Klubiterassilla juttelimme elämänikäisestä oppimisesta. Heini uskoo siihen myös golfissa.
Golfopettaja Heini Haapala ja Minna Juti golfklubin terassilla.
Ihmiset

Minna Juti ei halunnut tulevaisuudeltaan yksinäisiä koti-iltoja – kuusikymppinen sisuuntui ja opetteli golfaamaan: ”Kun sanoin, että hei, olen Minna, kaikki näyttivät pelästyneiltä”

Millaista on aloittaa golfaaminen kuusikymppisenä? Minna Juti päätti opetella uuden taidon pysyäkseen mukana ystäviensä ja lastensa harrastuksissa.
Teksti: Minna Juti Kuvat: Sampo Korhonen

Seison keskellä keittiötä etätyövaatteissa ja sinisissä villasukissa. Yläkroppani on kiertynyt vasemmalle, kädet ovat heilahtaneet vartalon jatkeeksi ja taittuvat hartian yli. Painoni on vasemmalla jalalla, toinen jalka osoittaa jalkapohja edellä oikealle niin, että vain varpaat ottavat lattiaan.

Kuivaharjoittelen golfsvingiä. Palloa ja mailaa minulla ei tietysti ole, mutta ensimmäistä kertaa tunnen kropassani varpaisiin saakka, että näin se menee – tai ainakin jotenkin näin.

Tilaisuus teki golffarin

Avasin suuni juuri oikeassa paikassa eli Annan toimituksen ideakokouksessa. Kerroin miettineeni, että voisin aloittaa golfin pelaamisen. Ellen olisi sanonut sitä ääneen, olisin todennäköisesti vain harmitellut koko kesän, että eipä ole tullut tehtyä asialle mitään.

Pari päivää myöhemmin tuottajamme Maria tuli kertomaan, että päätoimittaja Emma haluaa minulta golfjutun. Minun pitäisi kirjoittaa reportaasi siitä, miten kypsässä 61 vuoden iässä aloitan uuden urheilulajin.

Kiitävän hetken olin kauhuissani, kunnes tajusin tilaisuuteni tulleen. Syöksyin googlaamaan golfkursseja. Viidessä minuutissa olin ilmoittautunut helsinkiläisellä golfkentällä seuraavana iltana järjestettävälle green card -kurssille.

Itse asiassa minulla oli jo green card eli golfin ”ajokortti”, jonka suorittamisen jälkeen voi liittyä golfseuran jäseneksi ja päästä pelaamaan mille tahansa kentälle. Suoritin sen vuonna 2005. Pelaamista en saanut kuitenkaan aloitettua. Minulla oli kolme pientä poikaa, ja tein töissä pitkiä päiviä. Aikaa tuntui olevan vähän. En myöskään osannut valita seuraa, johon olisin liittynyt. Jotenkin vain kaikki tuntui vaivalloiselta. En hurahtanut peliin. Nyt oli aloitettava alusta.

Ei yksinäisille koti-illoille

Ryhdyin ajattelemaan golfia uudelleen viime vuonna. Vanhin poikani pelaa. Kesällä huomasin, että hänen puolisonsakin oli alkanut pelata. Yhtäkkiä tuntui kiusalliselta, ettei minulla ollut valmiuksia oikein mihinkään yhteiseen urheilulajiin. Mietin, haluanko vanheta mummeliksi, joka aina vain odottelee kotona, josko joku viitsisi tulla käymään luonani jonkin mukavamman tekemisen sijasta.

En halunnut.

Minua myös harmitti, etten osannut kunnolla mitään lajia. Olen aina ollut omalla tavallani liikunnallinen. Olen lenkkeillyt, pyöräillyt, kävellyt, hiihtänyt, uinut, pelannut tennistäkin, mutta missään lajissa en ole vaatinut itseltäni taitoja. En ole kovin kilpailuhenkinen. Sen sijaan olen fyysisesti arka. Ratsastuksesta ja laskettelusta luovuin ajat sitten, koska pelkään korkeita paikkoja, putoamista ja kaatumista.

Ilman omaa lajia tunsin itseni jopa vähän osattomaksi, mutta syy siihen oli vain minussa itsessäni. Huomasin, että vuosien myötä olin kovin helposti tyytynyt ajattelemaan, että eri lajeja harrastavat ihmiset ovat minua liikunnallisesti lahjakkaampia. Perimmäistä syytä huonommuuden tunteeseen pitäisi kai hakea lapsuudesta, mutta nyt sisuunnuin. Miksi olisin muita huonompi? Päätin panna rahani terapian sijasta golfiin.

Rentoa meininkiä viheriöllä

Green card -kurssille meitä kokoontui viisi henkilöä. Olin ainoa nainen. Kaksi miehistä oli 20–30-vuotiaita, kaksi näytti suunnilleen ikäisiltäni. Arvaan kuitenkin olleeni joukon nestori. Golfetiketissä meillä kaikilla tuntui olevan heti oppimista, sillä emme juuri tervehtineet toisiamme. Kun sanoin, että hei, olen Minna, kaikki näyttivät pelästyneiltä.

Yhden illan kurssilla huomasin heti, että asenteet ja tavat golfissa ovat muuttuneet sitten aiemman lajikokeiluni. Lajiin suhtaudutaan nyt paljon rennommin kuin ennen. Pari vuosikymmentä sitten green card -kurssi kesti viisi iltaa, ja sen päätteeksi piti saada ainakin pallo lentämään. Oli aivan tavallista, että kokeen saattoi reputtaa. Entisajan golf-prot olivat tiukkoja auktoriteetteja.

Golfopettaja Heini Haapala (vas.) neuvoo lyömään avauslyönnin draiverilla, jolla lyönti lähtee pitkälle. Oppilaana jutun kirjoittaja Minna Juti.

Golfopettaja Heini Haapala (vas.) neuvoo lyömään avauslyönnin draiverilla, jolla lyönti lähtee pitkälle. Oppilaana jutun kirjoittaja Minna Juti.

Tämän kurssin opettaja oli parikymppinen Eero, joka oli mukava ja rento. Jollakin kurssilaisella oli mukanaan oma golfbägi. Muille Eero jakoi lainamailat. Sain pitcherin, rautaseiskan, draiverin ja putterin, ja lähdimme harjoitusalueelle eli rangelle. Homma lähti käyntiin rivakasti, kun Eero näytti, miten pitcherillä lyödään, ja rupesimme lyömään.

En kyllä laskenut, montako kertaa kymmenestä osuin palloon. Ehkä kaksi, ja pallo lensi silloinkin mihin sattui. Ehdin sentään tajuta, että nätissä lyönnissä kuuluu napakka kilahdus, ja sillä hetkellä koko kropassa tuntuu kivalta.

”Yhden illan kurssilla huomasin heti, että golfiin suhtaudutaan nykyään rennommin kuin vuosia sitten.”

Eero olisi voinut vähän paremmin pohjustaa, että pitch on golfissa lähipelilyönti, mutta ehkä alussa oli tärkeintä saada pallo liikkeelle. Rautaseiskalla ja draiverilla palloon osuminen oli jo paljon vaikeampaa.

Toukokuinen ilta oli viileä, mutta kylmä ei tullut, kun hakkasimme palloja tauotta pari tuntia. Eero seurasi tilannetta ja tuli välillä korjaamaan lyöntiasentoa. Aloin olla jo poikki, kun siirryimme greenille harjoittelemaan puttausta. Se olikin aika palkitsevaa. Asentoni oli varmasti mitä sattui, mutta osasin olla antamatta pallolle liikaa vauhtia.

Kurssin viimeisellä eli neljännellä tunnilla pääsimme kentälle pelaamaan kaksi väylää. Löin lyhyempiä lyöntejä kuin kurssikaverini, mutta greenillä tasoitin. Kukaan meistä ei onnistunut selvittämään kentän hankalaksi mainittua vesiestettä. Sinne menivät pallot, mutta saimme kaikki green cardit.

Puttaus on tärkeä lyönti, mutta sen harjoittelu ei ole yhtä hohdokasta kuin pitkien kaarien paukuttelu

Puttaus on tärkeä lyönti, mutta sen harjoittelu ei ole yhtä hohdokasta kuin pitkien kaarien paukuttelu

Kiireellä jäseneksi

Uuden harrastuksen aloittaminen ei saanut jäädä kiinni välineistä. Kotona postasin vielä samana iltana Facebookiin, että ostan käytetyt golfmailat. Tiesin tarvitsevani myös hanskan, sillä sormeni olivat hankautuneet toisiaan vasten ja niihin sattui.

Seuraavana päivänä soitti naapurini Riitta. Hänellä oli loistava ehdotus. Pohtiessaan omaa intoaan jatkaa golfia hän antaisi mailansa minun käyttööni. Parin kuukauden kuluttua katsoisimme tilannetta uudelleen. Voisin ostaa hänen bäginsä, mikäli Riitta ei haluaisi enää pelata ja mailat tuntuisivat minulle sopivilta.

Mutta minne pelaamaan? Lähdenkö yksin rangelle lyömään palloa? Etsinkö seuraavan kurssin? Näihin samoihin kysymyksiin loppui golfurani edelliselläkin kerralla. Lohduksi tutkin parin seuraavan illan ajan netin golfsivuja ja yritin opetella käsittämätöntä golfkieltä: wedge, bounce, divot, nostokulma, low point

Viikonloppuna soittelin ystäville, lähtisikö joku kanssani alkuviikosta rangelle. Sain jotakin paljon hauskempaa, kun ystäväni Outi kertoi olevansa lähdössä tiistaina Raijan kanssa pelaamaan. Saisin tulla heidän mukaansa 18 reiän kierrokselle. Näin he maksaisivat velkaansa siitä, että heitäkin on joskus autettu alkuun.

Minna Juti, Outi Palmroth ja Raija Saari

Ystävät Outi Palmroth (keskellä) ja Raija Saari (oikealla) veivät minut ensimmäiselle 18 reiän kierrokselle.

Minulle tuli kova kiire hankkia itselleni pelioikeus eli liittyä jäseneksi johonkin golfseuraan. Eli taas nettiin. Seurojen jäsenmaksut vaihtelevat useita kymmeniä euroja. Jäseneksi voi todella liittyä mihin vain, ja sen jälkeen saa pelata missä vain. Tutkin kesäpaikkamme lähellä toimivat seurat, mutta niiden vuosimaksut olivat korkeampia kuin pääkaupunkiseudulla. Lopulta tein valintani sen mukaan, mistä sain jonkun vastaamaan puhelimeen ja vahvistamaan, että jäsenyyteni ehditään rekisteröidä tiistaihin mennessä.

Usko parempaan säilyi

Tiistaina aamulla aurinko paistoi ja oli lämmin. Tiesin, että golfin pukeutumissäännöt eivät enää ole yhtä tiukat kuin ennen, mutta silti mietin, mitä panisin päälleni. Olen kiinnostunut vaatteista, mutta ikinä en ole ollut tekstiiliurheilija. Yleensä riepu lyö riepua, kun lenkkeilen. Nyt tein mökiltä löydön: toistakymmentä vuotta sitten ystävämyynnistä ostettu pikkukukkainen tunikapaita oli vain odottanut tilaisuuttaan. Siinä oli golfissa toivottu kaulus, ja se oli joustavaa materiaalia. Jalkaan vedin kiristämättömät valkoiset farkut.

Oli ihana lähteä pelaamaan luotettavien ystävien kanssa, sillä golfkärryjen mallista lähtien koko ajan eteen tuli uutta. Outi ja Raija neuvoivat, millainen maila kullakin väylällä kannatti valita ja miten korjaisin asentoani. He myös kertoivat sääntöjä. En lyönyt pitkiä kauniita kaaria, mutta sen verran tökin palloa eteenpäin, että uskoni parempaan säilyi. Totta kai Outi ja Raija löivät minua paremmin. Jotten olisi kohtuuttomasti hidastanut kierrosta, nostin välillä pallon taskuuni ja jatkoin peliä seuraavalla väylällä.

Heini tarkisti otteeni mailasta. Tässä vaiheessa olin jo hukannut uuden hanskani. Se löytyi myöhemmin bägistä.

Heini tarkisti otteeni mailasta. Tässä vaiheessa olin jo hukannut uuden hanskani. Se löytyi myöhemmin bägistä.

Kuudennen reiän kohdalla vielä mietin, onko pelattavia väyliä todella 18 ja miten jaksaisin loppuun asti. Innostuin kuitenkin koko ajan enemmän, ja kun tulimme väylälle 16, ajattelin, että voi ei, enää kolme reikää. Outi ja Raija laskivat pisteitään. Minä en vielä tällä kierroksella laskenut.

Kierros kesti neljä ja puoli tuntia. Söimme nopean lounaan klubilla, ja sitten ryntäsin kotiin hoitamaan muita työjuttuja. Pitkin loppupäivää tuijottelin ulos ja mietin, voisiko omalla pihalla harjoitella lyöntiä. Kierros kentällä oli auttanut näkemään, mitä eri lyönneillä tavoitellaan ja millaisia lyöntejä on opittava. Halusin päästä nopeasti kokeilemaan niitä.

Jaksoin odottaa seuraavaan iltaan, jolloin ehdin rangelle. Löin puolitoista tuntia rautavitosella, jota toinen ystävistäni oli käyttänyt paljon. Kun tulin kotiin, tuntui, että käteni irtoavat. Aloittelijaksi olin lyönyt paljon palloja parissa päivässä. Myöhemmin poikani sanoi, että rautavitonen on aika vaikea maila.

Ei koskaan liian vanha oppimaan uutta

Samaa sanoi golfopettaja Heini Haapala, jonka pyysin katsomaan lyöntejäni, kun kuvasimme tätä juttua. Samalla sain Heiniltä monta hyvää neuvoa svingiin sekä ihanaa kannustusta. Hänen mielestään löysin nopeasti hyvän lyöntiasennon. Aikaisemmat green card -opintoni eivät olleet menneet hukkaan – asento oli jäänyt lihasmuistiin.

Heinin mukaan en ole myöskään liian vanha oppimaan lajia.

– Uskon elämänmittaiseen oppimiseen. Golfissa opetan ydinasiat aina yksilöllisesti. Myös nuorilla pelaajilla on yksilöllisiä eroja.

Heini on testannut oppimista aikuisiällä myös itse.

– En osannut lainkaan laulaa, kun pari vuotta sitten aloitin laulun opettelun opettajan kanssa. Olen oppinut.

Palloilu- ja liikuntataustasta on golfissa usein hyötyä, mutta oppimisen esteitä Heini ei luetellut. Hän muistutti, että golf on hyvin tekninen peli, joka vaatii paljon harjoittelua ennen kuin sen ytimeen pääsee. Vastaavasti laji pitää otteessaan, koska siinä voi aina kehittyä.

Minulle Heini sanoi, että tarvitsen nyt paljon toistoja. Kaltaiseni aloittelijan olisi hyvä löytää säännöllisesti kokoontuva treeniryhmä, jossa opettaja pääsee katsomaan, että perusteet pysyvät kunnossa.

Heini muokkasi svingiäni.

Heini muokkasi svingiäni.

Mailojanikin Heini katsasti.

– Kovin vanhoilla mailoilla ei kannata aloittaa. Mailateknologia kehittyy jatkuvasti, ja uusilla mailoilla haastavan lajin aloittaminen on helpompaa. Näillä pääset alkuun, mutta parin vuoden päästä saat uusista mailoista peliin lisää iloa.

Bägistä Heini nosti hybridimailan, jolla en ollut lyönyt vielä lainkaan.

– Tällä saa pitkiä lyöntejä helpommin kuin rautamailoilla, ja siksi voit ottaa sen käyttöön heti alusta alkaen. Aloituslyöntiin sopii parhaiten draiveri.

Svingiä metsästämässä

Kuvauspäivän iltana menin taas rangelle.

On pakko tunnustaa, että on tosi ujostuttavaa asettua lyöntipaikalle hurjia kaaria paukuttelevien golffareiden väliin ja hapuilla omaa svingiä. Onneksi aurinko paistoi. Panin aurinkolasit silmille, vedin lippiksen syvälle päähän ja päätin olla ajattelematta muuta kuin omaa suoritustani.

X