Mobiilipelien grafiikoita suunnitteleva Emma Kantanen: ”Nainen pelialalla on kuin huutomerkki”

Peligraafikon ura vei Emma Kantasen töihin kiinalaiseen mobiilipeliyritykseen. Pekingissä hän piirsi söpöjä eläinhahmoja, tutustui paikallisiin lala-naisiin ja rakastui kiehtovaan kulttuuriin, jossa mikään ei ollut itsestäänselvää.

Marraskuiseen Pekingiin oli satanut ensilumi, kun Emma Kantanen saapui sinne matkalaukkunsa ja pukupussinsa kanssa. Emma tempautui ihmismassaan, ja sen imu kuljetti häntä eteenpäin miljoonakaupungin maan alla.

Metro pullautti Emman suoraan ostoskeskukseen, jonka yläkerrassa oli hänen tuleva työpaikkansa. Matkalla rakennuksen ylimpiin kerroksiin hän otti pukupussista mustan puvuntakin, ravisti olkatoppaukset kohdilleen ja kampasi pitkät punaiset hiuksensa. Pelistudion vastaanottovirkailija ohjasi hänet tiiminvetäjän luokse.

Sujuvasti englantia puhuva herra liu’utti työsopimuksen Emman eteen. Emma selaisi paperinivaskaa, josta suurin osa oli kirjoitettu mandariinikiinaksi. Luki siellä jotain englanniksikin, kuten: ”Sopimus raukeaa väistämättä, jos yksikin seuraavista tilanteista käy toteen: allekirjoittanut työntekijä kuolee tai Kiinan käräjäoikeus toteaa hänet joko kuolleeksi tai kadonneeksi”.

Ilmekään ei värähtänyt Emman kasvoilla, kun hän kirjoitti nimensä paperiin.

Roviolla Angry Birds -hahmoja luomassa

Emman tie pelialalle oli mutkaton. Diplomi-insinöörin ja sisustusarkkitehdin tyttärellä piirtäminen oli verissä pienestä pitäen. Opiskellessaan Aalto-yliopistossa graafista suunnittelua Emma otti sivuaineekseen pelisuunnittelun.

– Avaruudellinen hahmottaminen on se, mitä elän ja hengitän. Halusin löytää alan, jolla voisin elättää itseni piirtämällä. Graafisena suunnittelijana en itseäni nähnyt.

Suunta löytyi pelialalta. Rovio Entertainment tarjosi Emmalle peligraafikon paikkaa jo ennen kuin hän valmistui. Peligraafikko tekee peleihin kuvia, taustoja ja pintarakenteita, luo hahmoja, ympäristöjä ja animaatioita sekä toteuttaa grafiikkoja. Emma kuului tiimeihin, joissa hän oli mukana luomassa maailmankuuluja Angry Birds -hahmoja.

2010-luvun alkupuolella Rovio kasvoi räjähdysmäisesti, ja yrityksessä vallitsi hurja pöhinä. Punaisiin huppareihin pukeutuneet roviolaiset tekivät töitä rakkaudesta lajiin.

– Minulla on taipumus riuduttaa itseäni taiteen vuoksi. Nipistän kaikesta epäolennaisesta kuten syömisestä ja nukkumisesta. Saatoin yöpyä työpaikalla, usein torkahtelin piirtopöytäni ääressä.

Nainen pelialalla on kuin huutomerkki

Kuin huutomerkki. Näin Emma kuvailee naista pelialalla.

– Naisia on hakeutunut alalle enemmän, eivätkä he enää kohtaa niin paljon vähättelyä ja ennakkoluuloja. Vaikka itse liikun miesporukoissa luontevasti, on sukupuoli kuitenkin se, mihin ihmiset tarttuvat. Kun ilmestyn johonkin pelialan tilaisuuteen, herätän heti huomiota. Minulle tullaan sanomaan, että hitto, kun olet kova mimmi, kun olet selviytynyt. Ei sen pitäisi olla niin.

Emma miettii, että hänen oma suhtautumisensa on myös hieman kahtiajakoinen. Hän haluaa olla esillä taitojensa, ei sukupuolensa, vuoksi. Mutta samalla hän itse häikäistyy vahvoista naisista, jotka menestyvät miesvaltaisilla aloilla.

Pelialalla ymmärretään se, että pelisuunnittelijoiden erilaiset taustat ovat etu, sillä pelaajat kaipaavat erilaisia pelejä. Emma on miettinyt paljon sitä, millaiset pelit vetoaisivat naisiin.

Palattuaan Kiinasta hän esimerkiksi suunnitteli PlayRavenilla Spymaster-mobiilipeliin naishahmoja, jotka ovat aktiivisia toimijoita. Hahmokavalkadista löytyy erilaisia, eri-ikäisiä ja eri etnisistä taustoista peräisin olevia tyyppejä, joihin naisten on helppo samaistua. Sellaisista töistä Emma on ylpeä.

”Kiina on pelialalla kova sana”

Roviolla huuma taittui parissa vuodessa ja yt-neuvottelut alkoivat. Tunnelma muuttui ahdistavaksi ja raskaaksi. Moni ryhtyi katselemaan muita mahdollisuuksia.

– Sitten headhunter otti minuunkin yhteyttä. Töitä tarjottiin Pekingistä. Sattumalta tyttöystäväni oli juuri Kiinassa au pairina, ja ollessani hänen luonaan lomalla kävin työhaastattelussa.

Kun kiinalainen pelifirma sitten ilmoitti haluavansa Emman, oli hän yllättynyt ja imarreltu. Suomeen palannut tyttöystävä loukkaantui verisesti siitä, että Emma pani työn rakkauden edelle. Pariskunnalle tuli ero. Mikään ei pidellyt Emmaa enää Suomessa.

– Tove Janssonin ex libriksessä luki ’labora et amare’ eli tee työtä ja rakasta. Se on aina ollut minunkin mottoni.

Kiina oli jo pitkään kiinnostanut Emmaa.

– Kiina on mobiilipelialalla kova sana ja Kiina-tietous on suuri valtti. Ja onhan Kiina muutenkin sellainen markkinavalta ja kulttuuri, että siihen liittyvät asiat tulevat joka välissä vastaan.

Kirjoitettuaan nimensä työsopimukseen tiiminvetäjän valvovan katseen alla Emma ryhtyi saman tien töihin. Ei puhettakaan pehmeästä laskusta ja perehdytyksestä. Emma mietti, että kai hänen ammattitaitoonsa vain luotettiin niin paljon.

Vaikka kyseessä oli valtava yritys, jonka lonkerot ulottuivat ulkomaille asti, oli Emman tiimi pieni. Hänen työparinaan oli toinen peligraafikko eli game artist, nainen hänkin. Lisäksi tiimiin kuuluivat tiiminvetäjä, animaattori, testaaja ja pari koodaria.

Emma istahti hänelle osoitetulle työpisteelle. Tilaa oli niin vähän, että hänen hiirimattonsa taipui mutkalle piirtopöydän ja vierustoverin näppäimistön välissä.

”Ulkopuolisuuden tunne väritti kaikkea olemistani Kiinassa”

– Minulla on aina ollut tarve lähteä kauas, halu kadota. Tunne siitä, että voin olla vapaa vasta, kun mikään ei ole itsestäänselvää, Emma sanoo.

Kiinassa mikään ei ollut itsestäänselvää. Pekingissä, miljoonien ihmisten joukossa, kieltä, kirjoitusta ja kulttuuria ymmärtämättömänä, Emma koki olevansa kuin ulkoavaruudessa tai veden alla.

– En osannut tulkita ympäristöäni. Se ulkopuolisuuden tunne, kuin olisin joku kaksoisagentti, väritti kaikkea olemistani siellä.

Samalla se teki kaikesta äärimmäisen mielenkiintoista. Emma rakastui kiinalaiseen kulttuuriin, ihmisiin, ruokaan, kieleen. Kiinalaisista kirjoitusmerkeistä eli hanzeista hän inspiroitui.

– Hanzien tulkinta oli kuin arvoituksen ratkaisemista. Tykkäsin miettiä, mistä mikäkin hanzi oli peräisin. Tämä voi kuulostaa naisvihamieliseltä, mutta esimerkiksi ”kahdella naisella” kirjoitettu merkki on verbi riidellä.

Emma yritti opiskella kiinaa – huonolla menestyksellä.

– Kirjoitin kauniita merkkejä, mutta puhuminen oli minulle vaikeaa. Kiinan kielessä on otettava huomioon toonit eli ääntämistavat. Sanan merkitys saattaa muuttua täysin, jos erehtyy toonista. Minun kiinankielinen nimeni oli Ai Ma. Ma voi tarkoittaa ääntämistavasta riippuen hevosta, äitiä tai muurahaista.

Suomeen Emma oli tietoisesti hyvin vähän yhteydessä. Hän oli ylpeä siitä, että pärjäsi itselleen oudossa kulttuurissa ilman tarvetta valittaa oloistaan jollekin tutulle ja turvalliselle ihmiselle.

Työkavereidensa kanssa Emma hitsautui tiiviisti yhteen, vaikka heillä ei oikein ollut yhteistä kieltä.

– Kommunikointi on paljon muutakin kuin puhumista. Kiinalaiset ovat hyvin sosiaalisia, yhteisöllisiä ja välittömiä. Kun ensimmäistä kertaa lähdin tiimin kanssa syömään, työparini otti minua kädestä kiinni ja kuljimme ravintolaan käsi kädessä. Olin, että mitä ihmettä!

”Homoseksuaalisuus pidetään Kiinassa piilossa”

Emma asui Pekingissä pienessä vuokrahuoneessa lähellä työpaikkaansa. Hän pyöräili kaikkialle, usein reitti kulki Tian’anmenin aukion kautta.

Töissä hän piirsi söpöjä eläinhahmoja ja niille taustoja. Tiimin projektina oli luoda mobiilipeli, joka jäljitteli Candy Crushia.

Työpäivät venyivät pitkälle iltaan, ja joskus myös viikonloppuihin sijoittui virallisia työpäiviä. Työn suuri määrä ei Emmaa haitannut, sillä hän oli tottunut siihen Suomessa.

– Enemmän häiritsi työpaikan tiukka hierarkia. Mitään ei tehty ennen kuin ylemmältä taholta tuli kuittaus.

Ja vaikka naispuolisia koodareita on Kiinassa enemmän kuin Suomessa, oli peliala muuten epätasa-arvoisempi kuin Suomessa. Kiinalainen yhteiskunta on ylipäätään hyvin patriarkaalinen, mikä heijastuu työelämään. Yleinen asenne kannustaa naisia naimisiin ja kotiin.

Pelifirmaan kuului myös asiakaspalveluosasto, jolla työskenteli paljon länsimaalaisia. Emma oli poikkeus, ainut länsimaalainen peligraafikko. Vapaa-ajallakin hän kulki omia polkujaan. Iltaisin hän lähti yksin Pekingin yöelämään, tutkimaan paikkoja ja ihmisiä.

Kaikki muuttui, kun Emma löysi Pekingistä vinkin avulla lesboalakulttuurin, ”lala-naisten” ryhmän. Naiset pitivät yhteyttä suljetussa WeChat-ryhmässä. Automaattisen käännösohjelman avulla Emma pysyi kärryillä siitä, mistä ryhmässä keskusteltiin. Kasvokkain he kommunikoivat englanniksi.

– Lala-kulttuuri vei minut täysin mukanaan. Kyse oli marginaaliryhmästä, mutta Kiinassa marginaaliinkin kuuluu valtavasti ihmisiä. Sain tyttöystäviä, joiden avulla koin oikeasti kotiutuvani.

Lala-alakulttuuriin kuului mielenkiintoisia piirteitä. Lalat esimerkiksi jakoivat lesbot T-, P- ja H-tyypeiksi. T:t olivat jätkämäisiä, P:t naisellisia ja H:t siltä väliltä.

– Minulta kysyttiin heti, olenko P vai T. Minut luokiteltiin P:ksi – kai pitkien hiusteni takia. Eniten hengasin T-porukoiden kanssa. He olivat hyvin kunniantuntoisia ja kumouksellisia. Näin heidät legendaarisen kiinalaisen naissoturi Mulanin manttelinperijöinä.

Emma vietti aikaa lesbobaarissa, kävi ystäviensä kanssa ratsastamassa Sisä-Mongolian aroilla ja vieraili erään tyttöystävänsä perheen luona maaseudulla.

– Homoseksuaalisuus ei ole laitonta Kiinassa, mutta piilossa se pidetään. Minäkin olin tyttöystävän kotona vain kaverin ominaisuudessa. Kiinassa perinteinen perhe on kaiken ydin, mikä tekee homoseksuaalien aseman hyvin hankalaksi.

Vaikka lalat olivat radikaaleja, ryhmässä oli paljon myös konservatiivisia piirteitä. Esimerkiksi monet T-lalat toteuttivat hyvin stereotyyppistä maskuliinisuutta, johon kuului mustasukkaisuutta ja väkivaltaa. Myös Emma joutui väkivallan uhriksi.

Paluu Suomeen oli käänteinen kulttuurisokki

Kun vuosi oli vierähtänyt, Emman oli aika päättää, lähteäkö vai jäädä. Hän päätti lähteä.

– En osannut kieltä, joten mahdollisuuteni edetä uralla olivat pienet. Samoihin aikoihin kuulin tilaisuudesta päästä töihin PlayRavenille. Lisäksi olin lala-porukoissa ajautunut ahdistavaan umpikujaan.

Rakkaiden työkavereiden hyvästeleminen ei ollut helppoa. Emma oli aina ollut ylpeä siitä, että hän ei itke. Loppuajasta hän vuodatti kyyneleitä liki päivittäin.

– Kiina oli minulle jonkinlainen aikuistumisriitti. Opin olemaan ihmisten kanssa ja luottamaan heihin, kiinalaisessa yhteisöllisyydessä on paljon hyvää. Ikävätkin kokemukset kasvattivat minua.

Suomessa Emman asunnon ikkunasta näkyy savusumun ja pilvenpiirtäjien sijaan sininen taivas ja puutarhakaupungin männyt. Emma keittää kahvia ja kurkistaa tyhjään jääkaappiin. Viime vuosi on taas mennyt syömättä ja nukkumatta, sillä hän on kirjoittanut vimmaisesti Kiinan-kokemuksiinsa pohjautuvaa kirjaa. Kaikki hyvä ja paha, mitä Emma Kiinassa koki, päätyi kirjan materiaaliksi.

– Luomistyö oli minulle myös tietynlaista terapiaa.

Kun Emma palasi Suomeen, hän koki käänteisen kulttuurisokin. Emma tiivistää sen niin, että hän hyppäsi nopeasta maasta hitaaseen. Kaipuu Kiinaan jäi, ja halu kadota on Emmassa edelleen.

– Olen avoin ajatukselle, että lähden taas jonnekin kauas.