteolla, shoppailemalla tai vaikka herkuttelemalla. Nyt ahdistus sai vyöryä päälle sumeana, epämukavana olona. Pikkuhiljaa se toi mukanaan oivalluksia.

– Olin elänyt keski-ikäiseksi asti laput silmillä ja keskittynyt menemään vain eteenpäin. Ahdistavat tunteet olin kieltänyt itseltäni, sillä ahdistunut Kaisa ei ole mukava. Olin saanut lapsuudenkodissani paljon vastuuta pienestä pitäen. Opin, että kun olen kiltti ja tehokas, saan hyväksyntää ja huomiota.

Kaisa Kaihola oli tottunut halemaan suorittamisella hyväksyntää.

Kaisa Kaihola oli tottunut hakemaan suorittamisella hyväksyntää.

Kaisa oli tavannut tulevan ensimmäisen puolisonsa ja tyttäriensä isän 16-vuotiaana. Hän valmistui ammattikoulusta erikoismaalariksi esikoisensa syntymän jälkeen, mutta työuransa hän aloitti tehtaassa elintarviketyöntekijänä. Nuorella perheellä oli tiukkaa rahasta, ja tehdastyö tarjosi säännöllisen tulon. Uupumus nosti päätään ensimmäisen kerran, kun Kaisa oli kolmikymppinen.

Yhtenä iltana kotona kurkkua alkoi kuristaa. Kaisasta tuntui, että hän tukehtuu. Lääkärissä kurkusta ei löytynyt vikaa. Sen sijaan parisuhde oli tulossa tiensä päähän ja työstäkin oli tullut henkisesti raskasta: se ei antanut mahdollisuuksia luovuudelle ja itsensä toteuttamiselle. Seurauksena oli ero, rakastuminen uuteen puolisoon, uusperhe ja kouluttautuminen sisustussuunnittelijaksi. Paniikkioireet hän pyyhkäisi sivuun.

– Yritin taas olla kaikille se ihana rakastettava Kaisa, joka osaa ja jaksaa.

Kyynistyminen oli ensimmäinen merkki uupumuksesta

Valtava näyttämisentarve Kaisalla oli alusta asti uudessa työpaikassaan ison huonekaluyrityksen sisustussuunnittelijana. Hän halusi todistaa, että on työssään hyvä. Ja hän olikin, todella hyvä. Kaisasta kuoriutui huipputulosta tekevä myyntitykki, mikä hiveli itsetuntoa. Hän sai suunniteltavakseen Tampereen asuntomessuille oman kohteen, jonka yleisö äänesti kolmanneksi parhaaksi messutaloksi. Vihdoin hän oli työssä, jossa sai käyttää kaikkia vahvuuksiaan: luovuutta, sosiaalisuutta, innovatiivisuutta…

Kaisa teki samaan aikaan tulospalkattua myyntityötä ja sisustussuunnitelmia yksityis- sekä yritysasiakkaille. Kun työtunnit eivät riittäneet sisustussuunnitelmien tekemiseen, hän jatkoi niitä kotona.

”Itkin matkat työpaikalle.”

Kyynistyminen oli ensimmäinen merkki uupumuksesta. Itkuisuus toinen.

– Itkin matkat työpaikalle. Olin väsynyt ja katkera, velloin kielteisissä ajatuksissa. Koin itseni hyväksikäytetyksi, vaikka olin näyttämisenhalustani suostunut kaikkeen. Työ, jota olin rakastanut yli kaiken, oli kuin kadonnut.

Kaisa on oppinut sietämään vanhassa talossa keskeneräisyyttä. Aina on jotakin, joka odottaa laittamista.

Uupumus alkoi 2012, ja Kaisa sinnitteli oireiden kanssa viisi vuotta ennen kuin jäi sairauslomalle. Hän yritti puhua kuormituksestaan töissä mutta koki ettei tullut kuulluksi. Viimeinen piste oli sähköposti, joka toi tiedon uudesta laajasta suunnitteluprojektista.

Kaisa meni työterveyslääkärille ja oli lähes puoli vuotta sairauslomalla työuupumuksensa vuoksi.

Iso tuki Kaisalle irti päästämisessä oli miesystävä Juha.

– Juha sanoi minulle, että voit olla juuri niin heikko kuin olet, hän pysyy pystyssä minun vierelläni. Uskalsin ensimmäisen kerran lysähtää kumppanini edessä.

”Kuukausien ajan olin nähnyt pelkkää tyhjyyttä”

Pappilan myyntihinta oli 210 000 euroa. Sen kokonaisala on 730 neliömetriä, kauppaan kuului mukaan 7 500 neliömetrin suuruinen tontti. Kun Kaisan sairausloma oli kestänyt muutamia kuukausia, hän katsoi pappilan myynti-ilmoitusta älypuhelimensa näytöltä ja liiketoimintasuunnitelman ensimmäinen versio kehittyi samassa hetkessä.

– Se oli kuin elokuvissa. Kuukausien ajan olin nähnyt pelkkää tyhjyyttä, ja yhtäkkiä mieleeni tulvi ideoita ja mahdollisuuksia. Tiesin siinä hetkessä, että tässä se oli: meidän tulevaisuutemme.

Kaisa soitti metsäkoneen kuljettajana työskentelevälle Juhalle: ”Me ostetaan pappila ja perustetaan bed and breakfast.”

”Kuulostaa hyvältä”, Juha sanoi. Oikeasti tämä ei ensin uskonut, että Kaisa olisi ihan tosissaan, mutta oli hän. Yrittäjyys oli ollut aikoinaan hänen nuoruutensa haave.

Pari teki pappilasta tarjouksen: 195 000 euroa. Kevättalvella 2018 seurakunta hyväksyi tarjouspyynnön. Sen jälkeen alkoivat rahoitusneuvottelut. Kaisalla ei ollut alkupääomaa, Juhalla oli riittävästi vakuutta lainaa varten.

”Tämähän kuulostaa todella hyvältä – harrastukselta”, ensimmäisessä pankissa sanottiin liiketoimintasuunnitelmasta. Toisessa pankissa sen mahdollisuudet nähtiin ja laina järjestyi. Samana päivänä Kaisa irtisanoutui työpaikastaan.

Kaupat pappilasta tehtiin 15. elokuuta 2018 sen jälkeen, kun tarjous oli hyväksytty myös kirkkohallituksessa ja tuomiokapitulissa. Kaisa ja Juha omistavat pappilan puoliksi. Kaisa irtisanoi vuokra-asuntonsa Valkeakoskella ja muutti Juhan kanssa pappilaan 80-neliöiseen asuntoon. Yhteinen elämä saman katon alla alkoi massiivisella remontilla.

”Työuupumus ei johdu vain työstä”

Kaisa ja Juha kantoivat talosta ulos purettua tavaraa tuhansia kiloja: muovimattoa, nauloja, pinkopahveja, salin maahan asti purettua lattialautaa. Alakerran aulan, salin, oleskelutilan, kahvion ja keittiön lisäksi he remontoivat yläkerran kahdeksan vierashuonetta. Apuna urakassa oli kaksi kirvesmiestä, sähkömies ja putkimies. Juha oli päivät töissä ja illat mukana remontoimassa. Kaisa suunnitteli ja sisusti kaiken: hoiti paperityöt ja luvat, maalasi, tapetoi, hankki vanhoja huonekaluja vanhan tavaran liikkeistä ja huutokaupoista sekä tilasi uusia.

– Olin innostunut kaikesta, ihan eri ihminen kuin vielä vuotta aikaisemmin. Saan toteuttaa itseäni ja visiota nykyisin ilman, että minun tarvitsisi todistella muille mitään.

Pappilan puutarha järvinäköaloineen vietteli Kaisan ensisilmäyksellä Valkeakoskelta Ähtäriin. 46-vuotiaalla yrittäjällä on kaksi aikuista tytärtä ja nelivuotias tyttärentytär, ”mummunmuru”, jotka ovat pappilassa odotettuja vieraita.

Valmiin pappilan jokainen vierashuone on kuin postikortista. Iltasatu, Kesäyön unelma, Kulkurin kulma… Huoneiden nimet kertovat tarinaa, jota Kaisa on halunnut sisustuksellaan ilmentää. Puuteriset sävyt, ruotsalaiset klassikkotapetit, luonnonmateriaalit, paljaat hirsipinnat ja vanhat kalusteet moderneihin yhdistettynä luovat kauniin, harmonisen kokonaisuuden. Budjetti ylittyi hieman, mikä tarkoittaa sitä, että rantasauna odottaa vielä hetken remonttia ja laituri rakentamista.

Pappilassa työskentelee Kaisan ja Juhan lisäksi leipurikondiittori sekä kaksi kesätyöntek ijää, joista toinen on Juhan poika. Kaisan työpäivät alkavat ennen aamuseitsemää, kun hän alkaa valmistaa yövieraille aamupalaa, ja loppuvat puoliltaöin. Ensimmäinen kesä on lähtenyt lupaavasti käyntiin.

Uusi ura on tuonut mukanaan myös tuttuja, ei niin mukavia tuntemuksia, kuten väsymystä, uupumusta ja vaikeita hetkiä. Sellaisina Kaisa istahtaa joskus vapaaseen huoneeseen, pysähtyy katsomaan ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa, joka hänet pappilaan kutsui, ja sanoo itselleen: Ota rauhassa, älä suorita. Luota siihen, että asiat menevät niin kuin niiden kuuluu mennä.

– Työuupumus ei johdu vain työstä. Se ei katoa levolla, jos ei uskalla etsiä vastauksia sisimmästään siihen, miksi uupuu. Minä löysin omat vastaukseni.

Yksi meistä -juttu julkaistu alun perin Annassa 27/19.

Lue myös

Suosittelemme