Ihmiset

Pojan kuoleman kokenut australialaistaiteilija Danelle Bergstrom päätyi Ahvenanmaalle ja sai karulta saarelta voimaa elämänmuutokseen: ”Rakastuin uudestaan elämään”

Ruotsalaisten sukujuurien selvittäminen johdatti australialaisen kuvataiteilija Danelle Bergstromin, 62, Ahvenanmaalle. Syrjäisellä saarella vietetty aika antoi sysäyksen elämänmuutokseen.

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Kristiina Kurronen

Danelle Bergstromille oli kehuttu Suomen luontoa, ja kun hän tuli ensimmäisen kerran Ahvenanmaalle, maisemat tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen. Tässä hän on kuvattuna Helsingissä.

Ruotsalaisten sukujuurien selvittäminen johdatti australialaisen kuvataiteilija Danelle Bergstromin, 62, Ahvenanmaalle. Syrjäisellä saarella vietetty aika antoi sysäyksen elämänmuutokseen.

Miten lyö sydän, joka ei koskaan pysähdy? Sitä Danelle Bergstrom ei olisi saanut tietää, jollei hän olisi elokuussa vuonna 2016 saapunut taiteilijaresidenssiin Källskärin saarelle Ahvenanmaalle. Karulla ja syrjäisellä saarella oli vaatimaton mökki, jossa australialainen kuvataiteilija aikoi viettää kaksi viikkoa.

Danellella oli tapana katsella tuntikausia merta. Aallot löivät rantakallioihin ja vetäytyivät takaisin, rantaan ja takaisin.

Tällainen on meren sydämenlyönti, hän mietti. Se jatkuu ikuisuuksiin.

Mieleen nousi toinenkin ajatus. Vasta nyt, liki 60-vuotiaana, hän oli valmis näkemään meren.

Isä palasi Ruotsiin, kun Danelle oli 5-vuotias

Miten Danelle päätyi tuulen pieksemälle saarelle Suomeen? Ensin on palattava ajassa taaksepäin Sydneyyn 1950-luvulle. Siellä eräs australialainen nainen rakastui ruotsalaiseen laivainsinööriin ja sai tämän kanssa kaksi tytärtä. Eräänä päivänä mies lähti. Toinen tytöistä heijasi itseään keinuhevosen päällä talon verannalla ja odotti. Isä ei tullut koskaan takaisin.

Äiti kävi töissä mainostoimistossa ja eteni urallaan esimieheksi asti. Hän kasvatti yksin tyttäriään, ja vaikka äidillä oli taloudellisesti tiukkaa, lasten elämä oli henkisesti rikasta. Kotona soitettiin musiikkia, piirrettiin, maalattiin ja luettiin.

Toinen tytöistä, se, joka odotti isää verannalla, oli Danelle.

– Olin 5-vuotias, kun isä lähti, ja kun vartuin, yritin kysellä hänestä äidiltäni. Vaistosin joka kerta, että aihe oli hänelle arka, joten annoin asian aina olla.

Kuvataiteita rakastavasta Danellesta tuli kuvataideopettaja ja sittemmin kuvataiteilija, joka tunnetaan Australiassa maisemamaalauksistaan ja potreteistaan.

Vuosien varrella hän pohti usein juuriaan ja oli kiinnostunut kaikesta, mikä liittyi Ruotsiin. Huomaavaisuudesta äitiään kohtaan hän ei kuitenkaan alkanut selvittää, mitä isälle oli tapahtunut. Sitten elämäkin vei mennessään.

Danelle meni naimisiin ja sai 1980-luvulla kaksi lasta, Shannanin ja Alexarndran. Liitto ei kestänyt, ja hän muutti lasten kanssa vuonna 1997 Hill Endiin, vanhaan kultakaivoskylään Sydneyn luoteispuolelle. Shannan oli tuolloin 14 ja Alexarndra 11.

Lapset viihtyivät Hill Endissä. Varsinkin Shannan, joka oli luontoihminen ja rakasti eläimiä. Kerran poika tuli innosta puhkuen kotiin: hän oli löytänyt taivaan! Seuraavana päivänä perhe lähti pojan johdattamana eväsretkelle. Shannan oli merkannut reitin kivillä ja oksilla. Danelle ja Alexarndra seurasivat poikaa kaksi tuntia, kunnes saapuivat kumipuiden reunustamalle kauniille aukealle, jossa pehmeä auringonvalo siivilöityi lehvistön läpi.

– Tosin myöhemmin selvisi, että aukea oli vain kymmenen minuutin päässä kotitalosta. Shannan oli löytänyt ”irlantilaisen oikopolun”, Danelle naurahtaa.

Yksinhuoltaja-arki muuttui, kun Danelle tapasi näyttelyn avajaisissa miehen. Danellesta tuntui, että hän oli tavannut ihmisen, joka todella ymmärsi häntä.

– Se oli rakkautta, olimme täydelliset toisillemme.

Danellesta tuli kuvataideopettaja ja kuvataiteilija. Vuosien varrella hän pohti usein juuriaan ja oli kiinnostunut kaikesta, mikä liittyi Ruotsiin.
Danellesta tuli kuvataideopettaja ja kuvataiteilija. Vuosien varrella hän pohti usein juuriaan ja oli kiinnostunut kaikesta, mikä liittyi Ruotsiin.

Danelle vaikeni vuosia poikansa kuolemasta

Kesällä 2000 Alexarndra kiinnitti Hill Endissä kodin seinälle sydämen muotoon perhevalokuvia. Sydämen keskelle hän laittoi Shannanin kuvan.

Iltapäivällä tulivat poliisit. He eivät olleet kylältä, ja Danelle arvasi heidän ilmeistään, että jotakin pahaa oli tapahtunut. He kertoivat, että 17-vuotias Shannan oli kuollut onnettomuudessa.

Ensin Danelle ei tuntenut mitään, hän ei voinut uskoa tapahtunutta todeksi. Hän vain halasi tytärtään.

– Kärsin hänen puolestaan, koska he olivat niin läheisiä.

Kuvakollaasin alla oli pieni pöytä, jolla paloi kynttilöitä. Alexarndra oli asetellut kuvat seinälle ja sytyttänyt kynttilät yhdeksältä aamulla, samaan aikaan, kun Shannan oli kuollut. Se tuntui oudolta.

Danelle ei muista paljoa seuraavista päivistä, kuukausista, vuosistakaan. Kipu oli sietämätön.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin Danelle pystyi taas pitämään näyttelyitä. Hän koki, että maalaukset olivat liian paljaita: kaikki näkisivät niistä, mitä hän oli kokenut ja tuntenut. Kun hän ymmärsi, että ihmiset heijastivat kuviin omia tunteitaan, hän vapautui. Hän oli suojassa.

Vuosia Danelle vaikeni poikansa kuolemasta, koska siitä puhuminen tuntui liian tuskalliselta. Jos illallisilla joku kysyi, montako lasta hänellä oli, hän vastasi, että kaksi, ja toivoi, että keskustelu jäisi siihen. Mutta yleensä ihmiset kysyivät lisää. Mitä lapsesi tekevät? Missä he asuvat?

– Vastasin kysymyksiin, kunnes jonkin seuraavan kysymyksen jälkeen se muuttui liian vaikeaksi.

Nelisen vuotta sitten hän otti suuren askeleen ja avautui Shannanin kuolemasta näyttelynsä avajaisissa Sydneyssä.

– Yritän nykyisin olla niin avoin kuin pystyn. Ehkä se vaikuttaa siihen, että kun ihmiset tietävät, he eivät enää kysy.

Yhteys ruotsalaisiin sukulaisiin löytyi

Shannanin kuolemasta oli kulunut pari kuukautta, kun Danelle lähti tyttärensä kanssa Ruotsiin Göteborgiin. Se oli hänen ensimmäinen matkansa isän jäljille.

Selvitystyön hän oli aloittanut jo 1990-luvun lopulla, kun hänen äitinsä oli sairastunut vakavasti. Tuolloin Danellelle oli tullut voimakas tarve saada tietää, mitä isälle oli tapahtunut. Hän oli soittanut viranomaisille Ruotsiin ja saanut selville, että isä oli menehtynyt jo 1980-luvulla. Myöhemmin hän oli soittanut uudestaan ja saanut kuulla, että hänellä oli kaksi siskopuolta ja setä. Sen jälkeen hän alkoi pitää yhteyttä siskoihinsa.

Ensimmäinen Ruotsin-matka oli raskas. Danelle oli vielä sekaisin surusta.

– Mieheni ajatteli, että matka auttaisi minua. Hän tarkoitti hyvää, mutta jälkikäteen ajatellen oli todella outo päätös lähettää meidät sinne.

Danelle ja Alexarndra kompuroivat lentokoneeseen.

– Yhtä hyvin olisin voinut lähteä Timbuktuun – hyvä, että juuri ja juuri käsitin, minne olin menossa.

Hän meni siskonsa taloon, jossa isä oli asunut. Hänelle annettiin äidin vanha vihkisormus, joka oli ollut isällä, ja lahjoja, joita äiti oli lähettänyt isälle tämän lähdettyä. He kävivät myös isän haudalla.

– Yritin vasta sisäistää, että poikani oli kuollut, ja yhtäkkiä seisoin isäni haudalla ja yritin ymmärtää, mitä se minulle tarkoittaa.

Vaikka matka oli vaikea, Danelle piti tulevina vuosina yhteyttä sukulaisiinsa. Siitä seurasi paljon hyvää.

Vuonna 2011 hän matkusti vuoden ajan ympäri Ruotsia tutustuen maan luontoon ja kulttuuriin. Vuotta myöhemmin hän piti Göteborgissa ensimmäisen Ruotsin-näyttelynsä. Galleriakontaktin hän oli saanut setänsä avulla. Ja sitten sikäläiset galleristit vinkkasivat hänelle Ahvenanmaan taiteilijaresidenssistä.

Tulevaisuus on avoin. – En suunnittele elämääni vaan katson, minne se vie minut, Danelle Bergstrom sanoo.
Tulevaisuus on avoin. – En suunnittele elämääni vaan katson, minne se vie minut, Danelle sanoo.

Ahvenanmaan rauhassa syntyi päätös elämänmuutoksesta

Kaksi viikkoa Ahvenanmaalla Källskärin saarella osoittautuivat käänteentekeviksi. Syrjäisen saaren rauhassa Danelle pysähtyi miettimään elämäänsä.

– Uskon, että näemme asioita vasta sitten, kun olemme valmiita näkemään ne, hän sanoo.

Danelle katseli merta. Aallot löivät vasten kallioita, jotka olivat ajan saatossa hioutuneet sileiksi.

– Ajattelin merta vertauskuvana omasta elämästäni. Mietin, millaisia myrskyjä olin itse kokenut ja sitä, että olin kestänyt ne. Minulla on ollut resilienssiä.

Ahvenanmaalla Danelle ymmärsi, että hänen oli tehtävä elämänmuutos ja lähdettävä avioliitosta, jossa hän ei voinut hyvin. Suuresta rakkaudesta alkanut liitto oli vuosien aikana kääntynyt joksikin aivan muuksi.

– Mieheni oli arvaamaton ja suuttui herkästi. Minusta tuntui, että olin joutunut kierteeseen, josta en löytänyt ulospääsyä. Annoin hänelle aina anteeksi, koska ajattelin, että seuraava päivä olisi parempi. Vasta Källskärissä sain tarpeeksi etäisyyttä ja pystyin irrottautumaan arjen vaatimuksista. Ymmärsin, mitä minun oli tehtävä.

Danelle palasi Australiaan ja erosi miehestään, jonka kanssa hän oli ollut naimisissa 20 vuotta. Hän ei silti pystynyt unohtamaan Ahvenanmaata. Hän oli ystävystynyt siellä asuvien neljän australialaisen naisen kanssa, ja kun pari tuttua ehdotti, että Danelle muuttaisi Maarianhaminaan, hän päätti hypätä tuntemattomaan.

Lisäksi päätökseen vaikutti hyvä työtilanne: hänelle tarjottiin mahdollisuutta pitää näyttely Maarianhaminassa, ja ahvenanmaalainen Skarpans Galleri alkoi edustaa häntä.

– En olisi voinut toipua ilman muuttoa Ahvenanmaalle, koska täällä tunnen olevani turvassa ja riittävän kaukana Australiasta.

”En suunnittele enää elämääni vaan katson, minne se vie minut”

Viime kesänä Danelle piti Maarianhaminassa Önningebyn museossa näyttelyn nimeltä Våga, uskallus. Näyttelyn öljyvärimaalauksiin on tallentunut meri elämän metaforana. Lokakuussa hän kävi Helsingissä tekemässä luonnoksia presidentti Tarja Halosesta, josta hän maalaa potrettia Sydneyssä pidettävään ryhmänäyttelyyn. Näyttelyssä on maalauksia merkittävistä naisista eri puolilta maailmaa.

– Tuntuu kuin olisin taas parikymppinen, koska tavallaan aloitan uutta uraa ja elämää täällä. Nautin vapaudesta, mutta samalla tuntuu vähän pelottavalta.

Suomalainen kulttuuri ja kieli ovat vieraita, mutta Danelle opiskelee ruotsia ja pystyy jo lukemaan ruotsiksi. Toistaiseksi hän kuitenkin puhuu mieluummin englantia.

Danellen mielestä Australiaan verrattuna hän on nyt keskellä ”kaikkea”. Maarianhaminasta pääsee nopeasti Helsinkiin ja Tukholmaan tai Lontooseen katsomaan näyttelyitä.

Hän juttelee päivittäin nyt jo kolmissakymmenissä olevan Alexarndran kanssa Skypessä.

– Minä ja Alexarndra olemme tottuneet pitkiin välimatkoihin, koska minä asuin Sydneyssä ja hän Melbournessa.

Aikooko Danelle jäädä Ahvenanmaalle vai palaako hän takaisin Australiaan?

– En tiedä. En suunnittele enää elämääni vaan katson, minne se vie minut.

Ahvenanmaa on kuitenkin hänelle aivan erityinen paikka.

– Kun tulin tänne, rakastuin uudestaan elämään.

Danellen maalaus pojastaan Shannanista. Shannan, Reflections of a misty mourn on vuodelta 2001.
Danellen maalaus pojastaan Shannanista. Shannan, Reflections of a misty mourn, 2001.

Kivusta huolimatta pojan muistaminen on tärkeää

Nykyisin on pitkiä aikoja, jolloin Danellella on kaikki hyvin. Hän uppoutuu maalaamiseen, pitää hauskaa ystäviensä kanssa, matkustaa, on onnellinen.

Välillä tulee päiviä, jolloin hän suree Shannania eikä halua tavata ketään. Kivusta huolimatta Shannanin muistaminen on hänelle tärkeää.

Kysymykset, kuten miksi hänen on kärsittävä oman lapsen kuolema tai miksi juuri Shannan, ovat hänen mielestään turhia.

– Niin moni ihminen on kokenut saman tai jotakin muuta traagista elämässään, että tuntuisi epäoikeudenmukaiselta ajatella, että miksi tämä osui juuri minun kohdalleni.

Hän ei etsi lohtua yliluonnollisista ilmiöistä.

– En ole tippaakaan uskonnollinen. En ole kuullut mitään, en ole nähnyt mitään.

Mutta välillä hän näkee unia lapsestaan. Niissä Shannan on aina 17-vuotias poika.

”Luonto parantaa ihmistä”

Koska elämä on hauras, jokainen päivä pitäisi yrittää elää niin täydesti kuin vain voi, Danelle sanoo.

– Suuri osa ihmisistä on vain olemassa. He eivät elä. He paahtavat töissä ja istuvat ruuhkissa, eivätkä he näe ympärilleen.

Kovista kokemuksistaan huolimatta hän sanoo olevansa etuoikeutettu. Hänellä on aikaa vain olla ja katsoa maailmaa ympärillään. Niinpä hän tietää, että taivas on kauneimmillaan vasta auringonlaskun jälkeen. Että ilma tuntuu erilaiselta silloin, kun kävelee metsässä, ja silloin, kun istuu meren rannalla.

– Luonto parantaa ihmistä, hän sanoo.

Loppuvuoden hän aikoo viettää tyttärensä perheen luona Melbournessa.

– Mikään Skype-puhelu ei korvaa sitä, että saa halata rakkaitaan, hän sanoo.

Hän on nyt mummi. Vuoden ikäinen tyttärenpoika Archer Shannan on saanut nimensä enonsa mukaan.

Danelle ja tyttärenpoika Archer. Kuva Ryan Wheatly.
Danelle ja tyttärenpoika Archer. Kuva: Ryan Wheatly.
X