Kuninkaalliset

Ruotsin kuningatar Silvia paljastaa: Olin häiden jälkeen yksinäinen

Kuninkaallisessa perheessä hyväksytyksi tuleminen on vaikeaa. Ruotsin kuningatar Silvia kertoo, etteivät hänen kuningatarvuosiensa alkuajat olleet helppoja. Historia tuntuu toistavan itseään. Miksei Silvia ottanut kokemuksistaan opikseen?

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Kungahuset.se

Kuningaspari Öölannin Sollidenissa.

Kuninkaallisessa perheessä hyväksytyksi tuleminen on vaikeaa. Ruotsin kuningatar Silvia kertoo, etteivät hänen kuningatarvuosiensa alkuajat olleet helppoja. Historia tuntuu toistavan itseään. Miksei Silvia ottanut kokemuksistaan opikseen?

Kuninkaalliseen suvun jäseneksi pääseminen saattaa kuulostaa hohdokkaalta, muttei välttämättä ole kovin yksinkertaista.

Kaikki tietävät kruununprinsessa Victorian puolison Danielin ja prinssi Carl Philipin puolison Sofian kokeneeen taustojensa vuoksi vastustusta ennen kuin heidät todella hyväksyttiin kuningasperheen jäseniksi.

Juuri julkaistu Det kungliga året 2016 -teos paljastaa, ettei kuningatar Silviankaan tulo osaksi Bernadotten sukua ollut vaivatonta.

Yksinäisyyttä, tietämättömyyttä ja miesvaltaisuutta

Kun Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa XVI avioituivat 40 vuotta sitten, nuorella Silvialla ei ollut aavistustakaan, kuinka kuningattaren tehtävää tulisi hoitaa. Silviasta oli yhdessä yössä tullut yksi Ruotsin tärkeimmistä edustajista ja samalla myös esikuva.

– Tunsin samalla sekä iloa että nöyryyttä. Tehtävä toi myös paljon vastuuta, Silvia kertoo.

Haastattelussaan Det kungliga året 2016 –kirjan kirjoittajan Maria Gunnarssonin kanssa Silvia paljastaa, että häitä seuraneet ajat Kuninkaan linnassa olivat yksinäisyyden ja miesvaltaisuuden leimaamia.

Silvialla ei ollut Linnassa esikuvanaan naisia, joihin hän olisi voinut tukeutua. Kaarle Kustaan äiti Sibylla oli jo kuollut, eikä kuningatar Louise eli Kaarle Kustaan isoisän Kustaa VI Adolfin uusi puoliso, myöskään ollut paikalla kertomassa kuningattaren tehtävistä.

Ainoa nainen, jolta Silvia sai apua, oli hänen ikätoverinsa prinsessa Christina, Kaarle Kustaan sisko.

– Mutta kaikki halusivat minulle hyvää, Silvia kertoo.

Silvian tukena oli etenkin Kaarle Kustaa, jonka Silvia kertoo olleen ihana aviomies.

– Hän pyysi minua kertomaan, mistä pidän ja selittämään, mitä haluan.

Sama kaava toistuu

On mielenkiintoista, että Silvia kertoo menneisyyden vaikeuksistaan. Vaikka hänen oma tulonsa hovin jäseneksi ei ollut helppoa, Silvia ei nimittäin vaikuta ottaneensa kokemuksestaan opikseen. Hän ei aluksi tukenut lastensa kumppaneita, Danielia ja Sofiaa, vaan piti heitä sopimattomina puolisoina Victorialle ja Carl Philipille.

Aika näyttää, miten Daniel ja Sofia aikanaan ottavat vastaan mahdolliset miniä- ja vävyehdokkaat. Hyväksytäänkö Estellen, Oscarin ja Alexanderin kumppanit muitta mutkitta osaksi perhettä, vai jäävätkö hekin ilman tukea?

Lähteet: Expressen, Svensk Damtidning

Lue myös:

Kruununprinsessa Victorian ja kuningatar Silvian suhde on kokenut myrskyjä

Carl Philip & Sofia: Prinssin ja pikkukylän tytön unelmien hääpäivä

Silvian ja Kaarle Kustaan liitto kesti seksiskandaalit – Tämän takia avioero ei ollut vaihtoehto Silvialle

X