Miki Liukkonen kirjoitti viimeiseksi jääneeseen Vierastila-romaaniinsa monologin, jota ei voi lukea itkemättä

Miki Liukkosen Vierastila-romaani osuu tunteisiin. Välillä lukijan on pakko turruttaa itsensä.

Kirjailija Miki Liukkonen kuoli heinäkuun 4. päivänä tänä vuonna, vain neljä päivää ennen 34. syntymäpäiväänsä. Hänen viides romaaninsa, kuoleman jälkeen julkaistava Vierastila, sisältää 12 sivua pitkän monologin, jota on vaikea lukea liikuttumatta.

Monologin ääni kuuluu Tel-nimiselle hahmolle, joka kertoo pitävänsä siitä, että hänen kynänsä ovat järjestyksessä pöydällä, suorassa rivissä. Hän nauttii vaimeista illoista, kun on viileää ja voi nojata otsaansa kylmään ikkunalasiin.

Kylmä ikkunalasi ei rauhoita jylläävää mieltä. Henkilö ei tule toimeen itsensä kanssa ja on lapsesta lähtien fantasioinut kuolemasta. Maailma on tuntunut liialliselta. Hän kaipaa rakkautta, jonka saaminen tuntuu mahdottomuudelta. Kirjoittaminen on hänelle kommunikointia itsen ja maailman välillä. Taakkana on kuitenkin jatkuva väärinymmärretyksi tulemisen tunne.

”Sanomani asiat eivät ikinä välity kenellekään niin kuin toivon.”

Paradoksi on, että puhuja tietää kokevansa asiat yleensä hyvin voimakkaasti, ja silloin tunteiden intensiteetti saa hänet jäykistymään, eikä hän osaa enää ilmaista itseään järjellisin elein.

”Olen aina ollut aivan liian herkkä. En kestä oikein mitään. Kaikki on joko-tai: joko ylimaallisen loistavaa tai helvetillisen pimeää ja kammottavaa”, hahmo parahtaa.

Miki Liukkonen inhosi keskinkertaisuutta

Vierastila on Miki Liukkosen aikaisempien teosten tapaan järkäle. Sivuja on 547. Henkilögalleria on myös laaja, tapahtumat vyöryvät ja tarinaa siivittää kerronnan tajunnanvirta. Kirja ei ole helppoa luettavaa.

Hämmentää, että kustantaja sanoo sitä teosesittelyssä humoristiseksi romaaniksi ja kerrontaa ilottelevaksi. Tarinan kirvoittama nauru on mustaa.

Miki Liukkonen oli ilmiömäinen kirjoittaja. Hän osaa olla hauska: ”Krapula jyskytti kalloa kuin suurta ovea takova ritari”. Liukkosen kuvaamat krapulat eivät vain ole huvittavia. Monologissa kuvattu tunteiden intensiteetti välittyy ahdistuksena, kun ärsytyksille herkät aivot kuormittuvat. Puhuja on immersioaltis eli hän uppoutuu helposti toiseen todellisuuteen.

Miki Liukkonen on kertonut, että hänellä oli synestesia. Hän koki ärsytykset moniaistillisesti ja näki kirjaimet, sanat sekä numerot väreinä ja saattoi kuulla näkemänsä liikkeen. Katsoessaan maisemaa hän jäsensi sen geometrisina kenttinä.

– Aivoni eivät nuku juuri koskaan. Maailmassa on niille liikaa ärsykkeitä. Päässäni on jatkuva informaatiotulva. Se on rasittavaa, hän sanoi haastattelussa vuonna 2019.

Informaatiota hän käsitteli myös teksteissään, joissa päätelmät ovat loputtoman pitkiä. Jokin tieto tai oivallus vaikuttaa aina toiseen ja vie loppupäätelmää yhä kauemmaksi. Se on kiehtovaa, sillä Miki Liukkonen tiesi paljon, hän halusi yllättää ja myös häkellyttää.

Hän inhosi keskinkertaisuutta ja helppoja ratkaisuja: ”Ole oma itsesi, rakasta itseäsi sellaisena kuin olet ja läpäti lässynlää.”

Vierastila-romaanissa kerronta on paikoin hyvin groteskia. Päähenkilö sanoo kadehtivansa Touretten oireyhtymästä kärsiviä. ”Touretten-syndroomaiset ovat tämän maailman kuninkaallisia. He puhuvat mitä sattuu ja saavat sen vielä anteeksi!”

Houreissa saavat kyytiä myös Black Lives Matter -liike, lesbot, rumat naiset ja kehopositiiviset.

Ehkä kaikki selittyy sanoilla nurkkaan ajetuista eläimistä: ”Perääntyminen ei hyödytä enää mitään. Ainoa keino edetä, on hyökätä vastaan.”

Juttua korjattu 18.9.: Monologin hahmon nimi on Tel. Aiemmin jutussa kirjoitettiin nimettömästä hahmosta.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Ihmiset

   Kirjailija Miki Liukkonen: ”Olen liian levoton tyyppi viettämään lomaa”

2. Lifestyle

   Millaisia 2020-luvun nykyrunot ovat? Ainakin seitsemän runoa on nostettava esiin

3. Julkkikset

   Rita Behm muistelee edesmennyttä Miki Liukkosta koskettavassa päivityksessään: ”Olen kiitollinen siitä, että olit osa elämääni”