Ihmiset

Pohjois-Irakissa pakolaisia auttava Marja Baumgartner: ”Autan, koska minun on mahdollista tehdä jotakin”

Marja Baumgartnerin, 75, elämänpolku yhtyi jo vuosia sitten Kurdistanissa asuvien jesidien kanssa. Nykyään Marja matkustaa säännöllisesti Pohjois-Irakin pakolaisleireille auttaakseen Isisin vainon kohteeksi joutuneita jesidinaisia ja -lapsia. – Kaikkia et voi auttaa, mutta auta niitä, jotka osuvat tiellesi, hän ajattelee.

Teksti:
Tiina Suomalainen
Kuvat:
Jonne Räsänen, Marja Baumgartnerin Kotialbumi, Kuva Jesidinaisesta Lapsineen

Sveitsissä asuva suomalainen Marja Baumgartner kiinnostui jesideistä jo teinityttönä 1950-luvulla. Nykyään hän avustaa Isisiä paenneita ja vankeina olleita jesidejä pakolaisleireillä.

Marja Baumgartnerin, 75, elämänpolku yhtyi jo vuosia sitten Kurdistanissa asuvien jesidien kanssa. Nykyään Marja matkustaa säännöllisesti Pohjois-Irakin pakolaisleireille auttaakseen Isisin vainon kohteeksi joutuneita jesidinaisia ja -lapsia. – Kaikkia et voi auttaa, mutta auta niitä, jotka osuvat tiellesi, hän ajattelee.

Pakolaisleiri levittäytyy Pohjois-Irakin aavikolle. Tuuli paukuttaa telttojen pressuja, lapset juoksentelevat pölyisillä kujilla, naiset kantavat vesikanistereita.

Suomalainen Marja Baumgartner ohjataan erääseen telttaan. Teltan perällä tätinsä kainalossa istuu hädin tuskin 15-vuotias jesidityttö Shahla, joka haluaa kertoa Marjalle tarinansa.

Sanat tulevat nopeasti ja sävyttöminä. Kuin konepistooli papattaisi, miettii Marja. Hän tietää, että tyttö ei voi pysähtyä ajattelemaan. Se olisi liian raskasta.

”Marja kuuntelee Shahlan tarinaa, pakottaa kyyneleet pysymään loitolla ja kirjoittaa muistiin kaikki kauheat sanat.”

Vuonna 2014 Isis hyökkäsi Kurdistanin jesidikyliin. Alkoi kansanmurha: Tuhansia jesidejä tapettiin, tuhansia naisia ja lapsia otettiin orjiksi. Tytöistä ja nuorista naisista tehtiin Isis-miesten seksiorjia. Näin kävi myös Shahlalle.

Marja kuuntelee Shahlan tarinaa, pakottaa kyyneleet pysymään loitolla ja kirjoittaa muistiin kaikki kauheat sanat. Hän miettii, että onneksi hänellä on kynänsä ja paperinsa. Hän voi keskittyä työhönsä ja toimia kuin kone.

Miten 75-vuotias isoäiti päätyi jesidien pakolaisleirille?

Isisiä paennut jesidinainen lapsineen marraskuussa 2015 Kreikan Lesboksen saarella.

Miten 75-vuotias isoäiti, Sveitsissä asuva Marja Baumgartner päätyi Pohjois-Irakiin, jesidien pakolaisleirille?

Marjan ja jesidien tarina alkaa kaukaa, 1950-luvun Helsingistä, jossa teini-ikäinen Marja luki kiinnostuneena kaikkea itämaista kertovaa. Marjaa vaivasi kaukokaipuu. Kun muut haaveilivat Lontoosta tai Pariisista, Marja unelmoi paikoista, joissa kukaan muu länsimaalainen ei ollut käynyt.

Erityisen vaikutuksen häneen teki saksalaisen kirjailijan Karl Mayn ”villistä Kurdistanista” kertova seikkailuromaani. Se kertoi jesidikansasta, joka taisteli Pohjois-Irakin vuorilla. Jostain syystä jesidit jäivät vaivaamaan Marjaa. Hän mietti, oliko kansaa olemassakaan vai oliko kaikki satua. Tietoa jesideistä oli hyvin vähän saatavilla.

Aikuistuttuaan Marja avioitui sveitsiläisen miehen kanssa, muutti Zürichiin ja sai kaksi lasta. Teini-iässä Marjan tytär luki samat Karl Mayn seikkailukirjat kuin äitinsä aikoinaan. Marjassa virisi vanha innostus: hän lähtisi Irakiin ja etsisi jesidit.

Ensimmäiset matkat Irakiin

Marjan entisestä oppaasta Falah Mustafasta tuli sittemmin Irakin Kurdistanin ulkoministeri. Kaksikko on tuntenut toisensa vuodesta 1991.

Marja matkusti Irakiin ensimmäistä kertaa vuonna 1989. Hän halusi tutkia maata ja työskenteli samalla freelance-toimittajana tehden juttuja suomalaisiin lehtiin ja radioon.

– Ensimmäinen matkani oli uteliaan ja vähän naiivinkin naisihmisen katselmus maan kulttuuriin. Olisin halunnut mennä myös pohjoiseen Kurdistaniin jesidien maille, mutta minulle sanottiin, ettei se ole mahdollista.

Toisella matkallaan seuraavana vuonna Marja päätti lähteä Pohjois-Irakiin omin päin. Kukaan ei puuttunut hänen matkustamiseensa, vaikka jesidien kaupunki Sinjar sijaitsi ulkomaalaisilta kielletyllä alueella.

Tähdet olivat Marjan puolella, sillä Sinjarissa hän tutustui paikalliseen poliisipäällikköön, joka oli jesidiemiirin poika. Marja sai kutsun jesidien pyhään paikkaan Laleshiin, jossa vietettiin uskonnollista juhlaa. Hän pääsi seuraamaan pyhiä seremonioita ja kuuntelemaan tarinoita jesi-dien historiasta.

– Olin niin onnellinen, kun olin vihdoin löytänyt jesidit. He olivat aivan ihania ihmisiä. Seurasin heidän tapojaan ja tein muistiinpanoja vihkooni.

Harva jesidinainen puhui englantia, mutta se ei estänyt vuorovaikutusta. Naiset antoivat Marjalle rimpsumekkojaan, kuljettivat häntä kädestä pitäen paikasta toiseen ja veivät Laleshia ympäröiville kukkuloille.

Jopa 200 000 jesidiä elää edelleen pakolaisina. Paluu kotiseudulle on vaikeaa tai mahdotonta, koska kylät ja kaupungit ovat tuhoutuneet pommituksissa eikä infrastruktuuri toimi.

Viikko jesidien luona päättyi järkytykseen: Saddam Hussein oli hyökännyt Kuwaitiin. Irakissa oleskelevat ulkomaalaiset jäivät maahan panttivangeiksi. Virallisesti he olivat ”vieraina”.

– Suurlähetystöstä pääsin soittamaan kotiin perheelleni, joka oli tietysti peloissaan. Rauhoittelimme toisiamme ja vakuutimme, että kaikki selviäisi pian.

Viiden viikon kuluttua Marja pääsi lentämään pois Irakista saksalaisten järjestämällä lennolla.

Sodan keskellä

Kun Persianlahden sota alkoi, Marja kävi toimittajana seuraamassa sotaa Irakissa. Aina kun mahdollista, hän vieraili myös jesidien luona. Hän solmi heidän kanssaan ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet tähän päivään asti.

Marja reissasi muuallakin. Hän oli muun muassa Nepalissa raportoimassa Tiibetin pakolaisista ja perustamassa soppakeittiötä katulapsille.

Miehensä kuoltua vuonna 2003 Marja myi asuntonsa ja matkusti Etelä-Amerikkaan miettimään, mitä tekisi elämällään. Kolme vuotta kului Perussa, toiset kolme Malesiassa merenrantatalossa.

– Päätin jäädä Malesiaan loppuiäkseni. Huomasin kuitenkin, että minun oli vaikea tottua ilmastoon, joten palasin Sveitsiin.

Vaikka Marja ei käynyt enää Irakissa, hän seurasi jatkuvasti maan tapahtumia. Saddamin kukistamisen jälkeen sunnit ja shiiat olivat alkaneet taistella toisiaan vastaan. Pohjoisen Kurdistanissa tilanne oli kuitenkin rauhallinen ja parempi kuin vuosiin.

Samaan aikaan Isis vahvistui Irakissa. Kun Syyrian sota alkoi, Isis pääsi levittäytymään laajemmalle.

Laleshin jesiditemppelin tulenkantaja sytyttää joka ilta ennen auringonlaskua soihtuja jesidien pyhiin kohteisiin.

”Puhun ihmisyyden nimissä, auttakaa meitä”

Sähköposti tuli yllättäen vuonna 2014. Kirjoittajana oli Jemal, Marjan entinen Irakin-opas. Jemal kirjoitti, että Isis oli hyökännyt Mosuliin, Kurdistan oli kaaoksessa ja ihmisiä pakeni.

Saman vuoden elokuussa Marja oli Suomessa kesämökillään, kun hän alkoi selata tv-kanavia. CNN:llä oli menossa arabiankielinen debatti Bagdadista, maan parlamentista. Lähetyksessä kerrottiin, että Isis-terroristit olivat juuri vallanneet Sinjarin ja tappaneet tuhansia jesidejä ja tuhansia oli pakomatkalla vuorten yli.

”Kaikki se, mitä olin nähnyt ja kokenut vuosia sitten Kurdistanissa, heräsi eloon. Tajusin, että olin ollut liian kauan poissa sieltä.”

Kamerat siirtyivät nuoreen naiseen, joka vaati hysteerisenä huomiota. Marja hätkähti: hän tunsi naisen. Kyseessä oli erään jesiditohtorin tytär ja maan ainoa jesidikansanedustaja.

Nainen kertoi, että jesidejä teurastetaan parhaillaan. Miehiä tapetaan ja naisia myydään orjamarkkinoilla. Paossa olevat kuolevat vuorilla nälkään ja janoon.

”Puhun ihmisyyden nimissä, auttakaa meitä”, nainen aneli.

Marjasta tuntui kuin salama olisi iskenyt häneen.

– Kaikki se, mitä olin nähnyt ja kokenut vuosia sitten Kurdistanissa, heräsi eloon. Tajusin, että olin ollut liian kauan poissa sieltä.

Jesidityttö Shahla joutui Isisin seksiorjaksi. Marja on tehnyt jesideistä ja heidän kohtalostaan kirjan, joka ilmestyy syksyllä todennäköisesti omakustanteena.

Marraskuussa 2014 Marja saapui jälleen Kurdistaniin. Kohdatessaan kotiseudultaan paenneita jesidejä hän kuuli yhä uudestaan saman tarinan. Kun Isisin terroristit tulivat, he käskivät kaikki kyläläiset yhteen. Miehet erotettiin naisista. Poikia pyydettiin nostamaan paita. Jos heillä kasvoi karvoja, heidät vietiin sivummalle ja tapettiin miesten kanssa. Myös iäkkäämmät naiset tapettiin. Nuoremmat naiset ja lapset kerättiin yhteen ja lastattiin busseihin.

”Jopa 8-vuotiaita on raiskattu”

Pakolaisleirin teltassa on hiljaista. Shahla saa kerrottua tarinansa loppuun kuiskaten ja itkien. Hänet myytiin 12 eri miehelle. Hän halusi kuolla, jotkut hänen kohtalotovereistaan tappoivatkin itsensä. Isis-vaimot syöttivät Shahlalle ehkäisypillereitä, sylkivät ja potkivat häntä.

Jesidien uskonto on sekoitus zarathustralaisuutta, manikealaisuutta, juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Isisin silmissä he ovat vääräuskoisia paholaisia.

Isisillä oli nettisivuja, joilla he ilmoittivat myytävistä jesideistä. Joskus omaiset saivat haalittua ja lainattua rahat kasaan. Myös Kurdistanin hallitus auttoi ostamaan jesidejä vapaaksi. Shahla yritti paeta neljä kertaa, mutta aina hänet saatiin kiinni. Lopulta hänet ostettiin vapaaksi 10 000 dollarilla.

Täti halaa Shahlaa. Hän kertoo, että päivisin tämä saattaa istua nurkassa ja huojuttaa itseään tuntikausia.

Joskus öisin tyttö näkee painajaisia ja huutaa äitiä ja isää avuksi. Heidän kohtalostaan ei ole tietoa.

– Näitä tarinoita on lukemattomia. Jopa 8-vuotiaita on raiskattu. Tytöt ja naiset ovat rikki ulkoa ja sisältä, Marja sanoo.

Marja tapasi Isisin seksiorjaksi joutuneen Nadia Muradin Laleshissa joulukuussa 2018.

Alussa jesidinaisten ja -tyttöjen oli vaikea kertoa raiskauksista, koska Lähi-Idän kulttuureissa raiskaus on häpeällinen asia. Mutta hiljalleen yhä useampi on uskaltanut avata suunsa. Rohkaisevana esimerkkinä on toiminut Nadia Murad, joka pääsi pakenemaan seksiorjuudesta. Murad tuli kokemuksineen julkisuuteen, ja hän on kirjoittanut kokemuksistaan myös kirjan Viimeinen tyttö. Ihmisoikeusaktivistiksi ryhtyneelle Muradille myönnettiin viime vuonna Nobelin rauhanpalkinto.

”Jesidinaisissa on valtavasti voimaa ja rohkeutta”

Marja on palannut pakolaisleireille yhä uudestaan. Hän on haastatellut yli sataa Isisin vankina ollutta tyttöä ja naista. Näitä tarinoita on päätynyt myös Kurdistanista ja jesideistä kertovaan kirjaan, jota hän parhaillaan viimeistelee.

– Vaikka kokemukset ovat kovia, on naisissa valtavasti voimaa ja rohkeutta. Kaikesta huolimatta he jaksavat pyörittää arkea leireillä ja pitää huolta lapsistaan.

Surullisen tarinan surullinen sivujuonne on se, että jesidien hengellisen neuvoston päätöksellä raiskauksien tuloksena syntyneitä lapsia ei oteta osaksi jesidiyhteisöä.

– Päätöstä on vaikea hyväksyä. Naisilla on kaksi mahdollisuutta: joko jäädä jihadistien pariin tai sitten hylätä lapsensa.

Ensimmäistä kertaa leirille matkustaessaan hän ei vielä ajatellut voivansa auttaa jesidejä.

– Mutta kun istuin erään pakolaisteltan lattiapatjoilla kuuden orvon jesidilapsen kanssa ja kuuntelin heidän kertomustaan paosta, ajattelin, että kyllä minä jotain voisin tehdä. Kerroin lapsista ystävilleni, ja päätimme perustaa kummikerhon.

Marjan kummikerho on hankkinut avustettaville naisille ompelukoneita.
Marjan kummikerho on hankkinut avustettaville naisille muun muassa ompelukoneita.

Marja perusti jesidinaisia ja orpolapsia avustavan Hope for the Yezidis -kummikerhon vuonna 2016. Tällä hetkellä avustettavina on 25 lasta ja 10 naista. Kummikerho toimii suusta suuhun -menetelmällä ja Facebookissa.

– Autan, koska he tarvitsevat apua ja minun on mahdollista tehdä jotakin. Ostamme heille muun muassa pesu- ja ompelukoneita. Viemme perheille myös rahaa ja lapsille pehmoleluja.

Niin paljon surua ja tuskaa – onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha?

– Ihmisyys – mikä vaikea sana. Mietin jatkuvasti sitä, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha. On vaikea uskoa ihmisen hyvyyteen silloin, kun muistelee historiaa ja ihmisten tekemiä julmuuksia. Tällaisia raakuuksia voi tapahtua missä vain, myös nykyaikana ja Euroopassa, kuten Jugoslavian sodassa, Marja sanoo.

Marja on uupunut kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Hän aikoo kuitenkin jatkaa jesidien auttamista niin kauan kuin terveyttä riittää. Uusi matka Kurdistaniin on suunnitteilla ensi syksyksi.

– Olen kuunnellut ja nähnyt niin paljon surua ja tuskaa, että olen tullut allergiseksi kaikelle pahalle, ilkeille sanoille, epäystävällisyydelle, vihalle ja television rikosjutuille. Rikosromaaneja en halua myöskään lukea. Jos luen rakkaustarinaa, luen ensin sen lopun. Ja jos päähenkilöt eivät saa toisiaan, jätän kirjan lukematta.

”Olen kuunnellut ja nähnyt niin paljon surua ja tuskaa, että olen tullut allergiseksi kaikelle pahalle.”

Kun Marja tapaa ihmisiä, hän ei ajattele, mihin uskontoon tai puolueeseen he kuuluvat. Hänellä ei ole lokeroita vaan kori, jonne hän sujauttaa kaikki maailman ihmiset.

Kaikkia et voi auttaa, mutta auta niitä, jotka osuvat tiellesi, Marja ajattelee. Hänen tielleen ovat osuneet jesidit.

– Minä olen ottanut heidät omakseni ja he minut.

Marja Baumgartnerin Yksi meistä -haastattelu julkaistiin Anna-lehdessä nro 25-26.

X