Ihmiset

Kambodžalainen Toth, 24, ei antanut vammaisuuden lannistaa ja opiskelee opettajaksi: ”Teen kaikkeni muuttaakseni tyttöjen asemaa”

Kambodžalainen Hory Toth, 24, kohtasi lapsena syrjintää puuttuvan käsivartensa takia. Arasta tytöstä kasvoi lasten oikeuksien ja ympäristön rohkea puolustaja.

Teksti:
Iida Riekko
Kuvat:
Karoliina Paatos, Anna Könönen

Lähes kaikki Tothin ikätoverit ovat naimisissa ja monen lapsen äitejä. – Minä en haaveile avioliitosta tai perheestä, koska haluan päättää itse omasta elämästäni.

Kambodžalainen Hory Toth, 24, kohtasi lapsena syrjintää puuttuvan käsivartensa takia. Arasta tytöstä kasvoi lasten oikeuksien ja ympäristön rohkea puolustaja.

Pieni tyttö istuu yksin paalujen varaan rakennetussa kodissaan Kambodžan Siem Reapissa. Sisarusten kaislapatjat ovat tyhjillään, sillä vanhimmat siskot ja veljet auttavat vanhempia riisipellolla, nuoremmat temmeltävät pihaleikeissä kylän lasten kanssa.

Tyttö ei koskaan mene mukaan. Hän ei uskalla, eikä kukaan tule pyytämään. Koulussa hän kuulee päivästä toiseen ilkeitä nimityksiä, kuten ”kädetön” ja ”tynkä”. Luokan johtajat eivät halua yksikätistä tyttöä mukaan porukkaansa. Torillakin ihmiset tuijottavat hänen vasenta hihaansa, joka roikkuu tyhjänä.

Siksi tyttö viettää iltapäivänsä sisällä ja keskittyy koulutehtäviin. Hän tekee läksyt niin huolellisesti kuin pystyy, koska tietää, että koulunkäynti on hänen ainoa mahdollisuutensa pärjätä elämässä.

Kambodžalaisessa koulussa on pulaa oppikirjoista ja välineistä

Viisitoista vuotta myöhemmin Hory Toth, 24, kirjoittaa ainoalla kädellään khmerinkielisiä tehtäviä liitutaululle. Hento opettaja hymyilee luokalleen ujon oloisesti ja puhuu rauhallisella äänellä, mutta oppilaat kuuntelevat Tothia hämmästyttävän keskittyneesti. Kymmeniä käsiä ponnahtaa pystyyn, kun Toth kysyy, kuka haluaa ratkaista tehtävän.

Pörrötukkainen poika kävelee taululle ja raapustaa oikean vastauksen.

– Loistavaa työtä, Toth sanoo, ja luokka taputtaa pojalle.

Koruttomassa luokkahuoneessa on tiivis tunnelma: pulpeteissa istuu vieri vieressä viitisenkymmentä lasta, joista useimmat ovat 8–10-vuotiaita. Ilmastointi puuttuu, joten opettaja ja oppilaat hikoilevat liki 40 asteen helteessä. Monen lapsen koulupuvussa on tahroja tai reikiä, ja luokan ulkopuolelle kasatut pienet varvassandaalit ovat kuluneita.

– Yhteisöllämme on pulaa kaikesta, samoin koulullamme. Meillä ei ole kunnollisia opiskeluvälineitä eikä edes oppikirjoja, joten rehellisyyden nimissä opetus ei ole aina kovin laadukasta, Toth kertoo, kun oppilaat ovat juosseet hälisten tomuiselle pihalle.

– Teen kuitenkin parhaani, koska todella välitän oppilaistani. Haluan, että he voivat menestyä heikoista lähtökohdistaan huolimatta.

Toth on itse esimerkki siitä, että se on mahdollista.

Osaa Tothin oppilaista ei rohkaista kotona. Toth haluaa tehdä luokastaan paikan, jossa jokainen lapsi uskaltaa puhua ja kertoa ajatuksistaan.
Osaa Tothin oppilaista ei rohkaista kotona. Toth haluaa tehdä luokastaan paikan, jossa jokainen lapsi uskaltaa puhua ja kertoa ajatuksistaan.

”Vanhemmillani ei ollut tietoa vammaisen lapsen tukemisesta”

Kun Toth syntyi pienviljelijäperheen seitsemänneksi lapseksi, Siem Reapin maaseutua piinaava sisällissota oli päättymässä. Punakhmerit, jotka olivat hallinneet koko Kambodžaa 1970-luvun lopussa, pitivät osia maakunnista otteessaan pitkälle 90-luvulle. Viimeiset punakhmerijoukot antautuivat vasta vuonna 1998, Tothin ollessa kolmevuotias.

Punakhmerit olivat halunneet luoda maaseudun työläisten johtaman kommunistisen yhteiskunnan ja tuhota eliitin. Valtakaudellaan he olivat tyhjentäneet kaupungit ja toteuttaneet verisen kansanmurhan. Vielä hirmuhallintoa seuranneen sisällissodan aikana punakhmerien sissijoukot tekivät väkivaltaisia iskuja ja kylvivät pelloille ja viidakkoon maamiinoja. Miinat veivät monta henkeä – tai onnekkaammassa tapauksessa vain käsiä tai jalkoja.

Siksi kädetön tai jalaton ihminen ei ollut harvinainen näky Tothin kotikylässä. Oli kuitenkin poikkeuksellista, että lapsi syntyi ilman toista käsivartta. Syytä Tothin vammaan ei tiedetä.

– Vanhempani eivät ole käyneet kouluja, eikä heillä ollut tietoa vammaisen lapsen tukemisesta. He ovat silti aina rakastaneet ja kannustaneet minua, Toth kertoo.

Fysioterapiaa tai proteeseja ei ollut tarjolla hirmuteoista toipuvassa kylässä, ei liioin henkistä tukea. Tothin piti opetella itse selviytymään yhdellä kädellä kaikista toimistaan.

Nimittely ja syrjintä seurasivat häntä varhaislapsuudesta alkaen. Siksi hän käpertyi kuoreensa.

– Tunnen edelleen itseni araksi, varsinkin uusissa tilanteissa. Se johtuu varmasti kokemuksistani.

Vaikka Toth on saavuttanut paljon, hän ei tunne ylpeyttä. – Ajattelen, että teen vain niin kuin minun täytyy, koska kukaan ei voi tehdä asioita puolestani.
Vaikka Toth on saavuttanut paljon, hän ei tunne ylpeyttä. – Ajattelen, että teen vain niin kuin minun täytyy, koska kukaan ei voi tehdä asioita puolestani.

Toth kävi koulua peltotöiden sijaan

Tothin oli vaikea osallistua raskaisiin maapeltotöihin, joten perhe patisti häntä opiskelemaan. Koulu tarjosi Tothille haasteita ja muuta ajateltavaa. Erityisesti äidinkieli ja englanti kiinnostivat tyttöä.

Kahdeksanlapsisen perheen neljä vanhinta lasta eivät olleet koskaan päässeet kouluun, sillä koulujärjestelmä oli ollut lamaannuksissa sisällissodan aikana. Muut sisarukset jättivät opintonsa kesken alaluokkien jälkeen. Vain Toth käveli sinnikkäästi kouluun niin kuivan kauden paahteessa kuin sadekauden vesikuuroissakin.

– Siskoni ja veljeni ajattelivat, että heitä tarvittiin elättämään perhettä. Tulin hirmuisen surulliseksi, kun he eivät nähneet koulun tärkeyttä. Mutta en ehkä olisi itsekään ymmärtänyt sitä, jos olisin pystynyt muiden tavoin fyysiseen työhön. Tavallaan vammaisuus kääntyi onnekseni, Toth sanoo.

Yhteisöstä ja koko maasta puuttui vielä vuosituhannen alussa koulutettuja esikuvia, koska punakhmerit olivat teloittaneet lähes koko Kambodžan sivistyneistön: lääkärit, opettajat, insinöörit ja upseerit.

– Tänäkin päivänä useimpien oppilaitteni vanhemmat ovat lukutaidottomia viljelijöitä, siivoojia ja rakennusmiehiä, eivätkä he aina ymmärrä opiskelun tärkeyttä. Jotkut vanhemmat eivät panosta tyttäriensä koulutukseen, koska he ajattelevat, että tytöistä tulee vain vaimoja. Teen kaikkeni muuttaakseni sellaisia asenteita. Uskon, että maamme ja perheiden tulevaisuus on koulutettujen ihmisten varassa.

Toth kulkee kahdeksan kilometrin matkan koululle yleensä skootterilla, mutta tänään hän on liikkeellä pyörällä.
Toth kulkee kahdeksan kilometrin matkan koululle yleensä skootterilla, mutta tänään hän on liikkeellä pyörällä.

Kylän lapsille englantikerhoa

Toth kaartaa pyörällään kotitilansa pihaan. Yleensä hän kulkee kahdeksan kilometrin matkan skootterilla, mutta tänään hän on liikkeellä polkien. Koira juoksee Tothia vastaan häntäänsä heiluttaen, mutta kanaemo johdattaa katraansa kaakattaen palmujen taakse.

Toth kapuaa tikkaat huoneensa, jonka lautaseiniä peittävät värikylläiset kuvat thaimaalaisista filmitähdistä. Hän asuu samassa pihapiirissä vanhempiensa ja sisarensa perheen kanssa. Suurperheen muut aikuiset saavat elantonsa pellolta, ainoastaan Toth tienaa säännöllistä palkkaa.

Toth näyttää katoksen, jonka alla on kuluneita pöytiä, tuoleja ja opetustauluja. Täällä kokoontuu englannin kielen kerho, jota hän vetää vapaaehtoisesti kylän lapsille muutamana iltana kuukaudessa.

Englannin kieli avaa mahdollisuuksia, koska Siem Reapiin tulee paljon ulkomaisia turisteja ihailemaan Angkorin temppelialuetta. Koulun englanninopetus on tasoltaan vaihtelevaa, joten Tothin kotipihaan kerääntyy yleensä iso ryhmä. Kielen ohessa Toth kertoo lapsille heidän oikeuksistaan ja rohkaisee heitä tavoittelemaan unelmiaan.

”Opin, että tytöt ovat yhtä arvokkaita kuin pojatkin”

Toth tietää kokemuksesta, millainen merkitys kerhotoiminnalla voi olla. Kun hän oli kymmenvuotias, kylässä alkoi toimia lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin kerho. Vetäjät houkuttelivat myös arastelevan Tothin mukaan.

Pian tyttö huomasi nauttivansa ryhmän turvallisesta tunnelmasta. Kerhossa lapset oppivat ihmisoikeuksista, omista vahvuuksistaan ja yhdessä toimimisesta. He oppivat esimerkiksi, että aikuisilla ei ole oikeutta lyödä lapsia ja että tytöt ovat yhtä arvokkaita kuin pojatkin.

– Aloin luottaa itseeni ja uskalsin kertoa mielipiteitäni. Myöhemmin autoin vetämään ryhmiä ja opin tapoja, joilla saan innostettua lapsia ja luotua heihin hyvän suhteen.

Tothista tuli myös Planin kummilapsi. Hänellä oli ensin saksalainen, sitten australialainen kummi, jotka tukivat taloudellisesti yhteisöä ja joiden kanssa Toth vaihtoi kirjeitä.

– Kummini kannustivat minua opiskelemaan. Muistan vieläkin lämpimän tunteen, jonka kirjeet saivat aikaan.

Toth toivoisi kouluun kunnollisia oppimisvälineitä, kirjoja ja pienempiä opetusryhmiä. Nyt yhdessä luokassa voi olla 50 oppilasta.
Toth toivoisi kouluun kunnollisia oppimisvälineitä, kirjoja ja pienempiä opetusryhmiä. Nyt yhdessä luokassa voi olla 50 oppilasta.

Kylän tyttöjen koulutie katkeaa yleensä teini-iässä

Kun Tothin itseluottamus vahvistui, hän uskalsi viitata luokassa. Se edisti hänen koulumenestystään. Myös koetulokset olivat erinomaisia. Toth sai jatkaa opintojaan lukioon, vaikka lähes kaikkien kylän tyttöjen koulutie katkesi teini-iässä. Moni avioitui ja sai lapsia pian koulusta pudottuaan.

Lukion päättyessä Toth sai useita stipenditarjouksia suurten kaupunkien yliopistoihin. Opettajiensa ja koulutovereidensa yllätykseksi Toth päätti kuitenkin käydä kaksivuotisen opiston lähellä kotiaan ja valmistua luokanopettajaksi.

– Se oli oma unelmani. Halusin opettaa kyläni lapsia ja antaa heille samanlaista rohkaisua, jota itse olin saanut kerhossa. Kaupungeissa riittää hyviä opettajia, mutta entä täällä köyhällä maaseudulla?

Opetettuaan muutaman vuoden kyläkoulussa Toth päätti jatkaa opintojaan. Hän käy nyt iltakurssia läheisessä kaupungissa ja saa parin vuoden päästä englannin aineenopettajan paperit.

Ilmastonmuutos on jo todellisuutta Kambodžassa

Yksi asia kylän lasten elämässä huolestuttaa Tothia erityisen paljon: ilmastonmuutos. Se ei ole Kambodžassa vain tulevaisuuden uhka vaan arkitodellisuutta. Toth on huomannut, että kuivat kaudet ovat pidentyneet ja kuumentuneet ja että sadekaudella epätavalliset myrskyt ja tulvat ovat lisääntyneet.

Kuumalla kaudella oppilaat saattavat pyörtyillä ja vanhempien tyttöjen on vaikea huolehtia kuukautishygieniasta, kun puhtaasta vedestä on pulaa. Tulvien aikaan tartuntataudit leviävät saastuneen veden välityksellä. Erityisesti Tonle Sap -järveä ympäröivät kylät jäävät usein tulvien saartamiksi, jolloin lapset eivät pääse kouluun viikkokausiin.

– Yhteisömme on riippuvainen riisinviljelystä, mutta sadot eivät enää onnistu kuten ennen. Ruokaa ei riitä kaikille. Köyhyydessä ihmisten turhautuminen kasvaa ja purkautuu välillä perheväkivaltana, Toth kuvailee.

– Monet vanhemmat joutuvat lähtemään siirtotyöläisiksi Thaimaahan, ja lapset jäävät silloin omilleen. Yksin jääneet tytöt joutuvat joskus seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi.

Toth on koulunsa ja kylänsä ilmastovaikuttaja. Hän opettaa lapsia sopeutumaan muuttuviin sääoloihin esimerkiksi suojaamalla päänsä, juomalla riittävästi ja huolehtimalla hygieniasta. Myös koulutus itsessään parantaa lasten mahdollisuuksia pärjätä ja saada toimeentuloa ilmaston muuttuessa.

– Olemme myös istuttaneet oppilaitteni kanssa puita. Kannustan heitä tekemään sitä myös kotona. Tarvitsemme puita, koska puut suojaavat meitä, viilentävät ilmaa ja vetävät puoleensa sateita.

Toth iloitsee siitä, että tytöt pääsevät Siem Reapissa alakouluun lähes yhtä usein kuin pojatkin. Tyttöjen koulutie kuitenkin katkeaa usein teini-iässä.

Toth valtaa Girls Takeoverissa ministeri Krista Mikkosen paikan

Tothilla on edessään uudenlainen tilaisuus ilmastovaikuttamiseen. Hän matkustaa lokakuussa ensimmäistä kertaa elämässään ulkomaille, Suomeen, jossa hän osallistuu Planin Girls Takeover -tempaukseen. Girls Takeoverissa tytöt ja nuoret naiset ympäri maailmaa valtaavat päättäjien paikkoja. Viime vuonna tytöt valtasivat yli 2 000 johtopaikkaa 70 maassa. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11.10.

Tänä vuonna Plan International Suomi nostaa tempauksessa esiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia tyttöjen asemaan ja on kutsunut mukaan Tothin, jolla on asiasta omakohtaista asiantuntemusta. Toth valtaa päiväksi Suomen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen paikan.

Tempaus jännittää Tothia, mutta hän näkee sen myös tilaisuutena tuoda esiin Siem Reapin lasten kohtaamia haasteita ja kannustaa Suomen päättäjiä ripeisiin ilmastotoimiin.

– Meidän kaikkien ympäri maailmaa täytyy välittää ilmastonmuutoksesta ja keksiä ratkaisuja, hän sanoo.

Enää Toth ei anna fyysisen vamman estää häntä tekemästä itselleen tärkeitä asioita – pelottaviakaan.

Hän ei usein edes ajattele puuttuvaa kättään. Joskus Toth varoittaa leikillisesti rasavillejä oppilaitaan kiipeämästä liian korkealle puuhun uhkaamalla, että he voivat menettää kätensä kuten hän.

– Jotkut näkevät vain vamman, kun he kohtaavat minunlaiseni ihmisen. Meidän vammaisten täytyy näyttää, että meillä on paljon kykyjä. Joissain asioissa pystyn paljon parempaan kuin moni, jolla on kaksi kättä.

Lue myös: Kambodžan maaseudun naiset ovat kasvaneet väkivallan varjossa ja ilmastonmuutoksen kourissa – nyt on muutoksen aika

X