Kuninkaalliset

Silvian ja Kaarle Kustaan liitto kesti seksiskandaalit – Tämän takia avioero ei ollut vaihtoehto Silvialle

Ruotsin kuningaspari on pysynyt yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Mutta mikä on saanut Silvian seisomaan Kaarle Kustaan rinnalla 40 vuotta – miehensä uskottomuudesta huolimatta?

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Kungahuset.se

Kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle Kustaa ovat olleet naimisissa 40 vuotta.

Ruotsin kuningaspari on pysynyt yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Mutta mikä on saanut Silvian seisomaan Kaarle Kustaan rinnalla 40 vuotta – miehensä uskottomuudesta huolimatta?

Viime viikolla 40-vuotishääpäiväänsä juhlineet Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia tapasivat toisensa vuonna 1972. Nuoret rakastavaiset vihittiin Tukholman Suurkirkossa 19. kesäkuuta vuonna 1976.

Pelkkää auvoa ja hauskanpitoa kuningasparin yhteiselo ei silti ole ollut. Silvian ja Kaarle Kustaan liitto olisi voinut tulla tiensä päähän kuusi vuotta sitten.

Kaarle Kustaan seksiskandaali horjutti liittoa

Vuonna 2010 julkaistu kirja Den motvillige monarken paljasti, että Kaarle Kustaalla oli ollut menneinä vuosina salasuhteita, joista myös Silvia oli ollut tietoinen. Skandaalikirjan paljastukset aiheuttivat kovan kolauksen kuninkaan maineeseen ja nöyryyttivät myös kuningatarta.

Kaarle Kustaa yritti selvittää kriisiä järjestämällä tiedotustilaisuuden kesken hirvijahtinsa. Tuolloin hän totesi, että ”on tullut aika kääntää uusi sivu”. Kuninkaan puheet eivät kuitenkaan palauttaneet hänen arvostustaan, ja Kaarle Kustaan menneisyyttä ruodittiin Ruotsissa pitkään.

Kuningatar Silvia kuitenkin päätti antaa miehelleen anteeksi. Svensk Damntidning –lehden lähteiden mukaan Silvia vastustaa avioeroa jo periaatteellisista syistä. Siksi ero ei ikinä ollut hänelle edes vaihtoehto.

– Se, että kuningaspari aikoinaan rakastui toisiinsa niin myrskyisästi, saattaa olla selitys sille, että he onnistuivat siinä, missä niin moni muu epäonnistuu: he löysivät takaisin toistensa luokse, parisuhdeasiantuntija Eva Rusz arvioi.

Kunnioitusta, ystävyyttä ja omaa tilaa

Kungaparet+Solliden+Foto+Ku
Nuoripari Öölannissa 70-luvulla.

Tällä hetkellä kuningas ja kuningatar vaikuttavat onnellisilta yhdessä. Vaikeat ajat ovat takanapäin.

Kaarle Kustaa ja Silvia kertovat, että heidän kestävän rakkautensa salaisuutena ovat olleet kunnioitus, ystävyys ja oma tila. He välittävät toisistaan ja heillä on myös yhteisiä harrastuksia. Vuosikymmenten saatossa kuningaspari on saanut kolme lasta ja viisi lastenlasta.

– Kaarle Kustaa on ihana persoona. Hän on valtavan tunnollinen ja hänellä on loistava huumorintaju. Lisäksi hän on ihana lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Hänellä on todella hieno yhteys Estellen kanssa, Silvia sanoo hymyillen.

Kuningas puolestaan kertoo olevansa ylpeä Silviasta.

– Mielestäni hän on käyttäytynyt hienosti kaikkina näinä vuosina.

Tänä kesänä kuningaspari aikoo rentoutua lastensa ja lastenlastensa kanssa Öölannisa.

– Tärkeintä kesässä on yhdessäolo. Tietysti toivomme myös hienoa säätä. Sommaren är kort, kuten Tomas Ledin laulaa, Silvia naurahtaa.

Lähteet: Expressen ja Svensk Damntidning

Lue myös:

Kaarle Kustaa 70 vuotta – Muistatko vielä nämä kriisit ja skandaalit?

Miksi prinsessa Victoria on Ruotsin suosituin äiti? Nämä kolme syytä yllättävät

Prinsessa Madeleinen liitto kriisissä? Aviomies Chrisin käytös kummastuttaa

X