Psykologi Ilona Rauhala tavoittelee pitkää ikää: ”Olen jo 25 vuoden ajan eläytynyt siihen, mitä sitten tapahtuu, kun olen satavuotias”
Psykologi Ilona Rauhala, 50, auttaa ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa. Itse hän unelmoi siitä, että saisi elää mahdollisimman vanhaksi. Siksi hän tekee tiettyjä valintoja joka ikinen päivä.
Ilona Rauhalan työtä on auttaa asiakastaan purkamaan mielen esteitä. ”Ihmisen lähtökohdat eivät välttämättä määritä sitä, mihin hän voi päätyä.”
Psykologi Ilona Rauhala, 50, auttaa ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa. Itse hän unelmoi siitä, että saisi elää mahdollisimman vanhaksi. Siksi hän tekee tiettyjä valintoja joka ikinen päivä.
Päästäkseen psykologi Ilona Rauhalan työhuoneelle on ensin käveltävä Esplanadin puistoa Mantan patsaalle. Siinä lähellä, rannan kupeessa komeilee yli satavuotias, arvokkaasti harmaantunut kivitalo, joka kätkee sisälleen toimistotiloja pitkine käytävineen.
Huone on kuin kiiltävän sisustuslehden sivuilta somine pastellisävyineen ja itämaisine mattoineen. Ilona pyytää istumaan ja kaataa kuppiin teetä sirosta viininpunaisesta teekannusta. Täällä hän tapaa asiakkaitaan, yritysjohtajia. Välillä asiakkaat ovat nettiyhteyden päässä. Välillä taas valmennettavana on kokonainen johtoryhmä, jolloin Ilona käy heidän luonaan.
Ilona Rauhala tekee työkseen coachausta eli mielen valmentamista. Hän auttaa asiakkaitaan saavuttamaan tavoitteita, jotka nämä ovat itselleen asettaneet. Ilona kuvailee työtään ajattelukumppanuudeksi ja onnistumisen auttamiseksi.
Kun hän ei tee valmennusta, hän pitää puheita tai sparraa muita valmentajia. Osa työpäivistä on varattu digitaalisen sisällön tuottamiselle ja kirjoittamiselle. Työuraa yritysmaailmassa hänellä on takanaan 25 vuotta.
Voidakseen auttaa muita saavuttamaan päämääriään pitää ehkä itsekin olla erittäin päämäärätietoinen? Ei Ilonan mielestä.
– Minua ei aja päämääräkeskeisyys eikä kilpailuhenkisyys. Se, että saan asioita aikaiseksi, syntyy uteliaisuudesta. Minusta on kiinnostavaa nähdä, mihin asiat johtavat.
Masennus sysäsi opiskelemaan psykologiaa
Psykologin ammatti ei ollut Ilonalle ilmiselvä valinta. Heti lukion jälkeen hän pääsi opiskelemaan matematiikkaa yliopistoon. Ongelma oli, ettei matematiikka häntä kiinnostanut, vaikka hän olikin siinä hyvä.
Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana tapahtui kaksi merkittävää asiaa: Ilona meni naimisiin ja hänellä todettiin masennus. Hän sai lähetteen Kelan tukemaan psykoterapiaan.
– Psykoterapiassa kiinnostuin työstä, jota terapeutti teki. Hän paransi oloani. Silloin kiteytyi ajatus siitä, että voisinkin suuntautua psykologiaan. Sitä voisi soveltaa monessa työssä.
Psykoterapia auttoi viemään elämää ja opintoja eteenpäin, vaikkei se masennusta poistanutkaan. Tuli ero, ja myöhemmin toinenkin. Masennuksesta Ilona pääsi eroon vasta päälle kolmekymppisenä.
Omat kokemukset vaikuttivat siihen, miksi Ilona erikoistui tekemään töitä yritysmaailmassa eikä esimerkiksi lähtenyt pitämään vastaanottoa tai tekemään tutkimusta. Potilaiden kanssa toimiminen olisi käynyt liian rankaksi hänelle.
– Huomasin, että minun kannattaa olla mahdollisimman toimintakykyisten ihmisten kanssa tekemisissä.
Jo tuolloin työelämän rakenteet olivat sellaisia, että työssä käyvien kuormitus näytti vain lisääntyvän. Ilona halusi vaikuttaa siihen, että esihenkilöt osaisivat ottaa työntekijöiden hyvinvoinnin huomioon jo ennen kuin asiat olisivat huonosti.
Lisäksi hän ymmärsi harjoittaneensa mielen valmentamista ja luovaa ongelmanratkaisua koko ikänsä. Koulussa hänellä oli lievä sanasokeus, joka vaikutti siihen, että lukeminen sujui hitaasti ja kirjoitusvirheitä tuli jonkin verran. Oli siis asioita, jotka tuntuivat hänestä vaikeilta, mutta niistä ei tullut esteitä onnistumisen tielle.
Sanasokeus on vaikuttanut elämään
Ilonan työhuoneessa teekupposet ovat puolillaan, kun jatkamme juttua sanasokeudesta.
Yritysjohtoa Ilonan täytyy jo yhteistyön alkuvaiheessa varoittaa sanasokeudestaan. Hän voi lukea jonkin sanan tai päivämäärän väärin, taikka esityskalvoissa voi olla kirjoitusvirheitä. Täydellisyyttä vaativille yritysjohtajille se ei ole mikään pikku asia.
Ilonan silmät täyttyvät kyynelistä.
– Huomaan, että tämä liikuttaa minua. Työskentelen hirveän älykkäiden ja lahjakkaiden ihmisten kanssa. Ja minäkin olen älykäs ja lahjakas, olen sen nyt oppinut ymmärtämään.
Hän miettii hetken etsiessään käsiinsä kangasnenäliinaa.
– Sanasokeus on ollut elämässäni sellainen juttu, että… Varmasti elämäni olisi toisenlaista, jos minulla ei sitä olisi.
”Tuntuu, että olen elämäni keskellä. Takana on mielenkiintoiset 50 vuotta. Tunnen uteliaisuutta sitä kohtaan, mitä seuraavien 50 vuoden aikana tapahtuu.”
Ilona alkaa kertoa siitä, miten hän jo nuorena tyttönä viihtyi kirjastossa. Hän rakasti kirjoja ja kirjoittamista. Isä oli toimittaja ja valmensi tytärtään kirjoittamisessa. Isällä oli myös tapana puuttua virheisiin.
Kun Ilona nykyään näkee ihania kirjoja vaikkapa kirjakaupassa, hän laittaa ne takaisin hyllyyn. Lukeminen käy niin hitaasti, ettei aikaa riitä kaunokirjoihin. Ongelmat lukemisessa ja kirjoittamisessa ovat vaikuttaneet myös siihen, ettei Ilona ole vienyt yliopisto-opintojaan pidemmälle.
– Monet parhaista ystävistäni ovat väitelleet. Minun ei kannata lähteä siihen, koska se kävisi liian uuvuttavaksi.
Tietokirjojen kirjoittaminen on sujunut, koska tukena on aina kustannustoimittaja.
Ilonaa alkaa hymyilyttää. Hän miettii, miten vahvasti mieleen on takertunut lapsena rakentunut identiteetti.
– Juuri viime viikolla soitin isälle pilkkusäännöistä. Olen 50 ja edelleen kertaan pilkkusääntöjä!
Miltä tuo ikä tuntuu noin muuten?
– Hienolta, Ilona vastaa.
– Tuntuu, että olen elämäni keskellä. Takana on mielenkiintoiset 50 vuotta. Tunnen uteliaisuutta sitä kohtaan, mitä seuraavien 50 vuoden aikana tapahtuu.
Unelma pitkästä iästä näkyy arjessa
Ilonan parikymppiset lapset ovat äskettäin muuttaneet omilleen. Työ tulee nyt olemaan isossa roolissa, Ilona arvelee. Puoliso on 14 vuotta vanhempi. Vapaa-ajallaan Ilona aikoo käydä aiempaa useammin teatterissa ja taidenäyttelyissä. Kuntoilullekin jää nyt hyvin aikaa.
Uuden elämänvaiheen alussa yksi haave on ylitse muiden.
– Haluaisin elää mahdollisimman vanhaksi ja olla hyvässä kunnossa mahdollisimman pitkään.
Siihen liittyen Ilona on tehnyt elämäntapavalintoja. Hän kiinnittää huomiota ruoan laatuun eikä käytä alkoholia. Hän nukkuu kahdeksan tunnin yöunia ja liikkuu monipuolisesti: juoksee, hiihtää, käy salilla, uimassa ja taiji-tunneilla. Käy avannossa.
Useimmista iltariennoista hän kieltäytyy. Jos tavoitteena on elää satavuotiaaksi, miksi hän valvoisi yömyöhään kokkareilla skumppalasi kädessään?
– Käytän paljon ei-sanaa. Olen tietoinen rajoistani.
On monta syytä sille, miksi Ilona haluaisi elää pitkään. Hän haluaisi nähdä, miten hänen lastensa elämä etenee. Saavatko he lapsia.
– Olisi hauskaa olla isoäiti. Minulla oli lapsuudessani mummeli, joka oli mummoni äiti. Olisi tosi siistiä olla joskus jollekin sellainen mummeli, hän sanoo hymyillen.
– Olisi myös mielenkiintoista nähdä, miten teknologia vaikuttaa maailman kehitykseen. Ja olisi todella kiinnostavaa kokea, miltä tuntuu olla 90-vuotias.
Sitä ennen terveys voi pettää, sen Ilona tiedostaa. Hänen äitinsä sairastui syöpään seitsemänkymppisenä, vaikka oli aina elänyt terveellisesti. Hyvä kunto kuitenkin auttoi äitiä toipumisessa.
Mielikuvaharjoittelun avulla satavuotiaaksi
Mielen valmentaja valmentaa myös omaa mieltään. Hän käyttää aikaansa itsetuntemuksen kehittämiseen ja itsetutkiskeluun. Siinä olennaista on mielikuvaharjoittelu.
– Olen jo 25 vuoden ajan eläytynyt siihen, mitä sitten tapahtuu, kun olen satavuotias.
Lisäksi Ilona kuuntelee sisäistä puhettaan ja kirjoittaa tai piirtää sitä paperille. Hän tutkii kuvia ja miettii, mistä niissä on kysymys. Hän myös rukoilee ja hiljentyy. Omaa energiaansa hän johtaa systemaattisesti: hän tietää tarkalleen, mihin hänen energiansa riittää päivän, viikon tai kuukauden aikana ja suunnittelee menot sen mukaan.
Kuulostaa siltä, että mielen johtaminen perustuu hyvälle itsetuntemukselle.
– Juuri niin. En usko, että voimme kehittää itseämme, jos emme tunne itseämme. Kun on oppinut tuntemaan itsensä, voi valita, mitä kannattaa kehittää.
Jopa psykologikin siis kehittää itsetuntemustaan koko ajan?
– Ihan koko ajan. Koska tämä kaikkihan muuttuu. Se, millainen olen ollut nelikymppisenä, ei välttämättä päde viisikymppisenä. Palautuminen on erilaista, energia myös. Moni on sitä mieltä, että on jo oppinut tuntemaan itsensä, ja se riittää. Se on vähän sama kuin sanoisi, ettei enää tarvitse käydä salilla, kun on jo käynyt.
Ilona Rauhala: ”Terveys on suurinta, mitä nyt voin haluta”
Elämän ensimmäisestä puoliskosta ison palan lohkaisi masennus.
– Olen äärimmäisen kiitollinen, että selvisin masennuksesta. Elämä olisi voinut mennä toisinkin. Olisin voinut alkoholisoitua tai vaikka haksahtaa huumeisiin. Mieleni on hyvin herkkä, ja epätoivoon ajautuminen olisi voinut olla mahdollista, Ilona pohtii.
– Melankolia on tuossa lähelläni koko ajan, hän sanoo ja nostaa oikeaa kättään olan ylle ikään kuin siinä istuisi jokin pikkuinen olento, jota hän silittäisi.
– Ei pidä olla varomaton eikä leikkiä sen asian kanssa.
Jokin sairaus tai yllättävä tapahtuma voisi taas vetää mielen synkkyyksiin. Mutta juuri tällä hetkellä kaikki on hyvin.
– Olen saanut kaiken, mitä olen halunnut. Olen saanut sellaisen työnkuvan ja ihmissuhteen, josta haaveilin, sellaiset lapset, ystävät, kodin ja elämäntavan. Terveys on suurinta, mitä nyt voin haluta, jotta voin ylläpitää sitä, mitä minulla on.
Ilona miettii, miten hän voisi osoittaa kiitollisuuttaan.
– Olen saanut syntyä maahan, jossa on sellaiset resurssit, että ihminen voi toipua masennuksesta. Olen saanut hyvän koulutuksen ja lapsilleni hyvät koulut. Olen saanut aivan älyttömästi. Nyt kysymys on ennemminkin siitä, mitä minä voin antaa. Sen suhteen olen avoin.
Kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan. Mutta Ilona tekee kaiken sen, minkä voi, jotta hänen haaveensa toteutuisi.
Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 2/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous