Ihmiset ja suhteet

Näyttelijä Minka Kuustonen: ”Siskoni Iina on paras ystäväni”

Näyttelijä Minka Kuustonen, 31, opettelee purjehduksen alkeita ja haaveilee roolista toimintaelokuvassa. – Paras ystäväni on siskoni Iina. Jo koulussa lyöttäydyin hänen seuraansa, nyt olemme naapureita, Minka Kuustonen kuvailee.

Teksti:
Minna Nevalainen
Kuvat:
Heli Hirvelä/Otavamedia

Minka nähdään pääosassa heinäkuussa ensi-iltaan tulevassa kotimaisessa indie-elokuvassa, Wendy and the Refugee Neverlandissa. Elokuva oli ensin oppilastyö, mutta se pääsi lopulta elokuvateattereihin levitykseen.

Näyttelijä Minka Kuustonen, 31, opettelee purjehduksen alkeita ja haaveilee roolista toimintaelokuvassa. – Paras ystäväni on siskoni Iina. Jo koulussa lyöttäydyin hänen seuraansa, nyt olemme naapureita, Minka Kuustonen kuvailee.

Näyttelijä Minka Kuustonen, 31, kertoo Annan Juuri nyt -haastattelussa tämänhetkisestä arjestaan. Minka Kuustonen nähdään pääosassa kotimaisessa indie-elokuvassa Wendy and the Refugee Neverland, joka saa ensi-iltansa 21.7.2017.

”Ihailen toimeliaita ihmisiä”

”Rakkain arkirutiinini on aamukahvin keitto. Ostan papuja, jauhan ne kahvimyllyssä ja keitän kahvin mutteripannussa. Lopuksi lämmitän maidon. Joskus punnerran aamuisin, mutta sen jälkeen on heti kahvin vuoro. Kokkaan mielelläni ja kokeilen uusia reseptejä. Viimeksi tein pastakastiketta nyhtökaurasta. Vieraille tarjoan esimerkiksi vietnamilaisia rullia tai parsapastaa. Toivon, että minulla olisi aikaa kokata enemmän.

Minua ärsyttää se, että olen kotitöissä saamaton. Ihailen ihmisiä, jotka tarttuvat heti toimeen. He korjaavat vaikka rikki menneen oven kahvan tai repsottavan listan. Haaveilen, että oppisin toimeliaaksi. Käytän rahaa normaalisti, mutta en osaa olla kovin säästäväinen. Kun valmistuin näyttelijäksi, ostin asunnon Kalliosta samasta talosta kuin missä siskoni Iina asuu. Se on ollut hyvä investointi. Rahat menevät elämiseen: ulkona syömiseen ja asunnon maksamiseen. Jos rahaa joskus jää, lähden matkalle.”

Minka Kuustonen Iina-siskostaan: ”Hän on paras ystäväni”

”Hoidan ihmissuhteitani aktiivisesti. Paras ystäväni on siskoni Iina. Hän on aina ollut ”leikkikaverini”. Jo koulussa lyöttäydyin hänen seuraansa, nyt olemme naapureita. Hän jaksaa nauraa huonoillekin jutuilleni. Ystäväpiirini on laaja. Ihan viime aikoina olen saanut uusia ystäviä, joiden kanssa teen kesäretkiä ja opettelen purjehduksen alkeita.

Työviikkoni ovat usein kiireisiä. Tällä viikolla olen käynyt koekuvauksissa ja antanut haastatteluja. Nyt valmistaudun seuraavan pitkän elokuvan tekoon. Olen tutustunut käsikirjoitukseen ja harjoitellut murteella puhumista. Lisäksi harjoittelen Miitta Sorvalin ja Sanna Stellanin kanssa uutta näytelmää, Kaikki mieheni. Näytelmä saa ensi-iltansa Aleksanterin teatterissa syyskuussa.

Minka Kuustonen, 31.
Kuvia Minkan arjesta: ”Seurasin rooliani varten floristin työtä kantakukkakaupassani Syväsen Kukassa.”

Hemmottelen itseäni katsomalla tv-sarja House of Cardsin uusinta, viidettä kautta. Rakastan sitä, koska se on niin hyvin näytelty ja käsikirjoitettu. Koen hemmotteluksi myös sen, kun pääsen tekemään pitkää elokuvaa. Hoidan kauneutta kuuntelemalla kehoani ja mieltäni. Kuntoilen, syön hyvin ja tarvittaessa menen hierojalle. Koen, että itsestä huolehtiminen on myös tapa ylläpitää ammattitaitoani. Kuvauksissa on ihanaa tulla laitetuksi, arkena pyrin suojelemaan niin ihoani kuin hiuksianikin.”

”Seuraan Skam-näyttelijää somessa”

”Tykkään aloittaa harrastuksia, mutta en jaksa harrastaa kauhean pitkäjänteisesti. Elämäni aikana olen aloittanut monta harrastusta. Murrosikäisenä harrastin muun muassa tanssia ja kävin tennisleireillä. Iinan kanssa kävimme eräleireillä, mutta siellä kävimme lähinnä komeiden poikien vuoksi. Opin kyllä sytyttämään nuotion ja laskeutumaan alas kalliolta. Aikuisena olen kokeillut niin maastopyöräilyä kuin wushu kungfuakin. Taistelulajit kiinnostavat ylipäänsä. Haluaisin näytellä vielä joku päivä toimintaelokuvassa.

Nukun yleensä sikeästi enkä muista uniani. Viimeisimmässä unessani olin päätynyt Tuntemattoman sotilaan kuvauksiin. Olin kuvauksissa mukana salaa. Roikuin lentokoneesta. Koin syyllisyyttä, että tein niin. Menin pyytämään ohjaaja Aku Louhimieheltä anteeksi, mutta silloin elokuva muuttui animaatioksi.

Luen kirjoja liian vähän. Olen kova aloittamaan kirjoja, mutta sitten jätän ne kesken. Kirjan pitää heti napata ja olla hauska. Nyt luen norjalaisen kirjailijan Jo Nesbøn Janoa (suom. Outi Menna).

Päivitän Instagramia, se on sekä työ- että vapaa-ajan profiilini. Laitan sinne useimmiten kuvia, jotka liittyvät työhöni. En laita sinne koko elämääni. Seuraan somemaailmaa jonkin verran, esimerkiksi Skamin näyttelijän, Ulrikke Falchin profiilia, joka on kantaaottava ja siksi kiinnostava. Hän tekee performansseja omasta itsestään.”

Lue myös:

Putous-tähti Minka Kuustonen kertoo lukihäiriöstään: ”Epäonnistumisen pelko on tehnyt minusta supertunnollisen”

Putous-tähti Minka Kuustonen: ”Siskoni on tärkein peilini”

Iina Kuustonen: ”Hyväntekeväisyystyö on ollut parasta terapiaa”

Laura Malmivaara: ”Enää en koe mieheni menneisyyttä uhkana”

Hollywood-elokuvaan valittu Krista Kosonen: ”Minun on ollut vaikea nauttia onnistumisistani”

X