Ihmiset

Neulesuunnittelija Niina Laitinen oppi puikkotaidot vasta aikuisena vanhasta tekstiilityön kirjasta

Neulesuunnittelija Niina Laitisella on sukkapuikot mukana jopa jääkiekkokatsomossa.

Teksti:
Hannele Tavi
Kuvat:
Otava, Om-Arkisto, Unsplash

Niina Laitisen uusin neulekirja Villasukka­tarha ilmestyi jouluksi 2022.

Neulesuunnittelija Niina Laitisella on sukkapuikot mukana jopa jääkiekkokatsomossa.

Haluaisin matkustaa Pariisiin. Edellisessä, Villasukkien valtakunta -kirjassani tehtiin maailmanympärysmatka villasukkien muodossa, ja yhdessä sukkaparissa oli Eiffel-tornin kuva. Olen fiilistellyt kaupunkia vain leffoista ja kirjoista, mutta olisi hienoa päästä paikan päälle.

Olen harjoitellut äänikirjojen kuuntelemista. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni istuin nenä kirjassa. Penskana mökillä luin aitassa myrskylyhdyn valossa, kun sähköjä ei ollut. Nyt olen kuunnellut Agatha Christien dekkareita uudelleen. Ne ovat oivaltavia ja nerokkaita ja osaavat aina yllättää.

Fanitan neiti Marplea, joka usein neuloo ratkaistessaan rikoksia.

Jännitimme pitkään, toteutuisiko Raskasta joulua -joulukonsertti Oulussa keikkajärjestäjän konkurssin takia. Onneksi ei peruuntunut. Jos näin olisi käynyt, olisimme menneet katsomaan Kärppien ottelua. Jääkiekkokatsomossa on hyvä neuloa, mutta konserttiin en kutimia ota.

Ikoninen Eiffel-torni on Niina Laitiselle tuttu vain leffoista ja kirjoista.
Ikoninen Eiffel-torni on Niina Laitiselle tuttu vain leffoista ja kirjoista.

Ostoslistallani lukee glitterpinnejä pikkujouluihin ja tietysti joululahjoja. Itse odotan eniten äitini neulomia joululahjavillasukkia. Yleensä vien hänelle langat ja annan pari mallivaihtoehtoa.

Opettelin neulomaan aikuisiässä vanhan tekstiilityön kirjan avulla odottaessani esikoistani. Silloin äitini auttoi minua kantapään kanssa. Nykyään työnjako on kääntynyt niin päin, että äitini pyytää minulta apua, kun hän neuloo suunnittelemiani mallisukkia, joissa on uusia jippoja.

Vuosi sitten aloitin kansalaisopiston kurssilla kangaspuilla kutomisen. Olen kutonut pari mattoa, rantasaunalle pellavalaudeliinan ja vanhaan kiikkustuoliin pehmusteen. Keinutuoli on kyllä vielä korjaamatta.

Pehmeä alpakka sopii myös kangaspuilla kutomiseen.
Pehmeä alpakka sopii myös kangaspuilla kutomiseen.

Ihailen Hotelli Punkaharjun emäntää Saimi Hoyeria. Olemme pitäneet Punkaharjulla neuleretriittejä. Hän on ihana persoona, joka pitää sienikursseja ja tarinoi historiasta ja luonnosta. Toivon, että pystyisin itse suhtautumaan yhtä intohimoisesti asioihin, joita rakastan.

Haaveilen, että ehtisin uppoutua luonnonkasveilla ja sienillä värjäämiseen. Luonnosta saatavissa väreissä on sellainen taika, että millä tahansa lankoja värjää, kaikki sointuvat kauniisti yhteen.

Saan energiaa luonnossa liikkumisesta ja puutarhanhoidosta. Kesäisin minimoin työnteon ja pidän monta viikkoa taukoa neulomisesta. Silloin kupsutan rauhassa kukkapenkkejä. Ensi keväänä meille tulee kasvihuone vanhoista ikkunoista, joita olemme haalineet.

Mottoni on, etteivät asiat valittamalla parane. Olen sillä tavalla positiivinen ihminen, että ajattelen, ettei vastoinkäymisiä kannata jäädä murehtimaan. Sitten vain hoidetaan asiat parhaan mukaan ja mennään eteenpäin.

Annan juttusarjassa ajankohtaiset ihmiset paljastavat lempiasioitaan. Juttu on julkaistu Annan numerossa 50/2022.

X