Rauni Miettisen karja on helppohoitoista ja kilttiä. – Siitä olen ylpeä, hän sanoo. Sonneja ei ole.
Rauni Miettisen karja on helppohoitoista ja kilttiä.
Ihmiset

Rauni Miettiselle navetta on luovuuden lähde: ”Lypsyllä ajatukset liitävät”

Rauni Miettinen on nykypäivän harvinaisuus: yksin karjatilaa pyörittävä nainen. 2010-luvun emäntä tekee EU-paperitöitä ja otattaa lehmistä geenitestejä, mutta navettarutiinit, heinänteko ja äidin taikinatiinu jatkavat ikiaikaisia perinteitä.
Teksti: Maria Tojkander Kuvat: Sara Pihlaja

Sorkat uppoavat mutaan, kun lehmä kapuaa rinnettä lokakuisessa tihkusateessa. On pimeää, kello on kuusi aamulla. Rauni Miettinen, 54, taputtaa kapuajaa kylkeen, mutta laitumella on vielä monta lajitoveria.

– Tseh nyt, Rauni huutelee.

Joku mölähtää, toinen yltyy ammumaan. Lopulta viimeisetkin löntystävät läpi portin, jota Rauni pitää auki, ja jatkavat navetan taa.

Tervetuloa Hämeenkoskelle, Ali-Kurkelan tilalle, Rauni Miettisen navettaan, jossa on juuri alkamassa aamulypsy. Monella on maalaiselämästä käsitys, joka perustuu mummolan kesiin vuosikymmeniä sitten, mutta millaista maalaistalon emännän arki nykyään on?

Sillä aikaa kun lehmät lähenevät navetan ovea, Rauni sytyttää tulet karjakeittiön pataan pesuveden lämmitystä varten, luutii ruokintapöydän puhtaaksi ja lajittelee rehuja ämpäreihin jakelua varten. Kun ensimmäinen turpa pilkistää ovesta, Rauni on jo ovella vastaanottamassa.

Eläimet marssivat sisään, ja Rauni kiinnittää ne ketjuilla paikoilleen. Joidenkin on vähän vaikeaa hyväksyä, että nyt ollaan sisällä: ne ojentelevat mielenosoituksellisesti kaulojaan ja kurkottelevat kuka minnekin.

– Pää pöytään! Rauni heläyttää.

Sitten hän pujahtaa jauhohuoneeseen ja palaa ämpärin ja kauhan kanssa ja alkaa jaella porukalle alkupalaa. Hommat rullaavat niin saumattomasti, että on pakko ajatella: tätä on tekemisen flow.
Rauni nyökkää.

– Lypsyllä ajatukset liitävät. Sanon navettaa luovuuteni lähteeksi.

ä alkaa jo kuudelta? – Lehmien hyvinvoinnin takia. Jos teillä on lapsia, ymmärrätte, miltä täydet utareet

Miksi aamulypsyn pitää alkaa jo kuudelta? – Lehmien hyvinvoinnin takia. Jos teillä on lapsia, ymmärrätte, miltä täydet utareet tuntuvat.

Halu maanviljelijäksi

Lämmin multa tuoksui, kun abiturientti Rauni istui hytittömän traktorin pukilla jyräämässä peltoa. Oli aurinkoisen kevätpäivän ilta vuonna 1981, ja sillä hetkellä Rauni tiesi: hän halusi maanviljelijäksi. Hän ostaisi kotitilan isältä ja äidiltä, kun sukupolvenvaihdoksen aika koittaisi.

Äiti ja isä eivät yllyttäneet mutta eivät estelleetkään – ellei estelyksi lasketa äidin hokemaa ”toivottavasti te lapset pääsette elämässä helpommalla kuin minä”. Kun äiti vaivasi ruisleipätaikinaa, se näytti lapsen silmin niin rankalta, että Rauni ajatteli äidin kuolevan siihen paikkaan.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän kävi ensin emäntäkoulun, sitten maatilateknisen koulun ja lopulta maatalousopiston. Kun sukupolvenvaihdos tehtiin, Rauni oli 25-vuotias ja sinkku. Pian häntä pyydettiin kunnanvirastoon maataloussihteerin sijaiseksi.

– Se oli rankkaa aikaa, kun aamulla lypsin lehmät ennen töihin lähtöä ja illalla kiirehdin töistä lypsylle, Rauni kertoo.

Vielä kovempaa kiirettä oli kuitenkin luvassa, kun Rauni kohtasi erään Miettisen Jukan. Häät pidettiin vuonna 1992, ja pian syntyi kolme lasta.

Yhteiset hetket miehen kanssa ovat vähissä

Lehmät ovat saaneet alkukaurat ja kahta erilaista rehua. Tavallisesti Rauni jättää ne tässä välissä hetkeksi märehtimään, sillä Jukka, 60, herää näihin aikoihin ja pariskunta syö aamupuuron yhdessä ennen kuin mies lähtee töihin ProAgriaan, jossa hän työskentelee kasvintuotannon asiantuntijana.

Jos olisi tuollainen tavallinen päivä, Rauni kulkisi pihan poikki heidän taloonsa, joka on rakennettu vuonna 1973 ajalle tyypilliseksi tiilitaloksi ja jossa Rauni jo lapsena asui. Yhteiset hetket ovat vähissä, sillä Jukalla on sukunsa peruja viljelystila, jonka kautta tämä usein työpäivän jälkeen koukkaa kotiin. Tänään Jukka on kuitenkin työmatkalla, ja Rauni aloittaa lypsyn heti ruokittuaan lehmät.

Lypsyrobottia ei ole.

– Ei siinä olisi järkeä. Robotti lypsää 60–70 lehmää, ja minulla on lypsäviä vain 12, Rauni sanoo.

Kaikki Raunin lehmät on nupoutettu eli niillä ei ole sarvia.

Kaikki Raunin lehmät on nupoutettu eli niillä ei ole sarvia.

Raunin karjatila on suomalaisittainkin pieni. Melan eli Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tilastoista selviää, että tyypillisellä nykyajan karjatilalla on 40 lehmää.

Millaisiakohan tilat ovat sitten, kun Raunin lapset ovat sen ikäisiä kuin Rauni on nyt?

– Valtavia, kuin tehtaita, arvelee Rauni.

– Jo nyt on monen sadan lehmän navettoja.

Rauni on alallaan harvinaisuus

Yksin karjatilaa pyörittävänä naisena Rauni on harvinaisuus. Viljelijöiden määrä on Melan tilastojen mukaan vähentynyt vuoden 1970 389 200 aktiivisesta viljelijästä viime vuoden 59 597:ään.

Erityisen paljon on vähentynyt naisten määrä; vuonna 1970 naisia oli viljelijöistä puolet, nyt vain puolet miesten määrästä.

Vetimet kuppeihin, tykytin päälle ja pian maito juoksee putkia pitkin maidonkokoajaan ja edelleen tankkiin.

Raunilla on kaksi lypsykonetta. Lypsyyn menee tunti, mutta navettahommiin kuluu kaikkiaan kolmekin tuntia kerralla.

Rauni kaataa maitoa ämpäriin, jossa on tutti. Sen saa kaksikuinen Offi. Vasikoiden nimen alkukirjain määräytyy syntymävuoden mukaan. Offin äffät selittyvät sillä, että se kuuluu Raunin omaan lehmäsukuun, jossa kaikilla on f-kirjaimen sisältävä nimi. Kantaemä oli Toffee.

Offi nappaa tutista ja alkaa imeä kiivaasti. Rauni ripustaa ämpärin koukkuun ja menee jatkamaan lypsyä. Offilla on kummassakin korvassa kirkkaankeltainen korvamerkki. Nykyvasikat saavat sellaiset pian syntymän jälkeen, ja samalla voidaan ottaa verinäyte genomitestiä varten, jos vasikkaa aiotaan käyttää jalostukseen. Offille testiä ei tehty, koska sen sukulaiselle teettämänsä testin perusteella Rauni päätteli, että se ei kannata.

Offin äiti Muffaffaffaa on hellyydenkipeä ja Raunin suosikki. Nytkin se tökkii turvallaan Raunin kättä ja kärttää rapsutuksia.

Lehmät elävät tavallisesti noin viisivuotiaiksi.

Lehmät elävät tavallisesti noin viisivuotiaiksi.

”Lehmästä on aina vaikeaa luopua”

Kukas se siellä askeltaa! Aamulypsy on ohi ja täällä laitumellakin päivä kirkastunut. No kukas muu kuin Selleri, porukan itseoikeutettu pomo, jolla on ikää kunnioitettavat 14 vuotta ja ilmeet ja elkeet ylimieliset kuin Pokka pitää -brittikomedian snobilla kotirouvalla Hyacinth Bucketilla.

14 vuotta on paljon, sillä lehmät elävät tavallisesti noin viisivuotiaiksi. Sellerin pitkäikäisyyttä selittävät terveet jalat. Vaikka on Sellerinkin elämä ollut katkolla. Neljä vuotta sitten sille tuli niin vaikea utaretulehdus, että näytti jo pahalta. Nuorena sillä oli taipumus halvaantua poikimisen yhteydessä, mutta aina se on lopulta toennut.

– Lehmästä on aina vaikeaa luopua, mutta on pakko ajatella eläimen parasta, Rauni sanoo.

Pahinta Raunin mukaan on, jos lehmä joudutaan lopettamaan kotona navetassa. Silloin sen vie raatokeräysauto.

Mutta ei nyt ajatella sellaisia. Selleriä saatiin vuosi sitten juhlia, sillä siitä oli lypsetty siihen mennessä 100 000 kiloa maitoa. Tavalliset lehmät pääsevät elinaikanaan 30 000:een. Sellerin satatonnibileet järjestettiin kotona. Vieraita oli hitusen vähemmän kuin toissakeväisissä Anna-tyttären lakkiaisissa.

Rauni pitää joskus pyjamapäiviä. Tosin hän käy aamulypsyllä ensin ja pukeutuu sitten pyjamaan.

Rauni pitää joskus pyjamapäiviä. Tosin hän käy aamulypsyllä ensin ja pukeutuu sitten pyjamaan.

Seurana kissat ja Katri Helena

Trukkipiikit lävistävät rehupaalin ja nostavat sen ilmaan. Sitten traktori paaleineen kääntyy ja posottaa laitumen halki. Ohjaimissa on Rauni, kukapa muukaan.

Jukka auttaa kyllä viikonloppuisin ja lomillaan. Vielä viime syksynä ulkotöissä autteli myös Raunin 90-vuotias isä, mutta nyt isän kunto on heikentynyt ja Rauni hoitaa traktorihommat ja tekee puulämmitteisen talon polttopuut itse.

Raunin lehmät ovat ayrshire-rotua. Ne ovat Raunin silmään mukavammannäköisiä kuin mustavalkoiset friisiläiset, jotka lypsävät enemmän mutta ovat isompia.

Raunin lehmät ovat ayrshire-rotua. Ne ovat Raunin silmään mukavammannäköisiä kuin mustavalkoiset friisiläiset, jotka lypsävät enemmän mutta ovat isompia.

Viime syksynä Anna, 20, muutti Ouluun ja Eemeli, 22, Lahteen. Akseli, 24, lensi pesästä jo aiemmin.

– Henkilökuntani katosi, Rauni sanoo.

– Niinpä meitä ei ole täällä päivisin enää muita kuin minä, lehmät ja kissat. Niille minä juttelen. Ja laulelen Katri Helenan kappaletta Anna mulle tähtitaivas.

Maitoauto käy joka toinen päivä, siementäjä ja eläinlääkäri joskus. Enää maallakaan ei pölähdetä kylään kutsumatta. Ihmisillä on menoa.

Rauni toivoo, että joku lapsista jatkaisi tilaa

Entä Raunin menot? Lehmät pitää lypsää kaksi kertaa päivässä ja siinä ohessa hoitaa kaikki muu, kuten paperityöt, joiden määrän EU:hun liittyminen 1995 moninkertaisti. Ehtiikö siinä mihinkään, kun työ on näin sitovaa? Tottuuko siihen?

– Oikealla asenteella ei tee tiukkaakaan. Ja on tässä oma vapautensakin, sanoo Rauni, joka viettää poissa kotoa kolmisen iltaa viikossa. Tänään hänellä on maa- ja kotitalousnaisten kokoontuminen Hämeenlinnassa. Rauni toimii hallituksessa.

On maanviljelijöillä lomaakin, 26 päivää vuodessa. Keväällä Rauni ja Jukka olivat viikon Toscanassa. Sairausloman järjestäminen lyhyellä varoitusajalla on hankalaa: leikkauksia, synnytyksiä ja muita suunniteltuja sairauslomia varten lomittaja järjestyy helposti.

Rauni nostaa puisen leipätiinun penkille. Tiinussa on ruisleivän juuri. Sen Rauni on perinyt äidiltään, joka kuoli sen verran nuorena, ettei juuri ehtinyt nauttia eläkepäivistä. Raunilla itsellään on jo suunnitelma eläkeaikaa varten.

– Silloin minä ja Jukka vietämme yhdessä ex tempore -elämää.

Jukka ja Rauni ovat rakentaneet 12 kilometrin päähän Pääjärven rantaan saunamökin.

– Sen kuistilla me sitten istumme riipputuoleissa ja katsomme järven pintaa.

Rauni toivoo, että lapsista joku jatkaisi tilaa hänen jälkeensä. Todennäköisin jatkaja on Akseli, joka jo kahdeksanvuotiaana vaati saada kuljettaa syntymäpäiväjuhlavieraitaan traktorin peräkärryssä pellolla. Biologiaa Oulun yliopistossa opiskeleva Anna on tehnyt lapsista eniten lypsyhommia, mutta hän haluaisi tehdä työpäivänsä yhdessä erässä, eikä se onnistu lehmien kanssa.

– Hirveän pahalta tuntuisi, jos joku ulkopuolinen ostaisi tämän tilan, Rauni sanoo.

Rauni on järjestänyt myös ruisleivän leipomiskursseja.

Rauni on järjestänyt myös ruisleivän leipomiskursseja.

Tienoon parasta ruisleipää

Kuulosuojaimet korviin! Rauni kauhoo säkistä rukiinjyviä myllyyn. Vruuuuuuum, ja jyvistä on tullut jauhoa. Rauni lisää sen juureen, sekoittaa joukkoon lämmintä vettä ja jättää taikinan leivinuunin kupeeseen.

Tytöstä on polvi parantunut: toisin kuin äitiä aikoinaan, Raunia ei taikinan vaivaaminen rasita, koska hän on keksinyt asettaa tiinun matalalle työtasolle.

Raunin ruisleipä on Hämeenkosken parasta. Niin sanovat naiset, jotka hän myöhemmin poimii autonsa kyytiin ja vie mukanaan Hämeenlinnaan ProAgrian Etelä-Suomen toimitalon neuvotteluhuoneeseen. Siellä päätetään maa- ja kotitalousnaisten asioista mutta myös syödään voileipää ja puidaan elämää, itkeä tirautetaankin.

Rauni piti ennen navetassa liinaa, mutta hänen miehensä mielestä hän näytti liina päässä mummolta.

Rauni piti ennen navetassa liinaa, mutta hänen miehensä mielestä hän näytti liina päässä mummolta.

Ennen sitä käydään kuitenkin iltalypsyllä. Rauni vetäisee jalkoihinsa kumisaappaat ja päähänsä pinkin navettapipon. Ennen hän oli liinaihmisiä mutta vaihtoi meijerin myymään pipoon, koska Jukka kiusoitteli, että hän näytti liina päässä mummolta. Pipossa lukee No farms no food – ei maatiloja, ei ruokaa.

Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 42/2017.

X