34-vuotias Samuel on todistanut, että mahdottomista oloistakin voi selvitä.
Kotimaassaan Samuelista on tullut tunnettu hyväntekijä ja monien nuorten roolimalli.
Ihmiset

Kenialainen Samuel Oduor Omoll, 34, jäi lapsena orvoksi, päätyi slummiin ja käytti huumeita – nyt hän on tunnettu hyväntekijä ja roolimalli nuorille: ”On ihme, että selvisin”

Kenialaisen Samuel Oduor Omollin, 34, lapsuus loppui yhdeksänvuotiaana, kun hän menetti vanhempansa ja ajautui Nairobin slummiin. Huumeet olivat viedä pojan, kunnes elämä sai yllättävän käänteen. Nyt on Samuelin vuoro auttaa.
Teksti: Sanna Wallenius Kuvat: Sanna Wallenius ja Samuel Oduor Omollin kotialbumi

Miksi äiti, isä ja sisko eivät tule kotiin? Samuel Oduor Omoll muistaa miettineensä. Vanhemmat ja vuoden ikäinen pikkusisko Florence olivat lähteneet asioilleen monta päivää sitten. Elettiin maaliskuun loppua vuonna 1994, ja Nairobin kadut velloivat sadekauden jäljiltä liukkaan mutaisina. Yhdeksänvuotias Samuel ja kaksivuotias Olgah-sisko olivat kotona tädin kanssa.

– Täti vaikutti omituisen hiljaiselta ja vaihtoi aina puheenaihetta, kun kyselimme äidistä ja isästä, Samuel kertoo.

Eräänä päivänä täti purskahti kaupasta tultuaan lohduttomaan itkuun. Hän kertoi Samuelille ja Olgahille, että äiti, isä ja pikkusisko eivät enää palaa. He olivat joutuneet auto-onnettomuuteen ja menehtyneet. Täti oli kerännyt viikon rohkeutta ennen kuin uskalsi kertoa asiasta lapsille.

– Se oli kuin pahaa unta, täysin epätodellista. Olisin halunnut heti soittaa isälle tai äidille, mutten voinut, en enää koskaan. Tuo hetki oli lapsuuteni loppu, nyt 34-vuotias Samuel sanoo hiljaa.

Ruskeissa silmissä ei näy enää kyyneleitä. 25 vuodessa suruunkin tottuu. Se on käpertynyt sydämeen pieneksi mytyksi ja muuttunut kaipaukseksi, jota on vaikea sanoittaa. Miltä äiti, isä ja sisko edes näyttivät? Mielikuva on yhä hailakampi.

– Mutta sen muistan, että he pitivät meistä lapsista hyvää huolta. Perheemme eli keskiluokkaista, tavallista arkea. Äiti oli aina kotona ja katsoi, että puimme ylle puhtaat vaatteet ja teimme läksymme. Isä keskittyi työntekoon ja oli kasvattajana lepsumpi.

Vanhempien kuoleman jälkeen elämästä tuli sekavaa. Orvoiksi jääneitä sisaruksia palloteltiin sukulaiselta toiselle, ja lopulta he päätyivät Korogochon slummissa asuvan tädin hoteisiin.

– Minusta tuntui, että olimme siskoni kanssa aina ylimääräisiä. Kukaan ei halunnut meitä, ei tätikään. Hän näki meidät vain kulueränä.

Nairobin slummien perheet sinnittelevät 1–2 euron päiväpalkalla. Se ei riitä aina edes ruokaan.

Nairobin slummien perheet sinnittelevät 1–2 euron päiväpalkalla. Se ei riitä aina edes ruokaan. Slummeissa on pulaa ehjistä vaatteista ja kengistä.

11-vuotiaana kadulle asumaan

11-vuotiaana Samuel sai tarpeekseen ja pakeni Korogochon kaduille. Se oli helppoa, sillä kukaan ei kysellyt perään. Sisko jäi asumaan sukulaisten luokse.

Slummissa hän tutustui nopeasti kohtalotovereihin. Orpolapset kaivoivat ruokaa hotellien roskiksista ja laajensivat reviiriään pian Dandoran kaatopaikalle. Sieltä löytyi metalliromua ja muovipulloja, joita pojat kaupittelivat eteenpäin. Raskainta työ oli kuumina päivinä, jolloin hikipisarat valuivat pitkin selkää ja jätteet löyhkäsivät.

– Kaikki energia meni selviytymiseen: siihen, että löysimme ruokaa tai saimme raavittua jostain kasaan pari lanttia. En jaksanut enää käydä koulussa, Samuel sanoo.

Toisinaan ohikulkijoiden katse herpaantui Nairobin kaduilla juuri sopivasti niin, että pienet vikkelät kädet ehtivät napata taskusta tai laukusta lompakon. Varastaminen sai sydämen pamppailemaan ja ajoi usein vaarallisiin tilanteisiin.

– Saimme rahaa sen verran, että pystyimme vuokraamaan kavereideni kanssa slummista peltihökkelin. Siellä ei ollut mitään mukavuuksia, mutta ainakin meillä oli katto pään päällä.

Pian lasten keskuudessa alkoi liikkua liimaa ja liuotinaineita, joita Samuelkin ajautui imppaamaan. Kemikaalien höyryt humahtivat keskushermostoon nopeasti ja saivat kehon tuntumaan höyhenenkevyeltä. Huumausaineet muuttivat sydämen tefloniksi, johon murheet eivät tarttuneet.

– Mitä enemmän aineita käytin, sitä useammin niistä alkoi tulla paha olo. Välillä olin niin sekaisin, että luulin tulevani hulluksi, Samuel muistaa.

Korogochon slummi on Kenian suurimpia ja koti yli 200 000 kenialaiselle.

Korogochon slummi on Kenian suurimpia ja koti yli 200 000 kenialaiselle.

Samuel alkoi käyttää myös marihuanaa ja metamfetamiinia

Samuel sai jengissä nopeasti johtoaseman. Hänestä tuli ryhmän hauskuuttaja, jonka jutuille kaverit nauroivat. Samalla rooli oli panssari, jolla Samuel suojeli syvimpiä tuntojaan. Sitä sydämen nurkassa olevaa kipeää myttyä, jonka äidin, isän ja siskon kuolema oli aiheuttanut.

– Huumori on ollut aina suojakilpeni ja voimani. Toki tiedän, että jatkuva vitsailuni aiheuttaa lähipiirissä myös ärsyyntymistä. Ihmiset eivät aina tiedä, milloin olen tosissani ja milloin pelleilen.

Huumeiden käytön lisääntyessä hauskuuttajakin vakavoitui. 14-vuotiaana Samuel alkoi etsiä käsiinsä kotipolttoista alkoholia, marihuanaa ja metamfetamiinia. Vahvemmat huumausaineet koukuttivat nopeasti niin, että rahaa oli saatava yhä enemmän. Samuel jatkoi romujen keräämistä kaatopaikalla mutta myös kerjäämistä ja varastamista kaduilla.

– Pelko oli aina läsnä. Pelko siitä, että ostamani kama onkin jotain muuta kuin luvattua. Pelkäsin myös jengien välistä väkivaltaa ja poliisin haaviin joutumista. Näin, kuinka ystäviä kuoli huumeisiin tai tapettiin velkojen vuoksi.

Viikot Nairobin suurimmalla kaatopaikalla toistuivat yleensä samanlaisina, mutta eräs päivä on jäänyt Samuelin mieleen. Tuolloin Dandoran kaatopaikka näytti tavallistakin surullisemmalta. Sakea pöly kohosi maasta, kun rekka-autot kippasivat uusia roskalastillisia vanhojen jätevuorien päälle. Sadat ihmiset laahustivat kaatopaikalla kulkukoirien, rottien ja sikojen seassa. Hyvällä tuurilla koko päivän uurastus poiki pari dollaria.

– Pysähdyin katsomaan sitä surullista näkyä ja mietin, että tähänkö elämäni on todella tullut. Tätäkö se olisi loppuun saakka?

Samuelin lapsuuden unelma toteutui. Hän tekee nykyään työtä Nairobin tv- ja radiotuotannoissa. – Ehkä vaikeudet tekivät minusta vielä sitkeämmän, hän arvelee.

Samuelin lapsuuden unelma toteutui. Hän tekee nykyään työtä Nairobin tv- ja radiotuotannoissa. – Ehkä vaikeudet tekivät minusta vielä sitkeämmän, hän arvelee.

Lapsuuden haave eli edelleen

Kun vanhemmat olivat vielä elossa, Samuel oli haaveillut journalistin urasta. Hän muistaa seuranneensa jo lapsena herkeämättä uutislähetyksiä, joissa toimittajat matkustivat ympäri maailmaa ja raportoivat tapahtumien keskipisteessä. Ollapa yksi heistä, Samuel oli tuolloin ajatellut.

Vaikka Samuelin elämä oli kulkenut toisenlaisia reittejä, toive lapsuuden haaveesta eli.

– Ymmärsin, että jos jatkan elämääni näin, en tule ikinä saavuttamaan unelmaani. Olin väsynyt asumaan kadulla ja taistelemaan joka päivä hengestäni.

Kun Samuel kuuli, että World Vision kiertää Korogochon slummissa etsimässä lapsia ja nuoria kehitysyhteistyöohjelmaan, hän hakeutui mukaan. Kehitysyhteistyöjärjestö lupautui maksamaan Samuelin koulutuksen sillä ehdolla, että hän keskittyy opiskeluun rikoksien ja kaatopaikan sijaan.

Vaikeinta oli huumeista vieroittuminen.

– Halusin raitistua, mutta tuntui kuin minut olisi viskattu krokotiileja vilisevään jokeen, josta en voi mitenkään selviytyä.

Ensimmäinen kuukausi oli pahin. Samuel oli uupunut, ärtynyt ja levoton. Jos huumeet olivat vieneet ruokahalun, nyt hänellä oli pohjaton nälkä. Peilistä katsoi nälkiintynyt ja likainen poika.

– Oli hurjaa nähdä itsensä ensimmäistä kertaa uusin silmin. Vaatteeni ja kenkäni haisivat, ja näytin surkealta. Toisaalta juuri se oli suurin herättäjäni: en kestänyt peilikuvaani. Olin valmis tekemään mitä tahansa pelastuakseni.

Muutosprosessin aikana Samuel alkoi tutkailla tavallista arkea viettävien ihmisten elämää toisin silmin, mutta näki myös vanhat kaveripiirinsä uudessa valossa.

– Tajusin, että moni oli halunnut olla ystäväni vain huumeiden takia. Raitistumisen jälken olin yhtäkkiä ulkopuolinen: en kuulunut enää vanhaan jengiin mutta en pystynyt ystävystymään uusienkaan ihmisten kanssa. Heidän silmissään olin yhä roskasakkia.

Samuelin kotialbumikuvassa esikoistyttö Lexy Ulla pienenä kummitätinsä Ulla Tervon sylissä.

Samuelin kotialbumikuvassa esikoistyttö Lexy Ulla pienenä kummitätinsä, Suomen World Visionin perustajan Ulla Tervon sylissä.

Rakkaus siivitti elämänmuutosta

Monet nauroivat, kun Samuel kertoi media-alan unelmastaan. Ilkeimmät vakuuttelivat, ettei kukaan haluaisi palkata entistä narkkaria ja slummien kasvattia.

Samuel ei halunnut antaa periksi. Hän matkusti päivittäin kymmenen kilometriä päästäkseen kouluun ja sen jälkeen erilaisiin hanttihommiin saadakseen rahaa ruokaan. Toisinaan hän jätti syömättä, jotta sai slummiasuntonsa vuokrat maksettua.

– Välillä mietin, että pääsisin paljon helpommalla, jos vain palaisin vanhaan. Olin parin vuoden ajan todella yksinäinen. Minun oli pakko asua slummissa, sillä muuhun ei ollut varaa. Ja silti tein joka päivä töitä sen eteen, että pääsisin sieltä pois. Unelma toimittajan työstä kannatteli minua.

Uurastus kannatti. 19-vuotiaana Samuel valmistui lukiosta ja pääsi opiskelemaan ammatilliseen kouluun viestintää. Hän erikoistui televisio- ja radiotuontantoon, jonka parista löytyi pian myös työtä.

Opiskeluvuosina tapahtui toinenkin elämänmuutos, joka vahvisti nuoren miehen selviytymisviettiä. Samuel rakastui koulukaveriinsa. Aina, kun hän näki kauniin Auman, sydän jätti pari lyöntiä välistä ja vatsanpohjassa muljahti. Nuoret alkoivat pian viettää aikaa yhdessä.

Samuel empi pitkään ennen kuin uskalsi kertoa Aumalle taustastaan.

– Auma hyväksyi minut alkujärkytyksen jälkeen, mutta hänen vanhemmilleen tämä oli kovempi pala. He vetivät aina esiin menneisyyteni eivätkä suostuneet näkemään, kuinka suuren työn olin tehnyt jättääkseni sen taakseni.

Vaikeina aikoina Samuel sai tukea yllättävältä taholta. Hän tutustui kehitysyhteistyön kautta Suomen World Visionin perustajaan Ulla Tervoon.

– Ulla muutti elämäni ja valoi minuun uskoa. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle, Samuel sanoo.

Kun Samuelin ja Auman esikoistytär syntyi yhdeksän vuotta sitten, hän sai nimekseen Lexy Ulla suomalaisen ystävän mukaan. Sen jälkeen perhe on kasvanut vielä kahdella pojalla, Hectorilla, 5, ja reilun vuoden ikäisellä Trevorilla. Naimisissa Auma ja Samuel ovat olleet vuodesta nalisen vuotta.

Muutama vuosi sitten perhe hankki oman talon rauhalliselta alueelta Nairobista.

– Haluan tehdä kaikkeni, jotta lapseni saavat hyvän elämän ja kunnon koulutuksen.

Samuel ei ole kertonut vielä menneisyydestään lapsilleen. – Odotan, että he kasvavat hiukan isommiksi. Kuvassa mukana vaimo Auma, esikoinen Lexy Ulla ja kuopus Trevor.

Samuel ei ole kertonut vielä menneisyydestään lapsilleen. – Odotan, että he kasvavat hiukan isommiksi. Kuvassa mukana vaimo Auma, esikoinen Lexy Ulla ja kuopus Trevor.

Samuelista tuli tunnettu hyväntekijä ja roolimalli

Miten voin ikinä korvata kaiken saamani avun? Samuel mietti jo vuosia sitten. Mielessä pyörivät slummien lapset, äidit, isät ja vanhukset, jotka nukkuivat kadulla nälissään, risaiset vaatteet yllään.

– Kukaan ei voi oikeasti tietää, kuinka raskasta elämä slummeissa on. On helppo halveksia huono-osaisia ja pitää heitä laiskoina, jos ei ole itse ollut samassa tilanteessa.

Kahdeksan vuotta sitten sitten Samuel alkoi lahjoittaa slummeihin vanhoja vaatteita ja kenkiä. Ensin hän keräsi tavaroita lähipiiristä, mutta pian sana kiiri. Syntyi hyväntekeväisyysliike Mng’aro Mtaani, jolle Samuel perusti Facebook-sivun. Nykyään Mng’aro Mtaani on rekisteröity järjestö, jonka kautta jo 30 000 köyhyydessä elävää ihmistä on saanut avun.

– Meille tulee jonkin verran myös rahalahjoituksia, joilla ostamme slummeihin urheiluvarusteita, koulutarvikkeita ja hygieniavälineitä. Tavoitteeni on saada ainakin sata slummissa asuvaa ihmistä jaloilleen niin, että he voisivat puolestaan ryhtyä auttamaan muita.

Kotimaassaan Samuelista on tullut tunnettu hyväntekijä ja monien nuorten roolimalli. Vuonna 2018 Kenian valtio palkitsi hänet tinkimättömästä työstä vähäosaisten hyväksi. Samuel on myös kysytty vieras tv-ohjelmissa ja puhujana.

Liikuttavimpia kohtaamisia Samuel kokee yhä slummeissa käydessään. Ihmiset tulevat kiittämään ja halaamaan.

– Samaa kiitollisuutta tunnen itse joka päivä. Kaiken kokemani jälkeen en pidä elämässä mitään itsestäänselvyytenä. On ihme, että selvisin.

Keniassa Samuelista on tullut tunnettu hyväntekijä, jonka puhelin soi tauotta. Samuelin perustaman Mng’aro Mtaani -hyväntekeväisyysjärjestön kautta slummeihin on saatu urheiluvarusteita, koulutarvikkeita ja hygieniavälineitä.

Keniassa Samuelista on tullut tunnettu hyväntekijä, jonka puhelin soi tauotta. Samuelin perustaman Mng’aro Mtaani -hyväntekeväisyysjärjestön kautta slummeihin on saatu urheiluvarusteita, koulutarvikkeita ja hygieniavälineitä.

X