Ihmiset

Rebekka Lalli, 43, ei antanut hyväksikäytön tai kivun nujertaa itseään: ”Ihmisille tapahtuu hirveämpiäkin asioita kuin se, mitä minä koin”

Rebekka Lalli joutui hyväksikäytetyksi, tunsi alemmuutta, koki konkurssin ja kärsi vuosia hermokivuista. Kaikesta huolimatta hänestä tuli ensin rauhanturvaaja, sitten äiti, poliisi ja yrittäjä.
27.1.2018 Teksti: Pirjo Kemppinen Kuvat: Arto Wiikari/Otavamedia

Jääkaapin oveen kiinnitettyyn paperiin on kirjoitettu ”Siistiin kotiin on kiva tulla” ja ”Rakastan sinua äiti”. Nämä kirjoitti Rebekka Lallin, 43, tytär Rianna, 9, yllättäessään äidin siivoamalla.

– Riannan syntyessä oivalsin elämän tarkoituksen. Hän on minulle kaikki kaikessa, Rebekka toteaa.

Hän haluaa olla tyttärelleen esimerkki siitä, että mikä tahansa on mahdollista. Sitä ennen hänen on pitänyt todistaa se itselleen.

Rebekka on nelilapsisen perheen kuopus. Kolme vanhempaa sisarta opiskelivat korkeakouluissa. Rebekka tunsi aina alemmuutta akateemisesti kouluttautuneiden sisarten rinnalla.

– Tunsin olevani perheen musta lammas. Jälkeenpäin huomasin, että se onkin vienyt minua eteenpäin. On ollut pakko näyttää.

Näyttämisen halun lisäksi Rebekalla on ollut rohkeutta heittäytyä uuteen ja sisua olla antamatta periksi. Ne ovat tehneet hänestä ylikersantin, rauhanturvaajan, poliisin, urheiluvalmentajan ja yrittäjän.

Armeija toi käänteen elämään

Halusin tehdä jotain todella vaikeaa. Näin Rebekka perustelee sitä, että hän pyrki ylioppilaaksi päästyään opiskelemaan oikeustiedettä. Opiskelupaikka jäi kuitenkin saamatta, ja Rebekka hakeutui tarjoilijaksi laivalle.

Laivalla alkoholia oli koko ajan saatavilla. Rebekka alkoi juoda yhä enemmän, ja huolestui määristä itsekin: kyse ei ollut enää kohtuukäytöstä.

Hän halusi eroon alkoholintäyteisestä elämästä ja alkoi lenkkeillä maissa ollessaan. Lopullinen käänne tapahtui, kun hän päätti hakeutua armeijaan.

– En halunnut jäädä loppuelämäksi laivalle, ja armeija tuntui sopivalta haasteelta. Olen aina pitänyt fyysisestä tekemisestä, Rebekka sanoo.

Rebekka halusi palvelukseen paikkaan, johon pääsy ei olisi itsestäänselvyys. Sellainen oli Porin prikaatiin vastikään perustetut nopean toiminnan joukot, joissa koulutettiin kriisinhallinnan tehtäviin.

Armeijaan hakeutuminen oli Rebekan mielestä hänen siihenastisen elämänsä paras päätös. Sinne pääsy todisti, että niin päättäessään hän pystyy ja pärjää.

– Oivalsin ensimmäistä kertaa, että voin tehdä ihan mitä tahansa.

Rebekka oli Kosovossa aluksi jääkärijoukkueen jäsen ja myöhemmin sen ryhmänjohtaja

Rebekasta tuli alikersantti. Vuoden jälkeen tuntui luonnolliselta hakeutua koulutusta vastaavaan työhön, rauhanturvaajaksi Kosovoon.

Maaliskuussa 2003 alkaneen komennuksen tehtävänä oli taata serbeille mahdollisuus rauhanomaiseen elämään enemmistönä olleiden albaanien keskuudessa. Se onnistuikin, kunnes seuraavan vuoden maaliskuussa puhkesivat mellakat. Yhden yön aikana serbit häädettiin kylästä ja heidän talonsa poltettiin.

Rebekka ei pelännyt yön pimeydessä räjähteleviä pommeja ja kranaatteja evakuoidessaan ja suojatessaan pakoon pyrkiviä serbejä. Sen sijaan hän oli hämmentynyt.

– Kukaan ei voinut enää luottaa naapuriinsa.

Mellakoista huolimatta vuosi oli antoisa. Rauhanturvaajien joukossa oli hyvä yhteishenki. Rebekka solmi ystävyyssuhteita paikallistenkin kanssa.

– Nautin myös auktoriteetin tunteesta, jonka univormu ja ase antoivat.

Komennuksen lähestyessä loppuaan oli jälleen aika etsiä elämälle uusi uoma. Rebekka päätti hakea sekä poliisi- että lentoemäntäkoulutukseen. Hän pääsi kumpaankin ja valitsi poliisikoulun.

Rebekka valmistui poliisiksi tammikuussa 2008. Kaksi kuukautta sen jälkeen hän sai tyttären, jonka isän hän oli tavannut ensimmäisen kerran jo armeijassa. Kosovossakin he olivat yhtä aikaa. Rakkaus syttyi kuitenkin vasta Suomessa.

– Tapasimme sattumalta, ja tiesin nopeasti, että hän on elämäni rakkaus.

Kipu piti jatkuvasti liikkeellä

Rebekka kävi selkäsärkyjen vuoksi fysioterapeutilla ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Tarjoilijan työssä kivut yltyivät. Magneettikuvauksessa todettiin selkärangassa rakenteellisen vian aiheuttamia pahoja kulumia.

Selkää ja niskaa särki armeijassa ja rauhanturvatyössäkin. Poliisikoulussa istuminen oli tuskaa. Rebekka tajusi, ettei kykenisi tutkintatyöhön. Raskaiden varusteiden vuoksi hänestä ei olisi kentällekään.

Synnytys pahensi tilannetta. Rebekka ei kyennyt enää nukkumaan kuin hetken kerrallaan.

– Lopulta en edes halunnut nukahtaa. Pelkäsin, etten herätessäni olisi enää järjissäni.

Kivut muuttuivat hermosäryksi. Ne pakottivat olemaan liikkeessä koko ajan.

– Kävin kaksi kertaa päivässä tunnin lenkillä vaunuja työntäen. Hoidin tyttöä, mutta hänen nukkuessaan siivosin ja siivosin. En pystynyt pysähtymään. Olin ihan sekaisin. Hermokivut syövät elävältä.

Parisuhde kärsi, ja kanssakäymisestä tuli jatkuvaa riitelyä. Riannan isä teki pitkiä työpäiviä lentäjänä. Kun hän palasi iltaisin kotiin, Rebekka vaati häntäkin siivoamaan.

– Hän meni kovan myllyn läpi.

Jatkuva kipu syöksi masennukseen. Välillä Rebekasta tuntui, ettei elämä voi enää koskaan tuntua hyvältä. Jostain hän silti sai voimaa etsiä apua yhä uudelleen. Reseptejä kertyi monta mapillista. Lääkkeistä tuli uusia ongelmia: vatsaoireita, päänsärkyä ja tulehduksia. Masennuksen vuoksi hän kävi myös kirkon perheasiain neuvojan ja kahden psykiatrin vastaanotolla sekä rentoutumishoidoissa.

– Monta kertaa toivoin, että kunpa niskani olisi voinut lyödä lekalla palasiksi ja kasata uudelleen.

Valoa elämään toi tytär. Oltuaan kolme vuotta kotona hänen kanssaan Rebekka palasi työelämään. Kun paikka lastensuojelun perheohjaajana varmistui, avopuoliso ilmoitti muuttavansa pois kotoa. Rebekka ymmärtää miehen ratkaisun.

– Olin taatusti maailman hankalin ihminen. Silti hän odotti, kunnes saan töitä ja selviydyn taloudellisesti yksin.

Muutama päivä eron jälkeen kaulassa kaksi vuotta vaivannut lihaskramppi laukesi.

– Silloin tajusin, kuinka psyykkisiä kipuni olivat.

Hän oli jo aiemmin arvellut, että kipujen kroonistumisen syy on lapsuudessa.

– Keho reagoi traumaattisiin tapahtumiin.

Hyväksikäyttö paljastuu

Poliisikoulussa Rebekka oli tajunnut asian, joka selitti hämmentävät ja ahdistavat mielikuvat lapsuudesta. Kun koulutuksessa käytiin läpi erilaisia seksuaalirikoksia, Rebekka tiesi yhtäkkiä, että hänen läheisensä oli käyttänyt häntä hyväkseen.

– En tiennyt lapsena, että niin ei olisi saanut tehdä. Että se on rikos.

Rebekka ei ole aiemmin kertonut asiasta kuin muutamalle ystävälle. Nyt hän haluaa puhua tapahtuneesta tyttärensä takia.

– Haluan olla hänelle esimerkkinä. Jos joku tekee hänelle pahaa, toivon hänen uskaltavan kertoa siitä minulle sen sijaan, että jäisi miettimään tapahtunutta yksin, kuten minä tein.

Rebekka korostaa lapsuutensa olleen kaikesta huolimatta onnellinen.

– Ihmisille tapahtuu hirveämpiäkin asioita kuin se, mitä minä koin. Minulle tärkeintä oli tiedostaa, ettei se ollut oma vikani. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Niistä pääsee ja pitää mennä yli, hän sanoo.

Vuoden ikäisenä rescuekoirana Espanjasta tulleella Sorrolla on ollut osansa Rebekan toipumisessa. – Kuljin metsälenkkejä kaksi kertaa päivässä sen kanssa. Kun kuulin linnut ja haistoin luonnon tuoksut, tiesin että nyt helpottaa.

Masennus alkoi helpottaa eron ja työelämään paluun jälkeen. Keväisellä kävelylenkillä Rebekka kuuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan lintujen laulun ja haistoi luonnon tuoksut.

Hän luopui masennuslääkityksestä. Selkäsärky kuitenkin jäi ja paheni istumatyössä. Hän näki ainoaksi vaihtoehdoksi yrittäjänä työskentelemisen.

– Silloin voisin tarvittaessa työskennellä vaikka mahallani lattialla.

Ensimmäinen yritys toi maahan värillisiä jatkojohtoja. Lupaavasta alusta huolimatta toiminta päättyi konkurssiin. Se oli lopulta onni, sillä nyt Rebekka tekee työtä intohimonsa parissa.

Rebekka kokeili turhaan kuntouttaa itseään pilateksella ja joogalla. Vuonna 2012 hän kokeili crossfit-treenausta. Crossfit on voima- ja kunto-ohjelma, jota alun perin ovat käyttäneet amerikkalaiset poliisit, palomiehet ja ammattisotilaat.

– Laji pelasti minut. Jo vuoden kuluttua olin paremmassa kunnossa kuin olin ollut koskaan. Kroonisten kipujen taustalla eivät ole yksinomaan fyysiset tekijät, vaan kivut ovat monen fyysisen ja psyykkisen tekijän summa. Kun vien itseni fyysisesti äärirajoille, erittyy mielihyvähormoneja, jotka torjuvat tuskaa.

Kesällä 2014 Rebekka avasi oman crossfit-salin, jossa hän toimii myös valmentajana.

– Kipuja on edelleen joka päivä, mutta pystyn elämää antoisaa elämää niistä huolimatta. Olen päässyt pitkälle. Luotan myös siihen, että ne loppuvat jonain päivänä.

Miksi mennä sieltä, missä aita on matalin?

Ensimmäistä kertaa Rebekka tuntee itsensä tasavertaiseksi sisartensa rinnalla. Se vaati oivalluksen:

– En ole heitä huonompi, olen vain erilainen.

Rebekka kuvitteli pitkään siskojen menestystä seuratessaan, että korkeakoulutus olisi ainoa tie hyvään elämään. Nyt hän tietää saavuttaneensa onnen tekemällä sitä, mistä itse nauttii.

– Minun vahvuuteni on uskallus tehdä mitä tahansa.

Hän on tehnyt kaikkea, mitä on halunnut, mutta se ei ole onnistunut ilman vaivannäköä. Armeijaan hakiessaan Rebekka harjoitteli juoksua selvitäkseen Cooperin testistä, saksan kielen hän opetteli pyrkiessään lentoemännäksi ja uimataidon hän hankki poliisikoulun pääsykokeita varten. Ensi kertaa yrittäjäksi ryhtyessään hän kävi yrittäjyyskoulutuksen ja opiskeli kaiken mahdollisen sähköjohdoista.

– Miksi menisin sieltä, missä aita on matalin, kun voin mennä sieltä, missä se on korkein?

Hän kannustaa uskomaan unelmiin ja heittäytymään. Epäonnistumisetkin ovat tarpeellisia. Yhtään kokemusta hän ei antaisi pois, ei edes hyväksikäyttöä ja kipujaan.

– En olisi minä, ellei näitäkin olisi tapahtunut minulle.

Rebekka on hakenut uutta komennusta rauhanturvaajaksi. Yritys tulee toimeen ilman häntä sen ajan. Toinenkin haave odottaa toteutumistaan:

– Jonain päivänä lähden tyttäreni kanssa vapaaehtoistyöhön jonnekin päin maailmaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme