Päivi tapasi miehensä 38-vuotiaana ja tiesi, ettei äitiyshaaveessa ollut aikaa hukattavaksi – viidessä vuodessa pari hautasi unelman, kunnes tapahtui ihme
Huono ihmissuhde sai Päivi Raatikaisen, 44, tekemään elämänmuutoksen 10 vuotta sitten. Hän vaihtoi asuinpaikkaa ja ammattia ja lähti seuraamaan unelmaansa. Edessä odotti uusi vaikea jakso elämässä.
Päivi Raatikainen on vaikeina hetkinä hakenut voimaa itsestään.
Huono ihmissuhde sai Päivi Raatikaisen, 44, tekemään elämänmuutoksen 10 vuotta sitten. Hän vaihtoi asuinpaikkaa ja ammattia ja lähti seuraamaan unelmaansa. Edessä odotti uusi vaikea jakso elämässä.
”Olin lapsena elämäniloinen runotyttö. Minusta puhuttiin Päivi-päivänsäteenä. Haaveilin rakkaudesta, isosta määrästä lapsia ja kirjailijan tai laulajan ammatista. Olin herkkä ja kiltti. Jos joskus oli murheita, pianon soittaminen auttoi minua.
Itsenäistyin varhain – uskalsin lähteä 15-vuotiaana yksin kielikurssille Englantiin. Heti 18 vuotta täytettyäni halusin muuttaa omaan kotiin.
Opettajankoulutuslaitoksella koin ensimmäisen suuren rakkauteni. Seurustelin vuoden portugalilaisen vaihto-opiskelijan kanssa. Intohimoinen ja huumaava suhde loppui isoon sydänsuruun. Onneksi löysin pian uuden rakkauden. Seurustelin opiskelukaverini kanssa tosi vakavasti kolme vuotta, kunnes hän yhtenä päivänä lopetti suhteen ilman kunnon selitystä.
Ero otti koville. Olin kuvitellut, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Menin jossain määrin rikki.”
Päivi Raatikainen: ”Minun piti pelastaa itseni”
”Muutin Jyväskylästä pienemmälle paikkakunnalle viran perässä. Töissä meni hyvin, mutta rakkaudessa olin eksyksissä. Olin niin loukattu ja suruissani jätetyksi tulemisesta, että hain lohtua ja hyväksyntää vääränlaisista suhteista. Vaikka kohtasin pettämistä ja väkivaltaa, en osannut lähteä suhteista heti pois.
”Kuvittelin parantavani hänet huumeriippuvuudesta.”
Käännekohdaksi tuli miesystävä, jolla oli isoja ongelmia elämässään. Luulin oikeasti olevani rakastunut. Kuvittelin muuttavani hänet ja parantavani hänet huumeriippuvuudesta – vein häntä lääkäriin ja terapiaan. Kunnes yhtenä uutena vuotena hän pahoinpiteli minut hotellihuoneessa.
Kuin hyökyaalto olisi mennyt ylitseni. Vasta silloin tajusin, missä hengenvaarassa elin. Jos halusin jäädä eloon, minun pitäisi pelastaa itseni ja lähteä uimaan.
Laitoin asuntoni myyntiin ja hommasin vuokra-asunnon Tampereelta. Ilmoitin kouluun, että joudun lähtemään pois. Tiesin tuottavani pettymyksen työnantajalleni. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun mietin pelkästään itseäni enkä ketään muuta.”
”Pyynikillä uudessa kodissani kysyin itseltäni, mitä oikeasti haluaisin elämältä. On vain yksi elämä. Miten käyttäisi sen niin, että se tuntuisi omalta?
Tunnistin musiikin kutsun ja pääsin vuoden kestävään artistikoulutukseen Ikaalisiin. Oli ihanaa keskittyä vain laulamiseen ja säveltämiseen ja elää vapaana kaikesta stressistä.
Sen vuoden aikana opin olemaan yksin ja onnellinen. En hakenut hyväksyntää, vaan opin tykkäämään itsestäni. Lopetin elämisen muita ihmisiä varten.
Rohkaistuin lähtemään uudelle urapolulle ja perustin toiminimen. Opetin laulua ja tein trubaduurikeikkoja.
Nykyään opetan kansalaisopistossa. Olen löytänyt unelmieni työn. Nautin siitä, ettei minulla ole yrittäjän taloudellista vastuuta, mutta saan kuitenkin suunnitella työni itsenäisesti.”
Vauvamuskarit olivat erityisen raskaita
”Tapasin mieheni Vesan karaokebaarissa. Ihastuin hänen lauluääneensä ja komeuteensa. Vesa on kiltti, rehellinen ja herkkä.
Melkein heti aloimme puhua vauvasta. Olin haaveillut äitiydestä koko elämäni. Olin jo 38. Tiesin, ettei aikaa ollut hukattavaksi.
Vauva olisi saanut tulla koska vain, mutta sitä ei alkanut kuulua. Vuoden päästä otimme käyttöön ovulaatiotestit, mutta niistäkään ei ollut apua. Lapsettomuushoitoihin emme halunneet lähteä.
Se oli vaikea jakso elämässäni. Lapsettomuuden kipu on ollut minulle ennen kaikkea ulkopuolisuuden tunnetta. Olin jo aikaisemmin kokenut eri työyhteisöissä huonommuutta muihin naisiin nähden. Muut kertoivat lapsistaan, mutta minä en voinut. Erityisen raskasta oli vetää vauvamuskareita. Muut olivat äitejä, minä en.
Olen aina kääntynyt itseeni päin, kun on ollut vaikeita tilanteita. Olen saanut sisältäni eniten voimaa. Niin tässäkin asiassa. Helpotti, kun tajusin, etten voi tehdä vauva-asialle yhtään mitään. Se ei ole käsissäni.
Aloin ajatella, että ehkä minua ei ollut tarkoitettukaan äidiksi. Päätin olla miettimättä asiaa. Sen sijaan panostin työhöni ja parisuhteeseen. Arkemme oli tosi mukavaa Vesan kanssa. Kävimme usein kaksin ulkona syömässä ja tanssimassa. Melkein joka toinen viikonloppu kävimme laulamassa karaokea.”
Lue myös: Hanna tuli raskaaksi lapsettomuushoidoilla: ”Voisinpa lähettää luovuttajalle kiitoksen”
”Halusin puhua lapsettomuudesta rohkaistakseni muita”
”Muutimme yhteen vasta puolitoista vuotta sitten, kun olimme seurustelleet viisi vuotta. Suunnittelimme itse omakotitalon, jonka Vesa sitten rakensi.
Perheeseeni tuli samalla myös toinen uusi ihminen: Vesan teini-ikäinen poika. Hän asuu meillä joka toinen viikko. En ole halunnut ottaa kasvattajan roolia Sulon kanssa. Olen isän naisystävä, yksi aikuinen lisää Sulon elämässä. Uskon huumoriin ja lempeyteen lasten kanssa. Olen aina kuulolla, jos Sulo haluaa jutella kanssani.
”Muut kertoivat lapsistaan, mutta minä en voinut.”
Muuton jälkeen huomasin nopeasti, että uusi asumismuoto – enemmän tilaa, lähempänä luontoa – teki hyvää minulle. Pystyin rentoutumaan eri tavalla kuin ennen. Saunoimme ja nautimme poreammeestamme Vesan kanssa. Teimme usein yhdessä ruokaa.
Vuosi sitten kesäkuussa päätin kirjoittaa blogiini siitä, että olen halunnut äidiksi. Tuntui tärkeältä, että ihmiset tietävät, että olen yrittänyt lasta, mutta en ole vain saanut sitä ja sen takia en ole äiti. Kirjoittamisen jälkeen tunsin oloni keventyneeksi. Blogista tuli hyvää palautetta. Sain paljon tukea ihmisten kommenteista.
Uskon elämässä avoimuuteen. Sen kautta voimme auttaa toinen toisiamme täällä. Meissä jokaisessa on voima, joka auttaa vaikeissa hetkissä, esimerkiksi muutoksissa. Halusin ulostulollani rohkaista ihmisiä.”
Ihme tapahtuu
”Blogitekstistä oli kulunut vain viikko, kun yhtäkkiä tunnistin olevani raskaana. Tein raskaustestin ja näytin sen Vesalle. Emme voineet uskoa asiaa todeksi. Olin 43, ja ensimmäistä kertaa raskaana.
Maaliskuussa meille syntyi ihana, pieni poika. Itkimme molemmat, kun saimme hänet syliin ensimmäisen kerran. Hetki oli pakahduttava.
Se rakkaus, jonka hän toi mukanaan, on jotain niin ääretöntä, etten tiennyt sellaista olevan. Tunnen sen välillä melkein kipuna.
Olen täynnä kiitollisuutta. Joka kerta, kun katson vauvaa – monta kertaa päivässä ja tunnissa – tunnen ihmeen. Vieläkin puhumme hänestä ihmeenä.”
Päivi Raatikaisen haastattelu julkaistiin Annan numerossa 31/2021.
Kommentit
”Lapsettomuushoitoihin emme halunneet lähteä” ei mielestäni ole kommentti joka voisi herättää pelkoa lapsettomuushoitoja kohtaan – en avannut syitämme tähän päätökseen (talouden mainitsin kommenteissa). En ole pelännyt enkä pelkää lapsettomuushoitoja. Ja on tosiaan hienoa että on olemassa myös” kevyitä” hoitoja👍
Kommentit
Ihana tarina ❤️. Elämässä ei aina saa mitä haluaa, mutta saa sen mitä tarvitsee, kun on siihen valmis. Paljon onnea teille ❤️.
Kiitos💗🙏
Elämä on epäreilua ja nämä tällaiset jutut vaan lisäävät niiden tuskaa, jotka eivät sitä lasta saa.
Joilla tahto ja halu riittää käymään lapsettomuushoidot, keskenmenot, tuskat ja pettymykset. Mutta sitä ”hups saatiin sittenkin”, ei kuitenkaan koskaan tule.
Ei muidenkaan elämä ole ruusuilla tanssimista ja ei lapsi ole mikään palkinto vaikeuksista.
Olen samaa mieltä kanssasi- elämä on epäreilua ja tuskin kenenkään kohdalla ruusuilla tanssimista. Minulla on kokemusta myös keskenmenoista ja lapsettomuushoitoihin olisi riittänyt tahto vaan ei talous. En pidä lastani palkintona mistään. Olen pahoillani jos tämä juttu aiheutti sinulle pahaa mieltä. Toivon sydämestäni sinulle kaikkea hyvää ja toiveidesi toteutumista (vaikka sitten ihmeen kautta kuten omalla kohdallani) 💗
Tässä jutussa ei sanottu tai edes vihjattu, että lapsi olisi joku palkinto. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että elämä ei ole reilua eikä ruusuilla tanssimista, mutta ne eivät liity lapsen saamiseen mitenkään. Olen pahoillani puolestasi.
”Lapsettomuushoitoihin emme halunneet lähteä” kuulostaa oudolta, sillä hoito saattaa olla myös hyvin helppo. Joskus hoito on vain parin kuukauden lääkekuuri tai muutama ovulaatiota auttava pistos. Ei pitäisi pelotella ihmisiä asialla.
”Lapsettomuushoitoihin emme halunneet lähteä” ei mielestäni ole kommentti joka voisi herättää pelkoa lapsettomuushoitoja kohtaan – en avannut syitämme tähän päätökseen (talouden mainitsin kommenteissa). En ole pelännyt enkä pelkää lapsettomuushoitoja. Ja on tosiaan hienoa että on olemassa myös” kevyitä” hoitoja👍
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous