Kun Marjutin, 31, sairaus vie voimat, mies tulee apuun – pesee tarvittaessa hiuksetkin
Marjut Karjalaisen sairaus on vienyt häntä huipuilta syvyyksiin. Koko elämän kestänyttä ahdistusta ovat lievittäneet oikea diagnoosi ja puoliso, joka on opettanut Marjutia puhumaan.
Marjut Karjalainen pyrkii hyväksymään sairautensa. ”Totta kai valitsisin mieluummin elämän ilman sitä, mutta en missään nimessä halua rypeä itsesäälissä.”
Marjut Karjalaisen sairaus on vienyt häntä huipuilta syvyyksiin. Koko elämän kestänyttä ahdistusta ovat lievittäneet oikea diagnoosi ja puoliso, joka on opettanut Marjutia puhumaan.
Kaksikymppisenä Marjut Karjalaisella oli parhaimmillaan – tai pahimmillaan – kahdeksan eri työpaikkaa. Hän työskenteli muun muassa henkilökohtaisena avustajana, lastenhoitajana, avustajana iltapäiväkerhossa, siivoojana, leirintäalueella ja tanssilavalla.
Punaisella Opel Kadettillaan hän suhasi Siilinjärveä ristiin rastiin, työpaikalta toiselle. Vaatteet ja muu tarpeellinen tavara kulkivat autossa, ja Marjut nukkui milloin missäkin.
Rankka työ vaati rankat huvit, joten Marjut juhli ja käytti paljon alkoholia. Se tarjosi pakokeinon jatkuvasta suorittamisesta.
Nyt 31-vuotias Marjut muistaa vielä hetken, kun uupumus otti vallan.
Hän oli mennyt lapsuudenkotiinsa paistamaan karjalanpiirakoita erään avustettavansa syntymäpäiville ja käynyt hetkeksi lepäämään tuvan puusohvalle.
Kun auttamaan tullut isosisko näki Marjutin makaavan sohvalla, hän alkoi moittia tätä laiskaksi.
”Kilahdin täysin ja sanoin siskolle tosi, tosi pahasti. Silloin tajusin, etten jaksa enää.”
Rakkaus yllätti opiskeluaikana
Näin jälkikäteen Marjut ymmärtää paljon enemmän. Nyt hän tietää, että hänellä oli menossa hypomaniajakso, jota seurasi masennus. Hän tipahti huipulta syvälle rotkoon.
Tämä vastakkaisten vaiheiden vuorottelu kuuluu kaksisuuntaiseen eli bipolaariseen mielialahäiriöön.
Hypomania on maniaa lievempi kohonneen mielialan ja aktiivisuuden jakso. Masennus-, hypomania- ja maniajaksojen välillä voi olla pitkiä täysin oireettomia aikoja, jolloin arki sujuu normaalisti.
Masennus oli tullut Marjutille tutuksi jo aiemmin, vuosia ennen ensimmäistä hypomaniajaksoa.
”Epäilen, että olen alkanut oireilla jo teini-ikäisenä. Muistan kausia, kun mikään ei tuntunut miltään, olin voimaton, ärtynyt ja ahdistunut ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia.”
Marjut ei kuitenkaan puhunut tuntemuksistaan kenellekään. Ei kotona, koulussa eikä kavereille.
”Meillä ei ollut perheessä sellaista kulttuuria, että vaikeista asioista puhuttaisiin. Myös konflikteja välteltiin. Kasvoin ajatukseen, että pitää pärjätä itse. Olen aina ollut huumorilla selviytyjä, peittänyt pahaa oloa vitsailuun ja heittänyt läskiksi.”
Kun Marjut parikymppisenä uupui, hän irtisanoutui kaikista töistään ja lähti opiskelemaan lähihoitajaksi Kuopioon.
Koulua oli ehtinyt kulua kuukausi, kun Marjut rakastui opiskelukaveriinsa.
”Olen aina tiennyt, että haluan lapsia, mutta seurustelu ei minua oikein innostanut. Jonista huokui kuitenkin jotain sellaista lempeyttä ja turvallisuutta, josta kiinnostuin. Hän oli aivan erilainen kun aiemmin kohtaamani miehet.”
Puolen vuoden seurustelun jälkeen he kihlautuivat ja päättivät, että haluavat yhteisen perheen ja lapsia.
Häitä vietettiin vuonna 2017, ja samana vuonna syntyi esikoinen. Kuopus syntyi kaksi vuotta myöhemmin.
Synkät ajatukset varjostivat raskautta
Marjutin isä on joskus sanonut, että Joni on parasta, mitä hänen tyttärelleen on tapahtunut. Tästä asiasta Marjut on isänsä kanssa tismalleen samaa mieltä.
”Joni on kannustanut puhumaan vaikeistakin asioista. Hän on maadoittanut minua, ja niin on myös lasten saaminen. Perhe on pitänyt minut elämän syrjässä kiinni. Onhan tämä aikamoista vuoristorataa ollut.”
Ensimmäinen raskaus- ja vauva-aika meni niin hyvin, että Marjut vitsailee sen olleen huijausta.
Toista lasta odottaessaan hän vajosi masennukseen, ahdistukseen ja synkkiin ajatuksiin. Silloin hän hakeutui ensimmäistä kertaa hoitoon.
”Ymmärsin, että tarvitsen apua. Minulla oli pieni lapsi kotona ja toinen vatsassa. En voinut päästää tilannetta siihen pisteeseen, etten jaksaisikaan. Vastaanotolla purskahdin itkuun. Mietin, miksi olen edes mennyt hankkimaan lapsia, kun olen näin sairas.”
Marjut sai kaiken mahdollisen avun. Hänellä oli oma hoitoryhmä, johon kuului lääkäri ja kaksi hoitajaa. Hänelle varattiin keskusteluaikoja, joilla hän kävi myös Jonin kanssa.
Masennuslääkkeitäkin tarjottiin, mutta niitä Marjut ei halunnut, vaikka hänelle vakuutettiin, että ne ovat sikiölle turvallisia.
Marjut sanoo, että hänellä on ollut tapana vähätellä omia oireitaan. Häntä ovat havahduttaneet sairaanhoitajien reaktiot – he ovat olleet aidosti huolissaan Marjutista. Kerran eräs hoitaja soitti Marjutille kotiin ja varmisti, pärjääkö hän varmasti.
”Tuntuu karulta, kun tajuaa oman tilanteensa vakavuuden, ja samalla ihanalta, kun joku huolehti.”
Masennuskausien vastapainona Marjutilla on ollut supervauhdikkaita kausia, jotka ovat saaneet hänen läheisensä miettimään, että hänellä täytyy olla adhd. Silloin Marjut on levoton, hänen on vaikea rauhoittua ja hän tekee paljon töitä.
Lähihoitajan ammatissaan Marjut ei ole paljon työskennellyt, vaan hän on ollut muun muassa lemmikkieläinalalla yrittäjänä sekä tehnyt promootiokeikkaa.
”Hypomaniassa unen tarve vähenee, minusta tulee sosiaalisempi, iloisempi ja menevämpi. Teen päätöksiä hetken mielijohteesta. Meillä on kolme koiraa, ja Joni saattaisi väittää, että niistäkin muutama on hankittu minun hypomaniakaudellani.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Päivi Storgård kirjoittaa kokemuksistaan: ”Suljettu osasto ei ole vankila, vaan turvallinen paikka”
Diagnoosi oli järkytys – ja helpotus
Vuonna 2022 Marjut työskenteli myyntipäällikkönä elintarvikealan yrityksessä, kun uusi masennuskausi alkoi. Tällöin työterveyshuollossa väläytettiin ensimmäistä kertaa ajatusta siitä, että kyse voi olla kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
”Minulle annettiin keskusteluaikoja, mutta enhän minä mennyt niille, koska aloin taas voida paremmin. Tunsin itseni terveeksi, energiseksi ja aikaansaavaksi.”
Runsas vuosi myöhemmin masennus iski voimalla uudestaan ja Marjut jäi sairauslomalle. Hän oli niin väsynyt, että olisi voinut vain nukkua. Kaikki ärsytti ja kiukutti, päässä pyöri mustia ajatuksia.
Marjut makasi sängyssä Rölli-koira kainalossa ja nousi ylös vain huolehtiakseen lapsista. Pahimmillaan hän oli niin voimaton, että Jonin oli pestävä hänen hiuksensa.
Tällä kertaa Marjut otti itse lääkärillä puheeksi, olisiko kyseessä kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Joni oli tästä vakuuttunut – sen verran paljon hän oli saanut seurata sivusta puolison mielialavaihteluja.
Diagnoosi tuli maaliskuussa 2023. Diagnoosi edellyttää, että on ollut ainakin kaksi sairausjaksoa, joista ainakin yksi on ollut maaninen tai lievästi maaninen hypomaniajakso.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on kahta tyyppiä: ykköstyypissä mieliala on sairausjaksojen aikana selvästi maaninen, ja kakkostyypissä, joka Marjutilla on, esiintyy masennusjaksojen lisäksi lieviä manioita.
”Tietysti diagnoosi oli aluksi järkytys, ja jostain puski mieleeni stereotyyppinen ajatus mielisairaudesta. Aika pian tuli kuitenkin helpotuksen tunne: nyt tiedän, mikä minulla on, ja voin saada oikeanlaista hoitoa.”
Marjut sai litium-lääkityksen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja masennuslääkkeen sekä lähetteen psykoterapiaan.
Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä myös itsehoito on tärkeää. Marjut on esimerkiksi jättänyt alkoholin kokonaan pois, ja hän pyrkii välttämään stressiä ja pitämään kiinni säännöllisestä elämänrytmistä.
Marjut haluaa murtaa puhumattomuuden kulttuurin
Monet kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat suhtautuvat torjuvasti lääkehoitoon, ja jotkut lopettavat lääkityksen hypomania- tai maniajakson alkaessa. Marjut ottaa lääkkeensä säntillisesti.
”Jotkut sanovat, että lääkkeet tekevät zombieksi, eikä pysty enää tuntemaan mitään. Minulle sopii, että kärkikokemukset leikkautuvat pois, jos saan tilalle rauhallisuutta. Nyt oloni on luottavainen eikä minun tarvitse enää pelätä. Jos vointini heikkenee, tiedän, että saan apua ja että kaikki järjestyy.”
Vaikka Marjut kaipaa hypomaniajaksojen energisyyttä, hän ei toivo niitä takaisin.
”En, koska kolikon kääntöpuolella on toivoton synkkyys. Sinne en enää halua.”
Pikkuhiljaa Marjut on murtanut sitä puhumattomuuden kulttuuria, jonka hän lapsuudessaan omaksui.
Omassa perheessään hän pyrkii siihen, että tunteet saavat näkyä ja että asioista puhutaan.
Jonin kanssa välit ovat avoimet, ja vaikka pari ottaa joskus yhteen tulisesti, he myös rakastavat syvästi. Lapsilleen Marjut puhuu sairaudestaan heidän ikätasolleen sopivalla tavalla.
Marjut on ollut myös sosiaalisessa mediassa avoin mielialahäiriöstään. Koska hänellä oli jo ennestään tili ja paljon seuraajia, diagnoosin jälkeen hänen oli luontevaa kertoa myös siitä ja jakaa tietoa.
”Haluan murtaa tabua, joka mielenterveyden häiriöiden ympärillä edelleen on. Saan paljon kiitosta avoimuudestani. Negatiivista palautetta ei tule yhtään. Ihmiset laittavat myös yksityisviestejä mielenterveysasioihin liittyen. Juttelen mielelläni, tuen ja kannustan.”
Eläimet tuovat lohtua
Marjut on hakenut omaa paikkaansa pitkään ja miettinyt eri roolejaan; hän on äiti, puoliso, ystävä, yrittäjä, työntekijä. Kun hän sai diagnoosin, puski päälle identiteettikriisi.
”Mietin, kuka minä oikein olen. Mikä on sairautta ja mikä oikeaa Marjutia? Onko oikea Marjut se masentunut ja melankolinen vai se, joka on aktiivinen ja aikaansaava? Onko hypomania vain maniaa, ei minua?”
Nyt hän on löytänyt itselleen sopivan psykoterapeutin, jonka kanssa voi pohtia tätäkin asiaa. Varmasti käynneillä keskustellaan myös Marjutin ahdistuksesta, joka on kulkenut hänen matkassaan niin kauan kuin hän muistaa.
Ahdistusta Marjut kuvailee hyvin fyysiseksi.
”Se tuntuu paineena rinnassa, on vaikea puhua, hengittää ja olla omissa nahoissaan. En tiedä miksi, mutta usein ahdistus iskee kaupassa. Silloin yritän ottaa jostain kiinni ja hengittää rauhallisesti.”
Marjut on helpottunut siitä, että lääkkeet tuntuvat tehoavan. Menneen vuoden aikana mielialat eivät ole heitelleet.
Paljon on silti tapahtunut: Marjut on tehnyt päätöksen, että hän kuuntelee itseään ja omaa vointiaan enemmän eikä tee enää niin paljon töitä. Nyt hän työskentelee osa-aikaisesti kuopiolaisen cheerleading-seuran tapahtumasihteerinä.
Perhe myös myi rivitaloasuntonsa Pieksämäellä ja muutti Kuopioon.
”Oikeastaan haluan vain rauhaa. Sitä, että oma mieli on tasapainossa ja lapsilla kaikki hyvin. Pyrin myös olemaan armollisempi itseäni kohtaan. En enää halua sinkoilla paikasta toiseen, vaan olla kotona mahdollisimman paljon.”
Marjut nauttii ajasta lasten kanssa. He käyvät pyörälenkeillä, ulkoiluttavat koiria ja keräävät roskia tienpientareilta.
Koirat Rölli, Hippu ja Uuno tuovat lohtua. Niiden pehmeään karvaan voi painaa kasvonsa, kun tuntuu pahalta. Ne pitävät huolta emännästään, rakastavat pyyteettä ja ovat aina onnellisia.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 33/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous