Ihmiset

Marja Laari, 47, teki vahingossa maailmanennätyksen – samalla loppuivat arkuus ja anteeksipyytely: ”Näen itseni kokonaan toisin”

Marja Laari löysi sattumalta urheilulajin, jossa hän pääsi nopeasti maailman huipulle. Pärjääminen on tehnyt ihmeitä itsetunnolle.

Teksti:
Leeni Peltonen
Kuvat:
Mikko Nikkinen, Marja Laarin Kotialbumi

Marja Laari on maailman huippuja otevoimailussa.

Marja Laari löysi sattumalta urheilulajin, jossa hän pääsi nopeasti maailman huipulle. Pärjääminen on tehnyt ihmeitä itsetunnolle.

”Jokin oma juttu. Se minulta puuttui, vaikka elämä oli muuten kaikin puolin hyvissä kantimissa. Minulla on kolme reipasta poikaa, hyvä aviomies, omakotitalo ja kotipihalta aukeava Munteen maalaiskylä, jossa omaa ja miehen sukua on asunut vuosisatojen ajan.

Olin kotiäitinä pitkään, sillä kolme poikaamme syntyivät vuosina 2008, 2010 ja 2015. Oman perheen lisäksi lähipiiriin kuuluvat isä, veli ja miehen eno, joten elän miesten ja poikien keskellä. Äiti kuoli muutama vuosi sitten.

Löysimme mieheni Janin kanssa toisemme jo vuonna 1995. Siitä asti olemme pitäneet yhtä, ja aina vain suhde paranee ja tiivistyy.

Marja Laari
13-vuotias Marja Laari ja veljen mopo Suzuki PV. Mopo on edelleen Marjan autotallissa, jossa hän myös treenaa.

Olen tehnyt maatalouslomittajan töitä yli 25 vuotta. Se vaatii reissaamista Etelä-Karjalan ja nykyään myös Mikkelin seudulla. Se on kovaa fyysistä työtä, joka alkaa viiden kuuden aikaan aamulla, ja toinen työrupeama hallitsee iltaa. Jotta työstä selviää, pitää olla varsinainen moniosaaja. Karjatiloilla voi sattua mitä tahansa yllättävää, ja eläimistä ja kalliista koneista on iso vastuu.

En voisi kuvitella muuttavani kaupunkiin. Olen aina halunnut olla eläinten kanssa. Jo pikkutyttönä haaveilin maataloustöistä: että pääsisi hoitamaan hevosia ja lehmiä, mukaan siihen remmiin. Siksi lähdin maatalouskouluun, ja sillä tiellä olen yhä.

Juuri nyt olen opintovapaalla, koska opiskelen elintarvikealan perustutkintoa. Se vie kaksi vuotta, ja sen jälkeen olen valmis töihin esimerkiksi moniin elintarvikkeita valmistaviin yrityksiin. Se antaa lisää työmahdollisuuksia, jos lomittajan työ käy liian raskaaksi.

Maalla asuminen vaikuttaa tietenkin siihen, mitä voi harrastaa. Miehillä on täällä maalla omat metsästysreissunsa ja muut menonsa. Minulla ei koskaan ennen ollut ihan omaa juttua.

Marja Laari teki kylmiltään maailmanennätyksen

Taavetti on meitä lähinnä oleva taajama. Siellä pidetään vuosittain Yhes enemmä -messut. Vuonna 2018 kiertelin messuilla perheen kanssa, ja kohdalle osui otevoimayhdistyksen messupiste. Ihan viime minuuteilla yllätin kaikki, myös itseni, kun menin kokeilemaan nostamista.

”Kyllä siinä kohahdus kävi järjestäjienkin joukossa.”

Olen tietysti tiennyt, että minulla on hyvät näppivoimat: isäkin joskus ihmetteli, kun kenttäsahalla tartuin lankkuihin yhdellä kädellä. Mutta oli silti yllätys, että messuilla nostin kylmiltäni maail­manennätyksen oman ikäryhmäni ja painoluokkani naisena. Kyllä siinä kohahdus kävi järjestäjienkin joukossa.

Sitten he ehdottivat, että tulisin treenaamaan heidän kanssaan. Otevoimailu on ihan oma lajinsa: siinä nostetaan nimenomaan näppivoimilla, vaikka tietysti pitää olla vahva muutenkin. Otevoimailuun kuuluu monta lajia ja monia erilaisia välineitä, joita nostetaan joko yhdellä tai kahdella kädellä.

Marja Laari
Marja Laari omistaa nyt otevoimailuvälineet.

Aloin treenata porukassa. Sain paljon oppia toisilta, mutta varsinaista valmentajaa minulla ei ole. Minun voimani on hankittu kaurapuurolla, voisilmällä ja raskaalla ruumiillisella työllä. Lypsämisellä, voisi kai sanoa – käsinlypsyäkin on tullut tehtyä, vaikka nykyään kaikki hoituukin koneiden avulla.

Kirjahylly on nyt puolillaan palkintopokaaleja. Vajaassa neljässä vuodessa olen hankkinut arvokkaita palkintosijoja kisaamalla Suomessa, Venäjällä ja Ruotsissa. Itse arvostan eniten pari vuotta sitten saamaani Kingkong-patsasta, kun voitin oman painoluokkani arvostetuimmassa kansainvälisessä kilpailussa.

Ja äskettäin lensin USA:han saakka. Arnold Schwarzeneggerin nimeä kantaviin kisoihin kutsutaan vain maailman parhaat otevoimailijat. Jo sinne pääseminen oli jotain ihan uskomatonta, ja kaiken kruunasi se, että toin sieltäkin hopeamitalin.

Lue myös Seurasta: Suomalaiset ovat maailman hulluinta ennätyskansaa – Mistä palo erikoisiin mittelöihin kumpuaa? Näin tutkija selvittää ilmiön taustaa

”Lopultakin olen saanut tuntea, että olen hyvä jossain.”

Voimailuharrastus on muuttanut ihan kokonaan sen, miten näen itseni. Aina ennen pyytelin jotenkin anteeksi olemassaoloani. Olen aina ollut arka ja varovainen, enkä vaatinut itselleni paljoa. Nyt uskallan ottaa omaa tilaa itselleni, ja perhe on täysillä minun tukenani.

Olen aina ollut pyöreä, ja muistan jo neuvolan punnituksista, miten siitä moitittiin. Jo silloin juurrutettiin vikoja mieleen: syynättiin, onko läski ja onko lattajalat. Silloin ei tunnettu käsitettä kehopositiivisuus.

Nyt vedän trikoot jalkaani, eikä kukaan mulkoile tai sano, että olen vääränlainen. Kisoissa punnitus kuuluu asiaan, enkä enää häpeä painoani. Vaikka oma peilikuva ei aina miellytä, sieltä katsoo kuitenkin otevoimailun maailman toiseksi vahvin nainen.

Marja Laari
– On hauskaa olla nainen, joka on vahvempi kuin monet miehet. Ja on tärkeää, että saa osakseen ihailua, Marja Laari sanoo.

Otevoimailussa menestyminen on lyhyessä ajassa muuttanut kaiken. Lopultakin olen saanut tuntea, että olen hyvä jossain. Ja vieläpä sellaisessa lajissa, jota kukaan muu lähipiirissäni ei harrasta. Nyt painelen omalle salille autotalliin silloin kun haluan, ja nostan rautaa. Jotkut poikien kaverit jopa seuraavat minua Instassa, ja olenkin yhtäkkiä cool äiti. On hienoa tuntea olevansa vahvojen poikien vahva äiti.

Minulla on nyt myös oma otevoimailun porukka, jota tapaan kisoissa ja yhteisissä treeneissä. Pääsen irti perheenäidin arjesta toiseen maailmaan. Siellä kaikki ovat jotenkin samanhenkisiä, ja meininki on reilua ja kannustavaa. Mottoni voisi hyvin olla Peppi Pitkätossun kuuluisa lausahdus: ’Jos on tavattoman vahva, täytyy olla myös tavattoman kiltti.’”

Lue myös: Käytkö pelkästään lenkillä ja jätät lihaskunnon väliin? Kestävyystreeni ei korvaa voimaharjoittelua – näin ylläpidät ja kehität voimaa kotioloissa

X